Sijaissynnyttävät kantavat Piilaakson teknonaisten lapset

Sanoin muistaakseni jo alussa, että kyllästyttää valmiiksi. Arvasin nimittäin jo etukäteen, että aloitat tapasi mukaan tuon typerän vääristelyn ja valehtelemisen, mikä on todella rasittavaa.

Ensinnäkin, jos lapsen isäksi paljastui joku muu, ei mies ole elatusvelvollinen.
Toisekseen, en ole sanonut, ettei biologisilla siteillä ole mitään merkitystä tuollaisessa tilanteessa.
Linkkaa ihmeessä edes yhteen, jos sellaisen löydät.
Tottakai syyllistyy, ja onhan noita tapauksia, joissa asiaa on oikeudessakin käsitelty ja elatusvelvollisuus purettu.
Sinä annat väärän todistuksen. Kun lapsi syntyy avioliitossa, on aviomies lapsen juridinen isä ja elatusvelvollinen, vaikka lapsi oliskin jonkun muun miehen alulle laittama. Jos tähän haluaa muutosta, tulee isyyskanne nostaa kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Jos siis asia paljastuu kahden vuoden jälkeen, juuri mitään ei käytännössä ole tehtävissä. Ja miten tuo asia isälle paljastuu, kun mm. sinä olet intohimoisesti vastustanut automaattisia DNA-testejä. Isän pitäisi siis jotenkin telepaattisesti saada tieto/varmuus asiasta? Muutoinhan tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: varmuus asiasta (itse heti synnytyksen jälkeen järjestetty testi ja mahdollinen ero naisen vetäessä herneen nenään) tai epävarmuuden pitäminen sisällään (mistä seuraa mahdollinen väärä elatusvelvollisuus myöhemmin eron sattuessa).

Vähättelit biologisen vanhemmuuden merkitystä omalla kohdallasi. Tosin muistini sekoitti sinun ja harmaan "säpäle harmaana" kommentit, joten ehkä minulla oli sinun sanomisistasi hieman liian jyrkkä kuva.
Tuota keskustelua "säpäleen" kanssa käytiin täällä:
https://kaksplus.fi/threads/pitaeisikoe-isyystestin-olla-automaatio.2439962/
Keskustelussa kerroin ystävästäni, joka joutui maksamaan elareita toisen miehen lapselle. Lue ja ihmettele.

Tämä tapaus voisi ehkä myös avata silmiäsi:
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/9b0dfc81-db99-453e-8fa6-bc27e64d37e3
 
vierailija

Aika jännä, miten suurella intohimolla haikailet tällä palstalla jatkusvasti miesten oikeuksien perään ja pakotat yhteiskunnan maksamaan DNA- testejä, mutta jos joku nainen halajaa tasa- arvoa, se valehtelee, on femakko tms.

Haetko vakavissasi asiaan jotain sympatiaa?
 
MIksi minä sympatiaaa tarvitsisin? En itse ole tuossa asemassa.

Kannatan tasa-arvoa. Siksi naisilta (tai myös esim. maahanmuuttajilta) pitää vaatia täsmälleen samaa kuin suomalaismieheltäkin.
 
Sulla on aika erikoinen kuva tasa- arvosta, kun haet erityiskohtelua kaikille miehille muutaman keissin perusteella.
Samalla logiikalla voisi hakea jokaiselle naiselle henkilökohtaista vartijaa, ettei joutuisi raiskatuksi/ pahoinpidellyksi. Koska kaikki miehet on valehtelevia jalkovälinsä johdattamia pettureita.
 
Se mitä en koskaan ole ymmärtänyt enkä tule ymmärtämään on se miksi feministit eivät tajua mitä tasa-arvo on. Kun se on käsitteenä niin selvä. Ja kuitenkin kerta toisensa jälkeen feministit todistavat, että he eivät ymmärrä mitä se tarkoittaa. Se on kerrassaan kummallista ja turhauttavaa.
 
Mä en ole nähnyt livenä oikeaa feministiä koskaan. Sovinisteja taas melkein päivittäin
 
Se mitä en koskaan ole ymmärtänyt enkä tule ymmärtämään on se miksi feministit eivät tajua mitä tasa-arvo on. Kun se on käsitteenä niin selvä. Ja kuitenkin kerta toisensa jälkeen feministit todistavat, että he eivät ymmärrä mitä se tarkoittaa. Se on kerrassaan kummallista ja turhauttavaa.
Olihan tuossa hyvä pointti. Siittiömies haluaa älyttömän kalliita testauksia yhteiskunnan rahoitettavaksi sillä perusteella, että pari miestä on kokenut vääryyttä. Samalla logiikalla voisi vaatia, että yhteiskunta rahoittaa ja pakottaa kaikki miehet psykologisiin testeihin, etteivät syyllisty perheväkivaltaan, raiskauksiin tmv..
 
r0s

Ei ne ole älyttömän kalliita. Ja jos se tehtäisiin automaationa kaikille, tulisi hinta alaspäin.

Veikkaanpa, että lopullinen hinta olisi pienempi mitä yhden kuukauden lapsilisä. Ja melkis varmasti jokainen kahdeksantoista täyttävä olisi sitä mieltä että hyvä, että on testattu.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es

Kuten Ros ansiokkaasti totesi, ne eivät ole erityisen kalliita (vain hieman kalliimpi kuin papa-koe). Mutta kun se ei edes ole se ydin tässä. Ydin on tasa-arvo. Eikä lainsäädännön tarvitse aina toimia niin, että lisätään kalliita himmeleitä, vaan se voi toimia myös niin, että poistetaan (ihan ilmaiseksi) sellaisia kohtia laista, jotka asettavat vain toiselle sukupuolelle oikeuksia tai velvoitteita.
 
Joo ei olisi.
Mietihän vähän, minkä määrän työtä ko. lainmuutos vaatisi.
 
Kuten Ros ansiokkaasti totesi, ne eivät ole erityisen kalliita (vain hieman kalliimpi kuin papa-koe). Mutta kun se ei edes ole se ydin tässä. Ydin on tasa-arvo. Eikä lainsäädännön tarvitse aina toimia niin, että lisätään kalliita himmeleitä, vaan se voi toimia myös niin, että poistetaan (ihan ilmaiseksi) sellaisia kohtia laista, jotka asettavat vain toiselle sukupuolelle oikeuksia tai velvoitteita.
Tuo laki toimii nimenomaan kansalaisten elämän helpottamiseksi ja rahan säästämiseksi. Harvoja lakeja, joka toimii niin.
Mitä tulee tasa-arvoin, niin yhtälailla se äiti on elatusvelvollinen. Turha yrittää tehdä tästä jotain nyyhkytarinaa.
 
Jyrki?
 
vierailija
Ehkä vähän turhaa lupailtu, jos sanoo jonkin olevan sen arvoista, vaikka ei tiedä kustannuksia.
Voin kertoa, että tuollaista järjestelmän kustannusten rinnalla jotkut maahanmuuttajien kännykät ja koirapuistot ovat itikan paskan kokoisia.
Vuodessa syntyy n. 50 000 vauvaa. Nykyisin kotitestin saa alle 150 eurolla. Jos kaikki isyydet varmistettaisiin rutiininomaisesti, testin hinta julkisella sektorilla painuisi saman tien pitkälti alle 100 euron. 100 euroa kertaa 50k on 5 miljoonaa. Helsingin puistobudjetti on vuodessa 20 miljoonaa euroa. Toki siitä valtaosa menee muihin kuin koirapuistoihin, mutta eipä toisaalta Helsinki ole ainut kaupunki Suomessa.

Mammografiatutkimuksiin kutsutaan vuosittain n. 340 000 naista. Tutkinnan hinta on n. 100 euroa. 100 euroa kertaa 340k on 34 miljoonaa. Vuonna 2015 kohdunkaulansyövän seulontaohjelmaan kutsuttiin 272 000 naista, joista 188 000 osallistui. Papa-kokeen hinta on n. 70 euroa. 70 euroa kertaa 188 000 on 13 160 000.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es ja r0s
Tuo laki toimii nimenomaan kansalaisten elämän helpottamiseksi ja rahan säästämiseksi. Harvoja lakeja, joka toimii niin.
Mitä tulee tasa-arvoin, niin yhtälailla se äiti on elatusvelvollinen. Turha yrittää tehdä tästä jotain nyyhkytarinaa.
Kuinka monta tuhatta sellaista äitiä Suomessa on, jotka ovat elatusvelvollsia lapseen, joka ei ole heidän omansa (biologinen lapsi tai adoptoitu)?
Onko tasa-arvon vaatiminen aina nyyhkytarinaa?
 
Sinulle taphtuu noita ”muistin sekoituksia” sen verran usein, että on kun keskustelisi dementiapotilaan kanssa :D
No, minä en muistanut muutaman vuoden takaista keskustelua oikein enkä jaksanut etsiä muista "mielettömän kallista testata"-jankkauksistasi. Ja myönsin tuon.

Sina sen sijaan olet joko niin huonomuistinen tai kelvoton keskustelija, että sivuutat kokonaan sen, että annoit tässä ketjussa väärän todistuksen tuosta isyyden oikaisemisesta ja elatusvelvollisuudesta. voisitko kiltisti myötää valehdelleesi tai käsittäneesi väärin?
Ensinnäkin, jos lapsen isäksi paljastui joku muu, ei mies ole elatusvelvollinen.
 
Sotket nyt kaksi asiaa. Isyyden/äityden tunnustamisen ja lapsen elatusvelvollisuuden. Molemmat ovat velvollisia lasta elättämään, mutta biologisesta erosta johtuen, äitiyden/isyyden tunnustaminen on tarkoituksenmukaista hoitaa eri tavoin. Isyyslaki on avioliiton aitomaation osalta laadittu helpottamaan ihmisten elämää.

Ja haluaisin nyt oikeasti kuulla, miten sinä tuon haluamasi muutoksen kirjaisit lakiin. Eli miten muotoilisit sen (tosiasiallisen mahdottomuuden), että avioparille syntyy lapsi, joka ei ole todistetusti ole naisen, mutta että hän kuitenkin olisi lapsen biologinen äiti. (Ja nimenomaan näiltä osin, keinohedelmöitystä koskee eri laki)
Jään mielenkiinnolla odottamaan :D
MNiksi sinä tuon biologisen äitiyden tuohon liität. Mieskin on avioliitossa elätusvelvollinen vaimon lapsiin, joiden biologinen isä hän ei ole. Tähän tulee poikkeus vain, jos mies älyää vaatia juridisessa prosessissa muutosta 2 vuoden sisällä lapsen syntymästä.
 
Yhteistyössä