Monert sairaat eivät ole tienneet Valion kermassa olleesta dioksiinista, siinä kermassa olevassa
guarkumissa sitä oli ollut jo kauan, eikä Valio tiennyt olevan - mikä on todiste hyvin heikosta omavalvonnasta. Eviran ratkaisu siihen tuolloin oli, että ei vaatinut Valiota vaihtamaan edes tavarantoimittajaa, on pöyristyttävä, vaikka saman toimittajan guarkumista on löytynyt myös kiellettyä torjunuta-ainetta, pentakloorifenolia!
"Valio veti keskiviikkona pois markkinoilta erän saastuneita ruokakermoja. Kuluttajat ovat ihmetelleet, miksi kerma vedettiin pois vasta nyt, kun tieto sakeuttamisaineen liian korkeasta dioksiinipitoisuudesta tuli Valiolle jo kuukautta aiemmin.
– Meillä ei ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä huhtikuussa valmistetulle lopputuotteelle kokeita, koska se oli jo käytetty. Tavarantoimittajan testien mukaan ongelma oli vain tässä yhdessä sakeuttamisaine-erässä. Muista eristä ei testeissä löytynyt liian suuria pitoisuuksia, kertoo Valion markkinointijohtaja
Annikka Hurme.
Hurmeen mukaan Valio halusi varmuuden vuoksi testata dioksiinipitoisuudet myös itse lopputuotteesta eli kermasta. Tiistaina valmistuneiden tulosten mukaan niistä löytyi liikaa dioksiinia.
– Itse
sakeuttamisaineesta otettu testi ei paljastanut dioksiinia, koska se on saattanut kasautua jonkun molekyylin viereen, jonka vuoksi se ei näkynyt näytteissä. Sakeuttamisaineesta on vaikeampi tutkia pitoisuuksia kuin itse lopputuotteesta, arvioi Hurme." - 22.8.2007 Taloussanomat -
"Noin 80 prosenttia EU-markkinoille tulevasta guarkumista tulee Intiasta. Valion saastuneissa ruokakermoissa käyttämä guarkumi on peräisin intialaiselta guarkumivalmistaja India Glycolsilta.
India Glycolsin guarkumista on löydetty erittäin korkeita pitoisuuksia
dioksiinia ja kiellettyä torjunta-ainetta
pentakloorifenolia. Muiden valmistajien tuotteissa ei ole toistaiseksi havaittu mitään vikaa. - Talouselämä -