Mihin aikaan 1-vuotias nukkumaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mamma46
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mamma46

Vieras
Eli kysymys otsikossa. Meillä valvottiin vähän myöhempään aiemmin, mutta nyt kun on siirrytty 1 päiväuniin niin tekee tiukkaa pitää neiti hereillä edes tähän saakka - eli siis viimeistään 19.30 simahtaa. No - ei se mikään ongelma ole, mutta kun neiti herää ennen kuutta joka aamu pirteänä kuin peipponen. Tänään 5.15. Tosikiva. Miten muut 1-vuotiaat? Voisiko asialle tehdä mitään? Niin - ne yhdet päikkärit nukutaan noin 11.30-13/13.30. Ja minä kun olen periaatteessa aamu-uninen...
 
Meidän 1 wee ja risat poitsu menee nukkumaan n. 21 aikoihin(joskus voi nukahtaa aiemmin, mutta tosi harvoin) ja nukkuu 11-12 tuntia. Sitten päikkärit vielä pari tuntia, joille menee siinä 11-12 maissa.
 
Meillä vähän yli 11kk poika ja menee nukkumaan 19-19.30
(tosin nukahtamiseen menee jonkin aikaa, että yleensä nukahtaa siinä 19.30-20 aikansa pölistyään yksin sängyssään). Ja aamulla alkaa heräilemään kuuden aikoihin kun iskä lähtee töihin, tosin nukahtaa yleensä uudestaan. Eli joskus 6.30- 7 aikoihin herää, joskus ( harvemmin kylläkin) vähä myöhempää. On yritetty vähän myöhempääkin laittaa nukkumaan, mutta ei vaikuta aamuun. Mutta kun tuohon 19 aikaan jo väsyttää niin sillon sitte nukkumaan. Ja yhdet päikkärit nukkuu, kestoltaa eri mittasia ,mut max. 3h (tooosi harvoin!)
 
Meillä yksivuotias tyttö menee nukkumaan klo 20-22 riippuen miten häntä väsyttää. Aamulla herää klo 8-10 välillä. Päivällä nukkuu 1-2 tunnin päiväunet.

Nyt rytmi menee vähän uusiksi kun aloittaa päiväkodin...
 
miksi siirtyä yksiin päiväuniin? meillä kahdet toimii ainakin vielä ihan hyvin, unta riittää yöksikin. täytyykö nyt sitten alkaa muuttamaan rytmiä? ja miksi?
 
Meillä mamma46 sama tilanne. Oli pakko siirtää yksiin päiväuniin, kun ei meinannu saada enää illalla nukkumaan vaan olis vain kukkunut. Nyt yöunet on noin 20-5.30 ja päiväunet 12-14/14.30. Oon aatellu, et ootellaan nyt vielä, josko menis kohta ohi ja alkais taas nukkua aamulla vähän pitempään.
 
1v1kk poika menee nukkumaan 21-22, yleensä 21.30 ja herää n klo 7.30-8. Kaksilla päikkäreillä mennään, ekat on 10.30 (puolen tunnin unet) ja sitten n klo 14 (2-2,5h).
 
Ei varmaan tarvitse muuttaa jos kahdet päiväunet toimii. Meillä toisille nukahdettiin aina vaan myöhemmin ja pitkän tappelun jälkeen. Ei oikein ole tolkkua nukuttaa mukulaa tunti kun se sitten nukkuu 20 minuuttia - tai luulee nukkuvansa yöunilla klo 16 ja on pakko herättää klo 18 - ja joka tapauksessai valvoo tosimyöhään. Minusta tuntui ennen joulua, että en koko päivänä juuri tehnyt muuta kuin nukutin lasta. Nyt vauva nukahtaa sekä päikkäreille että illalla tosi nopeasti ja helposti. Tänään muuten herättiin 6.40 - jee!!
 
Meillä 1-vuotias sammuu yöunilleen hiukan vaihdellen n. klo 20-21... riippuu miten pitkät päikkärit on nukkunut ja mihin aikaan. Aamuherätys on suunnilleen 8.30-9.00 ja ne ainokaiset päikkärit alkaa klo 12-13. Nukkuu hyvillä päikkäreillä 2-2½ h ja jaksaa siis kukkua ehkä tuonne 21 saakka. Jos päikkärit jäävät tunnin mittaisiksi, niin koitan yleensä laittaa vielä toisille unille ja usein käykin niille.
 
Meillä tyttö menee joka ilta nukkumaan klo.20.00 ja nukahtaa itse samantien kun laittaa sänkyyn. Aamulla herää nykyään n. klo.5 ja yritän saada vielä takaisin nukkumaan, mutta ei oikein onnistu ja lopulta noustaan yleensä siinä klo.6. Päikkäritkin on tosi lyhyet nukkuu n. 30mín-1h30min. Tyttö ei ole väsynyt, eikä kiukuttelem vaikka nukkuu noin vähän. Ei oo tosiaan kiva herätä joka aamu klo.5, mut lohduttaa vähän se et kohta siirretään taas kelloja, joten ehkä sit nukkuu aamusin klo.6.
 
Meillä mennään nukkumaan klo 19 nukutaan kahdet päikkärit ja aamulla ylös 5,30. Ja ""1-vuotiaalle tytölle!; 22 on liian myöhään, eihän sitä kannata odotella kun lapsi ite ilmoittaa että on väsynyt. alkuillan uni on tärkeää lapsille.
 
No huh,huh.Ei kai täällä tarvi toisten rytmiin alkaa puuttua.
Eiköhän se ole jokaisen oma asia millon lapsen laittaa nukkumaan.

Kyllä se kai periaatteessa niin onkin...tosin paljon se on myös lapsen asia eikä lapsi itse osaa siihen puuttua. Kaikkien oppien mukaan alle 3-vuotias lapsi pitäisi laittaa yöunille viimeistään klo 20. Oikea aika olisi klo 18-20. Itse asiassa lapsen aikainen herääminen ja katkonainen yöunikin voivat johtua siitä, että lapsi on laitettu liian väsyneenä nukkumaan. Lapsi pitäisi ehdottomasti laittaa nukkumaan ennen kuin hän on tosi väsynyt. Iltatoimet on siis aloitettava silloin, kun lapsi on vielä aivan pirteä. Yliväsynyt lapsi ei pysty nukahtamaan helposti itsekseen vaan usein tulee itkua ja nukahtamiseen kuluu kauan. Päivällä huonosti nukkuva lapsi on yleensä kärttyisämpi kuin hyvin nukkuva lapsi.

Siitä en kyllä ole varma, että onko asialla silloin paljoa merkitystä, jos lapsi katkoitta kykenee nukkumaan aamuyhdeksää tai -kymmeneen ja koko päivärytmi on vaan myöhäisemmässä. Useissa perheissä näin ei vain ole, kun ainakin toinen vanhemmista lähtee aamulla töihin.
 
Viimeksi muokattu:
Ohhoh... Olen koittanut hyvin hoitaa lapseni, mutta nukkumaan menemme aina aikaisintaan 21.50, yleensä 22.15... Siis sekä 1v2kk että 4v... Onneksi "tt" antoi vähän armoa kun mainitsi, että koko rytmi voi olla myöhäisempi, kyllä meillä lapset unta saa. Aamulla herätään vaihtelevasti 7.30-9 ja 1v nukkuu kahdet päiväunet, 4v luonnollisesti yhdet. Kyllä meillä menisi elämä mullin mallin jos pitäisi lapset laittaa nukkumaan klo 20 ja herätä klo 6! Onneksi eivät ole hoidossa ja mikään harrastuksemme ei ala ennen kymmentä! Aikaistamme rytmiä vasta kun on pakko eli sitten joskus kun pitää mennä eskariin tai jos lapset joskus menevät hoitoon...
 
Meidän nyt 2 vuotta ja 2 kuukautta vanha poika menee nukkumaan kahdeksalta ja herää 6.30-7.30 välillä. Päikkärit alkaen 12.000 - 13.30. Yksi vuotiaana yö oli samanlainen ja päikkärit n. 1,5 -2,5 h.

Oma mielipide on, että tärkeintä on että lapsella on säännöllinen rytmi ja lapsi saa nukkua tarvitsemansa määrän. Ei kai sillä nyt ole kauheasti merkitystä onko yöunet 20.00-07.00 vai 22.00-09.00, kunhan rytmi on säännöllinen ja perheen arkeen sopiva? Taapero/leikki-ikäisen unen tarve vaihtelee 10-12 h ja tärkeintä on, että lapsi saa nukkua itselleen sopivan määrän säännölliseen aikaan. Pienelle lapselle rutiinit ovat tärkeät, mutta eikai se nyt ihan siitä ole kiinni, että onko nukkumaan meno 20.00 vai 22.00? Kunhan on perheelle sopiva aikataulu?
 

Yhteistyössä