Erityislasten äidit: kuinka jaksatte huonoa käytöstä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Asta k.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Asta k.

Vieras
olisin kiinnostunut kuulemaan muilta äideiltä, joilla erittäin haastava lapsi, kuinka jaksatte huonoa käytöstä?

Pojallani useita diagnooseja ja saa toki kuntoutusta sekä meidän vanhempien että julkisen tahon toimesta. Nyt kuitenkin tuntuu, että oma takki on ihan tyhjä. Ehkä alkuvuodesta alkoi kausi, jolloin pojan käytös aivan hirvittävää minua kohtaan. Mitään sääntöjä ei noudateta, joka päivä kiukutellaan ja lisäksi uutena on tullut erittäin rajut väkivaltaiset hyökkäykset.

Olisi kiva kuulla teiltä, miten nollaatte tilanteen ja jaksatte aina uuteen päivään? Lisäksi onko antaa vinkkejä tukiryhmistä tms?
 
Köytä kiinni jos meinaa käydä toisten kimppuun tai rikkoa paikkoja. Esimerkiksi lasten ns. sisäpyörätuoli on siinä oikein kätevä väline, siihen kun laittaa kiinni niin ei pääse aiheuttamaan vaaraa itselleen eikä muille.
 
En jaksa, eikä karjuminen auta, koska poika menee hermostuessaan raiteiltaan.
Illalla kun poika nukkuu niin hän näyttää kovin söpöltä, siinä iloa uuteen päivään.
 
Itse liikun metsässä hakemassa uutta puhtia ja toki suloinen nukkuva lapsi sulattaa jäät sydämen ympäriltä. Joskus kilautan kaverille joka kuuntelee ja juttelee. Joskus itku auttaa kun on purtu ja lyöty päivän mittaan ihan tarpeeksi. Et ole yksin!
 
Hae tukea tukiperheestä tai muusta tahosta joka voisi antaa sinulle taukoa lapsenhoidosta. Et voi antaa lapsellesi sitä mitä sinulla ei ole! Tärkeintä jaksamiseesi on siis terve itsekkyys ja oma aika. Tee itsellesi mieluisia asioita, liiku tai mene tapaamaan ystäviä. Arki on raskasta ja lapsi silti kasvaa koko ajan... Halaus sinulle ja paljon jaksamista. Tärkein neuvo sinulle on että opettele pyytämään apua! Kun tunnet että väsyt liikaa, tarvitset taukoa.
 
Miten hoitotahot ovat reagoineet lapsen erittäin väkivaltaiseen käytökseen? Onko aloitettu lääkitys? Jos ei ole, mutta koet että keinot alkaa olla kohta vähissä, voit hakea lapsellesi pikaista kriisijaksoa tutkimusyksikköön. Lapsi pitää tutkia, ja etsiä keinoja väkivaltaisen käytöksen hillitsemiseen. On lapsen etu ja ihan kaikkien etu, että lapsen väkivaltainen käytös ei jatku.
 
Minä olin erityislapsi. En tiedä miten vanhempani jaksoivat. Kai enemmän tai vähemmän väsyivät. Minulla tosin nämä erityisyydet diagnosoitiin vasta peruskoulun jälkeen. Tilanne olisi ollut varmastikin helpompi, jos olisin saanut hoitoa ajoissa.

Ainakin olette oikealla tiellä, kun lapsenne vaivat on tunnistettu ja saa hoitoa. Tsemppiä!
 
Riippuu päivästä, joskus huudan perkeleitä, pistän kuulokkeet korville. Välillä kiukuttelen kuin lapsi, joskus voi olla ettei juurikaan hetkauta siis johan tätä on 14vuotta mennyt ja 4 v jäljellä, kelaa 4 vuotta.
Enpä ois vielä muutamia vuosia sit uskonut että jaksais näin pitkälle .. Mut läpi vaikka harmaan kiven, eikä luovuteta, vaik joskus ois tehnyt mieli.

Risperdal onko kokeiltu? Onko pää kuvattu? Aivosähkökäyrä otettu..

Jos on kyse ADHDsta niin vitut siihe mikään terapia auta, vaan aika= se kun impulssi kontrolli kasvaa. Lääkitys auttaa.
 
Ei ole mitään kuvauksia tehty. Yhdet laajemmat neurologin tutkimukset + hajanainen silppu tutkimuksia eri organisaatioissa. Yhtenä diagnoosina ADD. Siihen suunniteltiin lääkekokeilua, mutta tämä ei toteutunut. Nyt ollaan jonossa kuntoutukseen, jonka piti alkaa keväällä, mutta meneekin ensi vuoteen.
 
Miten hoitotahot ovat reagoineet lapsen erittäin väkivaltaiseen käytökseen? Onko aloitettu lääkitys? Jos ei ole, mutta koet että keinot alkaa olla kohta vähissä, voit hakea lapsellesi pikaista kriisijaksoa tutkimusyksikköön. Lapsi pitää tutkia, ja etsiä keinoja väkivaltaisen käytöksen hillitsemiseen. On lapsen etu ja ihan kaikkien etu, että lapsen väkivaltainen käytös ei jatku.
Miten tämä käytännössä Helsingissä tehdään? Olemme lastenpsykiatrisen asiakkaita.
 
Miten tämä käytännössä Helsingissä tehdään? Olemme lastenpsykiatrisen asiakkaita.

Seuraava kuntoutusjakso on ilmeisesti suunniteltu entisen tilanteen pohjalta, jolloin lapsen kanssa oli helpompaa? Vaikka jonot ovat pitkät, niissä on varauduttu myös kriisijaksoihin, koska tilanne voi vaihdella äkillisesti. Ota yhteyttä osastoon, ja kerro että teillä on tilanne muuttunut. Väkivalta on aina hälytysmerkki, johon pitää reagoida nopeasti.
 
Pojallani useita diagnooseja ja saa toki kuntoutusta sekä meidän vanhempien että julkisen tahon toimesta. Nyt kuitenkin tuntuu, että oma takki on ihan tyhjä. Ehkä alkuvuodesta alkoi kausi, jolloin pojan käytös aivan hirvittävää minua kohtaan. Mitään sääntöjä ei noudateta, joka päivä kiukutellaan ja lisäksi uutena on tullut erittäin rajut väkivaltaiset hyökkäykset.
Muualta tulleita ohjeita, kun omilla ei sellaista vaivaa ole ollut:
Ruokavalio tiukalle: ei väriaineita, ei sokeria eikä varsinkaan keinomakeutusaineita. Hunajakin on oltava luomua, kun niissä muissaa saattaa olla ihanmitäsattuu pelloilta kertymään:-(
 
Yhteistyössä