kärpäspaperi
Eli kaipaisin uusi näkökulmia omaan elämäntilanteeseeni.
Ja tiedän jo valmiiksi, että itse olen tilanteesee päätynyt ja antanut asioiden ajautua tähän pisteeseen.
Eli tilanne mahd. lyhyesti:
Olemme miehen kanssa olleet yhdessä miltei 10 vuotta. Emme ole naimisissa. Tapasimme melko nuorina ja itselleni tämä on ensimmäinen vakava suhde. Olemma nyt noin 30 vuotiaita. Mies oli jo tavatessamme perustanut yrityksen ja on erittäin yrittäjä henkinen ja on aina tehnyt paljon töitä. Itse olin vielä opiskelija tavatessamme ja sittemmin saanut ihan vakityön. Asumme paikkakunnalla jossa mies on syntynyt ja miehen koko perhe/suku asuu täällä. Omat sukulaiseni asuvat usein sadan kilomertinpäässä.
Suhteen alkuaikoina juhlimme paljon, vietimme aikaa kavereiden kanssa ja reissasimme sen minkä nyt mies työltään ehti. Sitten mies alkoi haaveilla lapsesta. Itselleni lapsen hankkiminen ei ikinä ole ollut mikään välttämättömyys. Päätimme kuitenkin alkaa yrittämään lasta. Pari vuotta menikin tässä yrityksessä kunnes saimme esikoisemme. Samoihin aikoihin miehelle tuli stressaavampaa aikaa yrityksen kanssa ja hänen alkoholinkäyttönsä karkasi käsistä. Kaikki aika meni joko töissä tai juoden. Jäin käytänösä yksin vauvan kanssa. Vauva sattui vielä olemaan itkuinen ja erittäin huonosti nukkuva. Olimme päätyä eroon. Mutta lapsen ollessa noin vuoden mies ryhdistäytyi ja jatkuva juominen jäi. Toki välillä iltoja kavereiden kanssa oli mutta tämä on mielestäni ihan ok. Itse en kuitenkaan koskaan ole voinut lähteä juhlimaan tai yhtään minnekään ellen ole hankkinut lapselle ulkopuolista hoitajaa.
Lapsen ollessa vuoden palasin myös itse takaisin töihin, koska koin jatkuvasti yksin kotona olon puuduttavana. Suhteemme alkoi taas muuttua paremmaksi. Toki mies teki vieläkin paljon töitä, joten lapsen kanssa olin paljon kahden. Ja lapsella pitkät hoitopäivät koska ne menivät täysin minun töitteni mukaan. Mies tekee siis 6 päivänä viikossa töitä. Ja ylensä aamusta iltaan. Itse teen sen 8 tuntia viitenä päivänä viikossa + miehen yrityksen paperitöitä sen mitä saan lapsen kanssa tehtyä.
Mies alkoi haaveilla toisesta lapsesta jo esikoisen ollessa vuoden. Itse olin ajatusta vastaan. Mutta siinä vaiheessa kun esikoinen alkoi olla kolmen vanha mies sai jotenkin minut ylipuhutta että yrittäisimme toista lasta. Tällöin parisuhteessa oli mielestäni kaikki hyvin. Rahatilanteemme oli hyvä ja olin jo niin tottunut siihen, että mies on paljon poissa kotoa. Tulinkin yllättäen heti raskaaksi.
Nyt tilanne on se, että menossa on ihan loppuraskaus. Melkein heti raskauduttani miehen alkoholinkäyttö alkoi lisääntyä. Tai ainakin sen jälkeen aloin huomata sen lisääntyneen, nyttemmin mietin, että enkö vain ollut nähnyt merkkejä aikasemmin. Tällä hetkellä mies juo joka päivä. Arkisin ehkä noin 2-8 olutta illassa ja lauantaisin sitten enemmän. Yleensä häipyy lauantaina iltapäivällä töistä tultuaan ja palaa joskus sunnuntai aamuna tai päivällä ja menee suoraan nukkumaan. Nukkuu sitten koko päivän. Viikot tekee yhä töitä niin, että tulee yleensä kotiin kun lapsi on jo nukkumassa. Ja on sitten illan autotallissa tai naapurissa juomassa. Mies ei vietä siis käytännössä yhtään aikaa lapsen tai minun kanssani. Hoidan yksin kodin siivouksen, ruoanlaitot, kaupassakäynnit, lämmityksen yms.
Tilanteesta on keskusteltu, mutta mies ei näe käytöksessään mitään väärää. Hän on valmis ennemmin eroamaan kuin lopettamaan juomista.
Ja nyt moni varmaan ihmettelee, että miksi oikein tässä suhteessa olen. Tärkein syy on raha. Vaikka minulla vakityö onkin, ei tuloni ole mitenkään erikoisen hyvät. En usko, että kahden lapsen kanssa pärjäisin tai joutuisimme ainakin luopumaan paljosta. Olen itse elänyt lapsuuteni köyhyydessä ja samaa en omille lapsilleni halua. Ja varsinkin kun nyt joudun olemaan uuden lapsen takia ainakin sen vuoden kotona. Ja siis selvennyksesi vielä, että mies ei elätä minua. Tienaan sen verran, että maksan ruoat kaikki (koska mies ei käy koskaan kaupassa), puolet sähköstä, vakuutuksista yms. Mutta säästän siinä, että talo jossa asumme on kokonaan miehen ja hän on sen yksin maksanut joten asumiskuluja ei tule, muutakuin sähkö, vesi yms. Sekä mies on ostanut minulle auton johon minulla ei yksin olisi varaa, mutta jonka kulut kyllä hoidan itse.
Toisekseen, jos ero tulisi haluaisin muuttaa omalle kotiseudulleni, mutta sitten lapsilla ei olisi mahdollisuutta tavata isäänsä. Tätä en voisi lapsille tehdä. Joten joutuisin asumaan paikkakunnalla jossa minulla ei olisi ollenkaa tukiverkkoa. Miten pärjäisin jos minulla ei olisi koskaan mahdollisuutta saada lapsia hoitoon tms. Nyt ainut jolle olen lapsen antanut hoitoon on miehen äiti. ( siis päiväkodin lisäksi) Mutta tuskin kehtaisin eron jälkeen enää tätä pyytää. Sen varaan en voi laskea, että mies voisi lapsia hoitaa. Koska ei siihen nytkään kykene. Enkä uskaltaisi antaa lapsia edes yön yli vierailulle miehen luokse, koska en usko hänen pystyvän olemaan selvinpäin edes yhtä iltaa.
Ja muutenkin, en selviäisi edes muuttokuormasta näin viimeisilläni raskaana. Elämä olisi paljon yksinkertaisempaa jos tätä toista lasta ei olisi päätetty hankkia. Nyt vain jollaintapaa odotan, että lapsi syntyisi ja näkisin että muuttuukko tilanne mihinkään suuntaan. Ja muutenkin mietin, että ylireagoinko vain kun tilanne ei kuitenkaan ole kestänyt niin mahdottoman kauan. Vain sen reilu puoli vuotta. Ja lisäksi tuntuu vain helpommalta olla eroamatta. Mieshän ei käytännössä ole koskaan läsnä. Joten tavallaan eroamisesta tulisi hirveä vaiva, mutta olisiko siitä loppujen lopuksi mahdottoman paljon edes hyötyä. Yksin lasten kanssa olisin silti. Uutta suhdetta en tosiaankaan halua.
Ja tiedän jo valmiiksi, että itse olen tilanteesee päätynyt ja antanut asioiden ajautua tähän pisteeseen.
Eli tilanne mahd. lyhyesti:
Olemme miehen kanssa olleet yhdessä miltei 10 vuotta. Emme ole naimisissa. Tapasimme melko nuorina ja itselleni tämä on ensimmäinen vakava suhde. Olemma nyt noin 30 vuotiaita. Mies oli jo tavatessamme perustanut yrityksen ja on erittäin yrittäjä henkinen ja on aina tehnyt paljon töitä. Itse olin vielä opiskelija tavatessamme ja sittemmin saanut ihan vakityön. Asumme paikkakunnalla jossa mies on syntynyt ja miehen koko perhe/suku asuu täällä. Omat sukulaiseni asuvat usein sadan kilomertinpäässä.
Suhteen alkuaikoina juhlimme paljon, vietimme aikaa kavereiden kanssa ja reissasimme sen minkä nyt mies työltään ehti. Sitten mies alkoi haaveilla lapsesta. Itselleni lapsen hankkiminen ei ikinä ole ollut mikään välttämättömyys. Päätimme kuitenkin alkaa yrittämään lasta. Pari vuotta menikin tässä yrityksessä kunnes saimme esikoisemme. Samoihin aikoihin miehelle tuli stressaavampaa aikaa yrityksen kanssa ja hänen alkoholinkäyttönsä karkasi käsistä. Kaikki aika meni joko töissä tai juoden. Jäin käytänösä yksin vauvan kanssa. Vauva sattui vielä olemaan itkuinen ja erittäin huonosti nukkuva. Olimme päätyä eroon. Mutta lapsen ollessa noin vuoden mies ryhdistäytyi ja jatkuva juominen jäi. Toki välillä iltoja kavereiden kanssa oli mutta tämä on mielestäni ihan ok. Itse en kuitenkaan koskaan ole voinut lähteä juhlimaan tai yhtään minnekään ellen ole hankkinut lapselle ulkopuolista hoitajaa.
Lapsen ollessa vuoden palasin myös itse takaisin töihin, koska koin jatkuvasti yksin kotona olon puuduttavana. Suhteemme alkoi taas muuttua paremmaksi. Toki mies teki vieläkin paljon töitä, joten lapsen kanssa olin paljon kahden. Ja lapsella pitkät hoitopäivät koska ne menivät täysin minun töitteni mukaan. Mies tekee siis 6 päivänä viikossa töitä. Ja ylensä aamusta iltaan. Itse teen sen 8 tuntia viitenä päivänä viikossa + miehen yrityksen paperitöitä sen mitä saan lapsen kanssa tehtyä.
Mies alkoi haaveilla toisesta lapsesta jo esikoisen ollessa vuoden. Itse olin ajatusta vastaan. Mutta siinä vaiheessa kun esikoinen alkoi olla kolmen vanha mies sai jotenkin minut ylipuhutta että yrittäisimme toista lasta. Tällöin parisuhteessa oli mielestäni kaikki hyvin. Rahatilanteemme oli hyvä ja olin jo niin tottunut siihen, että mies on paljon poissa kotoa. Tulinkin yllättäen heti raskaaksi.
Nyt tilanne on se, että menossa on ihan loppuraskaus. Melkein heti raskauduttani miehen alkoholinkäyttö alkoi lisääntyä. Tai ainakin sen jälkeen aloin huomata sen lisääntyneen, nyttemmin mietin, että enkö vain ollut nähnyt merkkejä aikasemmin. Tällä hetkellä mies juo joka päivä. Arkisin ehkä noin 2-8 olutta illassa ja lauantaisin sitten enemmän. Yleensä häipyy lauantaina iltapäivällä töistä tultuaan ja palaa joskus sunnuntai aamuna tai päivällä ja menee suoraan nukkumaan. Nukkuu sitten koko päivän. Viikot tekee yhä töitä niin, että tulee yleensä kotiin kun lapsi on jo nukkumassa. Ja on sitten illan autotallissa tai naapurissa juomassa. Mies ei vietä siis käytännössä yhtään aikaa lapsen tai minun kanssani. Hoidan yksin kodin siivouksen, ruoanlaitot, kaupassakäynnit, lämmityksen yms.
Tilanteesta on keskusteltu, mutta mies ei näe käytöksessään mitään väärää. Hän on valmis ennemmin eroamaan kuin lopettamaan juomista.
Ja nyt moni varmaan ihmettelee, että miksi oikein tässä suhteessa olen. Tärkein syy on raha. Vaikka minulla vakityö onkin, ei tuloni ole mitenkään erikoisen hyvät. En usko, että kahden lapsen kanssa pärjäisin tai joutuisimme ainakin luopumaan paljosta. Olen itse elänyt lapsuuteni köyhyydessä ja samaa en omille lapsilleni halua. Ja varsinkin kun nyt joudun olemaan uuden lapsen takia ainakin sen vuoden kotona. Ja siis selvennyksesi vielä, että mies ei elätä minua. Tienaan sen verran, että maksan ruoat kaikki (koska mies ei käy koskaan kaupassa), puolet sähköstä, vakuutuksista yms. Mutta säästän siinä, että talo jossa asumme on kokonaan miehen ja hän on sen yksin maksanut joten asumiskuluja ei tule, muutakuin sähkö, vesi yms. Sekä mies on ostanut minulle auton johon minulla ei yksin olisi varaa, mutta jonka kulut kyllä hoidan itse.
Toisekseen, jos ero tulisi haluaisin muuttaa omalle kotiseudulleni, mutta sitten lapsilla ei olisi mahdollisuutta tavata isäänsä. Tätä en voisi lapsille tehdä. Joten joutuisin asumaan paikkakunnalla jossa minulla ei olisi ollenkaa tukiverkkoa. Miten pärjäisin jos minulla ei olisi koskaan mahdollisuutta saada lapsia hoitoon tms. Nyt ainut jolle olen lapsen antanut hoitoon on miehen äiti. ( siis päiväkodin lisäksi) Mutta tuskin kehtaisin eron jälkeen enää tätä pyytää. Sen varaan en voi laskea, että mies voisi lapsia hoitaa. Koska ei siihen nytkään kykene. Enkä uskaltaisi antaa lapsia edes yön yli vierailulle miehen luokse, koska en usko hänen pystyvän olemaan selvinpäin edes yhtä iltaa.
Ja muutenkin, en selviäisi edes muuttokuormasta näin viimeisilläni raskaana. Elämä olisi paljon yksinkertaisempaa jos tätä toista lasta ei olisi päätetty hankkia. Nyt vain jollaintapaa odotan, että lapsi syntyisi ja näkisin että muuttuukko tilanne mihinkään suuntaan. Ja muutenkin mietin, että ylireagoinko vain kun tilanne ei kuitenkaan ole kestänyt niin mahdottoman kauan. Vain sen reilu puoli vuotta. Ja lisäksi tuntuu vain helpommalta olla eroamatta. Mieshän ei käytännössä ole koskaan läsnä. Joten tavallaan eroamisesta tulisi hirveä vaiva, mutta olisiko siitä loppujen lopuksi mahdottoman paljon edes hyötyä. Yksin lasten kanssa olisin silti. Uutta suhdetta en tosiaankaan halua.