Nora Rantalainen, 26, käy psykologilla kuin hierojalla ja toivoo, että kaikki suomalaiset tekisivät samoin

[vierailija]

Onpas pölöjä eukko, käy psykalla lähinnä "huvikseen".


Rantalaisella menee hyvin; hän on juuri saanut esikoisensa ja elää tasapainoista, onnellista elämää. Hän käy psykologilla muutamia kertoja kuukaudessa, lähinnä purkamassa ajatuksia vaikkapa äitiydestä tai päästämässä ulos raskaan työviikon höyryjä.

– Jos ilmaisee ystävälle, että vitsi kun ahdistaa, helposti aletaan säälimään ja varomaan. Psykologi pystyy ottamaan sen vastaan, kun taas lähipiiri saattaa huolestua.

Hän uskoo, että kynnys hakea apua on madaltumassa. Somessa moni kertoo Rantalaisen tavoin käyvänsä juttelemassa ammattilaisen kanssa. On jopa sanottu, että terapiasta on tullut ylpeydenaihe.

Silti Rantalainen kokee, että on tärkeää sanoa ääneen, että on menossa psykologille. Kyseenalaistajia löytyy hänen mukaansa edelleen.

– Vieläkin se on tabu ja kysytään "ai sä käyt terapiassa, mikä sulla on hätänä". Pitääkö mulla olla jokin hätänä, että voin käydä terapiassa?

 

[Mustakettu]

Sinne ei noin vain pääse. Yksityinen on kallis.

 

[vierailija]

Mä käyn gynellä kerran viikosssa, ihan huvikseni!

 

[Ärsyttävä tyyppi]

Psykan hinta Mehiläisellä on jotakuinkin 170€ kerta. Taitaa tulla vielä toimistomaksut päälle. Jos siellä ihan huvikseen käy juttelemassa omia kuulumisiaan pari kertaa kuukaudessa, niin sitten täytyy kyllä olla ihan oikeasti ylimääräistä rahaa.

 

[vierailija]

Psykan hinta Mehiläisellä on jotakuinkin 170€ kerta. Taitaa tulla vielä toimistomaksut päälle. Jos siellä ihan huvikseen käy juttelemassa omia kuulumisiaan pari kertaa kuukaudessa, niin sitten täytyy kyllä olla ihan oikeasti ylimääräistä rahaa.

No joo, se on sitten vaan vähän kalliimpi huvi En kyllä käsitä, miksi kukaan viitsii käydä kutistalla vain "huvikseen" tai purkamassa "työviikon tuomia paineita". Hankkis vaikka kissan, ne on hyviä kuuntelemaan.

 

[nihon]

No joo, se on sitten vaan vähän kalliimpi huvi En kyllä käsitä, miksi kukaan viitsii käydä kutistalla vain "huvikseen" tai purkamassa "työviikon tuomia paineita". Hankkis vaikka kissan, ne on hyviä kuuntelemaan.

Mielestäni ns. "vapaaehtoinen" terapiassa käynti on verrattavissa fysioteraupeutilla käyntiin. Jälkimäisessä haetaan apua väärien liikeratojen korjaamiseen tai surkastuneiden lihasten aktivointiin. Tarkoituksena on saada apua kehon ongelmiin.
Samaa apua haetaan psykologilta. Tapa käyttäytyä paineen alla, riidoissa tai parisuhteessa on opittu tapa. Ehkäpä tapa, josta ei seuraa hyvää, itselle tai muille. Miksi tähän paneutuminen ja sen muuttaminen koetaan "hulluudeksi"?

Se, että ihminen juttelee kissalle tai vaikka seinille ei kaikille riitä. Ihminen tarvitsee vastauksia, peilin josta heijastella itseänsä. Sitä kuka on, mitä oikein ajattelee ja tuntee. Onko kenties perhepiirissä totuttu siihen, että oikeita tunteita ei esitetä. Ei ole hyväksyttävää sanoa eriävää mielipidettä asioista ilman leimaamisen pelkoa.

Toisille kumppani tai ystävä ei ole se henkilö, jolle voi avautua ja sanoa miltä tänään tuntuu.
Miltä minusta tuntui aamulla, kun kissa kaatoi jukkapalmun, lapsi pasko housuun ja mies lähti töihin vihaisena, koska en ollut silittänyt oikeata kauluspaitaa. Se, että kaverusten kesken vitsailee vaimon kenkäkokoelmasta tai parittomien sukkien määrästä sängyn alla ei aina riitä.

Se, että itse ei näe tarpeelliseksi jutella ammattilaisen kanssa, ei estä sitä mahdollisuutta, että joku toinen kokee sen kohentavan omaa elämäänsä. Se, että itsellä ei ole varaa tuhlahta sellaiseen rahaa, ei tarkoita sitä, että jollain toisella olisi liikaa ylimääräistä.

Mielestäni kaiken vertaaminen rahaan on väärä tapa lähestyä asioita. Jonkun melestä kahdeksan euron oluttuoppi on aivan liikaa, mutta on silti valmis laittamaan yli 100€ housuihin. Toinen ei voisi koskaan maksaa sohvasta yli 500€, mutta istuu silti joka lauantai-iltai ilta oluella ystävien kanssa.

 

[vierailija]

En ole koskaan tajunnut mitä hyötyä psykoterapiasta muka on, olen kokeillut muutaman kerran, mutta ne psykot vaan ärsyttää kun niiltä ei saa mitään vastausta mihinkään. Tehokkaampaa on pohtia asioita omassa päässään bussimatkalla ikkunasta tuijotellen. Ja huomattavasti halvempaa. Koska koko homman juju on ratkaista ne jutut itse, voi leikkiä olevansa psykolla ja puhua itsekseen mikä mieltä painaa ja kysyä välissä "miltä se tuntuu" tai "hmm" tai "jaa" ja sitten taas "miltä se tuntuu sinusta." plöh. Psykiatrian sairaanhoitajalla käynti sen sijaan tuntui huomattavasti hedelmällisemmältä.

 

[Echo]

Mulla ei ole psykoterapiaa vastaan mitään, mutta siinä on yks iso vika: se psykologi kuulee vain asiakkaan oman version tapahtumista. Se ei näe, miten se asiakas kenties terrorisoi ihmisiä parisuhteessa, töissä tai kaverien kanssa.

Mulla on yks kaveri, jonka kaveruus on aika raskasta välillä. On oikein hurmaava ja suosittukin koska on hyvä suustaan, mutta minäminäminä-ajattelua täynnä. Muut ihmiset ovat vain häntä varten, ja hänellä on uskollinen kannattajakunta, koska osaa olla hurmaava. Mutta hyväksikäyttää muita.

Sit käy terapiassa räytyämässä asioistaan.

 

[nihon]

Mulla ei ole psykoterapiaa vastaan mitään, mutta siinä on yks iso vika: se psykologi kuulee vain asiakkaan oman version tapahtumista. Se ei näe, miten se asiakas kenties terrorisoi ihmisiä parisuhteessa, töissä tai kaverien kanssa.

Mulla on yks kaveri, jonka kaveruus on aika raskasta välillä. On oikein hurmaava ja suosittukin koska on hyvä suustaan, mutta minäminäminä-ajattelua täynnä. Muut ihmiset ovat vain häntä varten, ja hänellä on uskollinen kannattajakunta, koska osaa olla hurmaava. Mutta hyväksikäyttää muita.

Sit käy terapiassa räytyämässä asioistaan.

Tottahan se on, että psykologi näkee vain yhden kannan. Mutta käytöksille on aina syynsä. Miksi asiakas esimerkiksi terrorisoi työkavereita. Vain pieni prosentti väestöstä on "oikeasti" ilkeitä toisille. Yleensä tälläiselle käytökselle on syy. Oli se sitten lapsuudessa koettu hylätyksi tulemisen tunne, aikuisiällä petetyksi joutuminen tai vain huono itsetunto. Jokin syy ajaa ihmisen purkamaan pahaa oloa muihin. Ja aina tekijä ei tiedä miksi näin tekee.

Osa näistä tekijöistä menee terapeutille, koska haluaa selvittää syyn omalla käytökselle.
Toiset menevät terapeutin luokse kertomaan mitä oikeasti tuntee ja mitä jättää arjessa sanomatta. Se, että ei saa sanoa mitä oikeasti tuntee, tukahduttaa ihmisen pikkuhiljaa. Oli se sitten aivan mitättömästä asiasta suuttuminen, mutta jos vuosien saatossa näitä "mitättömiä" juttuja kasautuu liikaa. Lopputuloksena voi olla aika iso mörkö mikä saattaa purkautua mm. raivona toisia kohtaan.

Toiset vain haluavat kertoa jollekkin, mitä arjessa tapahtuu. Oli se sitten sitä "räyhäämistä" arjesta. Ja saattaakin mennä useita kertoja, ennen kuin tekijä ymmärtää sen, että vika ei ole aina siinä naapurin Pertissä, joka aina jättää sen ruohonleikkurin palauttamatta tai Liisan perheestä, joka tulee mökille täyden palvelun perässä.

Terapeutti on kuin kätilö, hän ei synnytä uuttaa vaan auttaa uuden luomisessa. Asiakkaan on itse löydettävä vastaus ja tarvittavat työkalut hän saa terapeutilta.

Kuten nimim. vierailija mainitsikin, hän ei ymmärä mitä hyötyä käynneistä on. Hän ajattelee paljon asioita itsekseen. Se on hyvä, koska moni ei sitä tee. Tässä vaiheessa ihminen on jo siinä pisteessä, että hän mietti syy-seuraus suhteiteta. Eikä vain vieritä syitä muiden niskoille. Toisille tämä on jo ihan tarpeeksi. Ja joillekkin taas se on vain pintaraapaisua oman mielen maailmasta.

Mielestäni jokaiselle tulee olla mahdollisuus hoitaa omaa mieltä katsomallaan tavalla. Jos toinen ei ole kokenut terapeuttia hyväksi, niin se on hänen mielipiteensä ja kokemuksensa asiasta. Toinen ei ymmärrä ollenkaan koko juttua, niin se mielipide hänelle myös sallitaan.

Pointtinani on se, että sen pohjalta käykö joku psykologilla vai ei, on turha ketään lähteä "pöljäksi eukoksi" haukkumaan, kuten ketjun aloittaja teki.

 

[vierailija]

Vähän kuin kävisi syöpähoidoissa vaikka ei ole syöpää...

 

[Echo]

Tottahan se on, että psykologi näkee vain yhden kannan. Mutta käytöksille on aina syynsä. Miksi asiakas esimerkiksi terrorisoi työkavereita. Vain pieni prosentti väestöstä on "oikeasti" ilkeitä toisille. Yleensä tälläiselle käytökselle on syy. Oli se sitten lapsuudessa koettu hylätyksi tulemisen tunne, aikuisiällä petetyksi joutuminen tai vain huono itsetunto. Jokin syy ajaa ihmisen purkamaan pahaa oloa muihin. Ja aina tekijä ei tiedä miksi näin tekee.

Osa näistä tekijöistä menee terapeutille, koska haluaa selvittää syyn omalla käytökselle.
Toiset menevät terapeutin luokse kertomaan mitä oikeasti tuntee ja mitä jättää arjessa sanomatta. Se, että ei saa sanoa mitä oikeasti tuntee, tukahduttaa ihmisen pikkuhiljaa. Oli se sitten aivan mitättömästä asiasta suuttuminen, mutta jos vuosien saatossa näitä "mitättömiä" juttuja kasautuu liikaa. Lopputuloksena voi olla aika iso mörkö mikä saattaa purkautua mm. raivona toisia kohtaan.

Toiset vain haluavat kertoa jollekkin, mitä arjessa tapahtuu. Oli se sitten sitä "räyhäämistä" arjesta. Ja saattaakin mennä useita kertoja, ennen kuin tekijä ymmärtää sen, että vika ei ole aina siinä naapurin Pertissä, joka aina jättää sen ruohonleikkurin palauttamatta tai Liisan perheestä, joka tulee mökille täyden palvelun perässä.

Terapeutti on kuin kätilö, hän ei synnytä uuttaa vaan auttaa uuden luomisessa. Asiakkaan on itse löydettävä vastaus ja tarvittavat työkalut hän saa terapeutilta.

Kuten nimim. vierailija mainitsikin, hän ei ymmärä mitä hyötyä käynneistä on. Hän ajattelee paljon asioita itsekseen. Se on hyvä, koska moni ei sitä tee. Tässä vaiheessa ihminen on jo siinä pisteessä, että hän mietti syy-seuraus suhteiteta. Eikä vain vieritä syitä muiden niskoille. Toisille tämä on jo ihan tarpeeksi. Ja joillekkin taas se on vain pintaraapaisua oman mielen maailmasta.

Mielestäni jokaiselle tulee olla mahdollisuus hoitaa omaa mieltä katsomallaan tavalla. Jos toinen ei ole kokenut terapeuttia hyväksi, niin se on hänen mielipiteensä ja kokemuksensa asiasta. Toinen ei ymmärrä ollenkaan koko juttua, niin se mielipide hänelle myös sallitaan.

Pointtinani on se, että sen pohjalta käykö joku psykologilla vai ei, on turha ketään lähteä "pöljäksi eukoksi" haukkumaan, kuten ketjun aloittaja teki.

Totta turiset. Ja ihmisillä on monia syitä miksi mennä terapiaan.

Aina vaan se traumasta johtuvan ahdistuksen helpottaminen terapiassa ja itsetunnon nousu ei tarkoita sitä, että se ihminen osaisi arjessa käyttäytyä eri tavalla.

Jos joku koulu/työpaikkakiusattu hoksaa terapiassa olevansa arvokas, niin se ei tiedä välttämättä, mitä kaikkea siihen arvon säilyttämiseen kuuluu, kun monta vuotta on toiminut toisin ja ollut hartiat luimussa.
-Milloin olla epäkohdista töissä hiljaa, milloin nostaa kissan pöydälle?
-lähestyäkö mulle murjottavaa työkaveria vai ei? (Huonoitsetuntoinen sanoisi:ei kannata. Rohkeampi menisi iloisesti höpöttämään)

Monilla varsinaisilla mt-ihmisillä on tiettyjä käytösmalleja jotka etäännyttää heitä muista ihmisistä, ne voi olla hyvinki konkreettisia (soittelee läheisilleen jatkuvasti, huono hygienia, puhuu vain omista murheistaan), ja siinä ei auta sanoa perus-terapialausetta että "usko itseesi, olet arvokas.

Joilleki pitäis selostaa ihan konkreettisesti "joo klo 21 jälkeen et soittele ihmisille, maksa velat takaisin, älä vedä hernettä jos Matti meni kalareissulle Penan eikä sun kans"...