Työttömät, aktiivimalli on jo astunut voimaan!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Aktiivimalli aiotaan säätää taannehtivana lakina. Kaikilla työttömillä on jo menossa ensimmäinen aktiivisuutta koskeva tarkastelujakso, on ollut jo lokakuun alusta lähtien. Tästä vain ei ole viitsitty kertoa julkisuudessa, saati että siitä olisi informoitu työttömiä.

"”Lain voimaantulon vaikutusten nopeuttamiseksi sekä toimeenpanon selkeyttämiseksi ehdotetaan, että lain voimaan tullessa ensimmäinen aktiivisuutta koskeva tarkastelujakso alkaa laissa säädetystä poiketen 1 päivästä lokakuuta 2017. Aikaan 1.10.2017— 31.12.2017 sisältyy 65 etuuden maksupäivää. Työttömyysetuuden maksaminen täytenä tai alennettuna 1.1.2018 alkaen olisi riippuvainen henkilön aktiivisuudesta tarkastelujaksolla joka päättyisi 31.12.2017."

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jos työtön ei ajalla 1.10- 31.12 tänä vuonna tee tiettyjä päiviä palkkatyötä, niin hänen tukeaan leikataan ensi vuoden alussa. Se tarkoittaa sitä, että hallitus aikoo heittää romukoppaan taannehtivan lainsäädännön kiellon. Työttömyysturvan alentamiseen johtava tarkastelujakso on jo menossa, vaikka laista vasta keskustellaan eduskunnassa.

http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/12/10/taannehtiva-aktiivimalli/
 
Outoa, jos pitää paikkansa.
Käsittääkseni yksi lain perusperiaatteita on, että sitä ei voi muuttaa taannehtivasti.

Miten ihmiset osaavat toimia lain mukaan, jos sitä taannehtivasti muutetaan. Sama kun nyt määrättäisiin, että kaljan juonti on rikollista, ja rangaistus koskisi jo viimeisen puolen vuoden aikana kaljaa juoneita.
 
Höpö höpö. Itsellä tammikuussa työkkäri ja soittivat,että elä hätäile. Ne mitään oo leikkaamassa. Omaa oksaa yhteiskunta sahaa,kun ostovoima pienenee. Aina voidaan syödä makaronia ja jauhelihaa. Mutta työttömiä on paljon ja jos leikataan niin ruuat mätänee kauppaan.
 
Miten teet palkkatöitä, jos niitä ei kertakaikkiaan ole? Aseella uhatenko menen työpaikalle ja sanon, että nyt niitä töitä tänne tai alkaa päitä putoamaan??
 
Höpö höpö. Itsellä tammikuussa työkkäri ja soittivat,että elä hätäile. Ne mitään oo leikkaamassa. Omaa oksaa yhteiskunta sahaa,kun ostovoima pienenee. Aina voidaan syödä makaronia ja jauhelihaa. Mutta työttömiä on paljon ja jos leikataan niin ruuat mätänee kauppaan.

Jauheliha on kallista.

Heti näkee, että suomalaiset toisten rahoilla loisijat ovat tottuneet luksukseen.
 

Yhteistyössä