Uusi miesystävä, vain yksi asia arveluttaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja TyttöC91
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

TyttöC91

Vieras
Olen seurustellut 3 kuukautta ja korvia myöten pihkassa. Kaikki miesystävässäni vaikuttaa hyvältä ja yhteisestä tulevaisuudesta tulee koko ajan haaveiltua. Itse olen 26-vuotias, mies 30v. Hän on hyvässä työssä ja aina ollut eteenpäinmenevä ihminen. Opiskellut tai ollut töissä, yleensä molempia.

Se mikä arveluttaa on hänen huumemyönteisyytensä. Hän mm. kannattaa kannabiksen laillistamista (ihan hyvin perustellut sen). Itse ei käytä huumeita juurikaan (omien sanojen mukaan), mutta kertoo että opiskeluaikoina tuli kokeiltua melkeinpä kaikkea. Nykyään saattaa polttaa kannabista jossain spesiaalioloissa, kenties jotain rankempaakin ottaa, pääosin pysyy tosin viineissä ja oluissa.

Niin, kysynkin, että pitäisikö olla huolissaan?
 
Ei kannata olla suhteessa tuollaiseen jos on huume myönteinen. Sitten kun on lapsia niin kiva joutua sossun seurantaan äijän huumepössyttelyn takia. Ja usko pois joskus mies aloittaa sen vedoten siihen että tarvitsee rentoutusta töiden jälkeen. Nyt ehkä vielä esittää sulle kun suhde on vasta alussa.
 
Ja huumeet vaikuttaa jo siimahäntiinkin, joten kannattaa todella harkita suhdetta.
 
Minäkin kannatan kannabiksen laillistamista, enkä edes käytä. Miten ap, käytätkö alkoholia? Hyväksytkö sen toiseltakin? Minusta omakin mies saisi heivata alkoholin ja ottaa kukan tilalle... Paljon parempi niin.
 
Samalla logiikalla; Ite kannatan sitä että laitettaisiin enemmän rahaa vanhustenhoitoon, onko siis vaarana että tulen itsekkin vanhukseksi nopeammin..? Myönteisyys ei tarkota että ite olisi erityisemmin huumefanaatikko.. ja suurin osa ihmisistä on joskus jotain kokeillu. Itellä samoin, oon kokeillu ja sinne ne teini-ikään jäi. Äly hoi..
 
Hmmm... on varmaan eri asia, että mitä on tehnyt aiemmin (tai jopa nyt), kuin mitä tulisi tekemään perheellisenä. Mielipiteet ei myöskään tarkoita sitä, että kuinka itse käytännössä toimisi. Vaikka hän nyt sattuisi olemaan suopea kannabiksen laillistamiselle, niin luuletko, että hänestä tulisi täysi pössyttelijä (perheellisenä), vaikka se laillistettaisiin? Enhän minä häntä tunne, mutta enpä usko, mikäli hän ei mikään aktiivipössyttelijä ole ollutkaan. Minusta aika sama juttu on se, että vaikka kaikki alkoholinmyynti vapautettaisiin myös ruokakauppoihin, niin en minä joisi alkoholia pisaraakaan enemmän, kuin nytkään. Ennen lapsia tuli opiskeluaikoina (tietty) hiukan enemmän otettua ja mentyä, mutta enhän nyt tietenkään tässä elämän vaiheessa toimisi yhtään "holtittomasti". En tosiaan häntä tunne, mutta osaatko ajatella asian näin, vai ajatteletko, että jos teille tulisi perhe, ja kannabis laillistettaisiin, niin hän yhtäkkiä muuttuisi pilviveikoksi? :D
 
Haluaisit kovasti kuitenkin toimia holtittomasti.
 
No kyselin tästä asiasta lisää ja hän sanoi, että on viimeksi edes pössytellyt 3 vuotta sitten. Sanoo, ettei sinällään koe huumeita ihan niin vaaralliseksi kuin mitä pelotallaan, mutta tietää riskit. Pääsyynä, ettei viitti leikkiä enää lainkaan on laki ja duuni. Duunissa näissä asioissa ollaan todella vanhanaikaisia. Ja etenkin kannabis, vaikka on suht. harmiton, näkyy testeissä pitkään.

Joten emmä kyllä oo enää yhtään huolissani.

Itse en ole koittanut mitään huumetta, eikä kyllä kiinnostakkaan. Alkoholia tulee kyllä käytettyä aika normaalisti ikäiseni naisen tavoin. Eli aika usein hillittyä 2-3 annosta vkl. ja sitten joskus harvemmin tulee bailattuakin ja juotua enempi.

Mies juo sille päälle sattuessaan vähän enempi, mutta koskaan ei esim. aamuisin ole ollut toimintakyvytön missään mielessä :)
 
Opiskelupiireissä touhu on vähän eri asia. Noloahan se olis jos ei vähän koittais siellä erilaisia asioita. Harvasta noista tulee mitään vakikäyttäjää. Vaarallisempaa se on esim. maaseudun junttipiireissä, joissa ite elän. Siellä se huume vaan useimmiten on viina.
 
Kannabiksen lääkekäytön hyväksyn, ja ilman muuta uskon ja tiedän että esim.rauhoittavia voi käyttää oikein ja tarpeeseen, vaikka ne nykyään tuomitaan huumeina.
Minkään huumeen viihdekäyttöä en hyväksy, enkä uskaltaisi ryhtyä suhteeseen kovia huumeita kokeilleen kanssa, enkä edes mietoja huumeita käyttävän kanssa.
 
Tutkaile kaveripiiriä. oma mielipide: heivaisin..

Kaveripiiri on aika monipuolinen, mutta kyllä sen ytimen muodostaa hänen lukioaikaiset kaverit. Nämä ovat akateemisia ja hyvin pärjääviä. Eivät vaikuta ongelmaisilta.

Toki hänellä on aika paljonkin erilaisia kavereita, mutta ainakaan mihinkään huumehörhöihin en ole törmänny.

Aika meininki täällä on :) No mä olen rakastumassa tähän mieheen, joten ei se tämmösiin seikkoihin kaadu. Eri olis jos olis todellakin addikti.
 
Unohda koko tyyppi. Ei tuollaisen kanssa voi ainakaan perhettä perustaa. En ikimaailmassa uskaltaisi jättää lapsia pössyttelevän ukon hoitoon. Siitä voidaan lapset jopa ottaa huostaan. Enkä haluaisi parisuhteessa olla käytännössä yksinhuoltajana, kun pössyttelevän ukon vapaa-aika menee omaan rentoutumiseen huumehöyryissä.
 
Yhteistyössä