Mies ei esittele perheelleen

Olemme n. 40-kymppinen pari ja olemme tapailleet/seurustelleet n. 1,5 vuotta kohtuullisen aktiivisesti. Meillä menee ihan normaalisti, välillä tietenkin on jotain selvitettävää, mutta sehän kuuluu parisuhteeseen. Asumme erillään eikä mitään muuttopaineita ole ja mielestäni se on ihan ok.

Suhteessamme minua vaivaa se, että mies ei ole koko tänä aikana esitellyt minua ystävilleen eikä perheelleen. Omien sanojensa mukaan hän on kertonut ihan sujuvasti minusta yhtä sun toista, mutta hän ei ole ottanut edes puheeksi että olisi vienyt näytille. Hänen perheensä tosin kyllä asuu hyvin pitkän matkan päässä, mutta eihän välimatkat ole nykyään yhtään mitään.

Mistään piilosuhteesta ei ole kyse, sillä kyllä liikumme kaupungilla ihan avoimesti mitään salaamattta.

Kyse ei myöskään ole siitä, että olisin niin käsittämättömän ruma, etteikö kehtaisi viedä esille, tai että oltaisiin yhteiskunnallisesti eriarvoisia.

Väistämättä tulee mieleen se, että hän ei ajattele minua niin romanttisesti, että voisi viedä perheensä luo. En minäkään nyt kihlasormuksia tässä vaiheessa kaipaa, mutta jotenkin tämä asia on alkanut vaivata minua. Olenko ehkä sittenkin vain erittäin läheinen ystävä, jonka kanssa voi harrastaa seksiäkin. Vähän niinkuin jonkinlainen kaveriseksisuhde.

Tietenkin vastauksen saisi helpoiten, jos kysyisin mieheltä suoraan, mutta jotenkin tuntuu siltä, että hän saattaisi kokea sen jonkinlaisena painostuksena sille, että suhde pitäisi jotenkin vakavoitua tai vakiintua entisestään. Tässä suhteemme aikana olen jotenkin vaistonnut, että tämä saattaisi olla sellainen kysymys, mikä kannattaisi jättää kysymättä.

Onko joku muu ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja miten se on selvinnyt?

 

niin ne myös mutkistuu

miehen henk. koht. ongelma.

 

Kyllä suhteessa on jokin salaisuus kun ei esitellä vanhemmille eikä muille ystäville. Oletko edes varma että mies on täysin eronnut ja siksi ei vanhemmille esitellä ?? Itsellä kävi jo 20v sitten näin että mies oli vielä aviossa kun pyysin että vanhemmat (kummakin vanhemmat yhteistapaamisella), tapaisi ja esiteltäisiin toisilleen. No se mies saikin mennä näin jälkeenpäin ajatellen.

niin ne myös mutkistuu

miehen henk. koht. ongelma.

 

Onko joku muu ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja miten se on selvinnyt?

Mies ajattelee varmasti sen verran vanhanaikaisesti - myös hänen perheensä - jotta esittely on ajan kohtaista vasta, jos muutatte yhteen tai kihlaudutte. Ts. vakinaistatte suhteenne virallisesti. Minusta ihan fiksusti ajateltu.

Mun mieheni tarvitsi 5 vuotta, ennenkuin menimme yhdessä hänen sukulaisiinsa. Hän suhtautuu asioihin vastuuntuntoisesti ja esittely oli hänelle yhtä kuin "tässä on loppulämäni nainen". Minä olin ollut aviossa ja hän ei, eikä lapseni enää asuneet kanssani, hänellä ei lapsia ole. Olimme aloitellessamme 30-40 vuotiaita.

Hänen suhteensa päti todellakin, jotta kiirehtimällä olisin lykännyt hänet ikävään tilanteeseen, ehkä jopa suhteen purkautumiseenkin. Hän tarvitsi näin suureen asiaan aikaa, muutoinkaan hän ei ole hirveän impulisiivisesti toimiva, vaan harkitsevainen. Onneksi älysin arvostaa noita asioita ja opettelin kiiruhtamaan hitaasti. Tässä me vanhenemme yhdessä ja olemme hyvin tyytyväisiä elämäämme saman katon alla.

 

Minusta nuo kysymykset tulisi esittää vain suoraan miehelle itselleen.Syitä on kymmeniä ja niiden arvailu vaan huonontaa asiaa.
reilu kysely siis miksi emme kävisi ensi kk vanhemmillasi ?? Oletko itse esitellyt miehen omille vanhemmille sukulaisillesi tai kavereillesi ??

Olemme n. 40-kymppinen pari ja olemme tapailleet/seurustelleet n. 1,5 vuotta kohtuullisen aktiivisesti. Meillä menee ihan normaalisti, välillä tietenkin on jotain selvitettävää, mutta sehän kuuluu parisuhteeseen. Asumme erillään eikä mitään muuttopaineita ole ja mielestäni se on ihan ok.

Suhteessamme minua vaivaa se, että mies ei ole koko tänä aikana esitellyt minua ystävilleen eikä perheelleen. Omien sanojensa mukaan hän on kertonut ihan sujuvasti minusta yhtä sun toista, mutta hän ei ole ottanut edes puheeksi että olisi vienyt näytille. Hänen perheensä tosin kyllä asuu hyvin pitkän matkan päässä, mutta eihän välimatkat ole nykyään yhtään mitään.

Mistään piilosuhteesta ei ole kyse, sillä kyllä liikumme kaupungilla ihan avoimesti mitään salaamattta.

Kyse ei myöskään ole siitä, että olisin niin käsittämättömän ruma, etteikö kehtaisi viedä esille, tai että oltaisiin yhteiskunnallisesti eriarvoisia.

Väistämättä tulee mieleen se, että hän ei ajattele minua niin romanttisesti, että voisi viedä perheensä luo. En minäkään nyt kihlasormuksia tässä vaiheessa kaipaa, mutta jotenkin tämä asia on alkanut vaivata minua. Olenko ehkä sittenkin vain erittäin läheinen ystävä, jonka kanssa voi harrastaa seksiäkin. Vähän niinkuin jonkinlainen kaveriseksisuhde.

Tietenkin vastauksen saisi helpoiten, jos kysyisin mieheltä suoraan, mutta jotenkin tuntuu siltä, että hän saattaisi kokea sen jonkinlaisena painostuksena sille, että suhde pitäisi jotenkin vakavoitua tai vakiintua entisestään. Tässä suhteemme aikana olen jotenkin vaistonnut, että tämä saattaisi olla sellainen kysymys, mikä kannattaisi jättää kysymättä.

Onko joku muu ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja miten se on selvinnyt?

 

Meillä oli vastaava tilanne myöskin, mutta syy täysin järkevä. Nimittäin vielä silloin elossa olevat appivanhempani olivat pienen maalaiskylän syvästi ennakkoluuloisia ihmisiä, joille minä edustin hienohelmaista kaupunkilaista. En millään uskonut miestäni, joka asian tosin eri sanoin ja korrektisti minulle ilmaisi päättäessäni matkustaa heitä tervehtimään.

Oman kokemukseni pohjalta suosittelen, ettet kiirehtisi asiaa. Kun miehesi on valmis esittelemään sinut hän myös tietää, miten esitellä. Kyse kun ei välttämättä ole siitä, millainen sinä olet, vaan mitä joudut kohtaamaan.

 

Edellisen kanssa samaa mieltä. Ehkä mies jännittää tai jopa häpeää vanhempiaan, pelkää heidän reaktiotaan. Mistä sitä tietää mitä kääkkiä ovat. Ehkä miehen ex oli vanhempien kanssa kovin läheinen ja ehkä kaveripiirissä on exän kanssa läheisiä, ehkä vieläkin ystäviä hänen kanssaan. Ehkä mies ei halua sinua vaikeaan tilanteeseen? Paljonko hän on kertonut sinulle menneisyydestään?

Onko mies ollut sinun vanhempiesi ja suvun kanssa, entä ystäviesi? Onko teillä ollut mitään yhteisiä juhlia, oletteko olleet häissä tai juhlissa, jossa ollut sukua... tai onko sellaisia mahdollisesti tulossa? Oletteko aina kahdestaan, eikö koskaan ole muita ihmisiä kanssanne, ja jos, eikö koskaan miehen puolelta tuttavia? Voisit tietty ehdottaa joitain illanistujaisia hänen luonaan hänen ystävilleen, mikäpä siinä.

 

niin ne myös mutkistuu

miehen henk. koht. ongelma.

Näillä linjoilla. Eihän selitys vain ole että et ole hänen nro 1 nainen. Oma kokemus vuosien takaa, eräs mies "seurusteli" mun kanssa, julkisesti kyllä, liikuttiin kylillä ja toreilla ja ravintoloissa+matkoilla, mutta kun tuli miehen isän hautajaiset, minä en ollutkaan avec vaan eräs "Lissu", nainen 200 km päästä olevasta kaupungista, nainen jonka kanssa hän oli pitänyt yhtä jo kauan ennen mua. Ei ollut mulle virkannut mitään asiasta. Se seurustelu mun osaltani loppu siihen. Onneksi löysin asiallisen miehen.


ps. aika vanhoja ootte - 40-kymppisiä eli 400 v.

 

Meillä oli vastaava tilanne myöskin, mutta syy täysin järkevä. Nimittäin vielä silloin elossa olevat appivanhempani olivat pienen maalaiskylän syvästi ennakkoluuloisia ihmisiä, joille minä edustin hienohelmaista kaupunkilaista. En millään uskonut miestäni, joka asian tosin eri sanoin ja korrektisti minulle ilmaisi päättäessäni matkustaa heitä tervehtimään.

Oman kokemukseni pohjalta suosittelen, ettet kiirehtisi asiaa. Kun miehesi on valmis esittelemään sinut hän myös tietää, miten esitellä. Kyse kun ei välttämättä ole siitä, millainen sinä olet, vaan mitä joudut kohtaamaan.

2000-luvulla jo elämme kuitenkin?

Itse maalaistyttö ja mennyt kaupunkilaismiehen kanssa yksiin -asiaa emme ole ikinään edes ajatelleet eikä tuo huima ero (!!) tule vastaan MISSÄÄN.

 

Ehkä oon outo, mutta olen samaa "ikäpolvea" kuin aloittaja eikä mulla ole mitään hinkua tutustua uudehkon miesystäväni vanhempiin eikä myöskään aikomusta esitellä häntä äidilleni. Ystävät/kaverit on sitten eri juttu, heidän kanssaan tulee aikaa varmaan aikaa vietettyä.

 

Minä esittelisin heti seuraavana aamuna äidilleni ja koko maailmalle, huutaisin isoon äänen, tällaisen löysin ja hänestä pidän. Miksi en esittelisi, olenhan löytänyt toisen puoliskoni, pystyn taas kävelemään.

 

Meillä meni aikanaan reilut pari vuotta, ennen kuin mies esitteli minut äidilleen ja lapsilleen. Tämä siksi, että miehellä oli avioeronsa jälkeen ollut pari lyhytaikaisempaa suhdetta ja hän oli silloin päättänyt, ettei esittele lapsilleen tai muulle suvulleen kuin vasta sellaisen naisen, jonka kanssa suhde on sitten vakava ja (toivottavasti) sellainen, joka kestää loppuelämän. Eli koska mies oli itse tullut ensimmäisessä avioliitossaan jätetyksi, hän ei osannut oikein luottaa naisiin. Tämän hän siis itse kertoi jälkikäteen, ei noiden pari ensimmäisen vuoden aikana.

Ystäviinsä tutustuin kyllä käytännössä kaikkiin, sillä eihän heihin voinut välttyä törmäämästä, kun yhdessä liikuimme.

Kyllä minuakin aluksi häiritsi, että meni (omasta mielestäni) noinkin pitkä aika ennen ensivisiittiä, mutta jälkikäteen ajateltuna en osaa sanoa, että miten olisin suhtaunut, jos silloinen poikaystäväni ja nykyinen mieheni olisi laukaissut, että en luota sinuun tarpeeksi... Parempi ehkä siis, että kertoi vasta jälkikäteen

 

Selvishän se aikanaan - miehellä oli avovaimo ja pieni lapsi.

 

Löysin tämän viestiketjun Googlella. Minulla on samankaltainen tilanne eli 2 vuotta ollaan oltu yhdessä eikä minua ole esitelty yhdellekään hänen elämänsä ihmiselle. Minä kyllä olen esitellyt perheelleni ja kavereille. Olemme keski-ikäisiä ja aikuiset lapset.

Nyt kun olen alkanut kysymään asiasta niin epämääräinen vastaus on että ex-puoliso oli hankala. En ymmärrä miten asia minuun liittyy. Sanoin hänelle selkeästi että minun taas on vaikea luottaa mieheen josta en tiedä perusasioita. Toki tiedän kaiken mitä hän itse kertoo, mutta mistä minä tiedän kuka on miehen naisystävä hänen perheensä ja ystäviensä silmissä. Kenet heille on esitelty minun nimissä. Kerroin avoimesti miehelle, että juuri tämä asia on minulle ongelma. Hänen pitäisi ymmärtää että minun vinkkelistä asia voi näyttää tältä.

Hänen mielestään ei ole mitään ongelmaa koska ei hänellä ole ketään toista. Lopetti viestittelyn hali & pusi & sydän hymiöllä.

 

Minäkään en ole n.1,5v seurustelumme aikana tavannut ketään miehen sukulaista tai ystävää,tämä on vaikuttanut itsetuntooni merkittävästi ja olen alkanut häpeämään itseäni koska koen ettei minua voi esitellä

 

Minusta nuo kysymykset tulisi esittää vain suoraan miehelle itselleen.Syitä on kymmeniä ja niiden arvailu vaan huonontaa asiaa.
reilu kysely siis miksi emme kävisi ensi kk vanhemmillasi ?? Oletko itse esitellyt miehen omille vanhemmille sukulaisillesi tai kavereillesi ??

Käännä asia nyt toisinpäin: Sano miehelle että haluat esitellä hänet vanhemmillesi, ystävillesi ja kenelle ikinä haluat. Suunnittele aika valmiiksi jo etukäteen. Katso miten hän reagoi, jos kieltäytyy niin älä anna periksi.

 

Minäkään en ole n.1,5v seurustelumme aikana tavannut ketään miehen sukulaista tai ystävää,tämä on vaikuttanut itsetuntooni merkittävästi ja olen alkanut häpeämään itseäni koska koen ettei minua voi esitellä

Itse päätin, etten jatka suhdetta, jossa minusta ei voida mainita sanallakaan.

Tuntuuhan se oudolta kun elelee kuin salasuhteessa, siis toisen osapuolen toimesta.