e-pillereiden lopetus

  • Viestiketjun aloittaja YASMIN
  • Ensimmäinen viesti
viikko vasta..
Minä lopetin n. viikko sitten. Tai siis en aloittanut uutta liuskaa. Ihmeempiä havaintoja olotilasta ei vielä ole, paitsi että tänä aamuna huomasin, että rintani olivat hieman kutistuneet, ilmeisesti nestettä on poistunut. Ei kyllä erityisen mukavaa tuo rinta-asia, koska koko on pieni a-kuppi... No, ei se nyt maailman tärkein asia ole.
Odottelen, josko muita muutoksia ilmaantuisi...
 
Vierailija kesäkuu 2009
Minä puolestani mietin voinko lopettaa Femilar -merkkiset pillerit heti näin 1. viikolla. Sivuoireet kun ovat olleet kamalat: migreeniä, jatkuvaa "tavallista" päänsärkyä, totaalista väsymystä/uupumusta, ja tänään alkoi vielä samanlaiset jalkakivut (pohkeissa ja reidessä) kuin raskauden aikana. Lisäksi olen miehen mielestä todella kireä. Eli tekisi mieleni lopettaa pillerit samantien (ja kokeilla myöhemmin vaikka hormonikierukkaa kun täytän pian jo 40 v.).
 
Pari vkoa lopetuksesta
Vaikuttaa siltä, kuin iho olisi muuttunut hieman rasvaisemmaksi sitten pillerien lopetuksen... Toivottavasti iho ei muuten ala riehua, en jaksaisi yhtään alkaa kamppailemaan näppylöiden kanssa. Limakalvojen kosteus on myös selvästi lisääntynyt ja seksihalut palanneet... Hyvältä vaikuttaa, so far:)
 
sdfjhsfjksdfsbfb
Minulla oli reilun viikon (tai ehkä viikon) ajan outoa "painetta" alavatsassa". Se tuntui erityisesti istuutuessa tai wc:ssä käydessä. Ajattelin jo, että minulla on joku kasvain, mutta nyt paine tuntuu kadonneen.
Voisiko kyse ollakin ovulaatioon liittyvästä asiasta? Lopetin pillerit vajaan 10 vuoden jälkeen muutama vko sitten, joten epäilen, että pillerit ovat saattaneet häivyttää tällaisen(kin) tuntemuksen...(?)
 
takaisin luomuun
Aloin syömään aikoinaan Diane Novia iho-ongelmien vuoksi parikymmpisenä. Pillerit aiheuttivat mm. mielialanvaihteluita ja rintojen kasvua. Mielialanvaihteluiden vuoksi vaihdoin n.3 vuotta sitten Yasmineihin, joista päätin luopua n.9 viikkoa sitten viimeisen liuskan loputtua. Olo oli niilläkin nimittäin välistä aika maanisdepressiivinen.

Tulokset tähän mennessä: Ei vuotoa, hiukset erittäin rasvoittuvat (täysin uusi ongelma minulle), mielialat yllättäen tasapainossa, painon nousua, turvotusta, normaalit PMS oireet silloin kun kuukautisten olisi pitänyt tulla (mm. rintojen arkuutta). Turvotus tosiaan vain näyttää tulleen jäädäkseen...

Ajattelin odotella ehkä n.puoli vuotta ennen lääkärille menoa, jos ei olossa tule mitään erikoisempaa käännettä huonompaan. Kropalla varmasti kestää aikansa tasapainottaa hormonituotanto normaaliin tilaan.
 
kie
Täällä joku jo aikaisemmin kysyi samaa asiaa, eli miksi pitää mennä papa-kokeeseen pillereiden lopettamisen jälkeen? En itsekään ole kuullut tästä.. Lopetin pillerit (Yasmin) 2,5 vuoden käytön jälkeen toukokuun lopulla, eikä ole kuulunut vielä menkkoja. Aloin jo huolestumaan, mutta näitä kommentteja luettuani tajusin, että on "normaalia", ettei menkkoja vältämättä kuulukaan vähään aikaan..
 
jjö
Minä söin Mercilon pillereitä yli 8 vuotta ja lopetin niiden ottamisen viikko sitten vakituisen parisuhteen loputtua. Haluan kokeilla elämää ilman pillereiden popsimista. Eli vko sitten olisi pitänyt aloittaa uusi liuska, mutten ottanut ja heti Pe alkoivat menkat ja su oli vuodoton päivä ja tänään alkoi uudelleen tiputtaa. Aika oudolta tuntuu tämä kun lukee teidän muiden viestejä joilla on kestänyt menkkojen alku hyvinkin pitkään...
 
lopullinen lopettaja
Takana melkein 15 vuotta pillerien syöntiä (lähinnä Diane Novia). Lopetin 3kk sitten ja elämä on lähes "mullistunut". Mieliala on vain niiiiin paljon parempi, että ei voi kuin harmitella, että miksi en lopettanut aikaisemmin. Myös jatkuva päänsärky on loppunut.

Pieniä vaivoja on ihon ja hiuksien lisääntynyt rasvaisuus ja kasvojen iho jotenkin tukkoinen (mustapäät lisääntyneet jonkin verran), mutta ihan siedettävissä olevia juttuja ja ehkäpä vielä menevät ohikin.

Mutta sen vain sanon, että mikään maailman mahti ei saisi enää mua nielemään yhtäkään pilleriä!
 
tietäjä..
Alkuperäinen kirjoittaja Dinnah:
Hölmö kysymys, mutta voiko pillerit lopettaa kesken pakkauksen syönnin?
Voi toki, mutta ihmettelen vaan miksi syöt sitä pakkausta? Eikö teillä ole rahaa ruokaan? Suosittelen sossusta hakemaan avustuksia..
 
tärppis
ekat menkat tuli 5 viikkoa lopettamisen jälkeen vähän vaisumpina, sen jälkeen 25 päivän kierto noin, katsotaan miten tasoittuu. Mutta omat hormonit tuntuu toimivan jo täyttä häkää, taisin ovuloidakkin viime kierrossa. Välillä ollut kauheita agressiokiukkuja, pieniä finniaaltoja ollut, rinnat kasvaneet tai turvoksissa pillereiden lopetuksen myötä. Ruokahalu kasvanut.

Syökää terveellisesti ja liikkukaa, ottakaa sinkkiä iltaisin jos siitä on puutosta.
 
nanukka
Söin Femoden-merkkisiä pillereitä kymmenen vuotta.. lopetin ennen joulua.. aluksi kierto venyi ja venyi 50 päivää pisimmillään.. pari kertaa kierron pituus 36 päivää ja nyt vasta ensimmäisen kerran kierto 30 päivää.. eli pikkuhiljaa taitaa tasaantua.. finnejä on tullut lopetuksen jälkeen naamaan paljon (normaalisti minulla on ollut puhdas iho, joten toivon että olisi ohimenevää) paino on tippunut n.10 kiloa tosin liikunnan määrää aloin lisäämään muutenkin jo ennen pillereiden lopetusta mutta luulen että turvonnut olemukseni johtui aiemmin pelkästään pillereistä! vauva olisi tervetullut.. kauhukertomuksia kuullut vain että 10 vuoden pilleriputken jälkeen ei välttämättä tärppäisi ollenkaan.. :( toivotaan parasta kuitenkin..
 
**neiti
Itse lopetin nuvaringin käytön kaksi viikkoa sitten. Olin käyttänyt sitä vasta kolme vuotta, mutta nyt viimeisen vuoden aikana tuli oireita, joita en enää kestänyt yksinkertaisesti. Koko ajan kiukutti ja otti päähän, iho meni huonompaan suuntaan (minulla on todettu atopia jo lapsena), haluttomuus, mielialojen vaihtelut, turvotus, rintojen kasvu jne. Ainoina hyvinä puolina oli vuodon niukkuus ja kuukautiskivut olivat vähäisemmät. Nyt sitten pari viikkoa olen ilman rengasta ollut ja olo on ihan hyvä. Olen ainoastaan huomannut ihoni olevan paremmassa kunnossa ja nenäni mustapäät ovat kadonneet melkein kokonaan! En tiedä sitten miten sekaisin hormonitoimintani menee, kun jouduin vajaa viikko sitten ottamaan jälkiehkäisypillerin. En usko, että olisin raskaaksi muutenkaan voinut tulla, mutta piti se varmuuden vuoksi käydä hakemassa, ei sitä koskaan tiedä. Nyt vain sitten odotellaan, että miten tästä vointi alkaa korjaantumaan. Kauhulla odotan tosin runsaita kuukautisiani + kovia kuukautiskipuja, mutta ne nyt vielä kestää, kunhan ei koko ajan ole mieli maassa ja ärsyyntynyt olo.
 
Ihmeellistä kyllä!
Minäkin olen ollut ilman pillereitä reilut puoli vuotta mutta kuukautiskipuja ei ole ollut ja vuoto ei ole runsastunut! Ennen pillereitä kärsin noista molemmista vaivoista. Lieköhän tapahtunut pysyvä muutos parempaan?
 
negatiivista?
Lopetin pillereiden syönnin heinäkuussa, sitä ennen olin matolääkkeitä vedellyt seitsemisen vuotta. Ensimmäiset luomumenkat tulivat hyvän 5viikon kuluttua, jopa ovulaatiokin taisi tulla tuon ekan pitkän kierron aikana. Nuo ekat menkat olivat todella niukat ja kivuista ei ollut juuri tietoakaan. Pillereitä käyttäessäkin olen saanut vedellä särkylääkkeitä aina ekat kolme päivää että olen kyennyt edes töissä käymään. Saas nähdä nyt miten tuo vuoto ja kivut tuosta tasaantuu, tuskimpa kumpaisetkaan noin niukoiksi jäävät.
Positiivisista puolista; eipä tarvi enää muistaa ottaa pilleriä päivittäin, paikat eivät enää ole kuivat kuin beduiinin sandaali ja halutkin ovat jo vähän palanneet. Mielialassa en huomannut mitään erikoista pillereitä käyttäessä, eikä siihen ole tainnut tulla nytkään mitään muutosta.
Negatiivisina puolina; hiuksia lähtee niin, että odotan vain koska herään joku aamu kaljuna. Vartalon muut karvat taas ovat alkaneet kasvaa kuin viidakko konsanaa. Toisen säären saan ajeltua niin toiseen on ehtinyt sinä aikana jo karva kasvaa! Muutaman tummemman karvan olen jo löytänyt kasvoistakin...ei kiva!
Katsotaan nyt miten tämä tästä tasoittuu. Pillerit lopetin koska tuntui että halut olivat täysin kadoksissa ja mitäpä sitä pillereitäkään sitten vetelee jos ei ikinä edes paneta! Nyt tuntuu että edes jotain muutosta olisi tuohon tulossa...
 
mulla taas
^^ Mulla taas halut ovat lähes kadonneet kun lopetin pillerien syönnin. Ennen teki lähes koko ajan mieli mutta nyt tuntuu että elelen talviunta sillä saralla. Toivottavasti on vain väliaikaista.
 
tsäigädäigä
Lopetin pillerit (Harmonet) nyt heinäkuussa (12 vuoden yhtämittaisen popsimisen jälkeen) ja ekat menkat heti viiden viikon päästä. Nyt mennään toista kiertoa ja ainaki tissit tuli tasan samana päivänä kipeeks ku ekalla kertaa (varmaan siis oviksen jälkeen). Ikinä aiemmin ei ole moisesta kivusta ollut tietoakaan!

Säärikarvoja en ole koskaan ajellut aiemmin, mutta nyt pitää näköjään semmonenki hössötys alottaa. Ihan parasta on se, että ennen todella kuiva ja hilseilevä iho ei vaadi enää suihkun jälkeen sitä puolta pullollista Erisania. Mitään finnejä ei kuivan ihon vuoksi ole koskaan ollutkaan, eikä niitä oo näkyny nyttekkään.

On se vaan uskomatonta miten pillerit on kroppaan vaikuttanu... ja voi sitä panemisen määrää pillereiden lopettamisen jälkeen, ennen halut oli lähes nollassa ja nyt ei tahdo saada tarpeekseen (puolisoni ainakin tykkää). Mielialoista muuten huomaa, että kiukustuu vähän helpommin ennen menkkoja.

Vauvan yritys on syynä tässä pillereiden lopetuksessa, mutta kynis meinas ettei vuoteen tarvii huolestua jos ei mitään kuulu. Kiirettä ei onneksi ole. Melkoisan jännitäviä aikoja kyllä! Hauska lukea, että muillakin samansuuntaisia "oireita" ollut kun normaali naisen hormonitoiminta lähtee taas rullaamaan!
 
Luomunainen jatkossa
Lopetin Diane Nova-merkkiset pillerit tässä jokin aika sitten, ja pohtiessani lopettamispäätöstä oli mukava lukea tämän viestiketjun muita kokemuksia. Itse söin pillereitä reilut 3 vuotta säännöllisesti, ensin Yasminellea reilun vuoden ja Diane Novaa sen jälkeen. Aloitin pillerit pääasiassa ehkäisyn vuoksi, ja tuntui mukavalta kun pystyi itse säätelemään kuukautisia.

Rupesin harkitsemaan pillereistä luopumista nyt viime kesänä, koska tuntui että haittavaikutukset viimein ylittivät yllämainitut hyödyt. Pillerit todella aiheuttivat minulle ahdistuneisuutta, haluttomuutta ja jatkuvasti oli jotenkin turta olo. Mistään ei jotenkin innostunut enää samalla tavalla kuten aiemmin, ja ahdistutti pienetkin asiat. Luulin muuttuneeni ihmisenä, enkä aiemmin ymmärtänyt olotilan johtuvan pääosin pillereistä. Poikaystäväni on ollut todella ymmärtäväinen ja empaattinen koko suhteemme ajan, mutta haluttomuus seksin suhteen alkoi todella rassata häntä. Ja siitä ahdistuin entisestään kun tuntui että epäonnistun joka asiassa :( Ennen pillereitä meillä oli todella aktiivinen ja tyydyttävä seksielämä, mutta pikkuhiljaa ajan myötä halutti aina harvemmin.

Pillerit aiheuttivat minulle myös hiustenlähtöä. Ei mitään pälvikaljuuntumista onneksi, mutta hiukseni ovat parin vuoden aikana harventuneet puoleen entisestä. Yritin syödä terveellisesti ja otin päivittäin vitamiineja ja hivenaineita joilla yritin hillitä hiustenlähtöä, kun en ymmärtänyt myös sen aiheutuvan pillereistä.

Myönnän toki, että pillereistä on paljon iloa kun voi halutessaan siirtää kuukautisia mielin määrin eikä tarvitse vakituisessa suhteessa käyttää kondomeja. Olen kuitenkin samaa mieltä kuten moni muu kirjoittaja, että pillereiden haitoista ei juurikaan kerrota vaan lyödään vaan resepti kouraan ja passitetaan apteekkiin.

Haluaisin myös sanoa kaikille, jotka syövät pillereitä aknen takia, että kannattaa harkita muita vaihtoehtoja jos on samanlaisia kokemuksia kuin minulla. Itse kärsin keskiverrosta aknesta 19-vuotiaaksi asti, jolloin päätin käydä yksityisellä ihotautilääkärillä hakemassa apua. Söin n. 4 kuukauden Roaccutan-kuurin, joka vei akneni kertaheitolla pois ja iho on oikein hyvä nykyään. Kuuri oli toki rankka, iho ja huulet oli todella kuivat kuurin aikana ja alkoholia tuli välttää, mutta siitä selvittiin ja lääke todella tehosi! E-pillereiden aloittaminen tai lopettaminen ei ole tuonut aknea takaisin, muutama hassu finni on silloin tällöin mutta se on ihan normaalia.

Olen ollut niin tyytyväinen pillereiden lopetukseen, hiustenlähtö alkaa pikkuhiljaa normalisoitua, mielialat on paremmat ja seksihalut on tulleet takaisin! ;) Tuntuu että alan pikkuhiljaa taas olla oma itseni, eikä kondomien käyttö ole haitannut yhtään poikaystävääni. Päinvastoin hän on ollut erittäin tyytyväinen nykyiseen seksielämäämme :)

Kuukautiskierron palautuminen normaaliin vie varmasti oman aikansa, mutta mikään kiirus minulla ei ole. Tuntuu hyvältä kun on päässyt eroon moisesta pilleriruletista :) En kadu että aikanaan rupesin pillereitä popsimaan, mutta varmastikaan en moiseen enää ryhdy uudelleen kun tiedän mihin se johtaa.
 
Zuwi
Minä käytin cerazette pillereitä 3 ja puol kk.. naamaan tuli paljon finnejä ja tiputelu vuotoa oli joka viikko. en enää tiennyt milloin on menkat ja milloin tiputtelua. siksi tein näin: lopetin cerazette pillerit kerrasta poikki. nyt en ole syönyt pillereitä 3 viikkoon ja menkkoja ei kuulu. lisäksi huomasin viikko sitten että nännit on kosketus arat. aloin miettimään että olenko raskaana?! miehellä on lihaksen rappeuma tauti joten lapsen saamiseeen ei ole varaa.. riskiä ei voi ottaa. nyt täytyy vain toivoa että menkat tulisi.. onnea muillekkin et kaikki kääntyy parhain päin!
 
Hannit
Lopetin Melianet 4 viikoa sitten n. 9 vuoden syömisen jälkeen. (Alussa oli Harmonet ja vaihdettiin pari vuotta sitten Melianeen päänsärkyjen takia) Aluksi oli kauheat kivut alavatsassa, ihan kuin menkkakivut olisivat vain jatkuneet ja jatkuneet... Finnejä on ilmestynyt naamaan ja kaulaan sellainen pieni armeija ja niitä pidän kurissa aknevoiteella. Hiukset rasvoittuvat ehkä hieman enemmän. Alussa oli myös kauheita päänsärkyjä. Niin ja rintojen aristusta on ilmennyt myös.

Mutta sitten niihin positiivisiin vaikutuksiin: En ole enää niin älyttömän itkuherkkä ja masentunut. Tuntuu kuin olisin taas oma iloinen itseni! En olisi ikinä uskonut että pillerit ovat voineet olleet syynä mielialanheilahteluihin ja itkuisuuteen. Enää ei pienet asiat kaada maailmaani ja tulen toimeen itseni kanssa paremmin. Tykkään itsestäni nyt paaaljon enemmän :)

En enää aloittaisi pillereitä kun tiedän niiden haittavaikutukset. Ja minulle ne määrättiin alun alkaen aknen hoitoon! Uskomatonta miten hepposin perustein.. Nyt odottelen menkkoja, maanantaina pitäisi alkaa mutta en huolestu vaikka jäisivät väliin. Raskauden mahdollisuutta ei ole koska seksiä ei ole ollut viimeiseen kuukauteen. On miehellä vähän paineita asian suhteen, toivottavasti muuttuu pian koska halut ovat minulla vain kasvaneet! Ja lapsi olisi kyllä tervetullut vaikkei nyt ihan "suunnitteilla" olekaan ;)
 
sanon mä
Uskomatonta että pillereitä syydetään naisille kertomatta kaikkea huonoa mitä ne saattavat aiheuttaa! Itse käytin noin 5 vuotta hormoniehkäisyä: ensin Diane Novaa, sitten myöhemmin se vaihdettiin muistaakseni Trikvilariin, sitten johonkin kolmanteen, sitten neljänteen ja sitten kokeilin myös ehkäisylaastaria ja viimein vielä rengastakin. Palasin vielä kerran Diane Novaan, joka ihan alussa oli ollut suht hyvä. Ei sopinut, vaan tiputtelut ja muut vaivat jatkuivat. Vuodottomia päiviä kuussa ehkä se viikko...

Minulle tuli siis tiputteluvuotoa kaikista noista. Ärsytti ja masensi kaikki ja koko ajan. En tuntenut oloani normaaliksi KOSKAAN. Halut tiessään. Järkyttävä päänsärky viikon ajaksi kuukausittain. Tähän eivät auttaneet kovatkaan päänsärkylääkkeet.

Kaikki nuo vaivat jäivät pois kun jätin pillerit viime maaliskuussa! Olo on hyvä, normaali ja menkat ok:t. Päänsärkyjen loppuminen on erityisen ihanaa!!! Menkat alkoivatkin ihan hyvin 5 viikon kuluttua lopettamisesta. Ainoa miinus on, että kun muinoin ennen pillereitä menkat tulivat 5 viikon välein, tulevat ne nyt (ARGH) kolmen viikon välein! Todella inhottavaa, koska ne kestävätkin vielä viikon... Toivottavasti ne vielä joskus palaavat omaan "oikeaan" rytmiinsä.

Onko jollain kokemusta tämäntyyppisestä kierron muuttumisesta?
 
Luomunainen jatkossa
Annoin tuolla aiemmin oman vuodatukseni aiheesta, ja halusin vielä lisätä kertomukseeni kuukautisten alkaneen päivän myöhässä normaalista 4 viikon kierrosta pillerien lopettamisen jälkeen :) Eli siis ennen pillereitä kuukautiset tulivat säännöllisesti 4 viikon välein ja saman tien kierto palautui entiselleen kun lopetin pillerit :)

Edellinen kirjoittaja "sanon mä" on täysin oikeassa! Pillereiden haitoista tulisi kertoa jo etukäteen, ennen kuin joutuu kaiken kokemaan oman kantapään kautta.
 
Hormonifinnit
Te, joilla on tullut finnejä pillereiden lopettamisen jälkeen, kuinka kauan olette taistelleet niiden kanssa? Häviävätkö kuitenkin vai onko pysyvä vaiva? Kasvoissa ja kaulassa finnejä ja selkäänkin niitä yrittää tulla.
 
delefantti
Itse lopetin 10 vuoden käytön jälkeen Femodenit syyskuussa. Tulokset: menkat on lähteny heti pyörimään normaalisti, pari ensimmäistä päivää ovat olleet kyllä kivuliaammat kuin ennen, nyt joutuu ottamaan 3 buranaa, mutta muuten sut samanlaiset ja kestoiset kuin pillereitäkin syödessä. Näppyjä on ilmestynyt selkään ja rintaan, mutta ei haittaavasti ja onneksi ei naamaan. Halukkuus on lisääntynyt ehkä vähän, mutta mikä parasta orgasmit ovat vielä parempia kuin pillereitä syödessä ;) Mieskin on ihan innossaan tästä ja käyttää mielellään kondomia. :D
 
Hannit
..Nyt on kulunut 6 ja puoli viikkoa siitä kun lopetin Melianen käytön. Menkat tulivat normaalisti, vain yhden päivän "myöhässä". :) Ja kestivätkin ihan normaalisti sen 3 päivää joskin alussa oli muutama päivä ihan pikku tiputtelua ja mietin alkavatko ne ollenkaan kunnolla..

Joku kysyi finneistä. Minulla kaikki oireet joita tuli pillerien lopettamisen jälkeen hävisivät siinä kuukauden kuluessa. Eli ihon kukkiminen rauhoittui (tosin otin kyllä avuksi aknevoiteen kuten edellä mainitsin, että tiedä sitten kuinka paljon sillä oli vaikutusta) ja myös mahakivut hellittivät :)

Kortsuilla mennään ja edelleen hyvällä tuulella ;)
 

Yhteistyössä