Tavattoman kaunis ajatus. Ideaalimaailmaa odotellessa tässä kuitenkin ehtii muutama tuhat ihmissukupolvea elää ja kuolla.
Minä koen, että tärkein ja paras asia, minkä voin lapselle opettaa, on kertoa elämän realiteetit ja opettaa häntä selviytymään niiden kanssa. Ei kannata tehdä itsestään maalitaulua, siitä ei saa koskaan palkintoa. Jos siitä selviää olemalla kuin muut, niin sehän on helppo ja hyvä tapa selviytyä. Siihen "ketään ei saa kiusata" ja "sinulla on oikeus sitä ja tätä" - jankkaamiseen voi käyttää koko ihmiselämän, mutta se ei auta lasta. Se lapsen oma avuttomuus ja viha, jota muiden lasten harrastama nöyryyttäminen hänessä aiheuttaa, kasvaa ja koteloituu vuosien myötä ja voi vaikuttaa koko loppuelämän. Pahimmillaan hän omaksuu asenteen, jossa kaikki kritiikki onkin pilkkaamista, ei suinkaan yritystä auttaa. Hän alkaa ajatella, että ristiriidat muiden kanssa johtuvat aina muista, jotka polkevat hänen oikeuttaan olla sellainen kuin on. Mikä valtava väärinymmärryksen taakka nuorelle ihmiselle. Kuinka surullista, jos vanhemmat mitenkään lisäävät tätä taakkaa.
Se menee näin, että lapsella on oikeus sosiaalistua siihen ryhmään, jonka kanssa hän herkimmät vuotensa elää. Hänellä on oikeus harjoitella siinä ryhmässä itsensä suojaamisen taitoja, harmaan eri sävyjä, ryhmäkäyttäytymistä ja tilannetajua. Niitä ei voi harjoitella, jos ei tule ryhmän hyväksymäksi. Se voi olla muutenkin vaikeaa, ja jos kotoa vanhemmilta tulee perintönä tahallaan provosoiva asenne, jota lapsi ei tietenkään itse tiedosta ilmentävänsä, niin se voi olla mahdotonta. Nuori ei silloin koskaan opi elämän tärkeimpiä asioita, joista olisi hänelle paljon apua myöhemmin myös työelämässä.
Onko se niin kamalaa harrastaa jujutsua ja jalkapalloa rytmitanssin ja posliininmaalauksen sijasta, jos se auttaa lasta elämään ehyemmän ja tasapainoisen lapsuuden ja nuoruuden. Ei minusta.