Minäkö viettelin

En tiedä mikä minuun silloin meni. Saan siitä kai syyttää naishormoonejani, että jallitin Martin. Se olin minä joka hänet viekoittelin. Siihen ei ole kahta sanaa sanottavana.

Nimeni on Helena ja parin vuoden kuluttua jo 40 vuotta. Olen naimisissa ja kaksi lastakin on. On omakotitalo, kesämökki ja kohtuupalkattu hyvä työpaikka. Mieheni kanssa meillä on hyvä seksielämä. Niin ajattelin aina tähän seuraavaan tapahtumaan asti. Naimisiin mennessämme minulla oli vain tämä tuleva mieheni, ainoa rakas. Joskus nuoruudessa oli pari nuorukaista kanssani roikkunut.

Kaikki alkoi siitä, kun Martti pyysi minut firman asioissa mukaansa pääkaupunkiin. Martilla oli siellä myös yritys joka oli nyt myynnissä, ja koska minä olin vastuussa hänen firmansa talousasioista, niin hän katsoi, että minun oli oltava välttämättä neuvotteluissa mukana. Ensimmäinen aamulento pääkaupunkiin ja iltakoneella takaisin, se oli suunnitelmissa. Koneessa katselin hieman salaa Marttia. 60 vuotta, sen tiesin. Leskenä jo muutaman vuoden. Treenatun näköinen, ruskettunut, oikea gentlemanni. En ymmärtänyt miksi hän ei ollut hankkinut uutta elämänkumppania. Sillä taloudellisella pohjalla ja ulkonäöllä ei olisi ollut vaikeuksiakaan hankkia itselleen vuodekumppani.

Kokous alkoi aamupäivällä ajallaan ja jatkui vielä pitkään iltapäivällä. Totesimme, ettemme selviäisi suunnitellussa ajassa emmekä ehtisi iltakoneeseen.
”Onko sinulla Helena mahdollisuutta yöpyä yö kaupungissa,” kysyi Martti huomatessamme, ettemme saisi asioita ajoissa järjestykseen.
Soitin miehelleni ja kerroin tilanteen. Hänen puolestaan asia oli kunnossa ja hän huolehtisi nuoremman päiväkotimatkat. Vanhempi kävelisi lyhyen koulumatkansa yksin. Nainen joka vastasi firman neuvonnasta varasi lähistöllä olevasta hotellista huoneet.

Illalla oli sitten kaikki asiamme kunnossa ja poistuimme firmasta. Martti ehdotti, että menisimme johonkin ravintolaan hieman juhlimaan lopputulosta hyvällä ruokatarjoilulla kunnon viinin kanssa, -mikä ei hänen mielestään olisi yhtään hullumpi juttu.

Päivällinen hyvän viinin kanssa sai aikaan sen, että sylini heräsi ja ilmoitti itsestään tutulla tunteella, kuin pirinällä. Sama kutkuttava tunne kuin ovulaation aikana. Vilkuilin Marttia. Mutta ei, että Martti viettelisi minut, se olisi kyllä poissuljettu asia, niin herrasmies hän oli.

Tulimme hotellille ja Martti piipahti ala-aulan miestenhuoneeseen. Minä lupasin hoitaa hotelliin kirjautumisen missä meille kaksi erillistä huonetta oli varattuna.
”Luuletko, voisimmeko vaihtaa huoneet yhteen kahden hengen huoneeseen,” kysyin nuorelta naiselta joka vastaanotossa päivysti.
Pikainen koneen näpyttely ja mitään estettä vaihtoon ei ollut ja niin meillä oli kahden hengen huone. Martti tuli miestenhuoneesta ja selvitin hänelle, että varauksessa oli tullut jotain sekaannusta ja meillä oli kahden hengen huone ja yhden hengen huoneita ei vapaana ollut.
”Olemme aikuisia ja asia ratkeaa kyllä näin,” totesi Martti vaan.

Iso huone kutsuvalla parivuoteella ja kahden istuttava sohva jonka edessä pieni pöytä. Aivan kuten hotelleissa tapaa olla. Martti ilmoitti heti, että hän nukkuu sohvalla.
”Ethän nuku. Tietenkin nukumme kumpikin sängyssä. Voimmehan muurata tyynyillä muurin väliimme,” sanoin leikilläni.

Olemattomat yöpymisvarusteet oli kummallakin. Hammasharjat ostimme vastaanotosta, siinä kaikki. Martti meni kylpyhuoneeseen ja minä ryömin vuoteeseen. Riisuin pikkuhousut ja rintaliivit siltä varalta, että jotain odottamatonta tapahtuisi. Toivoinkin sitä. Pieni yölamppu vain valaisi kun Martti tuli kylpyhuoneesta ja ryömi vuoteeseen. Toivotimme hyvät yöt ja hän kääntyi selin minuun oman peittonsa alla. Muutaman minuutin kuluttua kuulin tasaisen hengityksen kielivän Martin nukkuvan. Nostin täkkiä ja ryömin Martin taakse, nostin käsivarteni hänen ylitseen. Huomasin, että hän oli myös alasti. Nyt ei mielessäni ollut muuta kuin se, että halusin kovan kalun sykkivään syliini. Hitaasti liu’utin kättäni alemmaksi ja pian tunsin käteeni kovan kullin. Totesin miten hyvin varustettu hän oli ja arvasin hänen olevan täysin hereillä.
”Etkö saa nukuttua,” kuiskasi Martti.
Martti pyörähti selälleen ja täkki liukui sivuun, näin hämärässä valossa vapaana huojahtelevan kalun. Martti veti minut päälleen ja suutelimme ensi kerran, oikean kielisuudelma. Olin hänen päällään hirveän kiihkon pauloissa tulisesti suudellen. En voinut uskoa miten näin rohkeana olin.
”Minulla ei ole kondomeja mukana,” sanoi Martti suutelun lomassa.
”Mitä siitä,” kuiskin hyvin tietäen, ettei nyt ollut hyvä saada spermaa sisääni.

Olin hajareisin hänen päällään ja tunsin miten terska liikahteli häpyhuulilla. Vain pieni, uusi liikahdus ja kulli liukui sisääni. Olin keihästetty. Kuin paljaalta taivaalta hyökyi heti orgasmi mylläten syliäni. En voinut sitä estää, en hillitä.
”Sinä tulin nopeasti,” totesi Martti ja suuteli.
”Nii’in,” myötäilin.
”Olit siis tosi kiihkoissasi,” hän uteli.
”Olin, - ja olen,” muuta en voinut sanoa.

Makasin hänen päällään kalu pillussani pitkän tovin ja tunsin hänen kätensä hyväilyt selässäni ja alempana pakaroilla. Pyörähdimme ympäri niin, että olin selälläni ja kalu yhä sisälläni. Nostin jalat hänen olkapäilleen. Hän oli tulikuumien reisieni välissä kädet hyväillen rintojani. Sisään ja ulos, sisään ja ulos liukui kulli pillussani. Kiihotukseni lisääntyi ja olin aina vaan märempi sylistäni mikä kuului ja tuntui.
”Hemmetti miten ihana olet,” huohotti Martti.
”Sinä…et…ole…huono...sinäkään,” puuskutin minäkin hänen työntöjensä lomassa.
”Haluatko, että tulen kohta,” hän kysyi.
Yllätyin hieman hänen kysymystään. Mieheni ei pitänyt tapanaan koskaan kysellä, vaan antoi sperman tulla silloin kun tunsi sen tulevan. Tunsin nyt miten toinen orgasmini oli tulollaan, ja se olisi uusi kokemus minulle. Mieheni kanssa huiput jäivät aina siihen yhteen. Kaksi orgasmia olisi uusi kokemus saman yhdynnän aikana.
”Odota...odota...hetki,” sain sanottua.
Jalkani putosivat hänen olkapäiltään ja Martti laskeutui kokonaan päälleni. Nostin jalkani hänen lanteilleen ja kädet selän taakse. Martin kädet olivat pakaroitteni alla mistä hän minua nosteli kohti kuumaa kulliaan.
”Tuletko kohta taas,” hän kysyi.
Pystyin vaan huokaisemaan.
”Haluatko, että myös minäkin tulen,” hän kysyi.
”Tule, tule sinäkin,” voihkaisin.

Ensimmäinen spermasylkäisy joka virtsaputkesta purkautui laukaisi myös minun orgasmini. Sen toisen. Tunsin miten Martin kulli sykki spermaa emättimeeni. Oli varmaan lukematon määrä siittiöitä jotka kamppailivat minun hedelmöittämisestä. Huomenna olisi asiaa apteekkiin välähti mieleeni.

”Sinäkö olet järjestänyt tämän huoneasian,” kysäisi Martti loikoessamme ja tasaamassa hengitystämme.
”Saattaa olla niin,” ja suutelin häntä.
Sisäreidet olivat kauttaaltaan tahmaiset. Nousin ja riensin kylpyhuoneeseen. Tovin kuluttua tulin takaisin vuoteeseen ja ryömin hänen syleilyynsä. Olimme kauan sylikkäin ja hyväilimme toisiamme. Nukahdimme.

Heräsin siihen, että nänneilläni leikittiin.
”Nukuitko hyvin,” kysyi Martti kun huomasi minun heräävän.
”Hyvin, erittäin hyvin,” vastasin, ja silitin hänen hiuksiaan.
Katsoin kelloa ja huomasin, että olisi aika nousta ja kiiruhtaa lennollemme.
”Olen vaihtanut lentomme,” hän sanoi ja jatkoi, ”hieman myöhäisemmäksi.”
”Miksi,” kysyin vaikka tiesinkin syyn.
”Arvaa,” hän sanoi ja työnsi sormensa minuun.

Herra jumala sentään. Kaiken kokemani jälkeen minun pitäisi olla tyytyväinen, tyydytetty ja onnessani, mutta hän sytytti minut jälleen. Välillä voimakkaammin ja välillä varovaisemmalla kädellä suoritettu pillun kiusoittelu sai aikaan taas sen, että kastuin vaan enempi ja enempi. Sen huomasi myös Martti.
”Onko pikkurouva valmis ottamaan vastaan vieraan,” kuiskasi hän korvaani.
”On valmis,” sain huokaistua.
Tunsin terskan häpyhuulillani ja sekunnin kuluttua se töytäisi jo pohjaa. Ei kulunut montaakaan minuuttia kun sain päivän ensimmäisen orgasmini kovan huohotuksen ja puuskahdusten saattelemana. Martti jatkoi panemistaan, sisään, ulos, sisään… Alkoi olla epämukavaa Martin päällä olo. Valitin sitä hieman ja Martti käänsi minut nelinkontin eteensä. Martti jatkoi panemista nyt takaa päin. Kädet vatsani alla hän työntyi voimalla pilluun ja tunsin töytäisyt kohdun suulla. Kuului vaan hengästyneet huokaisut ja pienet ähkäisyt sekä märät läiskähdykset kun sukuelimemme löivät yhteen. En tiedä miten kauan panimme, mutta lopuksi tunsin miten Martti ojentautui ja puristi lantiostani. Yhdellä lujalla töytäisyllä hän tuli ja tyhjensi itsensä minuun.

Nopean suihkun ja pukeutumisen jälkeen kiiruhdimme alas aamiaishuoneeseen jossa aloitettiin jo tarjoilun lopettamista. Alkoi olla myös kiire lennollemme. Sama nuori nainen kuin illallakin istui vastaanotossa. Hän katsoi minua ja leveällä hymyllä kysyi, että olimmeko olleet tyytyväisiä huoneeseemme. Hymyilin vastaan ja nyökkäsin. Varmaan kasvoistanikin loisti onnellisuus.
 
Moi Eiratar !

Upea tarina jälleen !
Oliko sinulla tarina Markesta saunomassa ?? Jostain muistan lukeneeni ,,,,,, useampi ihminen saunassa ,,, nuoria ,,,,?? Kiva olisi löytää tuo tarina ,,,,
On semmoinen tarina olemassa. Se vaan oli ensin eräällä seksinovellit sivuilla, mutta se sivusto lopetettiin ja kaikki hävisi. Täälläkin se oli, mutta varmaan otti tarina jollekin koville, sillä sitä ei enää löydy.
 

Yhteistyössä