V
vierailija
Vieras
Hallitus leikkaamassa monen leskeneläkkeitä – Heli voisi saada 150 000 euroa vähemmän kuin päivää aiemmin syntynyt
www.iltalehti.fi
"Heli on tehnyt suuntaa-antavia esimerkkilaskelmia siitä, millaisiin tilanteisiin lakiehdotus voisi johtaa. Ero käytännössä samanikäisten leskien saamien etuuksien välillä voisi olla jopa yli 150 000 euroa."
Täysin oikea toimi hallitukselta.
Ei veronmaksajien ole järkevää sossutukea leskiä, osa vielä oikein hyvätuloisia ja varakkaita.
Valtion tehtävä ei ole ylläpitää saavutettua elintasoa, vaan taata ja turvata yhtäläinen tasapuolinen minimiperusturva kaikille sitä tarvitseville.
Tarkoittaa nykyisellään n. 500€/kk eli 16,70€/pvä käteen elämiseen jääviä tuloja hyväksyttyjen asumiskulujen tukemisen jälkeen.
Sosiaalitukemisen on siirryttävä ansiosidonnaisesta saavutettujen etujen tukemisesta yhdenvertaiseen tukemiseen.
Hallitus leikkaamassa monen leskeneläkkeitä – Heli voisi saada 150 000 euroa vähemmän kuin päivää aiemmin syntynyt
Hallituksen kaavaileman uudistuksen myötä vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneiden leskeneläke olisi määräaikainen.