mietin
mitä hyötyä diagnoosista on ollut teille? Vaivahan ei varsinaisesti ole korjattavissa, mutta oletteko saaneet jonkinlaista apua elämäänne?
mitä henkilökohtainen avustaja tekee lapsen kanssa koulussa, ihan konkreettisesti?Hyöty ehdottomasti suurempi kuin haitta. Itse en ole haittaa edes todennut. Saatiin avustaja, toimintaterapiaa, kiinteä yhteys hoitopuolen ammattilaisiin, henkistä tukea, olisi saatu paljon enemmänkin apua jos olisi tarvittu, mutta onneksi kaikki lähti sujumaan ilmankin.
Lisään vielä, että ilman diagnoosia teillä voi olla todellisia vaikeuksia saada lapsellenne esimerkiksi henkilökohtaista avustajaa, vaikka hän sitä esimerkiksi koulussa selkeästi tarvitsisi. Ongelma on myös se, että ilman diagnoosia koulun valinta ei välttämättä ole lapsen eduksi. Lapsi voidaan leimata häiriökäytöksisiin lapsiin, ja pahimmillaan joutua todella ongelmatapauksien luokalle koulussa, kun taas diagnoosin avulla koulun valinta tapahtuu diagnoosin mukaan.
Luepa tuo aiempi viestini. Älkää jättäkö diagnoosia hakematta vain omien pelkojenne takia.no sepäs se mullakin.. kiinnostaa, onko joku kokenut, että kannatti diagnosoida. eli että sai jotain konkreettista apua, josta lapsikin hyötyi.
kiinnostaa myös, jos joku haluaa sanoa, että olisi ollut paras todeta asia omassa päässään, mutta jättää ikäänkuin nimeämättä ominaisuus lapselle itselleen
Lapsellani on ollut henkilökohtainen avustaja eskarissakin ja homma toimii loistavasti. Avustaja toimii myös muun luokan kanssa, ei nökötä koko ajan oman lapseni kanssa vaan ohjaa myös muita, eivätkä lapset pidä sitä ollenkaan outona, päinvastoin, he pitävät avustajaa vain hauskana lisänä. Käytännössä avustaja pitää huolen siitä, että lapsi selviytyy siirtymätilanteista, pysyy keskittyneenä koulutehtävien ajan ja ohjaa toimintaa niin, että lapsen toiminta luokassa sujuu ongelmitta. Tukee vaikeissa tilanteissa.mitä henkilökohtainen avustaja tekee lapsen kanssa koulussa, ihan konkreettisesti?
Jos lapsi on normiluokalla, eikö avustaja ihmetytä muita ja aiheuta kiusaamista?
Auttaa loytämään oikeaan luokkaan, merkkaamaan läksyt, ,tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan, auttaa luokkaretkillä (meillä ei poika esim vielä4. Luokallakaan ollut valmis kulkemaan yksin liikenteessä ja oli normiluokalla koska älyssä ja oppimisessa ei ollut vikaa-mitä henkilökohtainen avustaja tekee lapsen kanssa koulussa, ihan konkreettisesti?
Jos lapsi on normiluokalla, eikö avustaja ihmetytä muita ja aiheuta kiusaamista?
Ohjaa huomion oikeaan suuntaan, selvittää tehtävänantoja, opastaa tehtävissä, auttaa keskittymisessä, helpottaa jumitilanteissa, kannustaa, rohkaisee jne.mitä henkilökohtainen avustaja tekee lapsen kanssa koulussa, ihan konkreettisesti?
Jos lapsi on normiluokalla, eikö avustaja ihmetytä muita ja aiheuta kiusaamista?
Minä olen tiennyt lapseni diagnoosin jo viisi vuotiaasta. Lapseni ongelmiin ei vain ole suostuttu puuttumaan, vaikka olen toistuvasti apua hakenut eri tahoilta ( esim. Tk-lääkäri, koulupsykologi, terveydenhoitaja, kasvatusneuvola). Vasta nyt olemme päässeet tutkimuksiin. Tuen saamisen puute on jo valitettavasti tehnyt tehtävänsä esim. koulumenestyksen suhteen.Minusta diagnoosi kannattaa hakea. Jos lapsesi on jo noin 'vanha', hän voi hyötyä diagnoosista jatko-opinnoissaan ja säästyä monelta vaivalta elämässään myöhemmin, itsenäistyttyään. Esimerkiksi meillä on osastolla ollut aikoinaan mies, joka oli siinä vaiheessa jo reilusti yli kolmenkymmenen ja kärsinyt erilaisuuden tunteistaan koko elämänsä, mutta asiaa ei koskaan oltu kenenkään toimesta tutkittu, vaikka mies oli selvästi kokenut aina olevansa ulkopuolinen. Ei ollut koskaan osannut hakea neuvoja tai vertaistukea, kun ei tiennyt mikä hänessä on vikana. Kyseessä oli traaginen as-lapsen kohtalo: koulukiusaamista, ymmärtämättömyyttä lapsen vaikeuksia kohtaan, ulkopuolisuuden tunnetta... ja syyksi paljastui aspergerin oireyhtymä. Millainen lie olisi elämä ollut, jos hän olisi alunpitäen tiennyt, että tukea on saatavilla, eikä hän ole ainoa tällä planeetalla, joka noista ongelmista kärsii?
tarkoitatko, että tuettaisiin sitä, että lapsi muuttuisi ja alkaisi enemmän hakeutua muiden joukkoon vai että tuettaisiin sitä, että on ihan okei olla ottamatta kontaktia muihin?Ja vielä as-lapsista sen verran, että usein sosiaaliset tarpeet ovat erilaisia kuin ns. taviksilla. Heitä ei siis välttämättä liikauta pätkääkään se, että ovat yksin eivätkä osaa/halua ottaa kontaktia muihin. Tämmösiä asioita voidaan dg:n ja terapioiden avulla tukea.
No veikkaisin, että paras tapa voisi olla tukeminen siinä, että pärjää tilanteissa, joissa joka tapauksessa joutuu ottamaan kontaktia muihin ihmisiin, vaikka ei sitä itse siinä tilanteessa haluaisi tai kokisi luontevaksi.tarkoitatko, että tuettaisiin sitä, että lapsi muuttuisi ja alkaisi enemmän hakeutua muiden joukkoon vai että tuettaisiin sitä, että on ihan okei olla ottamatta kontaktia muihin?
Onnea, ja on syytäkin olla ylpeäEsikoislikalla on todettu asp.
Lähtee just nyt englantiin yliopistoon.
Isi halkeaa ylpeydestä.
Sehän ei mikään sairaus olekaan, vaan ominaisuusEsikoislikalla on todettu asp.
Lähtee just nyt englantiin yliopistoon.
Isi halkeaa ylpeydestä.
Esikoislikalla on todettu asp.
Lähtee just nyt englantiin yliopistoon.
Isi halkeaa ylpeydestä.