Toggle sidebar

Soitin äsken äidilleni ja haukuin hänet siitä, että on kasvattanut minua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Typerän vastailijan yritys ehkä myydä itsensä muille (ja sen jälkeen itselleen) jonain empaattisena välittäjänä? Mitenkään muuten en voi noita saamiani vastauksia oikein käsittää.
ap
 
Kunhan oma terapia etenee, niin tulen haukkumaan äitini jokaikisestä katkeruutta aiheuttaneesta asiasta, ja jos mulla ois sisko, joka luulisi hänellä olevan oikeus jotenkin estää minua, jyräisin sen siskon suohon. Olen sata kertaa vahvempi, kuin joku väärin toimineen tutisijan tekopyhä puolustaja.
Puolustakoot äitini nyt vaan itseään, niin kuin ei mullakaan ollut ketään puolustamassa MUA kun se ihminen huusi mulle.
ap
Jahas, ja tarkistuskyssärinä, kuinka monta kirjainta on sanassa ÄITI? Heh
 
Alkuperäinen kirjoittaja m1es:
Tämä palsta näyttää toimivan myös mielenterveyden avohoitopotilaiden purkautumiskanavana. Sääli heidän omaisiaan.
Click to expand...
Julkisella sektorilla kun ei ainakaa kummoisia psykiatrisia palveluita enää ole, niin eikö ole hyvä, että potilaille löytyy edes internetistä kanavia, jossa purkaa traumojaan? Ongelmat ei vaikenemalla pakene, eikä täällä muiden ole pakko lukea saati jäädä kuuntelevaksi korvaksi, jos ei kiinnosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei tuomita:
Julkisella sektorilla kun ei ainakaa kummoisia psykiatrisia palveluita enää ole, niin eikö ole hyvä, että potilaille löytyy edes internetistä kanavia, jossa purkaa traumojaan? Ongelmat ei vaikenemalla pakene, eikä täällä muiden ole pakko lukea saati jäädä kuuntelevaksi korvaksi, jos ei kiinnosta.
Click to expand...
Niin juuri ja on tervettä purkaa asioita, joissa on syntynyt traumoja väärinkohtelun seurauksena. Nämä vihaansa panttaavat ihmiset eivät irl oikeasti hallitse tunteitaan, he vain esittävät itselleen sitä. Lisäksi he itsekin vihaavat, tämä yksi esimerkiksi siskoaan, mitä hyveellistä hän siinä luulee tekevänsä? Surkea vihan vangiksi jäänyt ressukka. Typerys, joka kuvittelee mahtavansa mulle mitään, sulkevansa suuni, vaikka se, mitä mieltä mä olen mistäkin ei edes kuulu hänen kaltaisilleen milliäkään. Hoidelkoon vain omat asiansa, luuseri.
ap
 
Alkuperäinen kirjoittaja m1es:
Tämä palsta näyttää toimivan myös mielenterveyden avohoitopotilaiden purkautumiskanavana. Sääli heidän omaisiaan.
Click to expand...
Säälisit vain ihmisiä, joita on rikottu, mitä he ovat omaisilleen mitään velkaa, että pitää niitä omaisia sääliä? Jos ei omainen osaa itse pitää rajojaan, niin ehkä sillä omaisellakin on ongelma, kun ei ole opetellut kantamaan vastuuta itsestään ja pitämään huolta siitä, ettei kukaan hypi nenälle. Turha se on itkeä ja säälitellä sellaisia eunukkeja.

Tai sitten saat sääliä nimenomaan niitä "potilaita", joita parjaat, jollainen esim. itse en edes ole (avohoito-). Koska heille joku on omalla rajattomalla käytöksellään eli määräilyllä, nenälle hyppimisellä, aiheettomalla syyllistämisellä ja moittimisella aiheuttanut pahan olon.

Saa sitä omaa pahaa oloaan levittää muille, ei sitä ole missään laissa kielletty. Kerronko, kuka haluaa kieltää pahan olon levittämisen? No tietenkin sen tekijä. Se aiheuttaja. Hänellehän siitä ei ole mitään hyötyä, että uhri kertoo ympäristölleen pahasta olostaan, koska tekijä saattaisi jäädä kiinni. Tulla syytetyksi uhrin taholta.
Siksi tekijä koittaa huutaa, että on huonoa käytöstä osoittaa muille voivansa pahoin. Ja samalla itse aiheuttaa sitä pahaa oloa uhrille.

Jos sinulle tulee paha olla näistä mun kirjoituksista, niin sinä et ole mikään kanssani asuva omainen, joka ei pääse karkuun ja pois. Jos et pysty vastaanottamaan tätä, niin teepä ihan omat ratkaisusi, älä esim. ala mulle selittää, etten saisi puhua. Sinä luet näitä ihan omalla vastuullasi. Uhri on sen sijaan joutunut usein asumaan pahan olonsa aiheuttajan kanssa 20 vuotta, jos tämä on oma vanhempi. Ei ole saanut laillasi valita, hankkiiko sen pahoinvoinnin, jonka saa toisen aiheuttamana, vaiko ei.
ap
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Niin juuri ja on tervettä purkaa asioita, joissa on syntynyt traumoja väärinkohtelun seurauksena. Nämä vihaansa panttaavat ihmiset eivät irl oikeasti hallitse tunteitaan, he vain esittävät itselleen sitä. Lisäksi he itsekin vihaavat, tämä yksi esimerkiksi siskoaan, mitä hyveellistä hän siinä luulee tekevänsä? Surkea vihan vangiksi jäänyt ressukka. Typerys, joka kuvittelee mahtavansa mulle mitään, sulkevansa suuni, vaikka se, mitä mieltä mä olen mistäkin ei edes kuulu hänen kaltaisilleen milliäkään. Hoidelkoon vain omat asiansa, luuseri.
ap
Click to expand...

Huomenta päivänsäde :-)
En vihaa sisartani. Se että katkaisin häneen välini, enkä tule antamaan hänen tekojaan anteeksi, ei kerro vihasta, vaan vihan hallinnasta.
Jos alkaisin kostamaan hänen tekojaan tai samanlaiseksi kuin hän, se olisi tietoista pahan tekemistä, mitä en osaa/pysty enää tekemään saatuani elämääni jotain parempaa tilalle :-)
En anna sairaan sisareni loukata omaa perhettäni skitsoilullaan ja oudoilla syytöksillään.
Vielä uudelleen kerron ajatukseni siitä, ettei mielisairaallakaan ole oikeutta käyttäytyä aivan kuinka tahansa ympäristöään kohtaan.

En pyri tukkimaan suutasi, miksi tekisin niin?
Näin kirjoituksessasi vain niin paljon yhtymäkohtia omaan elämääni, etten voinut olla vastaamatta ja aika huonosti, kuten nyt jälkikäteen huomaan.
Jatka ihmeessä uhriutumistasi, jatka valitsemallasi tiellä syytellen aina jotakuta muuta omasta pahasta olostasi, mutta tiedän kokemuksesta ettet sillä tule koskaan saavuttamaan onnellista elämää.
Sisareni on nyt piehtaroinut syyttelyissä ja pahassa olossaan kymmeniä vuosia ja mihin se on johtanut?
Lisääntyneeseen pahaan oloon ja katkeruuteen, sillä ei häntä jaksa maailmassa enää kuin yksi ihminen kuunnella.
Toinen vanhempi sisarukseni ja hänenkin mittansa alkaa olemaan täynnä ainaista pahan puhumista kuolleesta äidistämme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Huomenta päivänsäde :)
En vihaa sisartani. Se että katkaisin häneen välini, enkä tule antamaan hänen tekojaan anteeksi, ei kerro vihasta, vaan vihan hallinnasta.
Jos alkaisin kostamaan hänen tekojaan tai samanlaiseksi kuin hän, se olisi tietoista pahan tekemistä, mitä en osaa/pysty enää tekemään saatuani elämääni jotain parempaa tilalle :)
En anna sairaan sisareni loukata omaa perhettäni skitsoilullaan ja oudoilla syytöksillään.
Vielä uudelleen kerron ajatukseni siitä, ettei mielisairaallakaan ole oikeutta käyttäytyä aivan kuinka tahansa ympäristöään kohtaan.

En pyri tukkimaan suutasi, miksi tekisin niin?
Näin kirjoituksessasi vain niin paljon yhtymäkohtia omaan elämääni, etten voinut olla vastaamatta ja aika huonosti, kuten nyt jälkikäteen huomaan.
Jatka ihmeessä uhriutumistasi, jatka valitsemallasi tiellä syytellen aina jotakuta muuta omasta pahasta olostasi, mutta tiedän kokemuksesta ettet sillä tule koskaan saavuttamaan onnellista elämää.
Sisareni on nyt piehtaroinut syyttelyissä ja pahassa olossaan kymmeniä vuosia ja mihin se on johtanut?
Lisääntyneeseen pahaan oloon ja katkeruuteen, sillä ei häntä jaksa maailmassa enää kuin yksi ihminen kuunnella.
Toinen vanhempi sisarukseni ja hänenkin mittansa alkaa olemaan täynnä ainaista pahan puhumista kuolleesta äidistämme.
Click to expand...
No ei tämä mun prosessini ainakaan yhtään ole syyttelyssä piehtaroimista, siskollasi on vain ollut huono tuuri läheisten suhteen, joilta ei ole tullut ansaittua tukea hänen kokemalleen, kuten mulle on tullut mieheltäni, ja tietty terapeutilta. Siksi sisaresi tilanne ei ole johtanut siihen, että hän olisi saanut apua ja päässyt eteenpäin.
Sisarellasi ei ole ollut voimia eikä varaa, toisin kuin mulla, hakea sitkeästi apua, eikä jättäytyä ainoastaan läheisten kuuntelun varaan. Se ei ole ollenkaan sama asia.
Saati ettei hänellä ole ollut ketään, joka sanoisi tarvittaessa maksavansa hänen apunsa ja pitäisi häntä ehdottoman oikeutettuna sitä saamaan, koska ei näe siskoasi oloonsa syyllisenä, vaan äitisi. Kuten mulla oli mun isoäiti, joka ei koskaan uskonut minusta sitä pahaa, jota äitini minusta uskoi.
Siltikin olen joutunut elämään äitini kasvatuksesta kärsien näinkin vanhaksi, sen sijaan, että olisin saanut elää omaa elämääni. Sillä on hintansa ja sillä on jälkensä, mutta mä saan ne kyllä korjattua, koska olen saanut lopulta omien lasten myötä apua. Lapseton helposti ajattelee, että mitä mulla on niin paljon väliä, mutta jos olet jonkun äiti, sulla on väliä.
ap
 
Joo mutta tarkoittanut hyvää ei vain riitä, jos ei ole valmis tarkastelemaan onnistuiko siinä, kun samaan aikaan vaati minua kyllä kohtelemaan muita ihmisiä niin. Ja totesin, että epäonnistun, niin nyt on viimein hänen vuoronsa myöntää se.
Ah, mä niin nautin, kun olen soittanut hänelle ja huutanut ja nyt tiedän, tai ainakin elän siinä toiveessa, että hän ei kuvittele voivansa soittaa mulle ikään kuin mun ystävänä, aivan kuin mulla ei olisi mitään ongelmia hänen käytöksestään johtuen.
Koska hän ei ole koskaan pystynyt suhtautumaan objektiivisesti, eli näkemään minua minuna, vaan hän on nähnyt minut omien kokemustensa kautta, jotka taas tulevat hänen vanhemmiltaan(?) eivät minusta. Ja silti minun on pitänyt suhtautua kaikkiin ihmisiin objektiivisesti, mutta hänen ei minuun (eikä muidenkaan, äidin mukaan).
Jos minua jokin hänessä raivostuttaa, niin esimerkiksi tuo täydellinen objektiivisuuden puute, eli kyvyttömyys siihen ja kyvyttömyys tajuta, ettei ole edes objektiivinen omaa lastaan kohtaan.
Ja siis sen puute ei kääntynyt minun lellimisekseni, vaan minun kurittamiseksi asioista, joita en ajatellut, edes halunnut tai kannattanut, mutta joita hän väitti minun haluavan.
Sen tajuamisen avulla nousen hänen yläpuolelleen, vähän. Aion etsiä lisää asioita, joilla nousta hänen yläpuolelleen, niin, että hänkin sen näkee, ei keksi mitään millä inkuttaa mua vastaan ja koittaa laulaa suohon itseään pienempänä, koska se petos ei vain enää häneltä onnistu. Pienet tytöt kasvavat isoiksi, tiedättehän. Ikävä kyllä osa vain ei koskaan pääse nousemaan narsistivanhempansa yläpuolelle, vaan narsistivanhempi oikeasti tuhoaa lapsensa elämän.
ap
Ja ei hitto kun tarkistussanana on tupenrapinat *huutonaurua*. Isä kerran kielsi äitiä käyttämästä tätä sanaa mua kohtaan, hyvä isä! Koska sehän merkitsee uhkailua ottaa lasta kohtaan puukko esiin :)
 
Olisi hauskaa olla aidosti äitiään yläpuolella koska sieltä käsin voin olla niin vähän empaattinen itse häntä kohtaan kuin valitsen, niin, että se oikeasti ehkä vähän sattuu. Yhtä vähän empaattinen häntä kohtaan, kuin hän on ollut minua.
ap
 
Hello again :-)
Miksi enää välität äitisi mielipiteistä, jos hän on tuottanut elämääsi niin paljon todellista tai kuviteltua "tuskaa"?
Käsittääkseni sinulla on mies ja lapsi/lapsia ja mikäli oikein ymmärsin olet saanut lapsuutesi jälkeen paljon apua muilta ihmisiltä korjataksesi lapsuutesi aiheuttamia traumoja?
Eikö jo tuo tilanteesi, että olet löytänyt elämääsi tarkoituksen oman perheesi kautta riitä sinulle?
Jos äitisi aiheutti/aiheuttaa sinulle vieläkin pahaa oloa, eikö olisi viisainta unohtaa hänet ainakin hetkeksi ja lopettaa kuvitelmat nousemisesta jotenkin hänen yläpuolelleen.
Eikö suurinta toisen ihmisen yläpuolelle nousemista ole riistää hänen valtansa, sanomalla, minä annan sinulle anteeksi sen pahan mitä olet minulle tehnyt.
Taistelemalla arvostuksesta tai hyväksynnästä äitisuhteessasi, tulet ikuisesti olemaan alisteisessa asemassa, kiukutteleva pikkulapsi hänen silmissään.
 
Ei perhe ollut minulle elämäni tarkoitusta varten. Kai se oli lähinnä tapa mennä elämässä johonkin suuntaan, silleen niinku eteenpäin. Ja en ole saanut muilta ihmisiltä sellaista apua, joka olisi ratkaissut pahaa oloani, ennemminkin he ovat auttaneet, etten ole hautautunut siihen ja sen alle. Koska hekään eivät ilmeisesti varsinaisesti tajunneet, että mulla on paha olla, koska en itsekään tuntenut omaa pahaa oloani. Tiesin vain, etten toimi kuten haluaisin, ja tiesin, ettei se johdu itsestäni.
Jos sua ei ole kukaan kasvattanut suhtautumalla sinuun subjektiivisesti, joka on täynnä pahaa, kun itse oletit hänen ajattelevan SINUA ja SINUN parastasi OBJEKTIIVISESTI, niin eipä sulla ole aavistustakaan haavoista, joita sellainen kasvatus tuottaa. Nimittäin rankaisemisenkin voi luulla olevan objektiivista (eli aidosti nähdään sinun tehneen jotain väärin mitä itse et näe, eikä mukaan ole sekoittunut näkijän epätasapainoisuutta tai omia kokemuksia), mutta se samalla onkin subjektiivista (ja tätä et tajua) eli täysin väärää rankaisemista rankaisijan omista kokemuksista ja kuvitelmista kumpuavaa. Jos ei se subjektiivinen rankaisija sitä tajua edes ratakiskosta nenän edessä väännettynä, että kuinka satutti toista ja edelleen satuttaa, koska ei osaa katsoa muiden kuin itsensä kannalta asioita, niin mä voisin vaikka viedä sainan taakse ja lopettaa, niin raivoissani mä sellaisille ihmisille olen.
Ja tavoite on totta kai se, että en ole, mutta siihen tartten apua ja sillä aikaa huvittelen rääkkäämällä tuollaista paskaa. Koska se ei välitä vaikka kiusaisinkin häntä. Se pitää itseäänkin niin paskana. Ja ettenkö ole ojentanut asioiden selvittämisen kättä, mutta kun ei kuulemma itsellään ole mitään epäselvää, niin ei kiinnosta. Ei voi alentua siihen, mä luulen. Kuvittelee itsestään likkoja ja on vain niin ylpeä. Olkoot. Kyllä mä sen kestän, mutta sitä en, ettei ylpeitä saa lyödä, aika ajoin.
ap
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Hello again :)
Miksi enää välität äitisi mielipiteistä, jos hän on tuottanut elämääsi niin paljon todellista tai kuviteltua "tuskaa"?
Käsittääkseni sinulla on mies ja lapsi/lapsia ja mikäli oikein ymmärsin olet saanut lapsuutesi jälkeen paljon apua muilta ihmisiltä korjataksesi lapsuutesi aiheuttamia traumoja?
Eikö jo tuo tilanteesi, että olet löytänyt elämääsi tarkoituksen oman perheesi kautta riitä sinulle?
Jos äitisi aiheutti/aiheuttaa sinulle vieläkin pahaa oloa, eikö olisi viisainta unohtaa hänet ainakin hetkeksi ja lopettaa kuvitelmat nousemisesta jotenkin hänen yläpuolelleen.
Eikö suurinta toisen ihmisen yläpuolelle nousemista ole riistää hänen valtansa, sanomalla, minä annan sinulle anteeksi sen pahan mitä olet minulle tehnyt.
Taistelemalla arvostuksesta tai hyväksynnästä äitisuhteessasi, tulet ikuisesti olemaan alisteisessa asemassa, kiukutteleva pikkulapsi hänen silmissään.
Click to expand...
Ja mulle on aivan sama, mikä mä olen hänen silmissään, eikä se enää edes kiinnosta mua, kun hän lakkaa olemasta asteittain yhä enemmän ja enemmän kukaan tai mikään mun silmissäni. En ole koskaan halunnutkaan olla mitään hänen silmissään, mulle merkitsee paljon enemmän se, kuka mä olen omissa silmissäni. Mutta siihen tämä asshole on juurikin puuttunut. Kasvatuksella, jota en olisi tarvinnut.
ap
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Hello again :)
Miksi enää välität äitisi mielipiteistä, jos hän on tuottanut elämääsi niin paljon todellista tai kuviteltua "tuskaa"?
Käsittääkseni sinulla on mies ja lapsi/lapsia ja mikäli oikein ymmärsin olet saanut lapsuutesi jälkeen paljon apua muilta ihmisiltä korjataksesi lapsuutesi aiheuttamia traumoja?
Eikö jo tuo tilanteesi, että olet löytänyt elämääsi tarkoituksen oman perheesi kautta riitä sinulle?
Jos äitisi aiheutti/aiheuttaa sinulle vieläkin pahaa oloa, eikö olisi viisainta unohtaa hänet ainakin hetkeksi ja lopettaa kuvitelmat nousemisesta jotenkin hänen yläpuolelleen.
Eikö suurinta toisen ihmisen yläpuolelle nousemista ole riistää hänen valtansa, sanomalla, minä annan sinulle anteeksi sen pahan mitä olet minulle tehnyt.
Taistelemalla arvostuksesta tai hyväksynnästä äitisuhteessasi, tulet ikuisesti olemaan alisteisessa asemassa, kiukutteleva pikkulapsi hänen silmissään.
Click to expand...
Ja siis ei minulla ole mitään "kuvitelmia" äitini yläpuolelle nousemisesta, vaan nouse hänen ylpuolelleen ihan oikeasti. En siis fysiikassa, vaan muulla tavoin. Jos hän ei välitä siitä, mitä mä sanon, kuten ei piittaa, niin ei se antaaksiantaminen merkitse mitään hänelle, siis jotenkin jotain "ärsyyntymistä" tai häviötä. Äitini koittaa olla moraaliltaan ylivoimainen ihminen, ehkä tiedostamattomasti osin, ja häntäkin moraalisemmaksi nouseminen on ainoa, jossa hän voi tuntea hävinneensä minulle. En vielä olisi anteeksi antaessani hänelle häntä moraalisempi, olen ymmärtänyt hänen enteeksiantaneen paskoille vanhemmilleen, joita ei siis saa kutsua paskoiksi, moralisteja kun ollaan ja josta anteeksiannosta en näe olleen äidilleni mitään hyötyä.
Siis ei häntä sen myötä ainakaan tasapainoiseksi ja onnea muille jakaneeksi ihmiseksi voi kehua. Joten mitä hyötyä siitä oli? Katkeruus siirrettiin vain lähinnä minuun, kun en suostunut kuuntelemaan häntä ja hänen tyhmiä juttujaan mun huoneeni siivoamisesta, vaikkapa.
ap
 
Eikö lasten kasvatus ole aina lähtöisin vanhempien omista mielikuvista ja elämäntarinasta.
Voin kuvitella tilanteen missä lasta rankaiseva äiti rankaisee omien mielikuviensa perusteella lastaan olettaessaan että tämän täytyy olla samanlainen kuin hän itse oli samassa iässä.
Eikä rankaisemisen peruste ole silloin välttämättä paha teko, vaan vanhemman kuvitelma lapsensa käyttäytymisestä.
Eikö tätä tapahdu lievässä muodossa kaikissa perheissä?
Vanhemmilla on kuvitelma millaisia haluavat lastensa olevan ja yrittävät muuttaa lasta omien mielikuviensa mukaiseksi.
Miksi jäät tilanteeseen joka edelleen satuttaa sinua?
Eikä kaikkein helpointa olisi poistua tilanteesta voittajana?
Olen itsekin käynyt jonkinlaisissa terapioissa vakavan masennuksen vuoksi elämäni aikana ja melko varhain huomasin ne melko turhiksi omalla kohdallani. Olen varma, ettei terapeuttisi kehota sinua olemaan ilkeä äidillesi, sillä heidän tehtävänsä ei ole antaa sinulle valmiita vastauksia elämääsi.
Terapian ainoa tarkoitus on saada sinut itsesi ymmärtämään mistä olosi johtuu ja auttamaan itse itseäsi.
Vihan avulla et vain mielestäni tule etenemään tässä hommassa koskaan "korkeammalle" tasolle ja jäät vihasi vangiksi.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa