Samaa mieltä et nyt viimeistään tän pitkän yrityksen myötä on ymmärtänyt ettei elämää voi, tai kannata liiaksi suunnitella. Kun raskaaksi tulo on ainakin yksi niistä asioista joita ei voi itse päättää. Toki jotkut ovat onnekkaita et asiat menee juuri niin ja sillä aikataululla kuin on toivonut, mutta osa valitettavasti ei.
Mä oon aina halunnut olla suht nuori äiti ja olinkin onnekas kuin saatiin 2 lasta silloin kun itsestä oli sopiva aika (olin 25 ja 28 v). Yksi keskenmenokin mukaan mahtui. Meidän pojilla 3 v ikäeroa ja meillä se on ollut just hyvä ikäero. Minulla ollut kaipuu vielä yhteen jo kauan, vaikka lähtökohtaisesti myös joskus ajattelin et en enää näin "vanhana" haluis vauvaa. Nyt taas tämä 35-v "rajapyykki" ei tunnu vanhalta, vaikka ilmeisesti biologia on mun kanssa eri mieltä. Ja oon nyt myös ymmärtänyt et monilla elämäntilanne vauvan saamiseen on sopiva vasta yli 35-vuotiaana kun raskaaksitulo voi olla jo vaikeaa biologian puolesta. Niin väärin että se ikä meillä naisilla määrittelee niin paljon. Mun miehellä myös se ajatusmaailma et haluisi ettei enää eläkeiässä lapset asuisi kotona vaan voitaisiin silloin nauttia elosta rauhallisemmin. Hän ois nyt jo yli 40 jos vauva saatais vielä alulle niin ymmärrän hänenkin näkökulman kyllä.
Kun raskaaksitulo vaan venyy ja venyy niin tuntuu välkisinkin et meillä loppuu kohta aika kesken Aluksi ajateltiin et viime vuosi piti yrittää, ja hoitoihin ei lähdetä, sitten luovutaan ajatuksesta. Mut mitä enemmän aikaa kuluu, huomaan et en ookkaan valmis luopumaan haaveesta, vaan nyt ainakin jotain hoitoja käydään läpi. Raha meilläkin meinaa tulla vastaan. Hoidot on rahanmenon lisäksi todella stressaavia, mun on ainakin vaikea saada käytyä ultrissa toisella paikkakunnalla ja hirveästi on joutunut näkemään vaivaa aikataulullisesti nyt, plus se henkinen puoli. Siksi koen et josssain vaiheessa stoppi on ehkä tehtävä, ettei tässä itseään polta loppuun. Välillä tekis jo mieli heittää hanskat tiskiin, mut yritetään nyt vielä. En yhtään ihmettele et monet pitää lapsettomuushoidoista välillä taukoa tai lopettavat kesken, sillä psyykkisesti voi tulla raja vastaan. Mä oon ehkä jo osittain hyväksynytkin sen jos ei enää saadaa kolmatta lasta, mut pelkään jo etukäteen omia tunteita sitten kun parhaat ystävät lähipiirissä saavat lisää lapsia. En oo kateellinen muille mutta toki muiden raskausuutiset ja vauvat tuo aina sen oman surun ja kaipuun pintaan. Miksi tän pitää olla niin vaikeaa...
Sori pitkä ja hieman alakuloinen alkukierron tunteidenpurkaus