Miksi työttömien elämä pitää tehdä mahdollisimman ikäväksi ja vaikeaksi?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Eivät ne mitään tärkeitä hommia ole, ja veikkaan, että ovat jääneet tekemättä. Firma vain ei tuota yhtä hyvin, kun hommia ei saada tehtyä tekijöidenpuutteen vuoksi. Hyvin harva työntekijä on niin tärkeä, etteikö firma voisi toimia ilmankin.

Eikä työn tärkeys korreloi mitenkään sen kanssa, miten paljon työstä maksetaan palkkaa. Palkka korreloi sen kanssa, kuinka paljon työ tuottaa voittoa firmalle. Esim. sairaanhoitajan työ on tärkeää, mutta se ei tuota voittoa. Siksi siitä ei palkkaakaan makseta. Toisaalta esimerkiksi ihminen joka lukee sopimuksia läpi päivät pitkät ja etsii niistä tapoja saada rahaa omalle firmalle saattaa viikon työllä ansaita yritykselle 100 000 €, joten hänelle maksetaan hyvin -- vaikka tosiasiassa hän ei edistänyt mitään hommaa millään tavalla, ja yrityksen työnteon edistymisen kannalta on täysin yhdentekevää, tekeekö tuollaista lukuhommaa kukaan vai ei.
Et taida tuntea kovinkaan hyvin työehtosopimuksia. Palkka määritetään niiden mukaan työn vaativuusluokittelun kautta.
 
Siis vähimmäispalkka. :D Mikään ei estä maksamasta enemmänkin. En ole vuosiin ollut sellaisesa paikassa töissä, jossa asiantuntijoille maksettaisiin vähimmäispalkkoja, vaan ihan runsaasti enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Mistä sinulle siis maksettiin jos hommat voi yhtä hyvin jäädä tekemättä?
Järjestelmävirheiden korjaamisesta/korjauttamisesta. Maailmassa on todella paljon järjestelmiä, jotka toimivat huonosti, eikä niiden vikoja korjata, ja silti maailma jatkaa pyörimistään. Firma ei voi myydä korjauspalveluja asiakasyritykselle, jos ei firmalla ole siihen väkeä, joten firma ei saa siitä voittoa, ja asiakasyrityksen on joko tyydyttävä nykytilanteeseen tai etsittävä joku toinen firma tekemään samaa homma -- jos sattuu löytämään. Hyvin voi käydä, ettei löydä.
 
Eiköhän tuonnekin tule kymmeniä hakemuksia. Suurin osa jää lehdellä soittelemaan.
Ei ihan oikeasti välttämättä tule. Siis joo kyllähän hakijoita usein tehtävään on, mutta eihän se voi olla syy jättää hakemattakaan. Mutta aika paljon tuon tyyppisissä tehtävissä on hakijapulaakin. Voi olla että siihen hakee 10 työkkärin pakottamaa henkilöä, mutta sitä oikeasti reipasta ja motivoitunutta tyyppiä ei yhtään. Usko pois! Mä olen monta kertaa istunut samassa pöydässä toimarin kanssa, joka kiroaa sitä ettei löydä työntekijää. Tuo ilmoitus on siinä mielessä todella osuva, että ns. kovia kriteerejä ei ole. Eli hakijoita ei ole niin paljon, että olisi vara rankata jonkun kokemuksen perusteella. Mutta se reippaus ja oma-aloitteisus on asia mistä ei voida antaa periksi. Yhtäkään tumput suorina seisoskelevaa Perttiä ei sinne kaivata. Työ ei ehkä ole se maailman seksikkäin homma, siitä ei makseta suomen kovinta palkkaa ja siinä joutuu niin sanotusti näkemään vaivaa. Ei selviä pelkästään monitoria tuijottamalla. Työpaikalle ei pääse metrolla ja lounasravintolavaihtoehtoja on tasan yksi tai sitten omat eväät. Valitettavaa, mutta nuo riittävät jo monelle olla kiinnostumatta paikasta. Siihen ehkä haetaan pakosta, mutta mitään fiiliksiä se ei aikaansaa. Ja sellaista taas ei firma halua.

Suomessa ei tarvitse innostua työstään, koska sosiaaliturva on niin hyvä. Sanopa se sille intialaiselle pojalle, joka kerää muovijätettä eläkseen, syödäkseen jotain tänään. Suomessa on jo pitkään jätetty "paskahommat" ulkkareille tai ylipäänsä vain tekemättä.
 
  • Tykkää
Reactions: Ammu Moolok

Jos tuollaiseen paikkaan ei ole hakijoita, niin silloin palkka on niin pieni, ettei sillä pysty elämään.
 
Niin, moni työtön on sitä mieltä, että rahaa voi törsätä rajattomasti, ja jos palkkaa ei saa yhtä paljon kuin rahaa menee, on silloin palkka niin pieni, ettei sillä pysty elämään. Omien menojen rajoittaminen ei tule kysymykseen, ja tässä jälleen yksi syy maata päivät pitkät räkimässä kattoon.
 
Sinun kuvitelmillasi ei ole mitään painoarvoa. Henkilö, joka makoilee kotona huvikseen tekemättä mitään, eikä ole taloudellisia huolia, ei tiedä todellisen työttömän tilanteesta yhtään mitään.
 
vierailija
Mä mietin tätä aktiivimallia ja päädyin tulokseen, että omalla kohdallani se voi olla jopa positiivinen uudistus. Lähes koko aikuisikäni työttömänä olleena mua on alkaneet ahdistamaan TE-toimston patistelut kuntouttavaan, kursseille ja lopulta karenssiin. Tähän ästi olen näistä keplotellut pois, mutta uupumatta he ottavat aina uudestaan yhteyttä.

Nyt aktiivimallin myötä otan heti karenssin ja oletan, että samalla loppuvat viranomaisten yhteydenotot. Saan elää rauhassa pienemmällä rahamäärällä ja ei tarvitse miettiä mitä selitän seuraavalla kerralla työvoimatoimiston tenttaavalle tädille.
 
  • Tykkää
Reactions: Ammu Moolok
vierailija
Ammu Moolok on puhunut itsensä täysin pussiin tässä ketjussa. Mikä on koulutuksesi ja minkä alan töitä olet tehnyt? Oletko huomannut olevasi täysi narsisti? Minkä takia juuri sinut halutaan töihin, mutta olet kotona räkimässä kattoon?
 
Höpöhöpö.

Minulla ei ole koulutusta, mutta minulla on pitkä työkokemus IT-alalta. IT-alan ihmisistä on tällä hetkellä kova pula, erityisesti sellaisista, joilla on jo kokemusta. Ketään ei kiinnosta, onko koulutusta vai ei, vaan kokemus ratkaisee.

Minä olen kotona siksi, että aina välillä on mukavaa hypätä pois oravanpyörästä. En hae siihen yhteiskunnan tukia, koska minusta työikäisen ja työkykyisen tulee elättää itsensä, joko säästöillään tai käymällä töissä. Osakkeita tms. en omista, koska se on moraalitonta toisten työnteosta hyötymistä, ihan samalla tavalla kuin on moraalitonta nostaa tukia jos pystyy tekemään töitä tai elättämään itsensä säästöillään.

Narsisti? Höpsis, en manipuloi muita enkä valehtele, vaan sanon aina pelkät asiat, ja ihmiset saavat sitten itse päättää, mitä mieltä itse ovat. Sillä ei paljon faneja saa, mutta se on rehellistä. Tämä on yleistä nörttien keskuudessa, ja tällä luonteenpiirteellä saattaa saada myös aspergerdiagnoosin. Narsistit taas valehtelevat, kertovat kaikille vain ne asiat, jotka kuulija haluaa kuulla, vetoavat tunteisiin ja manipuloivat niiden avulla. Tämän vuoksi he menestyvät johtajina ja poliitikkoina, mutta ovat läheisinä kamalia. Narsistilla ei myöskään ole mitään ongelmaa nostella yhteiskunnan tukia, joten eiköhän niissä tukien nostelijoissa ole enemmän narsisteja, koska heiltä puuttuu moraali ja häpeän tunne.

Taidat olla niitä ihmisiä, jotka eivät oikeasti tiedä, mikä on narsisti, ja käytät sitä haukkumanimenä kaikille niille ihmisille, joista et pidä.
 
Narsismille on määritelty yhdeksän diagnoosikriteeriä. Narsismin diagnoosi edellyttää. että vähintään viisi niistä toteutuu. Seuraavassa ne ovat Sam Vakninin esittämässä muodossa:

  1. Tuntee itsensä mahtavaksi, suureksi ja hyvin tärkeäksi (esimerkiksi liioittelee saavutuksia, kykyjä, taitoja, kontakteja ja persoonallisuuden piirteitä valehteluun asti, ja vaatii tulla tunnustetuksi ylemmänasteisena ilman vertailukelpoisia todellisia saavutuksia);
  2. Pakonomaisia fantasioita rajattomasta menestyksestä: maine, pelottava voima tai kaikkivaltius, vertaansa vailla oleva loistokkuus (älyllinen narsisti), ruumiillinen kauneus tai seksuaalinen kyky (ruumiillinen narsisti), tai ideaalinen, loputtomiin kestävä rakkaus tai intohimo;
  3. On syvästi vakuuttunut omasta ainutlaatuisuudestaan, minkä tähden vain erityiset tai ainutlaatuiset ihmiset (tai instituutiot) voivat ymmärtää häntä, kohdella häntä oikein, tai ovat hänen seuransa arvoisia;
  4. Vaatii ylenpalttista ihailua, palvontaa, huomiota ja mielenkiintoa - tai sen puuttuessa vaatii olla pelottava ja pahamaineinen (Narsistinen Lähde);
  5. Kokee olevansa oikeutettu. Vaatii automaattista ja täydellistä omien epärealististen odotustensa täyttämistä - erityistä ja etuoikeutettua kohtelua;
  6. "Riistää" ihmissuhteita, toisin sanoen käyttää muita omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen;
  7. Vailla empatiaa. On kykenemätön tai haluton tunnustamaan tai hyväksymään muiden tunteita, tarpeita, tärkeysjärjestyksiä ja valintoja sekä samaistumaan niihin;
  8. On jatkuvasti kateellinen muille ja etsii keinoja loukata tai tuhota turhautumisensa kohteita. Kärsii vainoharhaisista mielikuvista, koska uskoo, että muut kokevat hänet samoin ja todennäköisesti toimivat samalla tavalla;
  9. Käyttäytyy ylimielisesti ja koppavasti. Tuntee olevansa ylivoimainen, kaikkeen kykenevä, kaiken tietävä, voittamaton, immuuni, "lain yläpuolella", ja kaikkialla läsnä oleva (maaginen ajattelu). Raivostuu ollessaan turhautunut, kohdatessaan vastarintaa, tai kun sellaiset ihmiset nuhtelevat häntä, joita hän pitää alempiarvoisina ja arvottomina.
Kuinka monta mielestäsi osuu ja uppoaa?
 
No katsotaanpa.
1. Ei osu. Olen ihan normaali nörtti, jolla ei ole hirveästi kontakteja. Kontaktit ovat introvertille työläitä, joten ihan minimillä mennään. En tykkää valehtelusta yhtään, joten en edes yritä väittää, että minulla olisi suhteita mihinkään.

2. Ei osu. Ihan normaali nörtti olen, ja kuka tahansa normaaliälyinen ihminen pystyy ihan samaan. Se onkin arvoitus, miksi tässäkin ketjussa niin kovin moni väittää, ettei pysty. Aivan varmasti kuka tahansa saa töitä, jos vain viitsii yrittää, sitähän olen tässä kaiken aikaa sanonut. Minäkin saan töitä, joten kyllä siihen pystyvät kaikki muutkin normaalit työkykyiset ihmiset, koska en ole mitenkään erityinen. Joko tuli selväksi, etten ole muita parempi ulkonäöltä, taidoilta, jne?

3. Ei osu. Kaikkihan tällä maapallolla ovat ainutlaatuisia tasan yhtä paljon, en minä ole siinäkään suhteessa yhtään erilainen kuin muutkaan.

4. Introverttina en tykkää huomiosta, ja yleensä olen mieluummin taka-alalla, joten ei osu tämäkään. Inhoan esiintymistä.

5. En odota erityistä palvelua, vaan jos minulta tippuu roska maahan, kerään sen ihan itse. Jos lapseni sotkee ravintolassa pöytää tai lattiaa, siivoan senkin itse niin hyvin kuin onnistun, enkä jätä sitä henkilökunnan työksi. Sotkeminen on epäkohteliasta muita ihmisiä kohtaan.

6. Ei osu. En "käytä" muita ihmisiä mihinkään. Tarjoudun aina auttamaan muita, mutta pyydän itse apua erittäin harvoin. Introvertti ei jaksa hirveästi kontakteja.

7. Ei minulla ole ongelmaa hyväksyä muiden tunteita tai arvojärjestystä tai valintoja. Kaikilla on oikeus päättää kaikesta näistä itse, kuten minullakin, ja kaikki meistä kantavat seuraukset omista valinnoistaan. Jos oma arvojärjestys sattuu olemaan huono, niin sitten siitä tulee ikävät seuraukset. Elämä on. Siitä on useita suomalaisia sanontojakin; niin makaa kuin petaa, ja tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Kaikki saavat tehdä juuri niin monta hyvää ja huonoa valintaa kuin heidän tekee mieli.

8. En ole kateellinen kenellekään. En jaksaisi sellaista. Oma prismaperhe-elämäni on jo ihan täydellistä sellaisenaan.

9. En arvota ihmisiä parempiarvoisiin tai vähempiarvoisiin, vaan kaikki ovat samanarvoisia. Moni auktoriteettiuskovainen ei kestä ollenkaan tällaista ajatusta, että kaikki ovat tasa-arvoisia. En ole voittamaton, en pysty kaikkeen (esim. aamulla ajoissa herääminen on monesti asia, johon en kykene), en tiedä kaikkea (juuri piti taas edelliselle esimiehelle sanoa, että en osaa kaikkea, mitä hänen tyrkyttämässä työssään tarvitaan, mutta hän oli varma ettei se haittaa yhtään, kun pohja on niin varma), noudatan lakia huomattavankin tarkasti, esim. en edes kävele punaisia päin, eli en ole lain yläpuolella millään tavalla, ja kaikkialla läsnä? Hah, hyvä kun olen läsnä sielläkään, missä sillä hetkellä olen. :D Ja kuten jo kommentoin, kaikki ihmiset ovat saman arvoisia, ei ole mitään alempiarvoisia ihmisiä. Eli eipä osu tämäkään.

0/9.
 
Höpöhöpö.

Minulla ei ole koulutusta, mutta minulla on pitkä työkokemus IT-alalta. IT-alan ihmisistä on tällä hetkellä kova pula, erityisesti sellaisista, joilla on jo kokemusta. Ketään ei kiinnosta, onko koulutusta vai ei, vaan kokemus ratkaisee.

Minä olen kotona siksi, että
Sulla onkin harvinaisen hyvä tilanne.
Sadattuhannet muut ovat siinä tilanteessa, että eivät ole omaksi huvikseen sapattivapaalla.
Heille on luvassa vain leikkauksia ja pupuleikkejä. Ja sitä kutsutaan "aktivoinniksi".
Vaikkakin yleensä henkilöt aktivoituisivat ihan mukavasti jos työsta olisi tarjolla palkka.
 
En en en. Et sää niin ethän tietenkään.

En ole kateellinen kenellekään.
Tässä menit viimeistään metsään, juurihan sä kadehdit näitä "lorvioita" työttömiä jotka saa vaan sun kuvitelmasi mukaan olla ja räkiä kattoon. ;)

Enkä muutenkaan usko etteikö ihminen olisi ainakin hetkelllisesti kateelinen jollekin. Toiset vaan näkee sen yli eikä samaistu siihen harhaansa ;)
 
Leikkaukset ja pupuleikit loppuvat heti, jos ilmoittaa, ettei enää tarvitse kelan tukia tai menee töihin. Aivan yksinkertainen ratkaisu.
 
En minä heitä kadehdi. Miksi kadehtisin sellaista ihmistä, joka itse haluaa valinnoillaan vaikeuttaa omaa elämäänsä?

Ja juu, hetkellisesti saatan olla kaverille kateellinen, kun hän saa ravintolassa paremman näköisen annoksen (koskaan ei annosten nimeen perusteella tiedä etukäteen, mikä on parempi), mutta onneksi ravintolassakaan en syö kuin kerran vuodessa, joten hirveän usein ei tällaiselle kateellisuudelle tule tilannetta. :D
 
Kerroppa heti niitä vapaita työpaikkoja?

Jankkaat samaa asiaa mutta et voi todistaa mitenkään että vapaita työpaikkoja olisi.
Avaapa vaikka ihan Monsterin webbisivut, siellä on avoimia työpaikkoja vaikka kuinka. Vai luuletko koko sivuston olevan suuri salaliitto, ja puhdasta huijausta? Jos luulet, sitten suosittelisin hakemaan psykiatrista apua.
 
Eri asia on se, että kenelle ne ovat avoimia.
Kyllä mä muistan 80-luvulla vaan kävelleeni ovesta sisään kysymään, että onko töitä vaikka ei ollut edes ilmoitusta missään. Ja töitä oli.
Mut ei onnistu enää.
Jos onnistuis niin olisin samaa mieltä kanssasi, et työttömyys ratkeaa sillä kun vaan menee töihin.
 
vierailija
Leikkaukset ja pupuleikit loppuvat heti, jos ilmoittaa, ettei enää tarvitse kelan tukia tai menee töihin. Aivan yksinkertainen ratkaisu.
Niinhän suurin osa työttömistä mielellään tekisikin, mutta kun työpaikkoja ei ole yksinkertaisesti tarjolla kaikille. Yksinkertaista? Mitä kohtaa tästä et tajunnut?

Pupuleikeillä ainoastaan rasitetaan lisää muita veronmaksajia, ei suinkaan kannusteta työttömiä löytämään sitä olematonta työpaikkaa.
 
vierailija
Avaapa vaikka ihan Monsterin webbisivut, siellä on avoimia työpaikkoja vaikka kuinka. Vai luuletko koko sivuston olevan suuri salaliitto, ja puhdasta huijausta? Jos luulet, sitten suosittelisin hakemaan psykiatrista apua.
Kokeilepa ihan huviksesi hakea vaikkapa niitä kymmeniä labrahoitajan paikkoja, jotka ovat auki. Et pääse edes haastatteluun. Mistäköhän johtuu?

Ei asiat ole ihan niin yksinkertaisia kuin sinä annat ymmärtää. Huomaa kyllä, ettet ole käynyt kouluja. Sitäpaitsi et osaa edes analysoida itseäsi. Mietipä nyt uudestaan tuo ylimielisyyskohta narsismilistassa.
 
vierailija
Avaapa vaikka ihan Monsterin webbisivut, siellä on avoimia työpaikkoja vaikka kuinka. Vai luuletko koko sivuston olevan suuri salaliitto, ja puhdasta huijausta? Jos luulet, sitten suosittelisin hakemaan psykiatrista apua.

Eri asia on se, että kenelle ne ovat avoimia.
Tässähän se onkin. Ammu ei itekään kouluttamattomana pääsisi enää yhdellekään avoimista oleville aloille.
Paitsi 9e pvä. Kunnes joutuisi taas seuraavaan paikkaan.
 
Yhteistyössä