Alastomuus.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mies
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mies

Vieras
Voitteko nähdä alastomuutta muussamielessä, kun pelkästään seksuaalisena?

Jos näette alastoman henkilön esiintyvän, niin käyttäytyykö hän silloin omituisesti?

Siis voiko alastomuudella miellyttää muita ihmisiä?

Minä haluaisin miellyttää ja miellyttyä, mutta olen kuullut ja osittain perustuu kokemukseenkin, että alastomuuden näkeminen koetaan jotenkin kiusallisena.

Pelkään sitäkin, että tästäasiasta kirjoittaminenkin aiheuttaa kielteisiä väristyksiä.
Toivottavasti ymmärrätte edes vähän.

Yhtenä esimerkkinä kerron tilanteen, joita löytyy monia muitakin.

Vaikkapa kesämökillä on seurue kokoontunut, ja saunotaanhan siellä tottakai.
Naiset menevät saunaan.
Riisuuntuvat, pukuhuoneen oven ollessa vähän raollaan, josta seurueen miehet näkevät tuon suloisen vaatteiden poiston.
Samoin käy sitten toisinkinpäin.

Mitä tuossa tilanteessa koette?
Jotakin paheksuntaa, tai kuten minä.

Pienenä kauniina naisvartalon alastomana näkemisenä.
Itse voisin näyttää alastomuuden vastapalveluna edellyttäen tietysti sitä, että naiset kokevat näyn mielekkäänä ja kivana asiana.

Tuo kuvaamani tilanne ei jatku sen pidempään.
Saunanjälkeen puhutaan ja tehdään ihan muita juttuja.

Yhtenä hyvänä kokemuksena kerron vielä.
Eräs nainen tuli käymään meille, ja olin juuri riisuuntunut mennäkseni saunaan.
Hän sanoi nähdessään minut, täällä sitä ollaan ihan aataminpuvussa.
Minä siihen, niin saunaan olen juuri menossa.
Pari muutakin lausetta siinä vaihdettiin.

Parasta tuossa oli se, kun kumpikaan ei vaivautunut tilanteesta.
Oltiin kuin olisi ollut vaatteet päällä, mutta jokin hieno tunne ja muisto siitä jäi.

Onko muilla näitä kokemuksia alastomuudesta jotka ei johda seksiin, eikä siihen edes milläänlailla viitata?
 
Olen useasti ollut lähes tuntemittomiaiden naisten kanssa saunassa. Ei seksi kuulu siihen mitenkään, mutta tottakai miehet tarkailevat naista vähän sieltä ja vähän ylenpää. Ja sama kaiketi naisilla vaikka sitä ei suoraan sanota. Mutta mihinkään seksijuhliin nämä ei koskaan ole johtaneet. Ehkä pientä kaksimielistä juttua. Joskus on pelottanut jos alkaakin stondaamaan oikein kunnolla.
 
oon 30+treenaava,itsestäni huolta pitävä mies ja kroppani kans sinut.Itse oon alasti niin paljon kun on mahdollista,aina kotona ja esim.aurinkoa otan rauhallisella rannalla alasti,joka on ihan eri kun on jotain päällä ja tietysti rajaton rusketus on kaunis.Mieluusti rannoilla näkisi muita alastomia enemmän.Itseä ei vaivaa jos joku kävelee rannalla ja näkee minut jos vaikka tulee juttusille,on iha mukava jutella vaikka toiset ei iha ajastii oiskaa,vaikka ite makaan täysin alasti nähtävänä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyväkroppanen mies;10581456:

Miehiltä tuo kuvaamanne tilanne onnistuu helpommin, kuin naisilta.
Jos edes naisilta onnistuisi lainkaan.
 
Onko alastomuus joku hieno asia? Ihmisiä on niin monen kokoisia, näköisiä vartaloltaan, että parempi olla edes osittain verhottuna. Täysin alaston vartalo voi pahimmillaan karkoittaa kauas pois. Tietysti nämä täydellisyyttä hipovat nuorten vartalot, ne ovat kaunista katsoa, ja kokea.
 
Kyllä minun mielestä alastomuus on kaunista.
Ja ihan kaikenlaiset vartalot.
Ainakin hetkellisesti toteutettuna se on kiehtovaa.
Pitkäkestoisessa alastomuudessa on se huonopuoli, kun silmä tottuu näkemäänsä, niin se muuttuu liian arkiseksi.
Mieluummin lyhyitä aikoja kerralla, niin saa sen uudelleen näkemisen ilon kokea.
 
Viimeksi muokattu:
Miehiltä tuo kuvaamanne tilanne onnistuu helpommin, kuin naisilta.
Jos edes naisilta onnistuisi lainkaan.
Siis miten ei sama tilanne onnistuisi naisilta?Jos nainen on rannalla alasti,suhtautuisin samoin kuin itseeni on suhtauduttu,eli tervehtia,vaihtaa jonku sanan ja kysyy sopiiko liittyä seuraan lähistölle?Itse ollut esim.laiturin päässä alasti ja eräs pariskunta kävi laiturilta uimassa,juteltiin niitä näitä,heillä uima-asut,minä alasti ja täysin posliini,eikä siihenkaa huomiota kiinnitetty.Mulle on vaivattominta olla alasti kun et ois jotai pientä päällä.Voi myös kysyä jos on muita paikalla et häiritseekö alastomuus?Itse oon saanu vastaukseksi,et ei häiritse mitenkään.Voi ehkä hieman vaatia rohkeutta tulla alastoman juttusille,mut ei itseäni haittaa.
 
Minun kokemusten mukaan on harvassa ne naiset jotka suhtautuisivat kertomallanne tavalla alastomuuteen.
Ainakin jos mies on vieras.
Oman miehen kanssa voi onnistuakin.

Ja minulle se on hillitsevä tekijä, kun tiedän tästä naisten arkuudesta.
Vaikka itse tykkäisinkin olla alasti rannalla, niin sitä en voi tehdä muiden kielteisyydestä johtuen.

Enkä niitä paniikkitilanteitakaan halua kokea.
Joskus kun on minut yllätetty rannalla, ja juostu kirkuen karkuun, niin ei sekään mukavaa ole.
Vaikka en sitä itse ymmärräkkään, miten alastomuuden näkeminen on kamala kokemus.

On joskus käynyt silläkinlailla, kun rannalle olen mennyt ja nainen siellä alasti ollut, niin kyllä nopsaan on vaatteet päälleen laittanut.
Kertoo tuo jotakin myös siitä haluaako nainen näyttäytyä alastomana.
 
Viimeksi muokattu:
Ei nakuna rannalla olemista kannata toisten toisten kielteisyyden takia vältellä kun laki sallii alastomuuden,eikä pakota olemaan tekstiilit päällä,siis valinta on vapaa ja kun katsoo paikaksi vähän syrjäisemmän ja rauhallisen paikan niin tuskin kukaan tulee keuhkoomaan.Kertokaa te kokemuksia jotka olette nauttineet nakuna auringosta rannoilla?Siis ei tiukkapipojen kommentteja,kiitos!Kun alastomuutta harrastaa aina missä se on mahdollista,niin se ei sinänsä ole kovin eroottinen olotila,vaan empiirisesti nakuna ei tunne olevansa alaston..
 
Itse olen useasti Kreetan saarella Kreikassa ottanut alasti aurinkoa rannoilla jossa se on sallittua. Se on tosi nautittavaa ja rentouttavaa, puhumattakaan hienosta rajattomasta rusketuksesta jonka siinä saa kaupan päälle. En ole koskaan havainnut mitään sekstailua näillä nakurannoilla, itse asiassa ei tulisi mieleenkään sellainen. Mitä nyt muutaman kerran on penikseni nostanut päätään kunnianosoituksena kauniille naisille, sillehän ei mitään voi :-)
 
Kyllä rajaton rusketus on kaunis.Kuka nyt tällaisella helteellä vois olla vaattee päällä rannalla ja alastonuinti tuli taas koettua,mahtavaa!Ja kyllä alastomuudesta nauttii myös kotona ja onhan must nukkua aina nakuna ja näin helteellä tertte edes lakanaa päällä..
 
Luin lehdestä, jossa nainen kertoi tuttunsa olleen jossain alastonleirillä.

Itse hän ihmetteli miten vieraat ihmiset voivat olla alastomina.
Hän ei henkilökohtaisesti pidä miehen genitaalin näkemisestä.

Nyt kysäsen naisilta.
Jos se tuntuu pahalle, niin onko se yhtäkuin ruman näköinen?
Vai luoko se jonkin ylisuuren seksuaalisen jännitteen?
Tai jotain muuta?

Kysymys kiinnostaa siksi, kun tuo häpeilyntila voi seurata avioliittoonkin.
En tällä ole hakemassa sitä, että vieraiden miesten genitaaleja pitäisi katsella.
Ainoastaan siksi, että osaisin jotenkin ymmärtää tuo kyseinen tilanne avioliiton sisällä.
 
Varmaan osaksi joidenki naisten miesten kalleuksien katsomisen tykkäämiseen liittyy siihen mitä on tullut nähtyä..Itse ihan heterona miespuolisena voin sanoa et on monien miesten oma syy ettei heitä halua katsoa?Ei kenenkään silmille ole kaunis ylipainoinen,kaljamahainen mies jonka jalkovälistä ei penistä kauhean puskan seasta näe..Itse oon aina täysin posliini ja mielestäni se sopii myös miehille,on paljon miellyttävämpi nähdä toinen mies jos hän on melkein tai täysin karvaton.En voi alkaa seurustelemaan naisen kans joka ei suhtaudu alastomuuteen luonnollisesti,sehän on kaunista ja nautittava olotila.Kyllä itse tahdon tykätä tulevasta naisestani päästä varpaisiin ja myös sanoa sen ääneen.Varmasti negatiivinen suhtautuminen alastomuuteen ja toisen näkemiseen nakertaa suhdetta.
 
alastomuus on luonnollista. ainakin näin kuumilla keleillä tai vaikkapa peseytyessä tai saunassa. ei alastomuutta tarvitse kuormittaa aina liialla seksuaalisuudella. tarkoitan tällä sitä, että alastonta ihmistä ei mielestäni saisi katsoa liian vaativasti tai muuten pahasti...

olen miettinyt että kun olen kotona joskus alasti kun on niin kovin kuuma, niin mitä esim. ohikulkijat tai naapurit miettivät..? kyllä kai kotonaan saa olla niin kuin tykkää ja ei kai jokainen ihminen kehtaa jäädä tuijottamaankaan.

tämmöistä minä mietin.
 
Edellinen on ehkä nainen..?Tietysti kotonaan saa olla alasti aina ja mitä jos joku sattuu näkemään?So What.Alastomuus on hyvin terapeuttista ja vapauttavaa,eikä pelkkä alastomuus ole sinänsä seksuaalista.Itse haluaisin tutustua naiseen joka myös nauttii alastomuudesta esim.kotona,auringonotto rannalla jne..On varmaan elämäntapa joka yhdistää tai erottaa..?Ja myös tuo elämään paljon mahtavia kokemuksia.Mietteitä alastomuudesta,kertokaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyväkroppanen mies;10581456:
oon 30+treenaava,itsestäni huolta pitävä mies ja kroppani kans sinut.Itse oon alasti niin paljon kun on mahdollista,aina kotona ja esim.aurinkoa otan rauhallisella rannalla alasti,joka on ihan eri kun on jotain päällä ja tietysti rajaton rusketus on kaunis.Mieluusti rannoilla näkisi muita alastomia enemmän.Itseä ei vaivaa jos joku kävelee rannalla ja näkee minut jos vaikka tulee juttusille,on iha mukava jutella vaikka toiset ei iha ajastii oiskaa,vaikka ite makaan täysin alasti nähtävänä.
- Olisi kauheata nähdä joku loputtomasti treenamistaan korostava hörhö alastomana rannalla... onhan ne karvatkin ajeltu?
"ite makaan täysin alasti nähtävänä"
- no just joo. Nähtävänä.
 
30+treenattu mies toisaalla: "Ei mikään inhota enemmän naisessa ku ylipaino ja isot tissit"
- sitä luontevaa suhtautumista alastomuuteen? Bodaa, bodaa, treenaa, peilaile ja sheivaa :)
 
Onko muilla näitä kokemuksia alastomuudesta jotka ei johda seksiin, eikä siihen edes milläänlailla viitata?
Menin kerran saunaan ja huomasin, että löylykauha puuttuu. Vaimo oli vielä pesuhuoneessa ja huusin, että onko löylykauha siellä. Samassa naapurin puolelta ovi avautui ja alaston nainen sujautti kauhan käteeni ja painui takasin omalle puolelleen yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. En voi sanoa, että olisin ehtinyt yhtään kiihottua, mutta jonkinlainen hyvänolontunne siitä jäi. Kai se tuli kahden ihmisen luottamuksellisesta kohtaamisesta. En ole jälkeenpäin nähnyt tuota naista enkä ole yrittänyt selvittää, kuka hän oli.
 
Viimeksi muokattu:
Ei haittaa vaikka toiset katselee rannalla, saunassa ei haittaa vaikka joskus jollain jäykistyykin. Joskus nuoren kanssa saunassa on täys seisokki päällä, kun ei ole huomaavinaan niiin ihan normaalia. ON se kieltämättä kiihottavaa katsoa kerrankin kunnon erektiota kun sojottaa kunnolla pystyssä.
 
Kyllä minun mielestä alastomuus on kaunista.
Ja ihan kaikenlaiset vartalot.
Ainakin hetkellisesti toteutettuna se on kiehtovaa.
Pitkäkestoisessa alastomuudessa on se huonopuoli, kun silmä tottuu näkemäänsä, niin se muuttuu liian arkiseksi.
Mieluummin lyhyitä aikoja kerralla, niin saa sen uudelleen näkemisen ilon kokea.

Olen jo vanhempi mies ja tykkään katsella komeita miehiä. Kun vien saunaan ja saan erektioon hieromalla niin halun pyllyä heti. Se vaan joskus vieraankin anaali tuntuu niin hyvällee.
 
Viimeksi muokattu:
Ei haittaa vaikka toiset katselee rannalla, saunassa ei haittaa vaikka joskus jollain jäykistyykin. Joskus nuoren kanssa saunassa on täys seisokki päällä, kun ei ole huomaavinaan niiin ihan normaalia. ON se kieltämättä kiihottavaa katsoa kerrankin kunnon erektiota kun sojottaa kunnolla pystyssä.

Olen ollut nakurannalla monta kertaa vaikka olenkin vanhempi nainen. Jos jollain pojalla on muna kovana niin on kiva mennä juttelee.Kivempi mitä vähemmän karvoja! jos on kiva niin annan pyyhkeen eteen ja pyydän luokseni. Sit saa olla alasti vaikka seisoo pystyssä. Jotenkin on tullut halu nuorempiin poikiin vanhempana. Ainakin saa seksiä pitempään kun oma ikäisiltä. Pitää nauttia kun saa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä