IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Heippa kaikille! No nyt tanaan oli kohdun rapsutus ja tankattiin myos ferritiinia. Otettiin myos DHEA-tasoihin ja testosteroniin liittyvat kokeet, jotta nakee, kannattaako DHEA:a syoda vai ei. Otettiin jalkeen kerran kilpirauhaskoe. Muuta ei keksitty ottaa. :) Uutta siirtoa suunnitellaan tammikuun toiselle viikolle. Tama on sitten viimeinen alkio, jossa se luovuttaja on “ihan minun nakoinen vaikkakin lyhyempi”, etta olisi hienoa, jos onnistuisi. Muutenhan sitten joskus suunnilleen helmikuun tienoilla uutta luovutushoitoa (ja minkahannakoinen sitten mahtaisi luovuttaja olla?!). Yritan myos taas varailla akupunktiohoitoja yms.

Pahoittelut kaikille negan saaneille viela kerran - voi, kunpa osaisin ja jaksaisin paremmin tukea ja kirjoitella teille. Nyt on kylla sen verran takki tyhja, etta en taida osata, mutta on ihanaa lukea, kuinka muut ovat osanneet tukea. Minulla pyorii kaikki nyt vain oman navan ymparilla, kun on ollut niin paljon stressia ihan naistakin asioista mutta aivan erityisesti tyorintamalla, mutta yritan uida sinne positiivisuuden kierteeseen taas. :) Eikohan se tasta, kun nyt ihan oikeasti silta nayttaa, etta asunto on siis todellakin myymassa. Kauppoja suunnitellaan parin viikon paahan. Kyllä on helpotus. Ei ollut kivaa katsella online-pankissa sellaista, etta valtavat siltalainat yms. pamahtaisivat maksuun maalis-huhtikuussa, kun ei viela ollut ostajaa. Jos vaikka saisin tassa vahitellen uuden tyopaikan ja stressia alas ja vahennettya vasymysta. :)

Uutena asiana minulla myos aminohapot ja uudet antioksidantit! Eli olen alkanut ottaa mm. asetyylikysteiinia, arginiinia, karnitiinia, glutationia, ja ylimaaraista E-vitamiinia. Yrteista ja erikoiskasveista mm. Macaa ja spiruliinaa. Muitakin ostin nyt Lifesta, kuten vihreiden kasvien yhdistelmajauheita ja kanelijauhetta, ja glutamiiinia miehelle ja/tai itselle.
 
Suvipilvi, melkoisia vaiheita teillä ollut! Toivottavasti nyt kohtu tyhjenee ja pääsette pian hoitoon!

Gemmy, Dextralla ei siirretä kahta, kysyin asiasta. Mutta pieni mahdollisuus on kahteen lapseen, sillä pakastettuja alkioita voidaan siirtää vielä 50-vuotiaaksi sakka. Olen nyt 45-vuotias. Luovuttajan punktio on viikolla 3 ja 5-päiväinen kyytiläinen siirretään mulle matkaan :) Olen niin onnellinen, ja mieskin on ihanasti lämmennyt. Meidän lääkäri, Sanna, on niin auriunkoinen ja ihana!

BlackCat, tsemppiä piinailuun!
 
Palailen taasen langoille syksyn jälkeen. Takana kaksi perättäistä keskeytettyä pas menoa. Olen sairastellut paljon ja limakalvo on jäänyt toistuvasti ohuehkoksi. Nyt olisi taas uusi yritys tulollaan, viimeistä blastoa viedään. Laskeskelin, että jos aikataulu pitää, taitaa pukata testipäivää jouluaatolle. Nyt viksummat kertokaa, miten joulun pyhistä sukuloimassa selviää, jos testitulos on nega? Tuntuu turhauttavalle yrittää ylläpitää jotain pellenaamaria ja en myöskään haluaisi pilata niiden lähimpien joulua, jotka tietää hoidoista (tosin tämän viimeisen yrityksen olen salannut).
Miten tuosta kaikesta selviää hengissä? Siirränkö testaamisen suosiolla pyhien jälkeen? Hyviä vinkkejä?
Ihanaa, että plussanneista löytyy pitkään listalla olleita ja paljon onnea kaikille plussan saaneille. Ja hurjasti tsemppiä ihan kaikille hoitoihin! Ja Hyvää Itsenäisyyspäivää!
 
Nimi #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

Anemonee #9/16# 1.# siittiöt nyt ainakin #2.ICSI tulossa
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
Aurora #2015 #2 #selittämätön #1.IVF
BlackCat #2014 #2. #siemenjohdinten tukos #1.icsi:n 1. pas tulossa
Carinem #10/16 #1. #endo # 2.IVF
CherryPie85 # 8/2018 # 2. #selittämätön/matala AMH # 3.ICSI / 2.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 4. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
gemmy #08/2017 #2. #PCOS/korkea AMH #4.IVF
Ihanapa #3/15, #1. #siittiöt #2.ICS/3.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 3.ICSI/4.PAS
julie_ #1/11 #1 #pco, siittiön laatu #1. IVF/ICSI
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
Lallastiina #10/2015 #1. #munasarjavasta-aineet? # 1. IVF / 1. PAS (lääk.)
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 # 05/13 #1. # selittämätön/ikä # 2.ICSI
Missukkaliini #4/2016 #0 #tuntematon syy #1.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Neppari123 #2015 #2 #selittämätön # 2.IVF/ 1.PAS
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy #3. IVF
Noran # 1/18 # 2. # munanjohtimet poistettu # 2.IVF 3.PAS
nyuu # ? # 1. # matala AMH # 3. IVF
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF/ICSI 2.PAS
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Taigariina # 1/16 #1. # endometrioosi # 1. IVF
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1. IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt # 1.IVF/ICSI tulossa
WishingUponAStar # 11/17 # 3. # ? #1. IVF

Piinailijat:

Nomini 1.12. (5pv)
Lallastiina 9.12. (2x3pv)
BlackCat 19.12. (2pv)

:love: Plussat 2017 :love:
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (4pv)
Marraskuu:
adelmiina_ 3.IVF/2.PAS (5pv)
hillan_kukka 4. IVF/1.PAS (5pv) (km)
vipe1986 2.ICSI 2.PAS (4pv)
Ihanapa 2.ICS/3.PAS (3pv)
Katti75 3. IVF/1.PAS (6pv)
Joulukuu:
Taival 2.ICSI/2.PAS (6pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Huh, punktio takana, ja kotimatka alkaa. Punkteeraavan lääkärin sanoin, munasarjani otti ritolat heti, kun mahdollista. Tarvittiin avuksi hoitaja painamaan ulkopuolelta, että homma sujui. Ja hyvällä asenteella oltiin kaikki toimenpidehuoneessa. Maanantaina siirto. Saa nähdä, mitä lopputulema on, 12 munasolua saatiin - eli ihan hyvin. Väsyttää ja paikat arkana. On tämä melkoista, miten @Mariah33 teillä sujui?
 
Täällä tuli taas lopullinen palautus maanpinnalle turhista toiveista mitä noi tylsät viivanpaikat tahtoi herättää. Tänäänkin aamulla sain ihan testiajalla sellaisen... mutta joo, verikoe se totuutta julistaa ja taas alle 2 tulos eli ei sen perusteella olisi ees taaskaan yritystä ollut kiinnittyä.
Toisaalta haluaisin ajatella että siinä maanantaisessa testissä oli jotain... jotain hyvin hailuraa punertavaa. Ehkä sitä oli vain niin vähän ettei enää tässä kohtaa veritestissä näkyisikään.
Kun pahimmalle tuntuu ettei mitään koskaan ees yrittäisi tapahtua. Hyvät alkioparat heti kuolevat kun olen selkeästi surkea kasvualusta, huokaus.
 
@justhope - ei varmastikaan ole niin, etteivat hyvat alkiot ikina kiinnittyisi. Siis minullahan on tuo sama tapahtunut joka kerta. Hyvannakoinenkin alkio saattaa olla ei-elinkelpoinen ja toisinpain, eli todennakoisesti alkio ei vaan sitten ollut elinkelpoinen. On niin paljon, jota emme vain tieda ja on muistettava, etta seka siittiot etta munasolut ovat pelissa mukana, omalla kohdallani munasoluasia toki oli “tiedossa” (ika) mutta siittioista emme tienneet, kun alustavat testit eivat ilmaisseet mitaan negatiivista. Nyt mies syo kaikenlaisia lisaravintoja, mutta se auttaa sitten vasta uusiin alkioihin.

Kiinnittyminen on se osa prosessia, josta tiedetaan niin vahan. Siihen liittyy mm. immunologia-asioita, joista tiedetaan vasta vahan suhteessa muuhun prosessiin. Esimerkiksi tuo kortisoni (Prednisone/Prednisolone). Joillakin on toki esim jokin sairaus, johon sita pitaa syoda. Mutta sitten ovat ne, joilla ei vaan kiinnity, mutta syyta ei tiedeta ja esim kortisonia sinansa ei tarvita. Niilla tietylla prosentilla kortisoni voi auttaa. Mutta kuulemma taas sitten tietylla prosentilla kortisoni voi haitata! Eika kuulemma ole mitaan testia, kumpaan ryhmaan kuulut!!

Eli nyt kun minakin olen kayttanyt parissa siirrossa kortisonia, antibiotilla ja ilman (jalkimmainen aspiriinin kanssa), niin nyt laakari onkin sita mielta, etta tahan viimeiseen “omannakoisen lahjoittajan” alkioon ei laiteta mitaan noista. Laitetaan vain ne estrogeeni yms ja Klexane, koska se on turvaa lisaava ratkaisu omalla kohdallani (estaa tukoksia niin aidin kuin myos alkion ollessa kyseessa.- minitukos kuulemma voisi abortoida kiinnittymista yrittavan alkion).

Sinun kohdallasi tulee mieleen:
-Onko ERA-testi tehty
-Onko koagulaatio- ja tukostestit tehty
-Onko kaikki perustestit kuten kilpirauhanen yms tehty, verenkuva katsottu yms, ferritiini tankattu jos tarvetta on
-Onko siittiot testattu (ainahan niita ei tietenkaan voi tarkistaa ja anteeksi, kun en muista tapaustasi kokonaan- esim luovutettujen ollessa kyseessa ei varmaankaan voi testata- oman miehen naytteesta voi tehda tavanomaisten motiliteettti- ja maaratestien lisaksi myos oksidaatio- ja defragmentaatiotestit, ja tarkeaa, etta miehen terveys tarkistetaan, meiltakin yllattaen loytyi keliakia, anemia ja siittioiden oksidaatio ja defragmentaatio- nyt siis Sermatropia, lisaravinteita ja muita

Lopulta sitten se on vain yritysta ja yritysta. Minulla laakari sanoi talla viikolla, etta joillakuilla auttoi vasta, kun oli useampi munasolujen luovuttaja. Eli ettei vasta ensimmaisesta luovuttajasta. Minullakin lahtee toinen luovuttaja suunnilleen helmikuussa kayntiin, jos ei ekan luovuttajan kanssa onnistu. Mutta toivoa siis yha on meilla kaikilla.

ISO HALI!!!
 
Te joilla on jo useampi (3+) hoitoa takana, niin miten ihmeessä jaksatte?

Täällä lääkärin kans juteltu, käski tankkaamaan d-vitamiinia ja inositolia, sen jälkeen suositteli neljättä. Me vaan ei tiedetä miten siitä selviää ja onko mitään järkeä... tietääkö kukaan muka ketään kellä ivf 4, 5 tai 6 ois muka tuonu tulosta jos ekat kolme ei oo >_>
 
Te joilla on jo useampi (3+) hoitoa takana, niin miten ihmeessä jaksatte?

Täällä lääkärin kans juteltu, käski tankkaamaan d-vitamiinia ja inositolia, sen jälkeen suositteli neljättä. Me vaan ei tiedetä miten siitä selviää ja onko mitään järkeä... tietääkö kukaan muka ketään kellä ivf 4, 5 tai 6 ois muka tuonu tulosta jos ekat kolme ei oo >_>
IVF-listalla on ollut naita (katso aikaisempia versioita) enka ainakaan itse jatkaisi, jos ei olisi mahdollista onnistua. Laakarikin sanoi minulle juuri sen, mita ylla kirjoitin. Tsemppia!
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
@nyuu , kyllä tällä palstalla on ollut meitäkin, joilla vasta neljäs, viides tai kuudes hoito on tuonut tulosta. Mulla itselläni kolme ekaa hoitoa meni ihan metsään, ekasta ei saatu mitään siirrettävää eikä kahdesta seuraavasta mitään pakkaseen. Sitten vaihdettiin klinikkaa ja tulokset alkoi hiukan parantua. Mitään isoa alkiosaalista ei toki olla koskaan saatu, mutta 4. hoidosta saatiin ekaa kertaa jotain pakkaseen, ja 5, hoidosta alkoi eka raskaus, joka tosin jäi kemialliseksi. 6. hoidon tuoresiirrosta sitten saatiin vauva syliin asti. :love:

Jaksamisesta: mua auttoi paljon se, että siirsin katseet aina mahdollisimman nopeasti eteenpäin ja aloin suunnitella seuraavaa hoitoa. En koskaan etukäteen päättänyt, että "tämä on viimeinen kerta", sillä se olisi vain tuonut hurjasti paineita ja tuntunut liian lopulliselta. Ajattelin koko ajan niin, että tehdään nyt ainakin yksi hoito vielä ja päätetään sitten jatkosta. Joka kerta kokeiltiin jotain uutta ja erilaista kaavaa/lääkitystä, mikä antoi aina uutta intoa ja toivoa. Yleensä mietin varasuunnitelman valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen negatestiä, niin en koskaan pudonnut totaalisesti tyhjän päälle, vaikka totta kai jokainen epäonnistuminen veti aina vähäksi aikaa maton jalkojen alta.

Yritin myös tietoisesti järjestää elämääni kaikkea mukavaa puuhaa hoitojen vastapainoksi. Pieniä reissuja, ystävien tapaamista, syömistä ulkona, kivoja harrastuksia jne. Näin ollen elämässä oli aina jotain mukavaa mitä odottaa, kävi hoidoissa miten vaan. Eihän niistä tietenkään pahimman pettymyksen hetkillä osannut iloita, mutta ehkä sitten taas muutaman päivän tai viikon kuluttua. Ja kyllähän niihin pettymyksiin aikaa myöten vähän turtuikin.

Varsinkin kaikille pitkämatkalaisille täällä toivon ihan hurjasti voimia ja tsemppiä. <3 Kuten Rusakkonenkin sanoi, toivoa on aina. Omaa jaksamista täytyy totta kai kuunnella ja pitää taukoa, jos tuntuu ettei voimat riitä.
 
Te joilla on jo useampi (3+) hoitoa takana, niin miten ihmeessä jaksatte?

Täällä lääkärin kans juteltu, käski tankkaamaan d-vitamiinia ja inositolia, sen jälkeen suositteli neljättä. Me vaan ei tiedetä miten siitä selviää ja onko mitään järkeä... tietääkö kukaan muka ketään kellä ivf 4, 5 tai 6 ois muka tuonu tulosta jos ekat kolme ei oo >_>

Mulla myös tehty kaikkiaan 7 hoitoo, pari hoitoo ensin exän kans ja sitten 3. hoito loppuun jne. yksinään. Onnellinen tulos vasta 4. hoidon ainoasta pas:ista, tätä ennen 3. hoidon 1.pas päätty kaksosten kkm: oon. 5. ivf oli tulokseton, samoin kun seuraavakin, jossa ei päässy edes siirtoon. Nyt viimesimmästä tuli 2 AA blastoa, joista onnistuneena toinen tässä vieressäni, pian 3kk ja toinen klinikalla pakkasessa. Koskaan tätä viimesintä hoitoo ennen ei endon ja nyt jo iänkin runtelemista rupusoluistani oo tullu huippuluokkasia alkioita.

On vaan ajatellu että pakko jaksaa.. asia on sen verran tärkee. Katuisin lopun elämääni jos en tietäs yrittäneeni kaikkeeni.
Samoin kun Roxanne, suunnittelin etukäteen jo seuraavaa yritystä, jos ei meneillään olleesta tulis tulosta. Edes kkm:n jälkeen en halunnu jäädä velloon siihen, vaikka tietysti se pahin suru ja lamaannus aikansa kestääkin. Kysyttiin kyllä haluanko keskusteluapua, mut mieluiten oon aina käsitelly asiat itsekseni, kirjottamalla päiväkirjatyylisiä merkintöjä ja mm. tänne! Mulla viivytti sekin eteenpäin pääsyä kun jouduin vielä jonottaan kohdun huuhteluun lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen, ja kesti kaikkiaan lähes puolisen vuotta ennenkun pääsin taas yrittään seuraavaan siirtoon (niistä sitten jälleen negaa negaa ja negaa..).
Alusta pitäen asenne on ollu se, että periksi en anna ennenkun on aivan pakko, eli yritän viimeiseen säästötilin senttiin ja munasoluun saakka.
 
Viimeksi muokattu:
Ootteko te saaneet useamman hoidon julkisella puolella? (n) Kun meille sanottiin tyyliin jo 1. hoidon jälkeen että ”luvattu vielä 2. hoito”... Tuli tunne että jos halutaan/tarvitaan vielä 3. hoito niin sitä joutuu jo sitten aivan anella... :unsure: Onko siis noin moneen hoitoon mahdollisuus vain yksityisellä puolella? Aiotaan kyllä ruinata vielä sitä 3.:tta mahdollisuutta jos tämä 2.:kin menee pieleen.
 
Täälläkin taukoa tänne kirjoitteluun..menkkojen alkamisen odottelu tuntui ikuisuudelta, samaan aikaan aika lokakuusta joulukuuhun vaan hypähti! Nyt olenkin sitten tosi toimissa. Yhdet pitkät menkat siis alkoi vihdoin marraskuun lopulla. Kierto ei vieläkään omilla urillaan, mutta näillä lääkkeillä näemmä pääsee silti toimimaan. 3.ivf. Aloitin Elonvalla 1.12., sitten Menopuria isommilla annoksilla kuin viimeksi..Mulla oli keskiviikkona ultra ja siellä näkyi onneksi oman odotuksen mukaisesti 8 kehittyvää rakkulaa. Lisäksi oli 3cm kysta; toivottavasti ei kasvaisi enää kauheesti. En tiedä miten pistoslääkkeet siihen vaikuttavat tms. Ensi viikon lopulla sitten toivottavasti keräys.
Tällä hetkellä pistäminen tuottaa kipua ja sitä kautta lisästressiä koko hommaan. Tiedän sen olevan väliaikaista, enää ehkä 4iltaa. Onko vinkkejä, jos vatsaa sattuu jo neulan työntövaihessa, niin auttaako mikään? Eka päivinä tätä ei ollut, pahenee päivä päivältä ja annosten suurentuessa, sama tapahtui edell.hoitokierroksilla.

Monelle on tapahtunut paljon taukoni aikana! Pahoitteluja epäonnistuneista hoitokierroksista ja varsinkin ikävistä uutisista, joita on myös tullut. Onneksi myös iloisia uutisia:love: ainakin @Nomini @Taival @neppari123 ja @Katti75 mukavaa kuulla asioiden etenemisestä!
 
@Mariah33 , me oltiin alusta asti yksityisellä mun ikäni takia (olin jo 41 v. kun aloitettiin hoidot). Kallistahan se oli, mutta eipä toisaalta tarvinnut tuhlata aika jonotteluun. Eikös julkisella puolella 3 yrityskertaa ole kuitenkin ns. oletus, ellei mitään poikkeuksellista tule ilmi?

Mulle tärkeä motivaattori hoitojen jatkamiseen oli lullabyn tavoin se, ettei jälkikäteen tarvitse katua ja jossitella, kun tietää yrittäneensä kaikkensa. Rahaa tietty paloi hurjasti, mutta ajattelin niin, etten niitä tuhatlappusia varmasti enää vanhainkodissa miettisi. Mutta sitä todennäköisesti miettisin, jos en olisi tehnyt kaikkea mitä olisin voinut.
 
Palailen hiljalleen aktiivisemmaksi, kun hoito lähestyy. Loppu kuusta alkaa sumuttelu. Jos joku päivittelee listaa, niin minulle voisi päivittää 4.ICSI

Julkisen hoitojen määrästä ei ole mitään kiveenhakattua olemassa. Usein annetaan 3stimulaatiota ja siihen kuuluvat alkionsiirrot, mutta jokainen hoito arvioidaan tapauskohtaisesti. Valitettavasti jotkut eivät saa kolmea stimulaatiota, jos hoitoa ei nähdä ns. tuloksellisena. Eräs julkisen puolen gyne kiteytti hyvin, että heidän tavoite on lapsi, ei tehdä tiettyä määrä hoitoja. Koska julkisen hoitoja rahoitetaan verovaroilla, tulee heidän toimintasa kestää "päivänvaloa". Hoitolinjaukset ja -menetelmät tulee olla perusteltuja. Yleensä hoitopäätöksen tekee ylilääkäri muiden lääkäreiden kanssa. Muutaman vuoden, kun on näillä foorumeilla pyörinyt, niin ikä ja heikko stimulaatiovaste ovat niitä tekijöitä, jolloin ei välttämättä saa kolmea stimulaatiota. Jotkut voivat saada neljä stimulaatiota, jos esim. yksi hoito on mennyt syystä tai toisesta huonosti ja muut onnistuneet. Meidän kohdalla kävi niin, että saamme vielä neljännen stimulaation julkisella. Puoltavia tekijöitä oli ikäni, yhden hoidon heikohko vaste ja muiden hoitojen hyvä sekä se, että raskauksia on ollut useampi, mutta ne ovat päättyneet ennen aikojaan.

@Mariah33 Ei kannata vielä murehtia hoitojen määriä, vaikka ymmärrän kyllä, että se murehdituttaa. Sitä on vaikea olla murehtimatta ja oon murehtinut itsekin ihan samaa asiaa. Toivotaan, ettei sinun tarvitse miettiä ollenkaan seuraavaa hoitoa, vaan tästä tulisi onnistuminen! Tsemppiä!

@Nipsu_78 Pisto kohtaa kannattaa vaihdella. Jos sekään ei auta, niin voi kokeilla viilentää pistokohtaa hetken aikaa ennen pistoa esim. jollakin kylmäpakasteella (kunhan ei palelluta ihoa). Ihon viilentäminen ei tosin auta kovin paljoa siihen, jos lääke aiheuttaa kirvelyä ihon alla. Tsemppiä pistelyyn ja kasvatteluun!
 
Viimeksi muokattu:
Voi miten ihania ja vahvoja naisia tääl onkaan <3

@Nipsu_78 menopur on ehdottomasti kyl inhottavin lääke mitä oon joutunut pistämään. Elonva, gonalf, bemfola, pregnyl, ovitrelle ja mitä kaikkia pistettäviä nyt onkaan ollut ni on mennyt ihan semikivuttomasti tai täysin kivuttomasti, ja menopur on ollut yhtä tuskaa! Se neulakin on niin tylppä ettei siitä sen pistämisestä mitään tuu... Tsemppiä tositosi paljon!

@Mariah33 me saatiin kans vaan yks hoito Naistenklinikalla, toista oisivat harkinneet uudestaan mut me ei jaksettu. Nyt kyl yksityisellä on kaikki lääkärit ihmetelleet tosi paljon että miks eivät jatkaneet, et kyllä kannattaa käydä hakemassa joku puoltava mielipide ainakin yksityiseltä jos ei koko hoitoa halua siellä tehdä. :)

@lullaby Ihana <3 Meillä on tosiaan ne kolme hoitokiekkaa takana, joista 2. ivf/icsi meni päin persettä kun yksikään solu ei hedelmöittynyt. Tää on niin tyhmää, kun lääkärit antaa toivoa mut silti tulokset on huonompia kuin suurimmalla osalla näissä hoidoissa. :( Mutta tosi ihana että teillä pitkä työ ja tuska kannatti <3 Meillä vaan yhdessä hoidossa ollaan päästy siirtoon asti, niin sillä tässä vähän epäilyttää jatko, mutta vahvana on toi luovuttamattomuus mistä kirjoitit <3

@Roxanne Aika pitkä taival teilläkin! Ihana et se kannatti <3 Me ollaan käyty nyt koklaamassa melkein jokasta klinikkaa mitä täältä löytyy (no ei nyt ihan mutta joka hoito tehty eri puljussa :') ) Mietitään nyt muutama kuukausi jaksetaanko enää neljättä hoitoa. Tavallaan just haluais antaa ihan kaikkensa, että onnistuis, mutta kun mitään takeita ja lupauksia ei siitä onnistumisesta ole... Tuntuu niin pahalta ja jotenkin sen toivon ja hyvän fiiliksen ylläpitäminen tuntuu naiivilta, kun kolme hoitoa on jo osoittanut ettei musta ole yhtään mihinkään tässä lapsenteossa.
 
Voi helv**** ku voi ihmislapsi pelätä yhtä puhelinsoittoa! :eek: Kädet tärisee, henkeä salpaa, kokoajan mantraan mielessäni ”älä soi, älä soi, älä soi...” :sick::unsure:
Tiedän tunteen...Meillä soi puhelin äsken. En ehtinyt itse vastaamaan. Joten soi miehen luuri seuraavaksi. Kun tajusin hänen ilmeestään, ja "ahaa"-vastauksesta, mistä puhelu on, oli piinaavaa. Päivän käynti tänään peruuntui, mutta siirtyi keskiviikolle. Olivat sanoneet miehelleni, että solujen hedelmöittyminen on onnistunut hyvin, että haluavat jatkaa viljelyä keskiviikolle. Onko kellään kokemusta tästä, hyviä uutisiako vai mistä kyse?? Eli laitetaan 5-päiväinen/-päiväiset blastot keskiviikkona.. Tsemppiä @Mariah33 - näköjään kaikki puhelut eivät ole niitä "Game over" -vaikka hetken luulimme niin. Mieheni sanoi, että kun toisessa päässä sanottiin, että "täältä lapsettomuuspoliklinikalta huomenta, teillä oli aika tälle päivälle.." niin hän oli aivan varma, ettei hyviä uutisia tiedossa. Piinaava parin päivän lisäodotus täällä siis...
 
Se on kyllä niin tuskaa @Mariah33 :confused:
Mullakin sydän hyppäsi kurkkuun, jonka jälkeen valahti nilkkoihin sen kolme kertaa kun siirtopäivän aamuna puhelin soi... Onneksi olivat ihan muita puheluita. Toivottavasti sinun puhelin ei soi laisinkaan!

Pahoittelut negasta @Lallastiina :(

Sillon kun piikittelin itse, niin yritin vaan olla ajattelematta asiaa @Nipsu_78 Muuta vinkkejä ei ole antaa...

Kylläpä nämä piinapäivät menee hitaasti, vasta pp5 menossa ja oisin jo ihan valmis alottaa testailut :whistle:, saas nähdä miten pitkään saan itseni pidettyy irti testeistä o_O
 
Miten teillä lääkkeellisen PASin tehneillä oli oireita plussa- tai negakierroissa? Mulla ei ollut niin mitään koko kierron aikana, mutta loppuviikosta eli ihan kierron loppusuoralla rupesi oikeanpuoleinen rinta hiukan aristamaan, mikä ehti herätellä vähän toiveita myöhäisestä plussasta... mutta kun ei niin ei :(. Olen siis ottanut estrogeenia ja progesteronia, eilen aamulla viimeiset. Vuotoa odotellessa...

Tsemppiä kaikille siirtoa odottaville ja piinailijoille!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen

Yhteistyössä