Lokakuiset 2018

@Kärsimätön88 meillä esikoinen 6/16, millon teidän olikaan syntynyt? :p
Ihana miten oireettomia odottajia täällä onkaan! :D Ei tarvitse yksin stressata oireiden puuttumista.. :unsure:[/QUOTE]

Mulla esikoinen 7/16! Ja kyl mäkin maksaisin varhaisultrasta. Oli aika hirveetä sillon vasta viikolla 12+ huomata että en ookaan enää raskaana, kun kuitenkaan mitään vuotoja ei ollut.
 
Heippa.

Liitympä minäkin varovaisesti tänne

Tänään käyty verikokeessa ja hcg 664. Nyt menossa kiertopäivä 30/28-31
Varhaisultra 20.2.
Meillä lapsettomuus tausta 8 vuodelta. Esikoinen syntynyt 08.


Menkkakipuja ajoittain. Väsymystä sekä huimausta myös.
 
Sain varattua minäkin neuvolan. Menee maaliskuulle ja melkein silloin jo 10 viikkoa täynnä :eek: Tarpeeksi terve kun itse on niin varaavat kuulemma vasta viikoille 8-10. Tosiaankin hirveän pitkä aika odotella onko siellä sykettä :( Pitää miettiä olisiko varaa varhaisultraan yksityisellä.

Esikoisesta oli eka neuvola 7+3 jo niin ei ihan ollut googlen armoilla kaikessa tiedossa, vaikka kyllähän sieltä löytyy hyvin kaikki suositukset.
 
Täällä epätodellisena tuun ryhmän jatkoksi. Digiin pärähti raskaana 1-2 En tahdo kuitenkaan uskoa yritettiin toista vähän adenteella, että tulee jos on tullakseen enkä olis uskonut et näin nopeaa tärppää, vaikka esikoinen sai alkunsa ekasta kierrosta..
Ennestään siis 6/16 syntynyt eli toista toivotaan.
Viikoista en ihan tiedä ku nyt 30/28-33 (ollu syksystä kierto..)
 
Tervetuloa uudet :)

@Kärsimätön88 Uskon tuon, ja sen takia mekin yksityiselle mennään, vaikka totta kai voihan se huono tuuri käydä senkin jälkeen.

@Aileen Onpas tosiaan pitkän ajan päästä neuvola. :eek: Tai kun meille änkäsi vähän kun väkisellä yhteen väliin ajan, kun sanoi että tulee muuten niin kiire sikiöseulonnoille. Meillä myös ensimmäisestä neuvola 7+3 ja nyt 7+4.

Hain tänään apteekista noita raskausajan vitamiineja, vähän teki mieli ostaa pari testiä.. :ROFLMAO: Ajattelin kuitenkin nyt hillitä, ei kuitenkaan tule kun paha mieli kun viiva ei vahvistu.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä varovasti huudellen. La laskurin mukaan ois 1.10 ja ensimmäinen lapsi. Jos siis kaikki menee hyvin kun edellinen raskaus päättyi istukkasairauteen :unsure: vielä ois reilu viikko jännitettävä ennen varhaisultraa.
Oireista sen verran että niitä ei juurikaan oo ollu pientä etomista ja väsymystä lukuunottamatta :)
 
  • Tykkää
Reactions: Aileen
Tervetuloa uusille ja onnea :love:

Pelottelitte mua niin paljon, että suostuttelin miehen yksityiselle ultraan. :ROFLMAO: Ennen kuin ehdin varata aikaa, laitoin kuitenkin vielä tuonne halvempaan paikkaan sähköpostia ja sain sinne ajan 19.2.! Parempi näin, vaikka menee vähän pitemmälle :LOL:

Käyn varmaan tänään ostaan vielä muutaman testin, tahtoisin sen viikkonäytöllisen tehdä (hauska kun tää mieli muuttuu parin päivän välein - alkuviikosta aattelin, ettei enää yhtään testiä:D). En ookkaan kyllä tehnyt kuin vasta 3 raskaustestiä ja yhden ovulaatiotestin.

Edelleen odottelen jotain "isompia" oireita. (n)
 
Milloin se alkuraskauden ultra olisi paras? Viikolla 8? Täytyy vielä sanoa että on siis astma, etten nyt ihan perusterve ole ja siltikin se eka neuvola meni kymmenelle viikolle :( Mutta käytiin kyllä läpi mitä lääkkeitä saa ottaa puhelimen välityksellä.

Oireita tosiaan odotellessa, mutta kait ne tulee vasta parin viikon kuluttua kunnolla (n) Nämä nyt olevat on niin pientä, että epäilykset herää. Tänään 5+0 :love: Toki esikoisestakaan ei ollut pahoinvointia varsinaisesti.
 
Aileen itse olin esikoisesta rv7+4. Samoin meen tässäkin raskaudesta tuohon aikaan, kun syke jo pitäis löytyä

Täälläkin todella vähä oireista on ja se kans mietotyttää.. vähä nippailee välillä ja siinä se...
 
@Aileen Niin hassua kun mennään samoilla päivillä! :D Neuvola muutti meidän la:n 2.10, mutta pysyn omissa laskuissani, koska oon täysin varma noista päivistä. :ROFLMAO::ROFLMAO:

Mietin tuota varhaisultran varauksen ajankohtaa. Kun esikoisesta oli 9+6, mutta aikaisemmin tekisi mieli. Kuitenkaan ei päästä 7-8viikoilla töiden takia, joten varaisiko suosiolla 8+ ja koittaisi pysyä pöksyissään.

Isompia oireita tosiaan odotellaa, tänään yökkyytti ja maha on kuin ilmapallo, siinäpä keskeisimmät. (n) Ainiin ja jatkuva vilu ja väsy. Ärsyttävää olla koko ajan varpaita myöten kananlihalla.

Vähän tekisi vielä mieli testata, mutta ehkä ensiviikolla jos yhden vielä.
 
@henttis olen itsekin tuon lasketun ajan itse päätellyt :) Neuvolassa uskoivat toistaiseksi päätelmät. Kierron alun mukaan jos laskee niin menisi kait syyskuun alkuun :LOL: ja testi näytti viime lauantaina vasta 1-2vkoa. Testasin kun olin itse päätellyt oviksen ja sen mukaan odotin kierron loppua.

Olisi yksi digi odottelemassa vielä :whistle: ajattelin vasta viikon päästä kokeilla ja silloin pitäisi ainakin jo näyttää +3 viikkoja.

Aika suosittu tuo alkuraskauden ultra nykyisin taitaa kyllä olla. Pitää vielä miettiä mihin menisi jos menee.
 
Heh, mitenhän päin neuvola mulle nyt laskee LA kun menkat olleet viimeksi 4/16 :D Mahtavan tummat viivat tuli rfsun testin kun oli ihan pakko vielä ostaa se ja dippailla. 6+2 pitäisi sykkeen alkaa näkymään, itse olen aiemmin käynyt n. 6+5 ja 3x on näkynyt, nyt sain ajan vasta 16.2 tällöin ollaan jo 8viikolla.
 
Mulla ultra 7+1 ja ton taustan takia pääsen tällä kertaa kunnalliselle. Just kun ehdin sanoo ettei mtn oo ollu nii tänää töihin mennessä tuntu yskiessä repäisevä viilto vasemmalla puolella. Siis sattu ihan tosissaa ja tuntu että ois jtn valahtanu housuihin. Olin jo ihan varma että nyt se oli siinä mut ainakaa vielä ei oo vuoto alkanu. Oon jotenki tosi skeptinen tän raskauden kanssa ja koko ajan takaraivossa jyskyttää että älä innostu, kyllä tällekkin käy huonosti (n)
 
Viimeksi muokattu:
Me ei olla ennen käyty myös yksityisellä ultrassa, no uskon että on koko rahan arvoista. Kolmen viikon päähän varattiin aika, että varmasti syke näkyy jos on näkyäkseen. Eivät Mehiläisessä suositelleet paljoa aikaisemmin. 8+0 oman laskun mukaan silloin viikkoja, neuvolan 8+3.
Eikös noihin aikoihin pitäisi dopplerillakin saada sydänäänet kuuluviin mahdollisesti. :love:
 
Minäkin liityn mukaan! Tuolla haaveilijoiden puolella aktiivisesti toiminut tähän saakka, mutta nyt en kehtaa siellä hehkutella enempää tätä plussaa. :) Tuntuu, että muilla tulee paha mieli kun itse jäävät vielä odottamaan. Eli tänään on dpo 11 ja viiva vahvistunut mukavasti. Nyt siis rv 3+2. Eilen sain vasta ensimmäisen plussan ja testannut nyt kaksi kertaa päivässä. :) Maanantaina sitten soittelen luultavasti neuvolaan päin. Varhaisultraan haluan mennä ihan vain että saan siellä todeta että tämä on oikeasti totta, maksoi mitä maksoi. :D

Möörtsi, 26v., 1.lapsi, SEKS, la 18.10.
 
Tervetuloa uudet ja paljon onnea plussista :love:

Täällä on kerrottu ensimmäisille kavereille meidän tulevasta perheenjäsenestä. Tai siis mä kerroin kahdelle kaverille :D Tuleville isovanhemmille ois tarkotus alkaa myös kertomaan kun nähdään. Tai mä näin äitiä tänään jopa kahdesti, mutta en uskaltanut kertoa :ROFLMAO: Pitää varmaan miehen perheelle kertoa ensin, tuntuu, että ne ottais asian paremmin vastaan :X3:

Joko muut on kertonu uutista? :)
 
Tervetuloa uudet ja paljon onnea plussista :love:

Täällä on kerrottu ensimmäisille kavereille meidän tulevasta perheenjäsenestä. Tai siis mä kerroin kahdelle kaverille :D Tuleville isovanhemmille ois tarkotus alkaa myös kertomaan kun nähdään. Tai mä näin äitiä tänään jopa kahdesti, mutta en uskaltanut kertoa :ROFLMAO: Pitää varmaan miehen perheelle kertoa ensin, tuntuu, että ne ottais asian paremmin vastaan :X3:

Joko muut on kertonu uutista? :)
Mä olen isosiskolle näyttänyt kuvaa testistä. :D Mies ei anna kertoa kellekään, eikä siis tiedä että olen siskolleni jo sanonut :whistle: Luulen, että varhaisultran jälkeen sitten kerrotaan lähipiirille. :) Saa nähdä kuinka kovat pahoinvoinnit tulee - sekin vähän ohjaa kyllä sitä joutuuko töissä kertoa jo kovin aikaisessa vaiheessa :ROFLMAO:
 
Varovasti ilmottaudun jo tänne. Eilen tehty kaks testiä, toisessa selkeä plussa ja toisessa hitusen haaleampana viiva.. Tänään 4+3 :)

LA 11.10 / Wiiwiii / 23 / 1. / -

Tärppäsi yk2.. Tunnelmat eilen oli pelonsekaiset. Miten mikä muka näin nopeasti raskauduin? Onko tää testi rikki? Ei tää voi olla totta.. Toivotaan että "salamatkustaja" pysyy kyydissä loppuun asti :) Oireita ollut ilmavaivat, iltaisin etova olo nukkumaan mennessä, vasemmalla mahalla tuntunu nipistelyä/juilintaa..

Oletteko soittaneet samantien neuvolaan kun olette plussanneet? Mietin että soitanko jo huomenna vai odotanko vielä hetken..?
 
Viimeksi muokattu:
Uusille :love: onnittelut!

@Wiiwiii itse soittelin vasta viikko plussan saamisen jälkeen :)

Kertonut en ole vieläkään kuin parille kaverille. Omalle äidille haluaisin, mutta ei oikein vielä tunnu oikealta ajalta. Olen varmaan nyt viikon jo pikkasen vuotanut vähän ruskeaa tai vaaleanpunaista päivittäin. Voi olla ihan vain joku turha vuoto josta ei tarvitse välittää tai enteillä keskenmenoa. Kipuja ei kyllä ole siten ja eilen oli plussa taas vahvistunut testissä. Mietin pitäisikö soittaa neuvolaan asiasta, mutta ei kait sielläkään siihen mitään tehdä :unsure: Odottavan aika on pitkä tosiaan.

Esikoisesta oli yhtenä päivänä ruskeaa vuotoa plussan jälkeen myös joten ajattelin että tämä menisi ohi.
 
  • Tykkää
Reactions: Wiiwiii
Tervetuloa uudet! :) Huippua, että saadaan tänne lisää lokakuisia. :p

Me ollaan kerrottu kahdelle minun kaverille, olosuhteiden pakosta kerrotaan varmaan minun vanhemmille ja sisaruksille ja parille ystävälle varhaisultran jälkeen. :) Esikoisesta tiesi kolme henkilöä, lopuille kerrottiin vasta ihan lähellä 12 viikkoa.
Töissä tuskin kerron asiasta ennen kesäkuuta, ellei iske joku megapahoinvointi.

@Möörtsi esikoisen aikaan ostin bolan myös, se on kyllä ihana.:love:
 

Yhteistyössä