Toggle sidebar

Elämä ei kiinnosta pätkääkään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "whatever"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
W

"whatever"

Vieras
Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan melko laskeva kiinnostus elämää kohtaan. Olen vähän yli nelikymppinen, kahden oikein ihanan lapsen yksinhuoltaja, työelämä on ihan ok, pidän töistäni, palkka on pieni, mutta riittää. Harrastuksia minulla ei ole, lapset ovat vielä pieiä enkä mitään säännöllistä harrastusta edes halua.
Olin nuorempana tosi sosiaalinen ja kaikinpuolin aktiivinen, viimeisten vuosien aikana ympäristö ja maailman meno on alkanut ärsyttää ja nyt mikään ei kiinnosta. En halua nähdä tuttavia enkä juuri sukulaisiakaan, jos ei ole pakko. En ole itsetuhoinen, enkä ole ajatellut itseäni tappaa, mutta rehellisesti sanottuna, jos joku ajaisi vahingossa ja suunnittelematta mun yli autolla tänään, se ei haittaisi yhtään. Ainoa kurja asia olisi toki se, että lapsilla olisi varmasti surullista. Mutta itseni kohdalla on aivan sama, näenkö vielä kymmenen tuhatta uutta päivää vai en yhtään. Ei vaan kerta kaikkiaan kiinnosta tämä elämä, pahoja uutisia, valvottuja öitä, lumitöitä, päänsärkyjä ja vanhuus jonakin päivänä. Why bother?
 
Toivottavasti tilanne on nyt parempi mutta tuon perusteella voisi sanoa, että jonkinlainen keskusteluapu tai muu voisi olla paikallaan. Keski-iän lähestyminen on myös iso asia elämässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TH.:
Toivottavasti tilanne on nyt parempi mutta tuon perusteella voisi sanoa, että jonkinlainen keskusteluapu tai muu voisi olla paikallaan. Keski-iän lähestyminen on myös iso asia elämässä.
Click to expand...
Ei siitä pidä tehdä mitään numeroa. Mut nuo harrastukset ovat väärin valittuja. Toivottavasti lopetti ne. Lumitöitäkään ei ole pakko tehdä kuin sen verran et pääsee postilaatikolta ovelle(y)
 
Vanha ketju, mutta...
Mulla oli 35-40-vuotiaana kaikkeen kyllästyminen, "ei mitään uutta auringon alla". Mikään ei sykähdyttänyt.

Kaipa tuo kuuluu ikään.
 
Ihan sama juttu täällä.

Mut minkätakia se on jotenkin "hälyyttävää" ja tarvitsee keskusteluapua, jos kokee elämän noin?
Kuulostaa vaan lähinnä todella kliseiseltä, kun johonkin vähääkin syvempään tunteiden purkuun sanotaan "haethan apua".

Miettikää nyt itekin, vuosikymmenet toisensa perään rahan perässä raatamista ja sit vapaa-ajalla hyvä jos jaksaa tehdä mitään. Eikä omaan elämään loppupeleissä itsellä ole edes kauheasti kontrollia, aika sattuman armoilla tässä mennään.

Olen kyllä käynyt juttelemassa vuosien aikana monenkin ammattihenkilön kanssa, mutta ei kukaan voi antaa mulle kaipaamiani vastauksia tai sellaista maailmaa, jossa haluaisin elää.

Eniten ahdistaa just tän elämän "tarkoituksettomuus" ja ennenkaikkea maailmanjohtajien julmuus. :O

Mut kuitenkin aina lopulta osaan kokea niitä hyviäkin hetkiä, mutta toi elämän päättömyyden ahdistus ja kummastelu ei kyllä ratkea mitenkään, ainakaan ulkopuolisen avun voimin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Mut kuitenkin aina lopulta osaan kokea niitä hyviäkin hetkiä, mutta toi elämän päättömyyden ahdistus ja kummastelu ei kyllä ratkea mitenkään, ainakaan ulkopuolisen avun voimin.
Click to expand...
"Onnella ei ole huomista päivää;

sillä ei ole eilistäkään;

se ei ajattele tulevia;

sillä on vain nykyisyys;

eikä sekään ole kokonainen päivä, vaan silmänräpäys."

- Turgenev -

Kirjoita ne ylös, niin tiedät, mitä sun kannattaa tehdä. Se mikä on hyvää, ei kannata muuttaa ollenkaan, mut ne muut asiat voi antaa haalistua pois(y)
 
Luin. Mut tuntuu vaan niin käsittämättömältä, että täällä vaan eletään raadollisessa maailmassa, eikä kukaan loppujenlopuksi edes tiedä mitä varten. :O

Jotenkin... Hämmentävää ja turhauttavaa vaan huomata, että edes omaan elämään ei ole kauheasti kontrollia. Työllisyystilanne ja se, että on töitä ei ole minusta kiinni ja jos ei ole rahaa, niin ei hirveästi voi tehdäkkään mitään. Jos olisi rahaa 100 miljoonaa, niin sitten olisin kyllä erittäin tyytyväinen ja onnellinen, koska voin elää täysillä tehden sitä mitä ihan oikeasti haluaisin.

Just siksi tää tuntuu pahalta, kun havaitsee kuinka voimaton on elämän edessä. Eikä edes tiedä mistä kaikki on lähtöisin ja minkä takia tää kaikki tapahtuu? Tai tosin joitain aavistuksia ja uskomuksia on tuon suhteen, mutta sellaisiksi ne jäävätkin todennäköisesti tämän elämän aikana.

Tuntuu, että sitä vaan elää ja menee tasan ei minkään takia. Ja jos maailma ja ihmiset olisivat oikeasti kaikki mukavia ja hyväntahtoisia, niin mikäs tässä, kaikilla ois niin hyvä olla! Mut se ei oo niin..

Ihminen on pohjimmiltaan ilkeä ja itsekäs ja lapsilta pitää kitkeä noi tavat pois ja kasvattaa tavoille, ellei sitten itse vanhempana osaa kehittää itseään. Mut kertoohan tästä sekin, että me tarvitaan _VANKILOITA_ , kun jotkut ja monetkaan eivät vaan osaa olla ihmisiksi.
Sodat, kaikki.
Miksi???
Kai se on sit se syntiinlankeemus.
 
Lisätään vielä se, että kun tietää tämän orjuuttavan oravanpyörän olevan pakollista vielä seuraavat 40 vuotta (jos eläkkelle enää pääsee silllon), niin ei kuulosta kovin palkitsevalta.

Niin. Et mikään tai kukaan psykologi tai kuuntelija voi muuttaa noita kertomiani asioita ja havaintoja elämästä ja maailmasta. Kylmä rahan ja pahan vallassa oleva orjaplaneetta, joten siksi ei paljoa kiinnosta, mutta eletään nyt maaliin saakka kuitenkin, kun ei tää toisaalta taas niin kauaa edes kestä eikä takasin tarvi tulla. :D
 
No, kaikki me lopulta kuollaan (Jeesuskin kuoli).
Sen näkee sitten mitä tuleman tulee jos tulee.
Ole pari päivää syömättä tai yksi päivä juomatta tai pari minuuttia hengittämättä. Sen jälkeen ei ole turhia ajatuksia päässä, on vain nälkä, jano tai hänen himo.
Ja Aah sitä nautintoa kun saa ruokaa, vettä tai ilmaa....
 
Liian paljon työtä, liian vähän iloa. Vuorokauden tunnit riittää vaan työntekoon, sairastamiseen, nukkumiseen( liian vähän), perheen tarpeista huolehtimiseen. Äiti hoitaa kaiken mutta kukaan ei hoida äitiä.
 
Itselläni on ollut enenevästi ajatuksia siitä että mitä mieltä on missään, harva asia tuottaa iloa, ei ole haaveita eikä tavoitteita. Lasten kasvua ja heidän juttujaan on toki ilo seurata mutta tuntuu että kaikki mitä itse teen on yhdentekevää. Töitä on mutta työpaikka ahdistava, olen ollut yh vuosia, parisuhdetta ei ole, rahaakaan ei pahemmin. Maailma tuntuu yhä pahemmalta ja väkivaltaisemmalta. Olin ennen positiivinen ihminen ja aina oli jotain odotettavaa. Olenkohan joutunut ikäkriisiin tässä 40+ iässä.. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Lisätään vielä se, että kun tietää tämän orjuuttavan oravanpyörän olevan pakollista vielä seuraavat 40 vuotta (jos eläkkelle enää pääsee silllon), niin ei kuulosta kovin palkitsevalta.

Niin. Et mikään tai kukaan psykologi tai kuuntelija voi muuttaa noita kertomiani asioita ja havaintoja elämästä ja maailmasta. Kylmä rahan ja pahan vallassa oleva orjaplaneetta, joten siksi ei paljoa kiinnosta, mutta eletään nyt maaliin saakka kuitenkin, kun ei tää toisaalta taas niin kauaa edes kestä eikä takasin tarvi tulla. :D
Click to expand...

Mä pelkään että tänne joutuu vielä takaisin tulemaan. Siitä olen täysin samaa mieltä että on typerää että elämän mielekkyyden kyseenalaistaminen nähdään hälyttävänä. Että normaalia ja tervettä olisi vain kulkea elämää eteenpäin pohtimatta yhtään sen syvempiä. Uskonnoista ja henkisyydestähän ihmiset vastauksia näihin etsii ja niin mäkin olen tehnyt, kuitenkaan mitään pysyvää ratkaisua löytämättä.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa