Mies ei huomioi koskaan

Jos saan sen mitä pyydän, vain koska pyydän, se ei ole sama kuin jos joku on ajatellut minua, ottanut kysymällä ja tekemällä selville mitä haluan.
Ja mies äkkiä muuttuu passiiviseksikin, jos sen ei tarvitse itse mitään yrittää. Vaimo pyytää vain miehen paikalle, kokkaa, tarjoilee, ostaa itselleen kimpun kukkasia ja sanoo romantiset asiat itselleen, pyytää miehen lukemaan vuorosanat valmiiksi kirjoittamastaan liuskasta ja nussii miestä sitten kiitokseksi ihanasta illasta.

Mietipä nyt itsekin, On tuo teoriassa hyvä idea mutta ei aivan täysin loppuun asti ajateltu.

 

Mieheni ei koskaan anna minulle jouluna eikä syntymäpäivänäni lahjaa tms., ei koskaan tuo kukkia, ei koskaan sano mitään positiivista minusta. Listaa voisin jatkaa vielä, mutta yksinkertaistaen: mieheni ei koskaan osoita minulle huomiota.

Minä ostan aina välillä jotain pientä miehelleni, leivon hänen suosikkiherkkujaan, kehun häntä jne jne.

Minulla on jotenkin arvoton olo parisuhteessa...

Arvoton olo varmasti on tuon tyyppisestä kohtelusta. Luulenpa että miehesi pitää sinua itsestäänselvyytenä. Kuule, älä enää osta hänelle lahjoja vaan ITSELLESI. Siitä se arvostus alkaa. Ja jos muut eivät huomioi, ainakin sinä välität ja huomioit. Olet sen arvoinen! Aivan varmasti.

 

Meillä kävi osuvasti viimeviikolla. Olen ollut kipeä ja raahauduin kuitenkin töihin. Kävelen yleensä, koska työmatkaani ei mene kuin reilu vartti. Mieheni haki minut kesken omien hommien ja oli tehnyt minulle eväät, kun tiesi etten niitä itse laittaisi. Sanoi eväitä antaessaan: "kun en sulle ikinä kukkia tuo, niin leipien välissä on rehuja tsp." Mielestäni tämä on sitä aitoa välittämistä, joka tulee tunteella ja johon oikeasti mies panostaa. Miettikää joskus niitä hyviä puolia, älkääkä kiukutelko jonkun teennäisen ystävänpäivän takia!

Hän sentään SANOI että toi leivät kun ei välitä tuoda kukkia. Itselleni jo tämä riittäisi.

Mutta jos mies tekee hyvin harvoin mitään naisensa hellimiseksi, on se liian vähän.

Useimmat naiset kaipaavat arjen keskellä hieman, edes hieman, romantiikkaa. Ei luulisi olevan paljon vaadittu mieheltä tuoda joskus se kukkapuska ja halata ja sanoa miten tärkeä hänen vaimonsa on. Edes pari kertaa vuodessa, ihan sama onko se ystävänpäivä vai joku muu päivä.

Kyllä molemmat osoittavat arkisten tekojen muodossa välittämistä. Mutta ei se kyllä ihan riitä jos haluaa ylläpitää suhteen liekkiä. Pienet huomionosoitukset, vaikkapa niska- tai jalkahieronta tai päivällinen ravintolassa kynttilän valossa, ovat sellaisia aika vaatimattomia pieniä huomion osoituksia jotka varmasti jörriköiltäkin onnistuvat. Kun vaan viitisisivät.

 

Kukista sanoisin sen verran. Ei kukkien antaminen, halaus ja hellät sanat ole vaikeita asioita. Mutta kukkien ostaminen on, siinä on tosi korkea kynnys.

 

Suomalaisten miesten kansanrairaus tuo tunneköyhyys. Sehän vaikuttaa jo terveyteen, kun kaikki tunteet pitää pitää sisällään. Ilmankos meillä on niin paljon miehillä sydänveritulppia, sillä sydän on ihmisen tunteiden keskus, joka vaikuttaa fyysiseen hyvinvointiin. Minulla ei ole kokemusta tummista, ulkomaalaisista miehistä, mutta lukemani perusteella juuri tuo tunteisen avoimuus saa naiset sekaisin onnesta. Toinen juttu tietenkin on, kestääkö avioliitto kulttuurierojen paineessa.
Jos suomalainen on siinä samalla kunnollinen, mutta tunnetasolla kuin jääkaappi, ei sellainen puoliso paljon iloa levitä ympärilleen. Perheessäkin se henkinen ilmapiiri on kaikkein tärkein. Ilo ja rakkaus ovat sellaisia asioita, joiden keskellä kasvaa myös onnellisia lapsia.

 

Haluaako kaikki naisetkaan aina näyttää tunteitaan?
Esimerkiksi otan rakkauden tunteen. Meillä vaimoni mielestä suukottelua ja halauksia ei pidä näyttää lapsille. Minä en siinä näe mitään salattavaa. Kuten myös vieraiden läsnäollessa voin antaa vaimolle halauksen. Hän kylläkin hätyyttää pois.

 

Millä puoliso perustelee sen, että myönteisiä tunteita ei saa osoittaa? Kaikki ihmissuhdeasiantuntijat ovat kyllä sitä mieltä, että lasten läsnäollessa tulisi vanhempien osoittaa toisilleen hellyyttä ja rakkautta ( ei seksiä). Miten lapset muuten oppivat osoittamaan tunteitaan. Sitäpaitsi lapsen todellinen koti on vanhempien välinen suhde, ei se talo, jossa asutaan. Siispä: ei ne naisetkaan aina osaa osoittaa hellyyttä; toivottavasti kuitenkin halaatte lapsianne ja suukottelette heitä. Muuten jatkatte tunteiden panttamiskulttuuria seuraavallekin sukupolvelle.

 

No ovat meidän lapset kuitenkin nähneet vanhempien välistä hellyyttä. Olen itse pitänyt siitä huolen. Vaimo on vaan helposti kuiskannut korvaan, ettei hän tykkää kun lapset näkevät. Tai kun ollaan kahdestaan keittiössä ja yritän suukotella, niin hän sanoo: Joku voi tulla. Toisaalta saattaa olla niinkin ettei hän luota minuun. Eli pelkää, että alkaisin kopeloida. Kai minä nyt sen ymmärrän ettei seksiä pidä lapsille näyttää. Omat lapset alkavat olla jo kaikki aikuisia ja pois kotoa. Tyttären poikaa nyt enempi hellitään 3 v.

 

Meillä kävi osuvasti viimeviikolla. Olen ollut kipeä ja raahauduin kuitenkin töihin. Kävelen yleensä, koska työmatkaani ei mene kuin reilu vartti. Mieheni haki minut kesken omien hommien ja oli tehnyt minulle eväät, kun tiesi etten niitä itse laittaisi. Sanoi eväitä antaessaan: "kun en sulle ikinä kukkia tuo, niin leipien välissä on rehuja tsp." Mielestäni tämä on sitä aitoa välittämistä, joka tulee tunteella ja johon oikeasti mies panostaa. Miettikää joskus niitä hyviä puolia, älkääkä kiukutelko jonkun teennäisen ystävänpäivän takia!

Hän sentään SANOI että toi leivät kun ei välitä tuoda kukkia. Itselleni jo tämä riittäisi.

Mutta jos mies tekee hyvin harvoin mitään naisensa hellimiseksi, on se liian vähän.

Useimmat naiset kaipaavat arjen keskellä hieman, edes hieman, romantiikkaa. Ei luulisi olevan paljon vaadittu mieheltä tuoda joskus se kukkapuska ja halata ja sanoa miten tärkeä hänen vaimonsa on. Edes pari kertaa vuodessa, ihan sama onko se ystävänpäivä vai joku muu päivä.

Kyllä molemmat osoittavat arkisten tekojen muodossa välittämistä. Mutta ei se kyllä ihan riitä jos haluaa ylläpitää suhteen liekkiä. Pienet huomionosoitukset, vaikkapa niska- tai jalkahieronta tai päivällinen ravintolassa kynttilän valossa, ovat sellaisia aika vaatimattomia pieniä huomion osoituksia jotka varmasti jörriköiltäkin onnistuvat. Kun vaan viitisisivät.

Vallan käyttöä tuollainen "teen mitä vaan, mutta kukkakauppaan en mene".

 

En oikein ymmärrä, että miksi miehen pitäisi osata lukea vaimon ajatuksia? Jos vaimo näyttää mallia siinä, että miten yhteistä aikaa voi viettää, niin onko se kauheaa, jos vaimo tekee niin 2-3 kertaa ja sen jälkeen mies näkee esimerkin kautta, että miten asiat voi tehdä jatkossa. Jos siis pari kertaa toimii itse esimerkkinä, niin mikä siinä on niin kauheaa? Sen jälkeenhän mies osaa ja ymmärtää tehdä oma-aloitteisesti tällaista parisuhteen hoitoa.

Itse opin parisuhdeterapiassa aikoinaan sen, että jos toinen osapuoli (= minä vaimona) on tyytymätön tilanteeseen, niin silloin pitää puhua niin monta kertaa ja sellaisilla sanoilla, että se tyytyväinen osapuoli (= mieheni) ymmärtää minua. Minäkin olin tyytymätön, kun mies ei ymmärtänyt mökötystä, ei vihjailuja, ei kiukuttelua. Minun mielestäni hänen olisi pitänyt miehenä ymmärtää, että mitä minä haluan. Tajusin siis vasta eron kynnyksellä, että koskaan ei saa olettaa, että toisen pitää olla ajatustenlukija. Jos on tuollaiseen ns. pikkuseikkaan tyytymätön eikä pysty siitä miehen kanssa keskustelemaan, niin se pikkuharmi peittää vuosien saatossa alleen kaikki ne hyvät asiat, joita suhteessa on.

Se on tosiasia, että jos sinä AP otat eron miehestäsi tuollaisen syyn takia, niin täällä Suomessa on paljon naisia, jotka riemumielin ottaisivat tuollaisen vastuullisen miehen miehekseen ja lastensa isäksi. Kannattaa yrittää myös nähdä asioissa se toinen puoli eli etsiä sitä syytä myös itsestä, eikä vain miehestä.

 

Kyllä minä ymmärrän alkuperäisen pahan mielen. Itsellä on myös hyvä mies, hoitaa kotia ja lapsia, mutta muistaa myös minua yllätyksillä. Esimerkiksi eilen toi kauniit alushousut (ja lapsille pikkulahjat) käytyään kaupungilla. Itse myös ilahdutan miestä passittammalla harrastustensa pariin tms. Mies tietää minun pitävän yllätyksistä ja romantiikasta ja minä tiedän hänen haluavan välillä olla rauhassa.

 

Kyllä minä ymmärrän alkuperäisen pahan mielen. Itsellä on myös hyvä mies, hoitaa kotia ja lapsia, mutta muistaa myös minua yllätyksillä. Esimerkiksi eilen toi kauniit alushousut (ja lapsille pikkulahjat) käytyään kaupungilla. Itse myös ilahdutan miestä passittammalla harrastustensa pariin tms. Mies tietää minun pitävän yllätyksistä ja romantiikasta ja minä tiedän hänen haluavan välillä olla rauhassa.

Hienoa! Mm. juuri näin suhde pysyy onnellisena. Annetaan ja saadaan, kaikilla tasoilla. Ja lapsille ihana malli!

 

Ai halvattu jos mun mies kantaisi mulle alushousuja pitäisin sitä pöpinä. Itse ostan vaatteeni, joskin jos mies on mukana saatan kysyä mielipidettä vaikka en ostopäätöstä hänen mielipiteelleen perusta. Sama toisin päin: en minäkään hänen kalsareitaan osta.

Kukkien kotiinkanto herättäisi myös epäilyksen mielenhäiriöstä - ei siis uskottomuudesta kuitenkaan. En ole kukkiavaativa ihminen eikä mieheni kukkiaostava ihminen. Luojan kiitos.

Meillä huomaavaisuus näkyy arkisemmissa asioissa. Helliminen on toinen asia kuin huomaavaisuus. Hellitään toisiamme aika ajoin puolin ja toisin jos siltä tuntuu. Pitkä hiljaiselo ei tarkoita välirikkoa, pettämistä tai suhteen katkeamista. Yleensä katko johtuu muista asioista. Kaikkeen turtuu jos on liikaa. Riittää kun tietää puolison olevan lähellä tarvittaessa. Kumpi tahansa voi milloin tahansa tehdä aloitteen. Siihen ei tarvita lupaa.

Lahjat ja hemmottelu? En ymmärrä jälkimmäistä, mutta lahjat kyllä. Jollei hemmotteluksi kutsuta sitä kun mies ja lapset on tehneet kaikessa hiljaisuudessa suursiivouksen tietämättäni. Siivous tosin hemmottelee koko perhettä.

Meillä on lapsia joita lahjotaan. Miehen ja mun syntymäpäivälahja on aina lähtöisin lapsilta ja puolisolta yhteisesti. Yleensä me vanhemmat osallistutaan rahoitukseen ja ollaan mukana suunnitelmassa, mutta toteutus on lasten. Lapsilla on niin hyviä ideoita. Ajatus mukana olosta riittää lämmittämään.

Se kuka ei saa puolisoltaan mitään huomiota, huomaavaisuutta ym. kannattaa miettiä avioliittonsa merkitystä hieman laajemminkin ja keskustella asiasta puolisonsa kanssa.

[tuplaviesti poistettu]

 

Että meni systeemi tuplaamaan edellisen.

Sitä vaan että mitenkö minä huomioin puolisoni? Tiedän mistä hän pitää ja mitä arvostaa. Ne on hieman eri asioita kuin mistä minä pidän ja arvostan. Lähden mihin tahansa hänen mukaan jos hän haluaa. Tai annan hänen olla rauhassa omissa oloissana jos haluaa. Kaikki se mitä hän on valmis tekemänä puolestani, olen minäkin valmis tekemään hänen puolestaan.

En ole odottavalla kannalla ja saamapuolella. Kyllä minäkin annan. En lahjoja, koska mies on aikanaan tehnyt selväksi vaivautuvansa lahjoista. Näenhän minä kuinka hän tuskaantuu äitinsä lahjoista vaikka ymmärtääkin äitinsä vain tarkoittavan hyvää. Mutta silti.

Aika on paras lahja mitä toisillemme voimme antaa. Parin kolmen vuoden välien tehdään kaksistaan joku ulkomaanmatka. Meitä ei aurinkorannat kiinnosta (enkä sellaisen miehen kanssa olisi alkuunkaan avioitunut edes), vaan kulttuuri ja historia, joten matkakohteet valitaan sen mukaan. Parasta on tehdä matka samanhenkisen kanssa, Ystävän, rakastavan aviopuolison. Mikä ei sulje pois poikienkesken-matkoja tai tyttöjenkesken matkoja kaveriedemme kanssa.

Halvattu miten onkin hankalaa selittää normaalia elämää!

 

Minä pidän tärkeimpänä huomion osoituksena mieheltäni sitä, että hän osallistuu arkeen, tekee kotitöitä ja huolehtii lapsistamme. Sehän nimenomaan vähentää minun työtaakkaani, sillä jos häntä ei olisi tekisin sen kaiken yksin.

JOo'oh. Äitinä ja naisena en näe asiaa noin. Että mies vähentää minun taakkaani. Yhtä lailla mies jos väittäisi minun vähentävän hänen taakkaansa, kyllä silloin menisi lusikat jakoon.

Meillä on perhe jota pyöritetään tasapuolisesti. Kyllä nämä asiat käsiteltiin ennen alttarille astumista. Siis asenne ja tavat. Patalaiska elätti mies ei olisi edes kihloihin asti päässyt. ENnen kuin harkitsee avioliittoa jonkun kanssa kannattaa hyvin tarkkaan miettiä pitääkö mies itsestänäselvänä tehtävien tasapuolista suorittamista, vai suostuuko mies hoitamaan oman osuutensa. Nimittäin jälkimmäinen kaihertaa miestä koko avioliiton ajan ja joka päivä hän kokee yhteiselämän enemmän rasitteena. Sen jälkeen jokainen pienikin rasite on vain lisärasitetta, jolloin mitta voi tulla täyteen ennen kuin naisella.

Yllättävän monella miehellä on kai kotoaan malli jossa äiti huoltaa perheen ja kantaa käytännön vastuun, kun isä ehkä käy enemmän töissä ja tuo rahaa. Tärkeää toki sekin ja jokaisen parin kohdalla yksilöllinen tilanne. Siltä vaan ei voi välttyä että lapset omaksuvat mallit, vaikka ne kuinka heille perustelisi. Siksi usein mies on aavistuksen suuripiirteisempi kodin päivittäisrutiineissa. Moni nainen ei hyväksy tai peräti siedä miehen suuripiirteisyyttä ja vaatii mieheltä samaa nipoilua kuin itseltään. Jos on naimisiin mennyt, on hyväksynyt miehen sellaisena kuin on.

Naimisiin ei kannata mennä raakileen kanssa. Tarkoittaa ettei pidä kuvitella että mies muuttuisi "huomatessaan" että perhe edellyttää myös vastuuta. Ei mies huomaa, oikeasti. On kyllä myös miehiä jotka luulee että kun nainen saa lapsia sillä herää pesänkunnostusvietti. Niin että nämä mielikuvat kannattaa käsitellä ennen avioliittoa.

 

Ihminen ei muutu naimisiin mennessään tai saadessaan lapsia.
Yleinen kuvitelma on että jos mies ei tee mitään ja on ns. raakile, niin sitoudutaan lisää, otetaan asuntolainaa yhdessä, otetaan lisää lemmikkejä , tehdään lisää lapsia. Että kyllä se mies sitten muuttuu kun se "näkee".
Ei näe. Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.
Koska maailmasta löytyy niin monenlaista miestä, niin miksi ottaa itselleen "projekti", kun voi ottaa miehen joka on jo se miksi on tullakseen. Ennenkaikkea tajuta että ihminen ei muutu.

 

evää itseltään mahdollisuuden kehittyä.
Nainen joka olisi valmiimpi elämään yhteistä elämää ja toimimaan unelmiensa eteen, joutuu "raahaamaan" miestä perässään. menee pikkuisen aikaa kuulkaa hukkaan

 

Niin joo,jokainen kyllä muuttuu elämässään, kyllä se niin on. Mutta on asioita joista ei voi ajatella että ne aina ja jokaisen kohdalla muuttuu. Toiset muuttuu enemmän toiset vähemmän, tottahan elämänkokemus avartaa. Jos ei avartaisi olisi enemmänkin syytä huolestua. Kuitenkaan ei voi ajatella jokaisen muuttuvan samalla tavalla vaikka elämänkokemusta olisi miten paljon.

Niin muuttui luokkakaverinikin. Hyvä poikaystäväni (kaveri) josta ei olisi osannut ikäpäivänä vastuullista ihmistä kuvitella. Sellanen vastuuton hulivili mutta pilke silmäkulmassa. Peuhasteli erään tyttelin kanssa parikolme vuotta. Tytteli tuli vahinkoraskaaksi. Ne meni naimisiin, muutti yhteen, jäi koulut tuli perhe. Pojasta tuli mitä esimerkillisin rakastava isä.
Mutta miten tyttö suhtautui siihen? Oli tyytymätön. Pojalta jäi koulut kesken ja työpaikat piti valita sen mukaan. Tyttö oli rakastunut huliviliin eikä kuvitellut päätyvänsä perheenemännäksi. Abortti ei kaiketi tullut kuuloonkaan, ei siinä pikkukaupungissa konservatiivisten vanhempien lapsille ainakaan. Muutaman vuoden perästä pariskunta erosi. Tyttö lähti haihattelemaan hulivilien perään ja ote elämästä on vähän nykyään niinjanäin.
Mutta poikapa muuttui. Ehkä ei ihan jossain sisimmässään taikka hänen vastuuntuntonsa oli vain piilossa meiltä muilta, ja hoitaa lapsen lähes yksin.

Siltikään en lähtisi olettamaan kenestäkään toisesta että se aikuistuu samaan tahtia kuin minä tai joku muu. Jotkut ei aikuistu ikinä. Kuulopuheiden perusteella yllättävän moni mies ei aikuistu koskaan

Yhdessä voidaan muuttua. Parisuhdetta voidaan viedä eteenpäin sitä mukaa kun on mahdollisuuksia. Lapset hankitaan kun molemmilla on vastuuntuntoa riittävästi yrittämään ja molemmat haluaa. Ei siis niin että toinen haluaa ja toinen vain myötäilee koska luottaa haluavan osapuolen kantavan myös vastuun.
Nää on kovin idealistisia näkemyksiä eikä oikea elämä mene aina ideologian mukana. Mutta silloin kun huomaa että asiat on pielessä ei kannata lähteä syyttelemään muita vaan miettiä omalla kohdallaan miten ongelmat voitaisi parhaalla tavalla ratkaista. Ja ottaa opikseen mikäli on jotain ottamista. Sitten kun ongelmista on päästy.

 

Vai että hulivili muuttui. No ei muuttunut tyttö kuitenkaan.
Kannattaa kuitenkin mieluiten uskoa että ei muutu, säästyy pahalta mieleltä.

 

Minusta se ei ole kaikkein tarkeinta mita mies tekee osoittaakseen huomiota puolisolleen. Tarkeaa on se etta se on jotain jokapaivaisesta menosta poikkeavaa ja oma-aloitteisesti tehtya, ja etta mies osoittaa teollaan etta tietaa edes jotain vaimonsa mieltymyksista.

Mies voi tuoda kukkia, ostaa kirjan, ehdottaa yhteista lenkkia tai viikonloppumatkaa, hakea toista tai tehda evaat niinkuin tuo eras mies. Vaimo on onnellinen jos teot osoittavat etta mies on ajatellut vaimoaan ilman etta vaimon on pitanyt muistuttaa siita tyyliin "voisitko muistaa minua ja ostaa minulle joululahjaksi kirjan X, huomenna on jouluaatto".

Se ei ole vaimon muistamista etta siivoaa, imuroi ja tiskaa, se kuuluu - tai pitaisi kuulua - kaikkien perheenjasenten normaaliin arkirutiiniin.

 

Mulle suurin ja paras kohteliaisuus mieheltä on se että hän ei petä.

 

alas on vajottu

 

Mulle suurin ja paras kohteliaisuus mieheltä on se että hän ei petä.

Kohteliaisuus?!? Mie se kun luulin etta tuo olisi pelkastaan perusedellytys etta toisen kanssa yleensa edes seurustelee?

Ettepa te naiset paljoa miehiltanne odota. Ei ihme etta suomalaiset miehet eivat vaivaudu enaa laittamaan tikkua ristiin suhteen eteen, kun jopa toiset naiset neuvovat kanssasisaria etta miehelle pitaa muistaa kertoa etta haluat huomenna kukkia ja viela etta mista kaupasta ja mika varisia. Tuossa vaiheessa on kylla jo ihan sama vaikka menisi kauppaan ja ostaisi ne kukat itse. Mies joka ei muutamaa kukkapuskaa tai muuta muistamista vaimolleen viitsi jarjestaa on naissa asioissa laiska rintamapinnari eika luultavasti siita paremmaksi muutu ennenkuin vaimo pakkaa kamat ja lahtee. Keskivertomiehen putkiaivoihin kun naisen sanomiset uppoaa vasta siina vaiheessa kun nainen on saanut tarpeekseen ja tulee oikeasti ero.

 

Kännykkään voi laittaa kalenteritoimintoon vaimon syntymäpäivän, hääpäivän, ystävänpäivän yms. päivät, jolloin voisi olettaa vaimon haluavan häntä muistettavan. Kun noita päivämääriä ei poista, niin ne siirtyvät myös seuraavalle vuodelle. Kun kalenteritoimintoon laittaa hälytyksen, niin kännykkä muistuttaa asiasta, jos muisti on muutoin hatara.

Minusta vaimo voi kuitenkin sanoa suoraan, että minkätyyppisiä lahjoja hän haluaa. Joku haluaa mielellään astiasarjaa, kattilaa ja kippoa, kun taas toinen ei missään tapauksessa huoli muuta kuin henkilökohtaisia naisellisia lahjoja esim. koruja, alusvaatteita, kasvohoitoon lahjakorttia yms. Sen jälkeen voi yrittää pitää jonkinlaista listaa siitä, mitä vaimolle voi ostaa. Joku suosii lahjakortteja vuodesta toiseen, joku taas ostaa niitä lahjoja, jotka vaimo käy vaihtamassa omaan makuun paremmin sopivaksi jne. Kaikki (naisetkaan) eivät ole lahjojen ostamisessa koskaan mestareita. Vaikkei lahjamaailmassa menestyisikään, niin huomioiminen sanallisesti ja teoilla on kuitenkin mahdollista kenen tahansa pentti perusinsinöörinkin mahdollista oppia. Halaukset, suukot, kuulumisten kysyminen, hartioiden hieronta jne ovat yleensä niitä, mistä suurin osa naisista tykkää, kun niitä antaa oma-aloitteisesti tai ehdottaa, että käytkö sohvalle lepäilemään, niin minä keitän iltateet jne.

 

Minusta se ei ole kaikkein tarkeinta mita mies tekee osoittaakseen huomiota puolisolleen. Tarkeaa on se etta se on jotain jokapaivaisesta menosta poikkeavaa ja oma-aloitteisesti tehtya, ja etta mies osoittaa teollaan etta tietaa edes jotain vaimonsa mieltymyksista.

Mies voi tuoda kukkia, ostaa kirjan, ehdottaa yhteista lenkkia tai viikonloppumatkaa, hakea toista tai tehda evaat niinkuin tuo eras mies. Vaimo on onnellinen jos teot osoittavat etta mies on ajatellut vaimoaan ilman etta vaimon on pitanyt muistuttaa siita tyyliin "voisitko muistaa minua ja ostaa minulle joululahjaksi kirjan X, huomenna on jouluaatto"...

Voi pyhä lehemä. Mikä vika on HYVÄSSÄ ARJESSA?! Muistamisen täytyy tulla sydämestä. Mies ei muista jos ei sitä kiinnosta.
Väkisin pakotettu muistaminen aiheuttaa miehessä kapinaa. Vaimo muuttuu velvoitteeksi > pettäminen ja/tai ero.

Älkää menkö naimisiin miehen kanssa jos sitä ei näytä muistamiset ja "hemmottelut" kiinnostavan. Miettikää myös mihin hittoon sellasta tarviitte. Voitte hyvinkin hemmotella itse itsäenne niissä kylpylöissä ja teattereissa pakottamatta miestä mukaan. Miten te hemmottelette miestänne? Ostatte sille romuauton projektisksi? Lähdette sen kanssa kapakkaan tikkaa heittämään tai biljardia pelaamaan? MItä iloa on pakottaa puoliso sellaiseen mitä tietää sen inhoavan? Olkoon sitten kyse vaikka kukkien ostosta!

Moni mies kokee hemmotteluna kun saa kävellä ikivanhoissa elähtäneissä ja risoissa kalsareissa kotona kaljapullo kädessä ilman että vaimo nakuttaa.

Teennäistä kulissia kaikki "jokapäiväisen arjen yllätykset". Elättekö te neuvojen antajat edes terveessä parisuhteessa itse??