Neumann & Dingo on musiikkimaailman Väykkä, aikanne kuulkaa meni jo!

Hutkás Biehtár

Aktiivinen jäsen
29.03.2017
863
144
43
Aika paha, yli 60 % keikoista peruttu :eek:

No, eihän tota Nipan määkimistä kukaan enää halua kuunnella :whistle: Ja kaverit ei tunnusta tosiasioita itselleen, "taloudelliset" syyt = kun bändiä ei haluta kuunnella, niin ei tosiaan haluta.


Dingon keikkoja perutaan – lipunmyynti tuotti pettymyksen

Dingo teki paluun pitkän tauon jälkeen viime keväänä.

Dingo (yhtye)
2.11.2017 klo 15:59
13-3-9454288.jpg

Dingo kertoi paluustaan vuoden alkupuolella.Sini Liimatainen / Yle
13-3-8576359.jpg

Antti Laakso


Dingon konsertteja on jouduttu perumaan riittämättömän lipunmyynnin takia.

Viisi kahdeksasta jäljellä olevasta keikasta perutaan. Keikat piti järjestää Kuopiossa, Turussa, Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä marraskuussa.

– Näillä tuotto-odotuksillla tuntui viisaammalta perua nämä muutamat konsertit, joissa on raskaat kulurakenteet, yhtyeen pr:stä vastaavan Liekki Promotionin Nora Norrlin sanoo.

Yhtye ilmoittaa keikkojen perumisen syyksi taloudelliset syyt. Porissa Dingo kuitenkin esiintyy, samoin Oulussa ja Jyväskylässä. Näillä paikkakunnilla ennakkomyynti on näyttänyt Norrlinin mukaan paremmalta.

1980-luvulla jättisuosioon noussut Dingo teki ensimmäisen keikkansa klassisessa kokoonpanossa pitkän tauon jälkeen viime keväänä.

Alkuvuoden uutisointia, riidat sovittu

https://yle.fi/uutiset/3-9452791
 
”Dingon lasku tapahtui yhtä nopeasti kuin nousu huipulle. Pave Maijanen keskittyi tuottajan roolissaan levytyksiin, mutta tiesi toki samalla, missä julkisuusmyllyssä yhtyeen jäsenet elivät.
− Heidät revittiin lopulta kappaleiksi. Bändi tuupertui suosion alle, Maijanen toteaa.”


Höpönpöpön. Jengi kyllästyi koko bändiin ja noihin biiseihin. Ei päästy enää alkuaikojen tasolle biiseissä. Onhan Autiotalo kyllä hieno biisi.
 

Yhteistyössä