Ilkeä mies

[Tiina-tonttu]

Onko teillä muilla ihanneperhe, seesteinen perhe-elämä ja erityisesti mahtava mies? Mä alan olla aika masentunut, kun oma mies ei osaa koskaan kehua mistään vaan ennemminkin sanoo kuinka ämmä vaan valittaa ja marisee niin että ei ole kuulemma vuoteen enää halunnut mua siinä mielessä. Ja että mun kanssa eläminen on pelkkää tuskaa. Mun seurassa ei kuulemma voi olla luonteva. Mä olen luonteeltani sellanen että sanon ääneen mitä haluaisin ja mistä pidän, miten mua voisi pitää hyvänä ja mikä taas pahottaa mielen, mutta ilmeisesti se ei ole hyvä asia, vaimon pitäis olla hiljaa ja tyytyä siihen mitä ukko milloinkin haluaa, niin sitten kelpais. Kuulemma seksiä on harrastettu vaan siksi että kun mä olen halunnut, niin mun mieliksi... justiunsa joo. Mun tekis mieli pamauttaa miehen aivot pellolle, mutta tässä pitää vaan kärsiä. Meillä on pieni lapsi. Ei taida mies siitäkään välittää. Kirjoitin tämän tälle palstalle siksi, että täällä pyörin kun pienen lapsen omistan. Monesti täällä saa jopa sen vaikutelman että kaikilla menee tosi hyvin ja mies on maailman ihanin mies ja kaikki on mallillaan. No ei nyt kaikilla mutta useimmilla. Ettekö te muut vaimot sitten valita miehelle, jos se joka ilta töistä tultua vaan avaa telkan ja makaa siinä perse homeessa kunnes pitää raahautua sänkyyn..? Mä ainakin valitan. Musta vois tehdä muutakin. Yhdessä.
Millasia te olette, jos teillä on tyytyväinen mies joka haluaa teitä? Vinkkejä? Mä olen koittanut mieheltä kysyä, mitä mun pitäis tehdä, mutta ei miehet osaa keskustella.

 

[Jeps vanhempi..]

Tuota, ikävä kyllä nyt hieman kuullostaa, ettei mies haluaisi enää olla suhteessa ja haluaisi erota.

"""kuinka ämmä vaan valittaa ja marisee niin että ei ole kuulemma vuoteen enää halunnut mua siinä mielessä. Ja että mun kanssa eläminen on pelkkää tuskaa. Mun seurassa ei kuulemma voi olla luonteva""

Jotkut miehet eivät vain saa sanotuksi sitä että haluauvat erota ja yrittävät, että nainen saa tarpeekseen ja lähtee. En toki tiedä onko asia näin mutta hieman siltä kuullostaa.

 

[Venus ja Mars]

Me naiset luonnostaan puhumme enemmän "minä haluaisin, minä tarvitsen" ja miehet eivät. Itse ajattelemme, että teemme ainakin tahtomme selväksi emmekä patoa sisään sitä. Monilla miehillä saman asian kommunikoiminen kuuluu, sitten vihdoin kun pato murtuu, "sinä se aina" ja "sinä et koskaan".

Näin ainakin meillä.

Minä nalkutan, ihan joka päivä, puran pienimmätkin asiat jotta ne eivät kasva sykeröksi sisälle. Vastaavasti puran ne hyvätkin asiat ihan heti, kiittelen kun on kiitosten aika.

Mies on kuin viilipytty. Kunnes räjähtää riidan tullen ja sanoo kaikkea sopimatonta, kuinka koko elämä on tuskaa eikä koskaan ole onnellinen, haukkuu minua ja tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni suoraakin suoremmin. Jälkeenpäin aina vakuuttelee, että sanoi niin vain koska oli vihainen ja halusi ärsyttää. Toistaiseksi olen aina uskonut.

 

[Mirkku33]

Jaa-a, taidan ikävä kyllä kallistua Jeps vanhemman kans samalle linjalle.

Itse olen erittäin sanavalmis tyyppi, ja kaikki ystävät sanovatkin etten koskaan jää sanattomaksi missään tilanteessa. Itse en ehkä ihan täysin sitä allekirjoita. Mies on ehkä hieman hiljaisempi, mutta sitäkin itsepäisempi, mitä ei monikaan ehkä huomaa vasta kun oppii kunnolla mieheni tuntemaan.
Meillä ollaan puhuttu aina ja paljon, tosin minä kuitenkin enemmän kuin mies, mutta kyllä meillä mieskin puhuu, omista tuntemuksistaan, haaveistaan, toiveistaan, haluistaan, harrastuksistaan.
Itse olen aina niistä kiinnostunut, enkä koskaan millään sanalla vähättele toisen kertomaa tai mielipidettä, en koskaan.
Jaksan aina kuunnella viimeisimmät "uutiset" harrastusrintamalta ja aina olen kaveriksi lähdössä vaikka jotain osaa hakemaan vaikka Inarista, jos niikseen tulee.
Annan miehelle omaa aikaa, ja olen aina käytettävissä "hanslankarina" jos vain pyyntö käy.
Kaikkiin toimiin käymme yhdessä, tavalla taikka toisella. Koskaan ei kummankaan tarvitse miettiä mitähän toinen on tästä ja tuosta mieltä, vaan tietää jo etukäteen saavansa hyväksynnän kaikille hankkeilleen tai ideoilleen varsinkin jos ne on perusteellisesti ja huolellisesti tutkittu ja mietitty.
Ja kun itse tarvitsen apua jossain vaikka ihan "akkainhommassa", tiedän varmasti saavani sitä. Viime viikolla mies toi naapurikaupungista (200km) tullessaan juuri tiettyä ompelulankaa, jota omasta lähikaupungista ei saa. Oli käynyt viidessä liikkeessä ennenkuin oli onnistunut löytämään.
Pienistä asioista se lähtee, ainakin meillä. Olisi vaikeaa ja lähes mahdotonta kuvitella, että toinen "kääntäisi selän" toiselle tämän tärkeiksi kokemissa asioissa. En usko että kumpikaan meistä haluaisi edes elää siten. Tämä on "yhteisyritys", kimppa, kahden kauppa, ja osapuolina olemme vain me kaksi, lapset tulevat siinä lisänä. Meillä yhteenhiileen puhaltaminen on alusta saakka ollut selviö, eikä koskaan ole tarvinnut kättä vääntää mistään asiasta tuon suuntaan.

 

[Mankuksi]

Minustakin kuulostaa siltä, että ap ei voi tehdä tilanteelle juuri mitään, koska mies ei nähtävästi halua kertoa mikä mättää. Ilmeisesti hän on jo mielessään luopunut suhteesta ja odottaa vain, että ap laittaisi jutulle pisteen, koska on itse liian vässykkä sitä tekemään. Tahtoisin kuitenkin korostaa, että suhteenne huono tila ei missään tapauksessa ole sinun syytäsi, koska sinä haluaisit parantaa sitä, mutta mies ei. Hän ei halua enää antaa sinulle mahdollisuutta.

Minusta sinun kannattaisi istuttaa mies illalla pöydän ääreen ja kertoa rauhassa, että jos meno ei muutu, niin suhde lienee syytä lopettaa (sinun täytyy tietysti tarkoittaa sitä myös). Ei tuollainen kuulosta terveeltä parisuhteelta eikä varsinkaan terveeltä kasvuympäristöltä pienelle lapselle. Uskon, että pärjäisit lapsen kanssa paljon paremmin kahdestaan, kun mies ei olisi enää teidän arkielämässä mollaamassa ja viemässä viimeisiäkin voimiasi turhaan. Ei oman lapsen äidille kertakaikkiaan sanota tuollaisia asioita, kuin olet kuullut mieheltäsi.

 

[Nalkuti.]

Kyllä minä nalkutan, ja saan siitä jatkuvasti kuulla että nalkutan. Mutta meillä menee silti hyvin. Mies osaa olla kuuntelematta nalkutuksiani - ja sehän mua ärsyttää, sillä samalla se välillä jättää kuulematta jotain oleellistakin. Minulla on silti ihana mies, kaikissa on ne omat huonot puolensa. Miesten yleisin huono puoli on juuri se että ne on useimmiten hiljaa, ja pitävät naisten jatkuvaa höpötystä nalkutuksena. Mies tykkää touhuta lapsen kanssa, ja teemme myös paljon juttuja yhdessä. Mutta työnjako on tällä hetkellä pitkälti se että minä hoidan kodin, hän käy töissä ja ohessa rakentaa uutta taloa. Uskon kuitenkin vahvasti että suhteemme kestää tämänkin koettelevan vaiheen.

En käsitä heitä jotka päätyvät niin sanotusti väärän miehen kanssa yhteen, ja tekevät sen kanssa vielä lapsiakin! Parempi on ollut odottaa sitä hyvää vuosia, eikä kapsahtaa liian nuorena.

 

[sametti-]

En käsitä heitä jotka päätyvät niin sanotusti väärän miehen kanssa yhteen, ja tekevät sen kanssa vielä lapsiakin! Parempi on ollut odottaa sitä hyvää vuosia, eikä kapsahtaa liian nuorena.

Mistäs ne väärät miehet etukäteen tunnistaa? Mieshän voi olla vaikka kuinka hyvä, (tämä "hyvyys" on siis todettu pitkäaikaisen yhdessäolon perusteella) ja silti esim. lapsen syntyessä tai jossain kriisitilanteessa mies ei enää olekaan niin hyvä. Kenties mies muuttuukin jopa "vääräksi mieheksi". Kuinka mitään voi tietää ennalta? Edes sitä miehen hyvyyttä? Onko siis naisen syy, jos mies on väärä, ja ettei sitä "vääryyttä" osaa tiedostaa ennen lapsen "tekoa"?

(Minun mieheni ei tosin ole osoittautunut vääräksi, mutten vain käsittänyt tämän kommentin aiheellisuutta... )

 

[Venus ja Mars]

^ Samaa mieltä edellisen kanssa.

Meillä on yli 10 vuotta yhteistä taivalta takana, eikä mies ole näyttänyt tätä kireämpää puolta itsestään ennen kuin perhe tasaisesti kasvanut ja työpaineet siinä mukana. Enkä minäkään ole purkanut ärsytyksiäni tähän tahtiin, eihän niitä ole ollut ennen varsinaisen yhteiselon tiivistymistä.

Mistäs sen todellakaan tunnistaa tai tietää etukäteen mihin suuntiin ihmiset kasvavat tai mitä haasteita elämä tuo. Uskon että ihmiset voivat kasvaa erilleen, kun kasvua kuitenkin tapahtuu koko ihmisen eliniän. Vuorokaudesta suurin osa ollaan erillään muutenkin, töissä ja unessa. Vieraantuminen on liiankin helppoa. Lapset vielä syömässä sitä yhteistä aikaa illasta. Pitää vain yrittää huomioida toista positiivisestikin.

 

[Nalkuti.]

Niin no, mistä minäkään tiedän mihin tämä oma suhteeni vielä muuttuu. Ehkäpä niitä vääriä miehiä kuitenkin helpommin ilmaantuu niissä suhteissa mitkä on aloitettu liian nuorina, edetty liian nopeasti, lapset tehty heti alkuun jne. Sillä kyllä voisin sanoa että ihminen muuttuu 20-30v iässä enemmän kuin mitä sitten myöhemmin. Silloin kun on vielä opiskelut kesken, eikä työpaikasta tietoa, niin vielä etsitään paikkaa tässä elämässä. Mutta sitten kun elämä on jo vakiintunut kaikinpuolin niin en usko että ihminen yhtäkkiä totaallisesti muuttuisi aivan sietämättömän ällöttäväksi - eiköhän siitä olisi ollut merkkejä havaittavissa jo aiemmin. Ihminen on vaan usein rakkaudesta sokea eikä huomaa kaikkea....

Mutta mutta on sitä kyllä kaikenlaisia esimerkkejä minunkin lähipiirissä.

 

[hansulipansuli]

Onko teillä muilla ihanneperhe, seesteinen perhe-elämä ja erityisesti mahtava mies? Mä alan olla aika masentunut, kun oma mies ei osaa koskaan kehua mistään vaan ennemminkin sanoo kuinka ämmä vaan valittaa ja marisee niin että ei ole kuulemma vuoteen enää halunnut mua siinä mielessä. Ja että mun kanssa eläminen on pelkkää tuskaa. Mun seurassa ei kuulemma voi olla luonteva. Mä olen luonteeltani sellanen että sanon ääneen mitä haluaisin ja mistä pidän, miten mua voisi pitää hyvänä ja mikä taas pahottaa mielen, mutta ilmeisesti se ei ole hyvä asia, vaimon pitäis olla hiljaa ja tyytyä siihen mitä ukko milloinkin haluaa, niin sitten kelpais. Kuulemma seksiä on harrastettu vaan siksi että kun mä olen halunnut, niin mun mieliksi... justiunsa joo. Mun tekis mieli pamauttaa miehen aivot pellolle, mutta tässä pitää vaan kärsiä. Meillä on pieni lapsi. Ei taida mies siitäkään välittää. Kirjoitin tämän tälle palstalle siksi, että täällä pyörin kun pienen lapsen omistan. Monesti täällä saa jopa sen vaikutelman että kaikilla menee tosi hyvin ja mies on maailman ihanin mies ja kaikki on mallillaan. No ei nyt kaikilla mutta useimmilla. Ettekö te muut vaimot sitten valita miehelle, jos se joka ilta töistä tultua vaan avaa telkan ja makaa siinä perse homeessa kunnes pitää raahautua sänkyyn..? Mä ainakin valitan. Musta vois tehdä muutakin. Yhdessä.
Millasia te olette, jos teillä on tyytyväinen mies joka haluaa teitä? Vinkkejä? Mä olen koittanut mieheltä kysyä, mitä mun pitäis tehdä, mutta ei miehet osaa keskustella.

mikset eroa? ei kait ny pakko oo tuhlata eläämäsä tollases helvetis.nii mie tein.otin eron

 

[onnekas]

Onko teillä muilla ihanneperhe, seesteinen perhe-elämä ja erityisesti mahtava mies?

Olen ihan tavallinen nainen, mutta vastauksena sinulle: on, on ja on. Seesteisyys ei ole jatkuvaa vaan satunnaista, mutta perhe on ihana ja ihanteeni ja mies ennen kaikkea mahtava.

Haluan tällä omakehulla sinulle korostaa, että on ihan normaali tilanne, että elämässä on mukavaa. Se ei ole mitään kiiltokuvaa, vaan ihan tavoiteltava asia. Miksi sinä haluat itsellesi ja sitä kautta lapsillesi huonon elämän? Mikset tee töitä saavuttaaksesi parempaa?

Ota mies puhutteluun. Nyt loppuu aliarvioiminen, tai tulee ero. Tai sitten rauhassa kypsyteltyäsi eroa saman tien. Vaikka välillä ärsyttää, väsyttää, ahdistaa, kiireyttää... Siilti elämä voi olla mukavaa ja oma perhe ja parisuhde voi olla se ainoa asia, josta sitä voimaa saa. Suosittelen, ja pidän peukut sinulle korkealla!