Toiveissa vauva 2021

Meillä on se tilanne että jos on korona vielä, niin lapsia ei saada isovanhemmille hoitoon (riskiryhmäläisiä), niin mies joutuu olemaan koko synnytyksen lasten kanssa.
Viimeksi myöskin menin osaston kautta synnyttämään edellisen syöksysynnytyksen (ja sekin oli) takia, niin ei kyllä saliin siirtymisvaiheessa enää ehtisi mukaan jos samalla kaavalla menee.
Mutta luotan siihen että itse kyllä pärjään ilman miestä pakon edessä, mutta en ekaa olisi missään nimessä halunnut yksin lähteä synnyttämään. Silloinkin itkin synnärin parkkipaikalla kun pelotti tuleva
 
Onpas masentavaa olla tuolla listan kärjessä.

Ovis tosiaan oli ja meni ja tallettelutkin hoidettiin oppikirjamaisesti. Joku kyseli valmistautumisesta tulevaan vauva arkeen. Silloin pari vuotta sitten taisin pari vauva tavaraa hankkia, mutta sen koommin en ole edes ajatellut rattaita, bodeja tai mahdollista nimeä. Tavaratkin on jossakin kaapin pohjalla.

Silti joskus haaveilen vauva arjesta ja siitä että mitä kaikkea touhuttais yms. Välillä tuntuu että elämä on pelkkää odotusta ja kalenterin kyttäämistä. Mutta jospa sitä joskus meillekkin suotais pieni nyytti syliin asti.:)
 
Oi vitsi niin paljon mielenkiintosia juttuja täällä tänään. Eli vastailen kaikkeen hahah.

Mulla pahin raskausajan kieltolistalainen on graavilohi ja laku. Täytyy vetää molempia nyt ku viel voi heheh.
Joku puhui että mietityttää, kun toka lapsi tulee, että miten sitä osaa olla tasapuolinen jne. Näin omalla kokemuksella voin sanoo, että sitä ei kannata murehtia, ihan varmasti rakastat molempia yli ymmärryksen menevän määrän. Sitä ei pysty punnitsemaan. Ja se että syntyy sisarus, ei ole suinkaan isommalta pois vaan ihan mieletön lahja koko perheelle. Mun pojilla on 2,5 vuotta ikäeroa ja noi on erottamattomat. Tappelee aivan helvetisti, mutta ovat myös ylimpiä ystäviä <3 <3.

Sit täällä puhuttiin, että miltä tuntuis synnyttää ilman miehen tukea, musta tuntuis että näin kolmannella kerralla pärjäisin yksinkin jos ois pakko. Mun synnytykset on kestäny kumpikin yli vuorokauden, niin tylsää siinä kyllä vois tulla kun kätilö on muita jeesimässä välissä. Mutta se ei pelottais mua. Enemmän sen koen tärkeeks että kätilön kanssa on hyvä yhteys synnytyksen aikana ja kemiat pelaa. Jos joutuis synnyttää ilman miestä ni herkemmin varmasti pyytäisin kätilön vaihtoa jos tuntuis ettei meillä meininki kohtaa. Mä tarvin sellasen rempseen kätilön, joka vähän huumorilla lähtee mukaan. Viimeks valitin supistuspäissäni kun ponnistuksen tarve alko olee läsnä, et tuntuu samalta ku työntäis vesimelonia ahteristaan, ni kätilö nauro, että just siltä se tuntuu ja kerto omista tuntemuksistaan kun oli keväällä ihan hirveessä yrjötaudissa ja kamaa tuli joka päästä. Siinä sit nauraa käkätin kesken äherryksen hänen polveilevalle tarinalle. Tätä ei todellakaan tapahtunu ekassa synnytyksessä, jossa kätilön kanssa puhuttiin vaan pakolliset kun hän oli niin sellai pidättyväinen ja hiljainen.

Ja lopuks vähän omaa napaa: tänään kp16/30-32 ja niin selkeet ovistunteet, että ei voi erehtyy. Ei muuta kun ootellen, että osuko vaiko ei.
 
Minä olin aina luullut, että ovulaatio tulee, suht säännöllinen kierto jne. Vajaa puoli vuotta yrittämisen jälkeen aloin tekemään ovistestejä ja en saanut ovista kiinni kertaakaan. Sitten syksyllä tuli ihan yllätyksenä, kun alettiin tutkimaan, että eipäs sitä ovista aina tulekaan. Nyt olen oviksen bongannut, ultrassa ei tosin ole käyty. Mutta tuskin ovista tikuttaisin, ellen haluaisi harjoitella hoitoja varten (y)

En tosiaan tiedä, miten hymiöt saa pysymään. Ihan manuaalisesti vaan näppäilen ne mitkä osaan eli : ) :) : D :D ( y ) (y) : ( :( > : ( :mad: ja muuta en osaa xD

Minulla ei taida olla ruokia, joita ilman vaikea olla sitten.

Me aloimme katsomaan tätä lapsi tuntemattoman kanssa. Todella mielenkiintoinen lapsettomuuteen liittyvien tunteiden ja hoitojen käsittelyn kannalta jne. Ihan innoissaan kumpikin katsotaan tätä.
 
Mulle yksin synnyttäminen ei olis ongelma, koska mies ei ole ollut kertaakaan mukana. Esikoisen synnytykseen yritti tulla, mutta kätilö käski lähteä kotiin kun mies ei kestänyt tilannetta. Heikotti, oksetti ja pyörrytti =D
Kuopuksen synnytyksessä mulla oli doula mukana. Oli kiva tuki, mut en ehkä seuraavalla kerralla halua ulkopuolista doulaa. Jotenkin jännä että tukena on ihminen jota ei tunne hyvin ja kun synnytys on ohi tavataan yhden kerran ja tiet erkanee sen jälkeen. Hassua jakaa jotain niin intiimiä ihmisen kanssa joka ei ole osa elämää. Ehkä mä rohkenen pyytämään yhden parhaista ystävistäni tueksi synnytykseen, jos meidän yritys tuottaa toivotun tuloksen.

Minä tykkään myös Lapsi tuntemattoman kanssa sarjasta :)
 
Onpa täällä keskustelu ollut aktiivista. Mahtavaa kun alkaa olla jo iso porukka juttelemassa :)

Kyllä mä olen myös kauhulla seurannut keskustelua siitä että isät tai tukihenkilö ei pääse synnytyksen lisäksi muuten osastolle. Eniten harmittaa sen toisen vanhemman puolesta, joka joutuu olemaan etäällä lapsestaan. Siinä mielessä on kyllä luottavainen olo, että tilanteen ajattelisi olevan sitten jo toinen, kun omalla kohdalla synnytys on ajankohtainen. Vaikka, tiedä sitä sitten, koska se on ja missä maailma makaa siinä vaiheessa.

Täällä elellään jännittäviä aikoja. Menkkoja odotellaan perjantaina alkavaksi. Tai toki salaa vielä vähän toivon, jos ei alkaisikaan, mutta pahasti enteilee menkkoja kaikki tuntemukset.

Mutta pieni toivonkipinä vielä kuitenkin on :)
Tunnustan tehneeni pari testiäkin. Sunnuntaina testiajan jälkeen joku viivanpaikka testiin tuli, mutta eilen ei yhtään mitään. Ovulaation ajankohdasta ei ole varmuutta, eikä siitä, osuiko petipuuhat sen osalta otollisiin päiviin. Ajattelin sinnitellä sinne perjantaille ja testata silloin, jos ei menkat alakaan (kierukan jälkeen kierto ollut vähän sekaisin vielä). Mussa on vähän himotestaajan hätähousun vikaa ja varsinkin se, että esikoisesta plussasin kp22/25 hiukan houkuttelee testailemaan liian aikaisin. Ja pettymään useamman kerran :(

Tulipa pitkä vuodatus. Sori :)
 
Minä olin aina luullut, että ovulaatio tulee, suht säännöllinen kierto jne. Vajaa puoli vuotta yrittämisen jälkeen aloin tekemään ovistestejä ja en saanut ovista kiinni kertaakaan. Sitten syksyllä tuli ihan yllätyksenä, kun alettiin tutkimaan, että eipäs sitä ovista aina tulekaan. Nyt olen oviksen bongannut, ultrassa ei tosin ole käyty. Mutta tuskin ovista tikuttaisin, ellen haluaisi harjoitella hoitoja varten

En tosiaan tiedä, miten hymiöt saa pysymään. Ihan manuaalisesti vaan näppäilen ne mitkä osaan eli : ) : D ( y ) : ( > : ( ja muuta en osaa xD

Minulla ei taida olla ruokia, joita ilman vaikea olla sitten.

Me aloimme katsomaan tätä lapsi tuntemattoman kanssa. Todella mielenkiintoinen lapsettomuuteen liittyvien tunteiden ja hoitojen käsittelyn kannalta jne. Ihan innoissaan kumpikin katsotaan tätä.
Noi on kyl niin hämmentävät noi hymiöt. Ku ei ne jää. Olisko mitään ohjekirjaa Kaksplus-palstan käyttöön? ;)
 
Minä olin aina luullut, että ovulaatio tulee, suht säännöllinen kierto jne. Vajaa puoli vuotta yrittämisen jälkeen aloin tekemään ovistestejä ja en saanut ovista kiinni kertaakaan. Sitten syksyllä tuli ihan yllätyksenä, kun alettiin tutkimaan, että eipäs sitä ovista aina tulekaan. Nyt olen oviksen bongannut, ultrassa ei tosin ole käyty. Mutta tuskin ovista tikuttaisin, ellen haluaisi harjoitella hoitoja varten (y)

En tosiaan tiedä, miten hymiöt saa pysymään. Ihan manuaalisesti vaan näppäilen ne mitkä osaan eli : ) :) : D :D ( y ) (y) : ( :( > : ( :mad: ja muuta en osaa xD

Minulla ei taida olla ruokia, joita ilman vaikea olla sitten.

Me aloimme katsomaan tätä lapsi tuntemattoman kanssa. Todella mielenkiintoinen lapsettomuuteen liittyvien tunteiden ja hoitojen käsittelyn kannalta jne. Ihan innoissaan kumpikin katsotaan tätä.
Mäkin vaan oletan että se ovis tulee sillon kun on ovis oireita, mutta eihän sitä tietenkään varmuudella tiedä :eek:

Onko täällä monella käynyt niin, että luulitte tietävänne milloin se on, mutta kun rupesitte tikuttamaam ovista niin ette bongannutkaan sitä? Onko teillä sit käyny niin että se on tullut eri aikaan kun luulitte, vai ei ollenkaan?:)
 
Mäkin vaan oletan että se ovis tulee sillon kun on ovis oireita, mutta eihän sitä tietenkään varmuudella tiedä :eek:

Onko täällä monella käynyt niin, että luulitte tietävänne milloin se on, mutta kun rupesitte tikuttamaam ovista niin ette bongannutkaan sitä? Onko teillä sit käyny niin että se on tullut eri aikaan kun luulitte, vai ei ollenkaan?:)
Ja vielä lisään, että luulin myös oviksen olevan aiemmin, koska välillä on todella lyhyitä kiertojakin. Nyt ollut 26-27 ja ovis kp 16 "vasta". Kuvittelin, että aiemmin olisi.
 
VAUVA 2021 ❤

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

8.4.2020


Nimiyritys aloitettumonesko lapsi



Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
Loree, ya 2/20, 1.lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
3milia, ya 5-8/20, 1.lapsi
Tiukuna, ya 6-7/20, 1.lapsi
kolava / ya 7/20 / 2. lapsi (miehen 4. lapsi)
innap, ya 7/20, 2.lapsi
Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)


★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi Kiertopäivä

Elviira86........................kp 23/25
Loree...................................kp 23/?
Persikka123.........................kp 23/32
Wanti............................kp 23/30-48
Napsunen.......................kp 22/35-45
Futurmama.........................kp 17/29-34
Puolu.................................kp 17/30-32
Hipposka..............................kp 15/32
Vesinokkaeläin...................kp 13/28-29
Päärynä5............................kp 13/28
Brunet82...........................kp 13/26-28
Minttuni.................................kp 9/26
Kirjoh89.................................kp 8/28
Zennuli...................................kp 7/?
Millimetrii...........................kp 7/27-29
Masunen...............................kp 6/27-28
Piipaa93.............................kp 4/26-28
3milia...................................kp 4/26-28
Mimmi92.......................kp 3/26-30
Enerisa3..........................kp 3/28-32
Bellaella2205090.................kp 2/?


★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Piinailijat:

Persikka123.............................dpo 3


★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Ja vielä lisään, että luulin myös oviksen olevan aiemmin, koska välillä on todella lyhyitä kiertojakin. Nyt ollut 26-27 ja ovis kp 16 "vasta". Kuvittelin, että aiemmin olisi.
Mut tää olis ihan järkevää mun kohalla kans, koska mulla ovislimat saattaa tulla viiski päivää, tai sitten niin että tulee, sit loppuu ja sit päivän parin päästä tulee taas uudestaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Joo eihän sitä tietty varmaks tiedä, että onko se ovis ees sillon, kun kuvittelen:unsure::oops: Mutta mennään nyt sillä aluks ja kattoo sit. Tietääkö muuten joku, et sillon kun tuntuu ne toispuoleiset kivut, niin onko sillon just se ovulaatio vai tyyliin siitä seuraavana päivänä?
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Joo eihän sitä tietty varmaks tiedä, että onko se ovis ees sillon, kun kuvittelen Mutta mennään nyt sillä aluks ja kattoo sit. Tietääkö muuten joku, et sillon kun tuntuu ne toispuoleiset kivut, niin onko sillon just se ovulaatio vai tyyliin siitä seuraavana päivänä?
Mulla ainakin ovistestiin plussa kipuja edeltävänä päivänä, mikä tukee sitä että kivut ovulaation aikaan, kuten olen aina olettanut.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja 3milia
Mulla ruokarajoituksista tiukkaa tekee salmiakki, kahvi ja meetvursti :D noh meetvurstikiellon pystyn kiertämään niin, että syön sitä paistettuna pitsassa heh

Mäkin olen seurannut tuota lapsi tuntemattoman kanssa, malttamattomana katson aina jakson ennakkoon. Aluksi ajattelin, että tämä on ihan kauhea ohjelma mutta nyt kyllä on maailmankuva taas laajentunut. Nyt voi ymmärtää sitä kipuilua ja pahaa oloa, kun itse haluisi lapsen mutta ei ole kumppania, jonka kanssa pystyisi saamaan lapsen.

Omaa napaa, oireiden, liimojen jne. perusteella ovis oli eilen/toissapäivänä. Nyt sitten odottelemaan jos pääsisi testailemaan sitten kotvasen kuluttua
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
  • Tykkää
Reactions: minttuni
No hyvä, näin mäkin oon ajatellut, että kivut on just silloin kun ovulaatio on

Edit. Pitäisiköhän itekin alkaa kattoa tota Lapsi tuntemattoman kanssa, kun kuullut siitä paljon kehuja
Suosittelen tuota kattomisen aloittamista. Täytyy myöntää, että itselleni tämä kumppanuusvanhemmuus oli täysin tuntematon vanhemmuuden tapa.
 
Mulla ruokarajoituksista ehkä vaikeimmat olis punaviini, salmiakki(ilmeisesti lakun lisäksi myös salmiakki kuuluu vältettäviin) ja sitten medium pihvi, tottunut pihvini syömään aina mediumina. Sushi on kans herkkua, mutta tulee todella harvoin sitä muutenkin syötyä kun ei meillä täällä pikkukylällä saa mistään läheltä hyvää, tulee siis syötyä muutenki ehkä vain kerran vuodessa.

Ja mä rakastan realitya, joten seuraan myös tuota Lapsi tuntemattoman kanssa - ohjelmaa(y) Ruutu+ löytyy, joten katon aina ennakkoon heti kun uusi jakso tulee:LOL: Tykkään siitä, kun siinä tosi rehellisesti ihmiset puhuu fiiliksistä ja on omia itseään, saa mun mielestä myös hyviä vinkkejä mitä kannattaa ihan näin aviossakin olevan pari miettiä ja sopia ennen lapsen syntymää. Myös Supernanny Suomi on hyvä ja mielenkiintoinen, jos sitä joskus itselläkin on yksi tai useampi vallaton kotona:love:
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja 3milia
Siinä Lapsi tuntemattoman kanssa -ohjelmassa osallistujat kuvaavat tosiaan rehellisesti omia tuntemuksiaan ja kaikki se lapsen kaipuu osuu tällä hetkellä, teemoihin voi samaistua, vaikka itsellä on puoliso.

Tässä on kolme päivää nyt ollut jotenkin vaikeita. Olin odottanut niin kovasti hoitojen alkua ja surettaa, kun ei tiedä, milloin päästään aloittamaan. Että kuinka kauan tämä poikkeustila kestää. Ymmärrän, että tämä tilanne on todella haastava koko maailman kannalta ja osaan ajatella laajempaa kuvaa, mutta myös henkilökohtaisesti tämä tuntuu todella surulliselta :(

En ole vielä aloittanut oviksen tikuttelua, mutta olen katsellut edellisten kiertojen tikkuja :D Olen sekaisin :D
 

Yhteistyössä