vierailija
Oon aivan äärettömän loppu henkisesti tähän köyhyyteen, jota on jatkunut pitkään.
Olemme kolmilapsinen perhe, ja mieheni opiskelee vielä loppuvuoteen asti uutta ammattia. Hän on aina tilaisuuden tullen tehnyt työt, mitä rekryn kautta sai. Ne taas vaikuttivat tuloihin, ja kaikki ilmoitimme Kelalle. Silti me olimme saaneet liikaa tukea, josta nyt 700e peritään.
Mieheni aloitettua opiskelun jouduimme hankkimaan auton. Vakuutusyhtiön virheen takia vakuutus ei ollutkaan tullut voimaan, jolloin valtion kautta peritään nyt valtavat rikesummat. Ne ja kelan maksu saatiin onneksi edes osamaksulle. Aiemmin rahatilanne oli välissä parempi, jolloin otimme yhden pienehkön (tässä tilanteessa ison tuntuinen) joustoluoton ja minulla oli ennestään yksi osamaksettava asia. Nyt kun näitä lisäkuluja vaan tulee ja tulee, en tiedä enää, mistä pian revimme rahaa. Vuokra sentään on aina saatu maksettua, ja kela toki maksaa mm. Lääkket ja sähkön.
Itse olen etsinyt ihan mitä tahansa ilta- tai viikonlopputöitä, sillä olen lasten kanssa kotona. Pienin on niin nuori, että olen yrittänyt välttää päiväkotiin laittamista, ja se ei vain ole vaihtoehto, vaikka tämä sinnittelykään päivästä toiseen ei ole mukavaa. Nytkin jo alkaa muutama lasku olla rästissä, ja ei ole ketään, jolta voisi lainatakaan.