Kokemuksia hitaasti lämpiävistä miehistä?

Ei ainakaan meillä selvitelty mitään...mies jahkasi ja jahkasi sen yhteenmuutonkin kanssa kamalan kauan...sanoi vaan että on mukavaa olla yksin!!! Kuvittele miltä se rakastuneesta naisesta kuulostaa? Kaikkea muuta kuin houkuttelevaa, sitähän alkoi jo kuvitella kamalia ettei se suhdetta halua jatkaakaan...minä tyttö se kuitenki pakkasin kassini ja ilmaannuin hänen ovelleen.Sanoin totisena, lähes itkuisena etten takaisin mene ellei hän kanna minua sinne.No ei ole tähänpäivään mennessä vielä takaisin kelkkonut ja vuosi ollaan jo yhdessä asuttu. =)

Rupes ihan hymyilyttämään tämä tarina.

Joo, on se joskus kuin 300 kilon kivirekeä perässään vetäisi, tämä miehen kanssa yhteiselo ja joskus kannattaa turvautua järeisiin otteisiin.

 

Nyt pitää kyllä sen verran puuttua keskustelun kulkuun, että vaikka minä pakkaannuinkin mieheni luo asumaan kun hän ei osannut sanoa juuta eikä jaata.Mutta kyllä tämä minun mieheni tekee kotona kaikenlaisia hommia, alkaen ruuanlaitosta jos siihen tarvettta tulee...sillä minä sen yleensä hoidan ja päätyen siihen katon korjaamiseen.Ettei se mikään uusavuton eikä mammanpoika ole.

 

Mutta kyllä tämä minun mieheni tekee kotona kaikenlaisia hommia, alkaen ruuanlaitosta jos siihen tarvettta tulee...sillä minä sen yleensä hoidan ja päätyen siihen katon korjaamiseen.

Siis häh? Ensin sanot että mies tekee, ja sitten sanot perään että sinä yleensä hoidat sen (?ruuanlaiton) ja katon korjaamisen?

 

Mutta kyllä tämä minun mieheni tekee kotona kaikenlaisia hommia, alkaen ruuanlaitosta jos siihen tarvettta tulee...sillä minä sen yleensä hoidan ja päätyen siihen katon korjaamiseen.

Siis häh? Ensin sanot että mies tekee, ja sitten sanot perään että sinä yleensä hoidat sen (?ruuanlaiton) ja katon korjaamisen?

Siis minä hoidan sen ruuanlaiton koska nautin kokkaamisesta! Mies kykenee ja osaa sen kokkaammisenkin, jos tarvetta ilmenee(kiireinen päivä tai jos olen vaikka väsynyt tai sairas tms...kuten hän osaa myös korjata sen katonkin...jos se nyt lopultakin tuli selväksi?

 

Vielä jäin kaipailemaan vastausta varsinaiseen kysymykseeni... Eli siis: Onko kenelläkään komusta suhteista/miehistä, joiden kanssa asiat eivät etene vauhdilla, mutta joiden kanssa yhteen muutto ja perheen perustaminen on tullut kuvioihin vasta pidemmän seurustelun jälkeen? Vai meneekö se aina niin, että jos yhteen muutetaan ja perhettää perustetaan, niin kumpikin tietää sen alusta asti ja yhteinen koti on hommattuna ja pullat uunissa jo vuoden sisällä? Olen nyt kaksi vuotta seurustellut miehen kanssa, emmekä vielä asu yhdessä ja mietin vain, että onkohan sellaista olemassakaan, että mies ei kahteen ensimmäiseen vuoteen yhteen muuttoa halua, mutta sitten kolmantena vuotena haluaakin?

Kun toisaalta tietysti tajuan, että jokainen suhde on yksilöllinen, eikä niitä voi verrata, mutta kaipa tässä jotain todennäköisyyksiä yritän laskea tilastojen perusteella.. Ikäväkseni vaikuttaa siltä, että ne parit, jotka yhteisen kodin ja perheen perustavat, tekevät sen joko ensimmäisen vuoden aikana, tai sitten ei koskaan...

 

Eli siis: Onko kenelläkään kokemusta suhteista/miehistä, joiden kanssa asiat eivät etene vauhdilla, mutta joiden kanssa yhteen muutto ja perheen perustaminen on tullut kuvioihin vasta pidemmän seurustelun jälkeen? Vai meneekö se aina niin, että jos yhteen muutetaan ja perhettää perustetaan, niin kumpikin tietää sen alusta asti ja yhteinen koti on hommattuna ja pullat uunissa jo vuoden sisällä?

Ei kumminkaan päin. Eihän asioiden toteuttamisella ole kiire, mutta suhteen suunnasta kyllä pitäisi puhua jo ihan ensimmäisinä kuukausina. Ainakin minun mielestäni, ovathan nuo useimmille aika dealbreakereita. Mitä sitä kumpikaan aikaansa tuhlaamaan jos toisella on tavoitteena olla kymmenen lapsen kotiäiti, ja toinen aikoo lähteä vuoden päästä samoilemaan afrikan sademetsiä...

Onko teillä siis edes puhuttu yhteenmuutosta? Oletteko keskustelleet, haluaako mies muuttaa kanssasi yhteen / mennä naimisiin / lisääntyä? Jos näistä ei ole puhuttu, niin miksi ihmeessä ei (oletan että olette kuitenkin jo aikuisikäisiä)? Jos on ja mies on sanonut ettei niitä halua, niin miksi et usko häntä?

 

Jos on ja mies on sanonut ettei niitä halua, niin miksi et usko häntä?

Ei Leenakaan uskonut, että mies haluaa elää yksin, vaikka mies nin sanoi.
Ehkä se mies vielä jonain päivänä tekee mitä itse tahtoo. Jos se kerran ei ole nyhverö.

 

Jos on ja mies on sanonut ettei niitä halua, niin miksi et usko häntä?

Ei Leenakaan uskonut, että mies haluaa elää yksin, vaikka mies nin sanoi.
Ehkä se mies vielä jonain päivänä tekee mitä itse tahtoo. Jos se kerran ei ole nyhverö.

Voi pyhä pietari ja sen pöksyt...kun nimenomaan mies EI halunnut loppujenlopuksi asua yksin, ei vain uskonut että hänen kohdalleen oli vielä varattuna mahdollisuus omaan perheeseen, parisuhteeseen...yhdessä asumiseen. Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta ennen kuin täällä tajutaan????

 

Jos on ja mies on sanonut ettei niitä halua, niin miksi et usko häntä?

Ei Leenakaan uskonut, että mies haluaa elää yksin, vaikka mies nin sanoi.
Ehkä se mies vielä jonain päivänä tekee mitä itse tahtoo. Jos se kerran ei ole nyhverö.

Voi pyhä pietari ja sen pöksyt...kun nimenomaan mies EI halunnut loppujenlopuksi asua yksin, ei vain uskonut että hänen kohdalleen oli vielä varattuna mahdollisuus omaan perheeseen, parisuhteeseen...yhdessä asumiseen. Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta ennen kuin täällä tajutaan????

Siis menit jo varatun nyhverömiehen ovelle esittämään uhkavaatimuksia? Minne heivasit edellisen vaimon? Sähän sen varmaan heivasit...

 

Minä seurustelin mieheni kanssa 2 vuotta ennen kun muutimme yhteen. Tämä kahden vuoden seurustelu ei ollut kovin hääppöistä. Miehelle oli kaverit ja harrastukset yms. tärkeämpiä kuin minä, eli emme viettäneet aikaa yhdessä kovinkaan paljoa. Olin todella tympääntynyt mieheeni ja kun selvisi ettei hän halua muuttaa yhteen kanssani, niin ajattelin ettei tästä suhteesta todellakaan tule ikinä mitään. Ostin oman asunnon ja aloin remontoimaan sitä itseni näköiseksi. Mies tarjoutui tapetointi apuun ja oikeastaan ensimmäistä kertaa kahden vuoden aikana olimme koko viikonlopun yhdessä tapetoimassa asuntoani ja mukavaa oli. Tämän jälkeen ei mennyt kauaa, kun hän ehdotti, että muuttaisi luokseni, jos vielä niin haluan. Hän muutti ja nyt ollaan asuttu 2 vuotta yhdessä ja etsitään tällä hetkellä uutta asuntoa meille. Mieheni muuttui täysin, kun hän muutti luokseni. Vietämme paljon aikaa yhdessä puuhastelemalla kaikenlaista, kotityöt tehdään yhdessä, kissani josta mies ei ennen pitänyt on nyt hänelle todella tärkeä. Olen ollut todella onnellinen näiden viimeisen kahden vuoden aikana ja niin on mieskin. Alussa meni toki aikaa, että opin luottamaan mieheeni, koska olin monet kerrat kokenut, etten ole tärkeä hänelle. Nyt tunnen olevani miehelle todella tärkeä ja rakas. Selvisi myöhemmin, että hänellä oli sitoutumiskammo, johtuen vanhempiensa erosta. Itse koen myös niin, että mieheni ei oikeasti rakastanut minua aluksi, vaan rakastui minuun vasta kun asuimme yhdessä. Nykyään koen olevani todella tärkeä ja rakas hänelle!

Emme olisi enää yhdessä, jos mieheni ei heti alussa (asuntoni oston) olisi muuttanut mieltään. Olin päättänyt erota, koska en todellakaan enää halunnut olla sellaisessa suhteessa mitä meillä oli.

Itse olen sellainen ihminen, että haluan ehdottomasti asua rakkaani kanssa. On niin ihanaa mennä nukkumaan ja herätä toisen vierestä, tehdä kotitöitä yhdessä, elää yhdessä. Kaikki ihmiset eivät tälläisiä ole...

Onko miehesi asunut ennen avoliitossa? Jos hänen eksänsä oli pirttihirmu ja hänelle on jäänyt kammo avoliitosta? On niitä kaikenlaisia traumoja ja kammoja ihmisillä, mitä kummallisimmista asioista. Itse en pysty sitoutumiskammoisia täysin ymmärtämään, mutta eipä monikaan ymmärrä minun muurahaiskammoani!

Jos miehesi tosiaan on sellainen ihminen, että tarvitsee omaa tilaa niin paljon, ettei halua asua kenenkään kanssa, niin eipä sille varmaan mitään voi. Ei kannata jäädä moneksi vuodeksi odottelemaan, koska sinä haluat enemmän. Minun tilanteessa päätökseni ostaa oma koti varmaan tavallaan vaikutti miehen muutokseen... mutta olisi voinut käydä toisinkin.

 

ennen kuin muutettiin yhteen. Todella hitaasti lämpenevä mies. Mutta tomieton nyhverö ei kuitenkaan ole. Osaa ja tekee kaikki "miesten" työt ja tekniikkajutut, myös kotitöitä ja ruuanlaittoa. Mutta yleisestikin mies on siis hitaasti lämpenevä, esim. huonekaluostoja pitää harkita kauan, eikä esim. muuttaa liian paljon kämppää yhdellä kertaa vaan pikkuhijaa...

 

Ei ainakaan meillä selvitelty mitään...mies jahkasi ja jahkasi sen yhteenmuutonkin kanssa kamalan kauan...sanoi vaan että on mukavaa olla yksin!!! . =)


Ei tätä tarvitse rautalangasta vääntää. Mieshän sanoi että on mukavaa olla yksin.
Kyllä se aika nyhveröltä vaikuttaa, kun kerran ei sitten pitänyt omasta tilastaan kiinni, vaan sääli sinua kyyneleinesi.

 

Mieskö ei saa muuttaa mieltään?

Vaikka yksinkin on hyvä olla, niin silti kaksin voi olla vielä paremmin. Ehkä mies on huomannut tuon.

Ei tuo ensimmäinen kerta ole, kun jokin mies on ottanut kyynelehtivän naisen huostaansa.

 

Mieskö ei saa muuttaa mieltään?

Vaikka yksinkin on hyvä olla, niin silti kaksin voi olla vielä paremmin. Ehkä mies on huomannut tuon.

Ei tuo ensimmäinen kerta ole, kun jokin mies on ottanut kyynelehtivän naisen huostaansa.

Luojan kiitos edes joku tajuaa mistä on kyse...jäin kuin O aapisen laidalla suu auki ihmettelemään kun joku tuolla edellä luulee jo minun napanneen varatun miehen!

 

Jotkut säälivät kyynelehtivää naista ja päästävät tämän omaan tilaansa asumaan. Jotkut naiset antavat säälip..ua miehelle joka tarpeeksi itkee sen perään.


Sääli on eri asia kuin rakkaus. Minä en huolisi miestä joka säälistä kanssani olisi, enkä itsekään säälistä halua kenenkään kanssa olla vakavassa parisuhteessa. Säälistä voin kyllä auttaa ystävää tai vierastakin, mutta vain omien rajojeni verran.

 

Mitähän jos joku kertoisi täällä miehestä, joka ilmestyi kapsäkkeineen kynnykselle itkemään, vaikka nainen on ilmoittanut viihtyvänsä paremmin yksin? Eiköhän sitä pidettäis sekopäänä, omituisena luuserina tai stalkkerina, jolle kannattaisi tehdä nopeasti peli selväksi...

 

Ajatusleikki on aika oikeassa. Miten muuten, Leena, asian toteutit käytännössä? Sanoitko asuntosi irti, vai asustelitko vanhempien luona aiemmin? Tuntuu vain aika hurjalta, että muuttokuorman kanssa pöräyttäisi toisen tilukisille.

 

Tai että joku (mies tai nainen) itku silmässä vaatisi mitään muutakaan seurustelukumppanilta, sellaista, josta kumppani on aiemmin sanonut ettei halua... Oli mies nyt sitten muka tyytyväinen tai ei, niin toisen mielipidettä pitäisi kunnioittaa eikä jyrätä kyynelten voimalla.

 

Tai että joku (mies tai nainen) itku silmässä vaatisi mitään muutakaan seurustelukumppanilta, sellaista, josta kumppani on aiemmin sanonut ettei halua... Oli mies nyt sitten muka tyytyväinen tai ei, niin toisen mielipidettä pitäisi kunnioittaa eikä jyrätä kyynelten voimalla.

Njaa. kuulkaas ei ne asiat ole niin mustavalkoisia. Ei ihmiset oikeasti tiedä aina mitä he pohjimmiltaan haluavat, joskus sitä vaan saattaa luutua johonkin tiettyyn muotiin ja kaipaa ravistelua ja jyrkkiä toimenpiteitä.

 

Mieskö ei saa muuttaa mieltään?

Vaikka yksinkin on hyvä olla, niin silti kaksin voi olla vielä paremmin. Ehkä mies on huomannut tuon.

Ei tuo ensimmäinen kerta ole, kun jokin mies on ottanut kyynelehtivän naisen huostaansa.

olen samaa mieltä.
Sitäpaitsi itsekin monet kerrat pettyneenä varmasti tästedes teen selväksi, etten aio muuttaa yhteen, mikäli asiasta jotenkin tulee puhetta. En halua toisen elättelevän turhia luuloja, että musta sen piian saisi, ja asumiskustannuksiin jakajan. Mutta siitä huolimatta toivon, että minut jyrätään.. Siinä se nähdään, kuinka tosissaan se toinen kanssani on. Sen olen elämässä oppinut, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan, pyhistä aikeista huolimatta voi tulla vastaan se joku joka saa mielen muuttumaan.
Elikkä minä ymmärrän leenan miestä, miksi hän on sanonut niinkuin on sanonut, ja todennäköisesti hän on tarvinnut juuri sitä mitä leena on tehnyt. Ei nyt jumankauta kukaan niin tossukka ole, että tuolla tavoin voitaisiin pakottaa, jollei sitä ehkä jossain sisimmässään toivo.. Luulen että sen lapsiasian suhteen leenan miestä saattaa vaivata sama pelko.

 

Njaa. kuulkaas ei ne asiat ole niin mustavalkoisia. Ei ihmiset oikeasti tiedä aina mitä he pohjimmiltaan haluavat, joskus sitä vaan saattaa luutua johonkin tiettyyn muotiin ja kaipaa ravistelua ja jyrkkiä toimenpiteitä.

Minunkaan mies ei vielä tiedä, että alaikäisten narkomaanien adoptointi on tosi hauskaa puuhaa. Vielä kun aion nakittaa miehen tekemään vieroitushoitoa, kaikesta se jäisikin paitsi, jollen minä ottaisi ohjia käteeni. Meille on myös tulossa kolme sokeaa ravihevosta, saa mies vapaa-ajallaan ruveta niillä rahaa takomaan. Se kun on aina ollut niin eläinrakas. Puhumattakaan naapurin Kallesta, mies kun ei vielä tiedä, että kolmen kimppa on se ainoa oikea parittelumuoto. Joskus saattaa mies katella vaan vierestä tai mennä kauppaan sillä välin. Otan myös dementoituneen äitini tänne meille kotiin, se aina unohtaa lukita ovet ja sammuttaa hellat, mies saa sitten nauttia siitä ilosta, mikä vanhusten auttamisesta tulee. Itse ajattelin tehdä pienen maailmanympärysmatkan tässä lähiaikoina. Saa mies kokea vastuunkantamisen ihanuuden.

 

Njaa, toisille on sitten aivan se ja sama mitä minä sanon kun asia käännetään aivan mullinmallin ja ajatellaan vaan pahimmalta kantilta.Muutamia ihan täysijärkisiäkin ihmisiä näkyy kuitenkin eksyneen tänne ja kiva niin.

Säälistä antaminen on alhaista...sitä minäkään en hyväksy...sääliä ei meidän suhteessamme ole missään vaiheessa ollutkaan, ei se olisi kantanutkaan kaikkia niitä vastoinkäymisiä mitä tielle on tullut...rakkautta sen sijaan onneksi on.Sen rakkauden varaan voi rakentaa suuriakin asioita.

Ne ketkä eivät ole kokeneet tai läheisiensä kautta eläneet sitä tuskaa mitä pettäminen ja petyminen aiheuttaa ei sitä voi tietää...ei sitä tuskaa eikä yksinäisyyttä mitä se aiheuttaa, pelkoa ja luottamuksen uudelleen palaamista ei ihan pienellä panoksella korjatakaan...siihen ei varmasti kaikista olisikaan.Niitä traumoja ja niitä tottumuksia mitä sellainen jälkeensä jättää parsitaan kasaan hellyydellä rakkaudella, huolenpidolla ja kyllä toisinaan myös sillä että ottaa päätöksen teon omiin käsiinsä.Mutta ei niin että pakotetaan toista mihinkään, sitä ei pidä tehdä...se että joku nyt mieltää minun ja mieheni yhteenmuuton minun yksin jyräämäksi ratkaisuksi missä ei miehen ääntä otettu ollenkaan kuuluviin on aivan väärä kuvitelma.Samoin on niiden ajatusten laita ketkä luulevat minun pakottavan mieheni lapsen tekoonkin...mistään sen suuntaisestakaan ei ole kyse.

Joka ei meitä tunne, eikä tiedä taustoja...sillä kaikkea en voi kertoa, ei voi totuutta tietää ja totuus on monesti tarua ihmeellisempää.

Lillukalle kun hän niin kummasteli käytännön toteuttamista sanottakoon, että voihan sitä vuokra asunnostaan vain lähteä, pakata kassinsa ja hakea muuttokuorman jäljestä...en minä mitään asuntoa irtisanonut ennenkuin kaikki oli varmaa.Jos olisin odottanut mieheni pyytävän minua luokseen olisin saanut odottaa kauan...saattaisin odottaa vieläkin.Kun nyt meillä on ollut todella mukavaa yhdessä, ainainen ikävä ei vaivaa enää niinkuin se seurusteluaikana teki, myös puhelinlaskuissa säästää roimasti.

Ja mistäs sen tietää vaikka vielä sen muksunkin saisimme, voihan mies muuttaa mieltään senkin asian suhteen...vaikka alkuun häntä se pelottaakin, ei häntä yksin pelota.Uusi ja suuri asia mikä muuttaisi kummankin elämää huimasti, eikös se olisi tyhmyyttä ellei se hirvittäisi?

 

Jos vaikka Leena vähän kyynelehtisit, niin saattaa se miehesi suostua sinulle lapsen tekemään. (=muuttamaan mielensä)

 

Ekoilla treffeillä puhuttiin lasten nimistä. Alle kuukauden kuluttua muutettiin yhteen, parin kuukauden päästä luvattiin ikuista rakkautta ja sovittiin naimisiin menosta.

Kaikki kauhisteli. Nyt ovat hiljaa. Takana yli 20v ja kolme lasta. Eikä rakkaus ole kadonnut mihinkään.

Tiedän olevani onnekas. Ehkä siksi meillä onkin asiat hyvin, en unohda sitä, eikä mies.

 

Hankala tilanne. Minä rakastan sitä tunnetta, että tiedän mieheni haluavan minut kokonaan kaikkineni ja ikuisesti. Minulle ei riittäisi se, että mies suostuisi johonkin, esim. yhteenmuuttoon minun ehdotuksestani. Minä haluan että myös ja etenkin mies vie ja minä vikisen tyytyväisenä.

Ap:n sijassa varmaankin ottaisin pientä etäisyyttä, jos mies ei näytä sitoutumisen tai suhteen edistymisen merkkejä. En missään nimessä muuttaisi yhteen tai ainakaan tekisi lapsia, ellei minua olisi kosittu ensin.

Täällä on puhuttu mihehen "raviselemisesta" jos mies ei tajua tarttua tilaisuueen. Minä en alkaisi kyyneleillä sääliä kaipaamaan, vaan ottaisin etäisyyttä ravistellakseni miestä huomaamaan mitä voi menettää, ellei pidä kiinni.

Näillä eväin olen pärjännyt ja saanut haluamani, mutta kukin tavallaan. Jokainenhan määrittelee itse mitä suhteeltaan haluaa ja miten haluaa tulla rakastetuksi.