Toiveissa vauva 2021

Totta,siis ensikertalaisten ei kyllä kannata liikaa lukea synnytyskertomuksia,kun oma synnytys menee omaa polkuaan. Ja kivunlievitys on jokaisen oma asia ja toimii jokaisella omalla tavalla. Jotta jos niistä haluaa sitten lisätietoa,tms niin juttelee ammattilaisen kanssa.
Ja mun eka ja kolmas synnytys oli oikeastaan "helpot",oppikirjamaiset ha kaikki meni niinku piti. Kakkosen kohdalla meni niin moni asia pieleen,jotta sen jälkeen mieskin sanoi ettei ikinä enää. Kolmosen synnytyksen "helppous" kuitenkin jätti positiivisen mielen myös mieheeni<3

 

Ja omaanapaa,yöllä on hikoiltu,käyty vessas,pyöritty sängys,paleltu..
Eli vähä meni huonosti yö ja edessä taas pitkä työpäivä..haukotus..

 

VAUVA 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

16.4.2020


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
Vindy, ya 1/19, 2. lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Kasikuus, ya 05/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehelle 1.lapsi)
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
Minouche, ya 8/19, 1. lapsi
Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Mariija_, ya 10/19, 1.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
Loree, ya 2/20, 1.lapsi
Riama, ya 2/20, 2.lapsi
Lilje ya 2/20, 2. lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
3milia, ya 4/20, 1.lapsi
Tiukuna, ya 6-7/20, 1.lapsi
kolava / ya 7/20 / 2. lapsi (miehen 4. lapsi)
innap, ya 7/20, 2.lapsi
Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)


★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä ★

Loree.............................kp 31/23-28
Persikka123.........................kp 31/32
Wanti............................kp 31/30-48
Napsunen.......................kp 30/35-45
Matilda!...................................kp 29/?
Vindy..................................kp 28/29-33
Futurmama.....................kp 25/29-34
Kasikuus............................kp 25/27-28
Puolu.................................kp 25/30-32
Hipposka...............................kp 23/32
Uudarimama....................kp 23/29-30
Vesinokkaeläin...................kp 21/28-29
Päärynä5............................kp 21/28
Mirella92............................kp 21/28
Brunet82...........................kp 21/26-28
Minttuni.................................kp 17/26
Kirjoh89.................................kp 16/28
Zennuli...................................kp 15/?
Millimetrii..........................kp 15/27-29
Masunen.........................kp 14/27-28
Piipaa93.............................kp 12/26-28
3milia...............................kp 12/26-28
Mimmi92.......................kp 11/26-30
Eeva650.........................kp 11/28-42
Enerisa3..........................kp 11/28-32
Bellaella2205090.................kp 10/?
Lilje....................................kp 10/37-40
Riama.............................kp 9/27-32
Mariija_............................kp 7/32-43
Haaveilija93...........................kp 7/?
Elviira86.............................kp 6/25
Rimaleli...................................kp 6/30
Helmiii................................kp 4/29-53
Minouche............................kp 4/23


★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Piinailijat:

Persikka123.............................dpo 11
Vindy.........................................dpo 11
Päärynä5...............................dpo 7
Uudarimama......................dpo 7
Brunet82.................................dpo 5
Minttuni...................................dpo 4
Matilda!...................................dpo 4
Vesinokkaeläin......................dpo 3
Zennuli....................................dpo 2


★★★★★★★★★★★★★★★★★★

 

@bellaella22050909, miten olinkin unohtanut tuon kohdun painelun. Mulla kans se ikävänä muistona mielessä.
Muuten oma sektiosynnytys ihanana muistona mielessä <3

 

Minulla yksi normaali synnytys takana, keskeytys 20+3. Kokemuksena kauhea sen takia, että vauvaa ei saanut Mut pumpattiin niin täyteen kipulääkkeitä, että olin aivan pihalla ja lääkärit haukku mut tunteettomaksi äidiksi synnytyksen jälkeen Seuraavat 3 oli suunniteltuja sektioita ahtaan lantion takia. Ensimmäinen sektio meni hyvin, mutta se kohdunpainelu oli aivan hirveää, jokaisessa Ja ekan sektion jälkeen olin aivan pihalla ja tajusin lapsen olemassa olon vasta kunnolla seuraavana päivänä. Toisessa sektiossa laittoivat selkäpuudutteen ohi 5krt ja sekös vasta mukavaa oli. Kohdunpainelu tuskaa ja hyvä etten potkinu kätilöitä pois. Se sektio meni muuten hyvin, kun olin kartalla heti sen jälkeen ja samana päivänä pysty jo kävelee. Kolmas meni sit kaikinpuolin hyvin, paitsi se kohdunpainelu

 

Ootteko kuunnellut jotain aiheeseen liittyviä podcasteja, lukenut blogeja tai kirjoja tms? Itse olen kuunnellut Hei baby-podcastia ja varsinkin näin ensimmäistä suunnittelevalle siinä on paljon mielenkiintoista asiaa, suosittelen! Varsinkin kun kumpikaan sen pitäjistä ei tullut raskaaksi ihan sormia napsauttamalla.

Mä oon tosi iloisesti suhtautunut kuulemiini raskausuutisiin!

 

Mulla pelkästään hyviä, mutta erilaisia synnytys kokemuksia. On hidasta kaikilla mahdollisilla lääkkeillä synnytystä, on myös (tahaton) luomu syöksysynnytys. Sekä myös syöksysynnytys, jonka käynnistymistä odoteltiin edellisen synnytyksen takia sairaalassa (ja oli muuten hyvä päätös kätilöltä), johon ehdin kuitenkin kohdunkaulan puudutteen saamaan ja sekin oli täysin riittävä. Kaikissa eri sairaalat, mutta silti kaikki kätilöt osannut ehdottaa juuri itselle sopivia juttuja.
Seuraavassakin jos sellainen vielä suodaan aion mennä täysin ilman mitään suunnitelmaa ja mennä tilanteen mukaan kivunlievitysten yms. suhteen.

Kp 11 ja ovistesti nega, se mun eilinen vuotokin onneksi loppui

 

Mun synnytys oli tosi positiivinen kokemus, meni just niin kuin toivoinkin. Synnytys oli kyllä kivulias ja vähän aloin lopussa pelätä niitä supistuskipuja, muuten oli ihan täydellinen synnytys täällä vaikka poitsu olikin aika isokokoinen Jäi tosi hyvät fiilikset kaikin puolin. Täytyy treenata lisää mieltä, ettei alkaisi pelätä niitä kipuja, ettei sillä jarruta synnytystä...

No joo. Täällä hyvin pienet mahdollisuudet kyllä että olis heti tärpännyt, vaikka onkin kaikenlaisia tuntemuksia... Omat fiilikset vaihtelee sellaisesta innostuneesta toiveikkuudesta tällaiseen realistiseen faktojen toteamiseen Ei mun pitänyt ottaa tätä näin tosissaan! Mut minkäs teet. Testaan vasta ens viikolla aikaisintaan, yritän nyt pidättäytyä liian aikaisesta testaamisesta...

Moni ystävä on raskaana ja itse ihan neutraali suhtautuminen tällä kertaa, ainakin vielä. Ennen ekaa lasta oli kyllä vähän suru puserossa, kun ei tiennyt, tuleeko meille lasta ollenkaan!

Nyt olis kyllä hyvä aika seuraavan tulla. Elämäntilanne kaikin puolin sellainen että bebe, welcome!

 

Ootteko kuunnellut jotain aiheeseen liittyviä podcasteja, lukenut blogeja tai kirjoja tms? Itse olen kuunnellut Hei baby-podcastia ja varsinkin näin ensimmäistä suunnittelevalle siinä on paljon mielenkiintoista asiaa, suosittelen! Varsinkin kun kumpikaan sen pitäjistä ei tullut raskaaksi ihan sormia napsauttamalla.

Mä oon tosi iloisesti suhtautunut kuulemiini raskausuutisiin!

En oo vielä, oon vaan näitä palstoja selaillut! Veikkaan että plussan jälkeen viimeistään tilanne muuttuu täysin ja musta tulee blogi- ja podimedioiden suurkuluttaja
Onks jotain hyviä mitä voisitte suositella?

 

Ootteko kuunnellut jotain aiheeseen liittyviä podcasteja, lukenut blogeja tai kirjoja tms? Itse olen kuunnellut Hei baby-podcastia ja varsinkin näin ensimmäistä suunnittelevalle siinä on paljon mielenkiintoista asiaa, suosittelen! Varsinkin kun kumpikaan sen pitäjistä ei tullut raskaaksi ihan sormia napsauttamalla.

Mä oon tosi iloisesti suhtautunut kuulemiini raskausuutisiin!

minäkin kuuntelen hei baby-podcastia sekä äititreffit-podcastia. Hei baby on ehdoton lemppari, koska varsinkin Kirsikan ääni on musta täydellinen podcastiin!

 

Toisten raskausuutisista. Ennen yrityksen aloitusta olin aina innoissani ja yritin myös miehen kanssa keskustella, milloin me aloitamme yrittämisen. Nyt yritysaikana olen kuullut kymmeniä raskausuutisia kasvotusten ja esim. whatsappin kautta. Niissä tilanteissa olen rauhallinen, onnellinen toisten puolesta. Juurikin niin, että ei ole meiltä pois. Mutta toki joka kerta tulee muistutus siitä, että meillä ei onnistu. Itku saattaa tulla, kun miehelle kerron asiasta. On niin kova kaipuu omaa lasta kohtaan. On pelkoa ja surua. Yhden kerran vain olen alkanut itkemään, kun kuulin viimeisenkin sisaruksistani odottavan vauvaa ja aloin itkemään siis siinä vaiheessa, kun kerroin meidän tilanteesta. Kateutta tai katkeruutta ei muiden onnistumista kohtaan ole, mutta omat haasteet surettavat.

Toivottavasti pääsen joskus synnyttämään. Tuleva synnytys ei pelota. Toki se tuntuu kaukaiselta asialta. Minua kiinnostaa lukea muiden kokemuksia raskauksista ja synnytyksistä. Niin hyviä, kuin huonojakin. Ei haittaa, jos niitä täällä jaetaan

Jos joskus plussaan, aion siitä palstalla iloita

 

Hei joo pistäkää tulemaan podi ja ohjelmasuosituksia, kirjojakin voi suositella. Oon äänikirjojen suurkuluttaja. Odotan kyllä kovasti sitä teiniäitejä telkasta hehe.

Tosta kavereitten raskaudesta iloitsemisesta toisin päin: mua pelotti aikanaan ihan hirveästi kertoa ekasta raskaudesta ystävälle, jonka tiesin yrittäneen useamman vuoden. Se kumminkin meni ihanasti ja itkettiin ja halattiin hyvä tovi siinä yhdessä ja keskusteltiin, miten tilanne toki aina sattuu.

Kattelin tota meidän listaa ja tääl alkaa olemaan kierrot pitkällä jo useemmalla, koska nähdään testejä?!? Hihih.

 

Ite en oo kuunnellut oikeen ikinä podcasteja, mutta näitä vauva-/äitiyspodcasteja voisin kyllä alkaa kuunnella! Viimeistään sit kun/jos tärppää Varmasti olis hyötyä eli laittakaa vaan vaan vinkkejä!

Ja samoin mielenkiintoista kuulla synnytyskokemuksia, niin hyviä kuin huonojakin, että jakakaa ihmeessä niitäkin! Vaikka tosiaan jokaisella on se oma kokemus ja erilainen synnytys eikä mitään ei voi itse päättää etukäteen, mutta kiva silti kuulla!

 

Vau.fi ja Sydänääniä -podcastit käsittelevät kans synnytyksiä ja vauvoja, vaikka eivät olekaan teknisesti mitään huippulaatua. Hei babyyn ollaan koukussa täälläkin!

 

Mun synnytys oli yksi mun elämän hirveimpiä kokemuksia mutta silti heti seuraavana päivä jo sanoin, että uskallan varmaan lisää lapsia hankkia. Kivuliaita supistuksia oli ekan kerran jo 33 viikolla ja synnytys yritti käynnistyä monta kertaa säännöllisillä supistuksilla lasketun ajan lähellä mutta loppujen lopuksi tyttö syntyi 41+4 kai, vai oliskohan ollu 41+5. No joka tapauksessa, sairaalassa oltiin reilu 32 tuntii ennen kuin tyttö syntyi loppujen lopuksi imukupin avulla. Avautumisen alku kesti tosi pitkään ja käytännössä vain eka pistettävä kipulääke auttoi kunnolla. Tokan yön olin osittain oksitosiinitipassa ja sain siitä keskeytymättömän supistuksen. Heti sen hellitettyä gyne määräs aloittaa sen uudelleen tutkimatta tilannetta ja siinä vaiheessa olin jo niin väsynyt, kivulias ja pahoinvoiva, että itkin miksi kiusaavat mua. Eihän se kauan voinut olla päällä, kun kätilöt itse lopetti sen kun eivät kestäneet katsoa mun kipuja. Gyne kävi salissa mutta ei silloinkaan tutkinut itse. Sen asenne tuntui olevan "mitä minä sille voin, että tuo nainen ei osaa synnyttää". Vaikka kuinka olin ajatellut, että luotan kätilöihin ja gyneen enkä ala hoitaa itseäni, niin siinä vaiheessa mitään luottamusta ei ollu kyllä jäljellä. Epiduraali ei auttanut ja se laitettiin uudelleen, jos vaikka piuha olis liikahtanut väärään paikkaan. Pyysin pudendaalia mutta en saanut (ei voi muka laittaa kuin vasta ihan loppuvaiheessa). Alun perin en päässyt ammeeseen, jos "rentoutuisin liikaa ja synnytys keskeytyisi". Parhaiten kipuja helpotti suihkussa pallon päällä olo mutta ei sitäkään tuntikausia jaksa.

Aamuvuoro toi mukaanaan uuden päivän ja huomattavasti paremman asenteen. Kätilö itse ehdotti pudendaalia mutta en osaa sanoa oliko siitä enää apua. Päivävuoron gyne oli aivan ihana. Tuli heti ultran kanssa ja totesi, että vauva on ihan pikkasen väärässä asennossa, mikä selitti kaiken. Sen ettei synnytys edistynyt ja että kivut oli niin kovat, ettei edes epiduraali pystynyt niihin auttamaan. Sain toimivan pahoinvointilääkkeen (kun osasin itse kysyä ja ehdottaa lääkettä, kun se yleensä annettava ei mulle sovi), ja pystyasennossa ilokaasun avulla (ei auttanut kipuun mutta siinä vaiheessa oli ihan ok olla sekaisin ja vaimensi se ainakin mun huutoja) avauduin vikat 5cm noin puolessatoissa tunnissa. Välilevytyrän vuoksi puoli-istuva asento oli tosi paha mutta jouduin synnyttämään siinä, kun arvelivat, että saatetaan tarvita imukuppia. Jollain raivolla sain punnerrettua vauvan tarpeeksi alas, että saatiin imukuppi mukaan. Ekalla vedolla pää käänty oikeaan asentoon ja sit vauva syntyikin helposti. Muistan edelleen gynen iloisen huudahduksen "nyt se kääntyi" . Onneksi se on piirtynyt mieleen huvittavana eikä ärsyttävänä. Pisteeksi iin päälle tyttö säikähti imukuppia ja joutui virvotteluun ja sieltä valvontaan. Hengitys korjaantu nopeesti mut sit verensokerit oli hieman matalia ja sen takia pitivät seuraavaan päivään teholla. Asiaan saattoi vaikuttaa myös liikkunut väärä tieto, että mulla olis ollu radi.

Onneksi järjestivät meille perhehuoneen, en tiedä miten olisin selvinnyt osastolla yksin ilman miestä JA ilman vauvaa. Saatoin yhtäkkiä alkaa itkemään hyateerisesti ja nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Vauva kyllä nukkui hyvin kunhan saatiin meidän luokse. Pikku hiljaa sitten kotona olo alkoi helpottua.

Seuraavassa synnytyksessä meinaan kyllä hanakammin pitää kiinni omista toiveistani. Mutta on tuo lapsi niin ihana, että sen vuoksi pari vuorokautta kärsiikin. Sektiota en itse millään haluais, kun oon niitä nähnyt. Onneksi seuraava pitäis olla helpompi, kun eka kuitenkin sieltä alakautta tuli. Niin joo, ja mulla kohdunpainaminen ei tuntunut mitenkään erityisen pahalta. Toki supistui tosi hyvin itsestäänkin.

 

Mun synnytys oli yksi mun elämän hirveimpiä kokemuksia mutta silti heti seuraavana päivä jo sanoin, että uskallan varmaan lisää lapsia hankkia. Kivuliaita supistuksia oli ekan kerran jo 33 viikolla ja synnytys yritti käynnistyä monta kertaa säännöllisillä supistuksilla lasketun ajan lähellä mutta loppujen lopuksi tyttö syntyi 41+4 kai, vai oliskohan ollu 41+5. No joka tapauksessa, sairaalassa oltiin reilu 32 tuntii ennen kuin tyttö syntyi loppujen lopuksi imukupin avulla. Avautumisen alku kesti tosi pitkään ja käytännössä vain eka pistettävä kipulääke auttoi kunnolla. Tokan yön olin osittain oksitosiinitipassa ja sain siitä keskeytymättömän supistuksen. Heti sen hellitettyä gyne määräs aloittaa sen uudelleen tutkimatta tilannetta ja siinä vaiheessa olin jo niin väsynyt, kivulias ja pahoinvoiva, että itkin miksi kiusaavat mua. Eihän se kauan voinut olla päällä, kun kätilöt itse lopetti sen kun eivät kestäneet katsoa mun kipuja. Gyne kävi salissa mutta ei silloinkaan tutkinut itse. Sen asenne tuntui olevan "mitä minä sille voin, että tuo nainen ei osaa synnyttää". Vaikka kuinka olin ajatellut, että luotan kätilöihin ja gyneen enkä ala hoitaa itseäni, niin siinä vaiheessa mitään luottamusta ei ollu kyllä jäljellä. Epiduraali ei auttanut ja se laitettiin uudelleen, jos vaikka piuha olis liikahtanut väärään paikkaan. Pyysin pudendaalia mutta en saanut (ei voi muka laittaa kuin vasta ihan loppuvaiheessa). Alun perin en päässyt ammeeseen, jos "rentoutuisin liikaa ja synnytys keskeytyisi". Parhaiten kipuja helpotti suihkussa pallon päällä olo mutta ei sitäkään tuntikausia jaksa.

Aamuvuoro toi mukaanaan uuden päivän ja huomattavasti paremman asenteen. Kätilö itse ehdotti pudendaalia mutta en osaa sanoa oliko siitä enää apua. Päivävuoron gyne oli aivan ihana. Tuli heti ultran kanssa ja totesi, että vauva on ihan pikkasen väärässä asennossa, mikä selitti kaiken. Sen ettei synnytys edistynyt ja että kivut oli niin kovat, ettei edes epiduraali pystynyt niihin auttamaan. Sain toimivan pahoinvointilääkkeen (kun osasin itse kysyä ja ehdottaa lääkettä, kun se yleensä annettava ei mulle sovi), ja pystyasennossa ilokaasun avulla (ei auttanut kipuun mutta siinä vaiheessa oli ihan ok olla sekaisin ja vaimensi se ainakin mun huutoja) avauduin vikat 5cm noin puolessatoissa tunnissa. Välilevytyrän vuoksi puoli-istuva asento oli tosi paha mutta jouduin synnyttämään siinä, kun arvelivat, että saatetaan tarvita imukuppia. Jollain raivolla sain punnerrettua vauvan tarpeeksi alas, että saatiin imukuppi mukaan. Ekalla vedolla pää käänty oikeaan asentoon ja sit vauva syntyikin helposti. Muistan edelleen gynen iloisen huudahduksen "nyt se kääntyi" . Onneksi se on piirtynyt mieleen huvittavana eikä ärsyttävänä. Pisteeksi iin päälle tyttö säikähti imukuppia ja joutui virvotteluun ja sieltä valvontaan. Hengitys korjaantu nopeesti mut sit verensokerit oli hieman matalia ja sen takia pitivät seuraavaan päivään teholla. Asiaan saattoi vaikuttaa myös liikkunut väärä tieto, että mulla olis ollu radi.

Onneksi järjestivät meille perhehuoneen, en tiedä miten olisin selvinnyt osastolla yksin ilman miestä JA ilman vauvaa. Saatoin yhtäkkiä alkaa itkemään hyateerisesti ja nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Vauva kyllä nukkui hyvin kunhan saatiin meidän luokse. Pikku hiljaa sitten kotona olo alkoi helpottua.

Seuraavassa synnytyksessä meinaan kyllä hanakammin pitää kiinni omista toiveistani. Mutta on tuo lapsi niin ihana, että sen vuoksi pari vuorokautta kärsiikin. Sektiota en itse millään haluais, kun oon niitä nähnyt. Onneksi seuraava pitäis olla helpompi, kun eka kuitenkin sieltä alakautta tuli. Niin joo, ja mulla kohdunpainaminen ei tuntunut mitenkään erityisen pahalta. Toki supistui tosi hyvin itsestäänkin.

Huh, raju kokemus varmasti Mutta ihanaa, että palkinto oli sen kaiken arvoista Ja ainakin nyt sit seuraavaa kertaa varten just tietää vielä paremmin ja osaa ehkä tuoda esiin ne omat toiveet. Mutta toi on kyllä harmi, jos ei oikeen klikkaa gynen, kätilön tms. kanssa. Kun pystyykö siihen sit vaikuttaa, ennen kun sit vuoro vaihtuu

 

Huh, raju kokemus varmasti Mutta ihanaa, että palkinto oli sen kaiken arvoista Ja ainakin nyt sit seuraavaa kertaa varten just tietää vielä paremmin ja osaa ehkä tuoda esiin ne omat toiveet. Mutta toi on kyllä harmi, jos ei oikeen klikkaa gynen, kätilön tms. kanssa. Kun pystyykö siihen sit vaikuttaa, ennen kun sit vuoro vaihtuu

Kätilöiden kanssa tulin suurimmaks osaks ihan hyvin juttuun mutta se päivystävä gyne oli kyllä asennevammainen. Ja siihenhän et voi vaikuttaa. Mähän olin kiltisti täyttänyt neuvolasta saatavan toivelappusen ja se käytiin läpikin. Jotenkin vaan mun toiveet tuntui vähän huomaamattaan torppaantuvan ja aluksi sitä ei tiennyt kuinka pieleen homma menisi ja loppuvaiheessa ei enää jaksanut mitään sanoa. Muistikin pätki sitä ilokaasua nappaillessa ja kivusta huutaessa.

 

No kerron minäkin version synnytyksestäni.

supistukset alkoivat Alkuyöstä ja 5 aikaan aamuyöllä pyysin miestä laittamaan vuokraamani TENS laitteen paikoilleen. Pärjäilin sen avulla sekä jumppapallolla aina pomppien supistusten kovimmissa piikeissä. (Tästä tuli mieleeni, että seuraavassa synnytyksessä otan oman jumppapallon kotoa mukaan synnärille, koska synnärin jumppapallot tuntu hirveiltä )
Päivällä sitten supistukset tuli siihen tahtiin, että lähdettiin naikkarille.

synnärillä sitten kun olin vasta 4 cm auki, niin koin hirveää ponnistamisen tarvetta.
Tämä johtui kätilön mukaan vauvan väärästä tarjonnasta(olikohan ns suu auki ja otsa edellä tulossa, vaikka pitäisi olla raivotarjonta). Kätilö sitten tiukkaan sävyyn sanoi, ettei missään nimessä saa ponnistaa. Halusin ammeeseen, mutta se oli koko synnytykseni toisella synnyttäjällä käytössä. Kyllä harmitti.
Lopulta kun olin valvonut yli vuorokauden ja ponnistutti niin paljon, niin kätilö ehdotti vastoin synnytystoivelistaani lääkkellisiä kivunlievityksiä. Tästä olen koko loppuelämäni kiitollinen kätilölle, koska kun epiduraali laitettiin niin aloin nauttimaan vain synnytyksestä.

Nukuin ja aina kun olin nukkunut 2 h, niin lisättiin epiduraalia kun kivut alkoivat tuntua. Tunsin tosiaan supistukset, mutten kipua.

Jossain vaiheessa nousi kuume, oksentelin sekä sitä supistuksia lisäävää ainetta laitettiin (en muista nimeä)
Jossain vaiheessa kätilö myös sanoi, että vauvan tarjonta on sen verran väärä että pitää täyttää leikkauspaperit. Petyin kovasti, mutta suostuin.
lopulta vauva korjasi asentonsa, kun minä olin kylkiasennossa ja sain alkaa ponnistamaan. (Ensin laitettiin pudendaali) ponnistin n. 1h ja lopulta hän syntyi.

Minulla oli hirveä kohmelo ja tärisin edelleen kovasti. Istukka syntyi myös pian kokonaisena ja tätä muistan säikähtäneeni ja kiljaisseeni, että synnytään toisen vauvan! Mutta se olikin vain istukka
Vähän jouduttiin tikkailemaan ja miehen kanssa vähän säikähdettiin, että sitten jäimmekin vain 2 tunniksi yksin vauvan kanssa synnytyssaliin.
Muistan, ettei uskallettu rinnallani olevaa vauvaa muutoin edes koskea kun tuntui ettemme osaa ja että se menee rikki. (Lopulta uskallettiin kyllä )

 

Kätilöiden kanssa tulin suurimmaks osaks ihan hyvin juttuun mutta se päivystävä gyne oli kyllä asennevammainen. Ja siihenhän et voi vaikuttaa. Mähän olin kiltisti täyttänyt neuvolasta saatavan toivelappusen ja se käytiin läpikin. Jotenkin vaan mun toiveet tuntui vähän huomaamattaan torppaantuvan ja aluksi sitä ei tiennyt kuinka pieleen homma menisi ja loppuvaiheessa ei enää jaksanut mitään sanoa. Muistikin pätki sitä ilokaasua nappaillessa ja kivusta huutaessa.

Joo niinpä, ja itsestä ainakin tuntuu, että uskaltaako sitä ensisynnyttäjänä ns. "sanoa vastaan" tai "kyseenalaistaa" ammattilaisten ohjeita ja enemmänkin vaan noudattaa ja uskoo niihin, vaikka ei itsestä tuntuisi niin hyvältä. Pitäis vaan uskaltaa sanoa. Toivottavasti saat nyt seuraavasta ihanan kokemuksen ja tuntuu, että sun toiveet otetaan hyvin huomioon (tietty äidin ja lapsen terveyttä ajatellen) Ja siis kauheelta toi gyne vaikuttaa, ei pitäis tollasella asenteella olla kyllä synnyttäjien kanssa tekemissä..

 

Täällä osallistun vähän myöhässä keskusteluun, mutta ollaan miehen kanssa alettu seurustelemaan 2014. 2019 mentiin kihloihin ja nyt on kirkko ja juhlapaikka varattuna häitä varten joulukuulle 2020. Ajateltiin viime kuussa että viittiikö sitä suunnitella häitä joulukuulle jos ois tärpänny viime kierrosta tai jos tärppää tästä. Sit aateltiin, että ei voida elää niin, että jos tärppää ku muutenkin oon niin jumissa tuossa lapsenyrittämisessä. Niin nyt on kyllä hyvä fiilis ku on tällainen oheisprojekti käynnissä. Jos sattuis niin onnekkaasti että tärppäis, niin sit siirrettäisiin häitä.

Ja nuo toisten ihmisten raskausuutiset on jotenkin kyllä itselleni todella rankkoja. Yleensä en kadehdi ihmisiä tai tunne katkeruutta. Mutta nyt kun kuulee raskausuutisia, niin ensin tunnen ihan fyysisestikin kun vatsaan ottaa kipeetä ja jotenkin se oma suru ja epäonnistumisen fiilis on heti läsnä. Sitten kun mulla on ollut tuo tunne aalto ja oon hetken saanut käydä mielessäni omat tunteet läpi, niin sen jälkeen tunnen vilpitöntä onnea muita ja heidän raskauksiaan kohtaan. Enkä enää sen jälkeen koe asiasta katkeruutta tms., että se on se hetki kun saan kuulla uutiset. Olis ihanaa päästä tuosta katkeruuden fiiliksestä eroon, mutta toisaalta oon koittanut ajatella, että kaikki tunteet on tässä yrityksen aikana sallittuja. Ja kun se katkeruus ei kuitenkaan ole kauaa mulla pinnalla, vaan pian osaan jo iloita aidosti toisten raskauksista. Tiedän, että heidän raskaudet eivät millään lailla oo multa pois, mutta se vaan muistuttaa siitä surusta mitä itse käy läpi yrityksen tiimoilta. nii joo ja lisäyksenä palstalaisten plussauutiset ei aiheuta katkeruutta. Jos plussaatte niin iloitsette siitä just sen verran ku haluutte täällä palstalla!

Mulla on ovislimat alkanut sunnuntaina (ja kunnon limat olikin, kiitos greippimehun) ja flow ennusti eiliselle ovista. Ollaan talleteltu joka toinen päivä viime torstaista asti, viimeksi eilen. Eli hyvin ollaan taas ajoitettu touhut, mutta niin ollaan viimeiset kahdeksan kuukautta, eli sen puolesta tilanne sama kuin kaikissa muissakin kierroissa. Ainoo että tuo tropicana greippimehu on nyt uutena mukana tässä kierrossa, toivottavasti se tuottaa tulosta!

 

Mulla yksi lapsi ja alku raskaus oli aivan kamala, oksensin 19vklle asti n. 20krt päivässä kokeiltiin primperaania lääkkeksi joka toi hieman helpotusta, lopulta olin tiputuksessa ja pahoinvointi loppu kuin seinään. Mutta aika kultaa muistot ei enää tunnu näin jälkikäteen niin pahalle.
Synnytys käynnistettiin vkla 38 vauvan suuren koon vuoksi, paino arvio oli 4kg. Käynnistys meni hyvin, kalvot päästiin suoraan puhkaiseen ja supistaa alkoi heti. Epiduraali toi avun kipeisiin supistuksiin. 8h meni koko synnytyksessä. 28min ponnistin ja syntyi 4.6kg vauva. Sanoin heti kätilölle että voisin huomenna synnyttää vaikka uudelleen. Heh. Vaikka vauva oli iso vähällä pääsin, vain muutama tikki ja olin elämäni kunnossa jo heti seuraavana päivänä.
Vaikka kärsin pahasta pahoinvoinnista ja raskaus ei ollut mitään parasta aikaa, vauva vuosi on ollut super helppo. Meän tyttö nukkunut täysiä öitä heti pienestä pitäen eikä ole tarvinut koskaan valvoa öitä. Ja uskompa että siksi nyt jo suuri vauva kuume vaikka tyttö vasta reilu 1v.

Tänään kp7 ja letro kuuri syöty, nyt vaan odotellaan oireita ovulaatiosta. Jännittävää.

 

Apuaaa, siis tää just pelottaa Mut ihanaa, jos aika kultaa sit kuitenki muistot

Edit. Niin se on kai synnytyksessäkin, vai mitä mieltä synnyttäneet?

kyllä! Mun ensimmäiset sanat synnytyksen jälkeen oli miehelle että ”toista et saa”. Nyt tuo esikoinen on 5 kk ja täällä ollaan haaveilemassa toisesta lapsesta... xDD

 

Täällä osallistun vähän myöhässä keskusteluun, mutta ollaan miehen kanssa alettu seurustelemaan 2014. 2019 mentiin kihloihin ja nyt on kirkko ja juhlapaikka varattuna häitä varten joulukuulle 2020. Ajateltiin viime kuussa että viittiikö sitä suunnitella häitä joulukuulle jos ois tärpänny viime kierrosta tai jos tärppää tästä. Sit aateltiin, että ei voida elää niin, että jos tärppää ku muutenkin oon niin jumissa tuossa lapsenyrittämisessä. Niin nyt on kyllä hyvä fiilis ku on tällainen oheisprojekti käynnissä. Jos sattuis niin onnekkaasti että tärppäis, niin sit siirrettäisiin häitä.

Ja nuo toisten ihmisten raskausuutiset on jotenkin kyllä itselleni todella rankkoja. Yleensä en kadehdi ihmisiä tai tunne katkeruutta. Mutta nyt kun kuulee raskausuutisia, niin ensin tunnen ihan fyysisestikin kun vatsaan ottaa kipeetä ja jotenkin se oma suru ja epäonnistumisen fiilis on heti läsnä. Sitten kun mulla on ollut tuo tunne aalto ja oon hetken saanut käydä mielessäni omat tunteet läpi, niin sen jälkeen tunnen vilpitöntä onnea muita ja heidän raskauksiaan kohtaan. Enkä enää sen jälkeen koe asiasta katkeruutta tms., että se on se hetki kun saan kuulla uutiset. Olis ihanaa päästä tuosta katkeruuden fiiliksestä eroon, mutta toisaalta oon koittanut ajatella, että kaikki tunteet on tässä yrityksen aikana sallittuja. Ja kun se katkeruus ei kuitenkaan ole kauaa mulla pinnalla, vaan pian osaan jo iloita aidosti toisten raskauksista. Tiedän, että heidän raskaudet eivät millään lailla oo multa pois, mutta se vaan muistuttaa siitä surusta mitä itse käy läpi yrityksen tiimoilta. nii joo ja lisäyksenä palstalaisten plussauutiset ei aiheuta katkeruutta. Jos plussaatte niin iloitsette siitä just sen verran ku haluutte täällä palstalla!

Mulla on ovislimat alkanut sunnuntaina (ja kunnon limat olikin, kiitos greippimehun) ja flow ennusti eiliselle ovista. Ollaan talleteltu joka toinen päivä viime torstaista asti, viimeksi eilen. Eli hyvin ollaan taas ajoitettu touhut, mutta niin ollaan viimeiset kahdeksan kuukautta, eli sen puolesta tilanne sama kuin kaikissa muissakin kierroissa. Ainoo että tuo tropicana greippimehu on nyt uutena mukana tässä kierrossa, toivottavasti se tuottaa tulosta!

Hei muuten, kyllä minullakin on joskus se, että tulee fyysisesti huono olo uutisia kuullessa. Ei aina, mutta osassa tilanteissa. Ehkä niissä, kun en ole tiennyt raskauden yrityksestä. Tuntuu, että pitää oksentaa ja korvissa humisee. En muistanut tätä aiemmin, kun asiaa kommentoin. Ja vauvajuhlat on nykyisin hankalempia, kun itkettää. Ja vieraita ihmisiä jos on, niin ei haluaisi yhtäkkiä vaan itkeä. Eikä muutenkaan niissä tilanteissa erityisemmin halua itseensä huomiota. Yhdet juhlat oli sellaiset, että monet vieraat kertoivat heillä tärpänneen heti ehkäisyn poisjättämisen jälkeen ja keskustelivat siitä, että ei ollut aluksi sellainen olo, että olisi valmis äitiyteen tai tuntisi kiintymystä. Ja ite itkin vessassa, koska olen jo vuosia toivonut perheen perustamista Niin kyllä niitä hankaliakin tilanteita tosiaan on Mutta pääsääntöisesti niissä tilanteissa pysyy tunteet jotenkin hallinnassa. Tunteiden käsittelyä sitten turvallisessa tilanteessa.

 

Uskaltaisinkohan mäkin nyt kertoa meijän yhteisestä elämästä, kun en oo minäkää vielä sitä avannut. Tavattiin 2016 partioleirillä 17 kesäsinä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja sen vaan tiesi luissa ja ytimissään että this is it. Sitä kolahdusta ei voi sanoin kuvailla, se vaan oli niin tähtiin kirjotettua. Mä asuin sillon pk-seudulla, mies Oulun kupeessa. Pari kertaa kuussa vuorottain istuttiin 8h bussissa että pääsi toista näkemään.

Aika pian alettiin puhumaan tulevaisuudenhaaveista ja huomattiin, et kaikki muut matchaa yhteen, mut mä inhosin lapsia enkä todellakaan ikinä halunnu yhtäkään (pitkä lista syitä). Mies taas päinvastoin tykkäs lapsista ja halus ainaki kaks. Se aiheutti tosi rajuja riitoja ja meinattiin pistää sen vuoksi pillit pussiin, mutta aina molemmilla oli taustalla se tunne, että ei niin voi tehdä, meijät on luotu yhteen. Sit yhtäkkiä huomasin välillä seisoskelevani peilin edessä tuumailemassa että mitä jos mä joskus olisinki raskaana. Jostain syystä oli tunne, että niin vois olla ennemmin ku arvaankaan...

Oltiin oltu vajaa vuosi yhdessä, kun meillä meni hommaillessa kumi rikki just kriittisellä hetkellä. Muistan kaiken niinku eilisen. Siinä me katotaan toisiamme ja tiiettiin heti, että mitä tästä seuraa. Jälkiehkäsyä ei otettu. Parin viikon päästä tehdään positiivinen testi.

Mies lähti sitten armeijaan vuodeksi minnekäs muuallekkaan ku Ivaloon. Mä edelleen asuin siellä etelässä... Siks mulle tulikin kaikkea ahdistusta sunmuuta, kun asuin vielä kotona, välit vanhempiin oli tulehtuneet ja odotin meijän vauvaa pääosin yksin. Kaikki tapahtu niin nopeesti ja vaikka mä halusin 100% sen lapsen mitä kannoin, niin kun on ollut lapsensaamista vastaan tyyliin aina, niin siinä oli räjäytettävä omat periaatteet ja tulevaisuudenkuvat uuteen malliin. Mun vanhemmat ottivat raskausuutisen hyvin, ei vaan siedetty toisiamme saman katon alla. Olin kuitenkin jo valmistunut ammattiin ja säästössä oli rahaa. Oltais me otettu se jälkiehkäsy, jos meillä ei ois ollu edellytyksiä kasvattaa lapsi. Oltiin tosi kunnollisia, kumpikaan ei ollu sellanen tyypillinen meneväinen nuori. Ei käytetty päihteitä yms. ja harrastukset oli luonto- ja liikuntapainoitteisia. Niin ei se lapsi tavallaan vieny meijän elämästä mitään pois. Ja ennenkaikkea oltiin niin varmoja meijän suhteesta. En kyllä voi väittää etteikö se lapsi ois toiminu eräälaisena pelastavana liimana. Onneks mun mieli lapsien suhteen muuttu, koska se on ihan totta, että se ois voinu myös olla todella huono asia, jos niin ei ois käynyt.

2018 kesällä mies pääsi pois armeijasta, sai amk opiskelupaikan Rovaniemeltä ja muutettiin ekan kerran omilleen/yhteen ja meillä oli puolivuotias poika siinä menossa mukana. Mä sain täältä töitä heti ku raaskin pistää pojan päiväkotiin ja aloin hakemaan. Miehen opiskelut etenee hyvin, meillä on asuntosäästötilillä puolet jo kasassa, naimisiin mennään heinäkuussa ja toista lasta ollaan toivottu nyt kovasti.

Enää en oo niin periaatteellinen minkään suhteen, enkä liikaa maalaile tulevaisuutta. Oon antanu elämän kuljettaa, sen virta vie mua parempaan suuntaan kun minne omin jaloin kulkisin. Aina ku muistelee tätä kaikkea, tulee ihan sellanen mankeloitu olo. Niin hurjaa vauhtia isoine käänteineen elämä meni.

 

En muista, olenko jo tuohon, miltä muiden raskaudet tuntuu, kommentoinut, joten kommentoin nyt: edellinen tällainen uutinen tuli helmikuun lopussa, miehen kaverin vaimo odottaa. Vaikka emme heidän yrityksestään tienneet, ei uutinen tullut yllätyksenä eikä se tuntunut pahalta. Paljon pahemmalta on tuntuneet miehen siskon useammat utelut, että jokos se on teidän vuoro, jos vatsa on näyttänyt hänen silmiinsä turvonneelta. Ja nämä tuntui pahalta jo ennen yrityksen aloittamista.

Eka synnytys päättyi 5. päivänä kiireelliseen sektioon ja tähän tietoon vaadin suoraan mahdollisella toisella kierroksella sektiota. Mutta koska olen nainen, voin aina muuttaa mieleni.