vierailija
Mitä mieltä olette James Bulgerin murhasta? Kyse oli siis 2-vuotiaasta pojasta, jonka kaksi 10-vuotiasta poikaa otti mukaansa kauppakeskuksesta Liverpoolista 1993. He tuottivat tälle kymmeniä vammoja mm. potkuin, eri astaloin ja kivin. He vahingoittivat pikku-Jamesta paristoin ja myös häpäisivät tätä. Lopulta nuoret murhaajat jättivät uhrin junaradalle, josta hänet löydettiin kahden päivän päästä.
Tekijät olivat laitoksessa 8 vuotta. Sittemmin toinen heistä on elänyt nätisti, mutta toinen on mm. ollut väkivaltainen, käyttänyt kokaiinia ja kerännyt lapsipornoa.
Itse pidin murhatapausta aikoinaan hassuna, mutta sittemmin olen kiinnostunut tekijöistä psykologisesti. En minä usko, että he halusivat vahingoittaa, mutta niin kävi. Teko oli niin julma, että se ei voi olla kiehtomatta ketään, jolla on tunne-elämä.