Miten muut joilla ei ole ketään

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ystävää keneen voi luottaa, kenelle voisi kertoa kaiken, höpötellä tyhmiä ja joutavia niin jaksatte? Minusta olisi mukava kun olisi edes se 1 jolle voi kertoa kaikki ja höpötellä tyhmiä tai tärkeitä asioita.
Ns.tyttöjen juttuja jos tämän ikäisiltä sitä tytöttelyitä sallitaan. En kuitenkaan ole enää mikään pari kymppinen vaan melkein 40v.
Aikoinaan minulla oli näitä ns.ystäviä mutta sain niin pahasti puukosta selkään että oli paras vain katkaista välit.
Välillä itkettää tämä yksinäisyys.
Tutustun kyllä ihmisiin pintatasolla, mutta en uskalla laskea ketään lähelle.
Kukaan uusista tuttavistani ei tunne minua juuri lainkaan. Historiaani tms. En avaa sen kipeyden vuoksi.
 
erosin vuosi sitten miehestäni. ja ystävät jäi kaikki entiselle paikkakunnalle. nyt on alkanut tulemaan välillä tunne, että miten yksin on. ja ei sitä näy enää vanhempana saavan noita ystäviäkään noin vain. toki sellaisia tuttuja tulee. olenkin päättänyt, että jossain vaiheessa muutan takaisin entiselle kotipaikkakunnalle, kunhan työssä ei enää tarvii kulkea. onneksi on mahdollisuus olla ystäviin yhteydessä somen kautta.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Sama juttu täällä. Ei ole yhtään tosi ystävää. En vain enää jaksanut "ystäviäni," jotka ottivat yhteyttä silloin kun tarvitsivat autokyytiä. Koskaan ei ollut aikaa tavata silloin kun minä ehdotin.
 
vierailija
erosin vuosi sitten miehestäni. ja ystävät jäi kaikki entiselle paikkakunnalle. nyt on alkanut tulemaan välillä tunne, että miten yksin on. ja ei sitä näy enää vanhempana saavan noita ystäviäkään noin vain. toki sellaisia tuttuja tulee. olenkin päättänyt, että jossain vaiheessa muutan takaisin entiselle kotipaikkakunnalle, kunhan työssä ei enää tarvii kulkea. onneksi on mahdollisuus olla ystäviin yhteydessä somen kautta.
Ennakoi tulevaa sen verran, että vietät lomasi siellä lähistöllä. Nyt on niin helppo varata majoitus booking.com- sivustolta. Kuinka lähelle pääset sieltä?
 
vierailija
Mulla vähän sama juttu ja ikää jo reilusti. Rakkaita ja tärkeitä ystäviä on, mutta asuvat kaukana, harvoin nähdään. Omalla paikkakunnalla pari pitkäaikaista ystävää, nähdään harvakseltaan, mutta pidetään kuitenkin yhteyttä.
 
vierailija
Minulla ei ole kuin niitä jotka tietää vain pinnan ja hädin tuskin sitäkään.
En halua avautua menneestä, sen verran kipeä historia.
Olisi kivaa jos olisi ystävä jonka kanssa voisi jakaa ilot ja surut. Kauhistella vaakan lukemia, ryppyjään, hiuskriiseistä puhumattakaan. Harvoin meikkailen mutta myös niitä meikkaus juttuja.
On vain niin vaikeaa päästää ketään noinkaan lähelle ja tuntuu ettei niin saman henkistä ihmistä ole enää tullut vastaan mitä näistä entisistaä selkään puukottaneista löytyi. Sukulaisiakaan ei ole.
Olen oikeasti melkoisen yksin. AP
 
Luepa se kirja Virpi ---mikähännytolikaan.. Loppuu kohta kaupoista:-D
Jaakon vaimo..
 
vierailija
Olemme maapallolla, jotta oppisimme asioita toinen toisiltamme. Oravan pyörä ei ole tärkeää. Jumala rakastaa meitä kaikkia ihan yhtä paljon. Rakkaudettomuudesta ei tarvitse kärsiä. Rakkaus on meissä jokaisessa, Jumalan rakkaus.

Jokaisella on oma suojelusenkeli. Kannattaa pyytää häneltä apua ihan päivittäisiin asioihinkin esimerkiksi parkkipaikan etsintään ja kiittää kolme kertaa: kiitos kiitos kiitos. Tunne kiitollisuutta koko ajan asioista, jotka ovat hyvin. Rakasta itseäsi ja maailmaa. Siitä se lähtee avautumaan. Kaikki on mahdollista. ❤
 
Totaa...minkäs hiippakunnan virsikirjaa sitä on tullu luettua?
Raamatussa ei koskaan hakeuduta enkelien puheille eikä niitä saa rukoilla, vaikka ne on lähellä meitä.
Kaikki asiointi suoraan Jumalalle/Jeesukselle. Ei enkelit mitään päätöksiä tee.
 
Oli ystävä mutta heivasin pois mun elämästä. Aikuisena ei muita ystäviä ole ollut eikä pahemmin kavereitakaan. On toinen ystävä mutta hän asuu niin kaukana. Ei ole kivaa ilman ystävää mutta elämä ei mene niin kuin haluaa. :unsure:
 
Yhteistyössä