Miten tästä vitutuksesta pääsee eroon - työttömyys edessä, eikä työtä löydy.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olen tehnyt töitä ja opiskellut 14 vuotiaasta asti eli viimeiset 30 vuotta. Sain potkut massairtisanomisissa tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Pelkkää kusetusta työnantajan puolelta. Irtisnomisten jälkeen porukalle on tarjottu uusia töitä määräaikaisin työsopimuksin ja pienemmällä palkalla kuin ennen. Nyt loppuu minulta sekin. Tätä vitutuksen määrää ei pysty käsittämään.

Sen päälle vielä kun jatkuvasti syyllistetään työttömiä kotisohvilla makaaviksi työhaluttomiksi loisijoiksi, niin vitutus vain kasvaa entisestään. Pää poksahtaa ihan kohta. Töitä olen hakenut, mutta se on täysin turhaa, kun ikää on kohta 50 v. Nuoremmat ovat vieneet paikat, vaikka eivät ole olleet läheskään yhtä päteviä.

Olen niin helvetin katkera tästä tilanteesta. Haistakoon paska Sipila ja koko hallitus ja kaikki työttömiä syyllistävät.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja

Sipilä ja hallitusko sut irtisanoi?
 
Olen niin helvetin katkera tästä tilanteesta. Haistakoon paska Sipila ja koko hallitus ja kaikki työttömiä syyllistävät.[/QUOT
 
Mä oon samanikäinen kuin sä ja monet YT:t tässä takana ja aina vaan oon säilyttänyt työpaikkani. Olen ollut samalla työnantajalla vuodesta -96 (Kello tuli viime vuonna). Ekat YT:t oli 2008, silloin porukkaa lensi oikein urakalla pihalle. Itse oli varma, että osuu minuunkin.

EI osunut. Silloin päätin kuitenkin ruveta säästämään ja sijoittamaan pahan päivän varalle. Kolmet yt:t ollut tuon jälkeen ja yhä sitä vaan töissä ollaan. Hakenut muita töitä 5 vuotta, mutta en ole saanut mitään (toki ihan mitä vaan, millä palkalla tahansa en oo hakenutkaan).

Kämppä on kohta maksettu, sijoituksia on mukavasti, mä alan olla valmis siihen että saisin potkut. Oikeastaan haluaisin sitä. En tajua ihmisiä, jotka on vuosikausia töissä ja tuhlaa kaiken eivätkä säästä/sijoita lainkaan,
 
Miten tämä omakehu liittyy aloitukseen?

Minäkin olen säästänyt. Sijoittamiseen ei ole ollut varaa, ellei lasketa sitä, että oman talon olemme ostaneet pääkaupunkiseudulta. Asunnot ovat täällä niin kalliita, että asuntolainaa on vielä reilusti maksettavana. Perhe on elätettävänä.

En ole tuhlari, enkä päihdeongelmainen. Asiani olen aina hoitanut tunnollisesti ja tässä on kiitos. Pelkkää paskaa tulee niskaan, kun joutuu siirtymään työttömien paaria-luokkaan. Trendi näyttää olevan, että työttömiä saa haukkua ja kivittaa mielin määrin, vaikka työttömyys ei kovin monelle olekaan oma valinta.
 
Yhteistyössä