Mies vaati eron jälkeen testin kaikista lapsista, vaikka ovat kopioita isästään

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Minä ja mieheni ollaan avoliitossa, johon syntyi hiljattain lapsi.

Mies loukkaantui siitä, ettei saanut tunnustaa isyyttä heti kun raskaus todettiin. Neuvolantäti selitti että isyys voidaan tunnustaa vasta loppuraskaudessa, ja silloinkin se tulee voimaan vasta 30 pvän harkinta-ajan jälkeen, koska lapsen nähtyään miehellä on vielä oikeus perua tunnustus. Mies ilmoitti ettei halua harkinta-aikaa, koska tietää että lapsi on hänen. Neuvolantäti kertoi että kannattaa kuitenkin odottaa se 30 pvää, koska joskus on ihan tarpeen katsoa kenen näköä lapsessa on. Mies kysyi mitä täti mahtoi vihjailla, jolloin hän sanoi että tuleehan niitä tilanteita joissa selviää ettei lapsi olekaan miehen. Mies totesi tietävänsä että lapsi on hänen, jolloin täti kertoi ettei sitä voi tietää. Mies kysyi mitä tapahtuu jos lapsi syntyy ennen aikaisena eikä hän ole ehtinyt tunnustaa sitä? Entä jos isyyttä ei ole vahvistettu ja lapsi kuolee?

Noh, tässä vaiheessa mun oli pakko pelastaa kiusaantunut neuvolantäti joka jankutti siitä ettei isyyttä voi varmasti tietää, ja kertoa että sieltä meidän papereista varmaan näkyy että raskaus on hoitoalkuinen, ja mies vaan itseään hauskuuttaakseen kiusaa kun ei tykkää siitä ettei hän ole alusta asti merkitty isäksi. Meillä siis munasolu on hedelmöitetty labrassa, jolloin edes minä en ole ollut paikalla, joten hankalapa minun olisi ollut viekkaudella ja vääryydellä isään vaikuttaa. Toki solubiologi olisi voinut ilkeyksissään vaihtaa solunäytteet, mutta jos tällaista epäilee niin mistäs minäkään tiedän olevani äiti, jos se vaihtoi munasolutkin?

Ymmärrän että tässä ketjussa kirjoittelevat enimmäkseen miehet jotka eivät voi vaimonsa sanaan luottaa ja mikäs siinä sitten. Tai ehkä heilläkään ei tuo lastentekokyky ole ihan siinä kuosissa että ei voisi luottaa siihen ettei vaimo hae vauvantekoapua naapurista.

Sitä vaan ihmettelen että mitä se testi petturin käräytyksessä auttaa, kun se paljastaa ainoastaan ettei vaimo ole juuri siinä kuussa juuri niinä muutamana hedelmällisenä päivänä pettänyt, ainakaan ilman ehkäisyä. Mitään muuta se ei kerro. Jos ei sitä suorempaa luottoa parisuhteessa ole niin älkää nyt helvetti tehkö siihen lapsia.
En ikinä kasvattaisi toisen miehen siittämää lasta. Sehän on paljon pahempaa pettämistä uskotella miehellä hänen olevan isä kuin yksi pano työreissulla. Molemmissa tapauksissa nainen pihalle. Jos olisin maksanut olettamani lapsen elämää ja paljastuisi etten olekkaan isä, vaatisin korvauksia.
 
Sosiopaatti sä olet. Miksi mammografioita tehdään? Aika harva sairastuu rintasyöpään. Ai niin tässähän oli kyse miehistä, eihän niillä mitään väliä ole. Vain huono mies jättäisi perheen ja lapset jos selviäisi ettei olekkaan biologinen isä, eikö?
Mammografia ja papaseulonnat tehdään, koska mitä aikaisemmassa vaiheessa muutokset huomataan, sen halvemmaksi hoito tulee. Paitsi että syöpähoidot ovat todella kalliita, on järkevää hoitaa työikäiset kuntoon.
 
vierailija
Sen tietää vain yhdellä tavalla. ÄLÄ HARRASTA SEKSIÄ NAISEN KANSSA. Miehellä ei ole sen kummempaa oikeutta seksiin kuin naisellakaan. Eli asia loppuun käsitelty.
Ai jos sovitaan (kuvitteellisen) vaimon kanssa että tehdään lapsi, minun pitää vain uskoa siihen että olen isä? Nainenhan totta kai tietää olevansa äiti jos raskaaksi tulee, mies ei voi ilman testiä olla varma.
 
vierailija
"THL tutkii noin 1 400 lapsen isyyden vuosittain. Suurimmassa osassa DNA-testien tuloksista isäksi varmistuu henkilö, jolle testi on tehty."

Mikähän on prosentti? Löytyykö jostain?
 
vierailija
"THL tutkii noin 1 400 lapsen isyyden vuosittain. Suurimmassa osassa DNA-testien tuloksista isäksi varmistuu henkilö, jolle testi on tehty."

Mikähän on prosentti? Löytyykö jostain?
Mut näistäkin iso osa varmaan yhden illan juttujen "isäehdokkaita" eliks "oon raskaana ja isä on joko sä tai pena tai make tai risto ku en kyl muitten kaa oo täs kahen kuukauden aikana ollut...paitti sepon mut me käytettiin kumii..."
 

Yhteistyössä