Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Miksiköhän näitä asioita on hurjan kamala myöntää. Ei minusta tunnu yhtään pahalle se, että japanilaiset on keskiverroin älykkäämpää ja ahkerampaa kansaa kuin me? En mä siltikään tunne itseäni mitenkään huonommaksi...
Tulos julkistettaisiin kyllä mikäli somaleilla olisi suomalaisia korkeampi tulos. Ihan oikeasti. Sitten revittäisiin otsikoita siitä, että miten fiksuja somalit ovat ja miten juntteja suomalaiset.
Jos tulosta ei julkisteta, niin meistä ihan jokainen tietää miksi.
Niitä on vaikea myöntää jos oma itsetunto on huono ja niillä jotka aatteisiin fanaattisesti sortuvat se yleensä on. On kovin paljon helpompaa ottaa jonkun toisen valmiiksi pureskelema totuus ja tehdä sen varjolla itsestään hyvä ihminen. Siitä tulee hyvä olo ja lopulta kun on riittävän syvällä on mahdotonta ajatella ettei tämä sitten toimikaan.
Masentavaa. Ihminen joka ei ajattele itse, ei koskaan elä itse.
Somaliassa on älykästä porukkaa, ne eivät välttämäti ole vain lähteneet sieltä. Esimerkiksi Mogadishussa on upeita lukaaleita ja hyvin toimeentulevia ihmisiä. Ei niissä asuvilla ole mitään aikomusta nostaa kytkintä ja lähteä tulemaan kohti Eurooppaa.
Somaliassa on älykästä porukkaa, ne eivät välttämäti ole vain lähteneet sieltä. Esimerkiksi Mogadishussa on upeita lukaaleita ja hyvin toimeentulevia ihmisiä. Ei niissä asuvilla ole mitään aikomusta nostaa kytkintä ja lähteä tulemaan kohti Eurooppaa.
Älykkyys ei korreloi varakkuuden kanssa.
Totta! Miten selittyy tämä:Älykkyys ei korreloi varakkuuden kanssa.
Ei, mutta henkiinjäämisen kyllä. Mogadishun sija on maailman viiden vaarallisemman kaupungin joukossa. Se ettei tuloksia julkaistu (juttu on vanha) on tieteelliseltä kannalta toimimatonta. Eihän se kerro kuin näiden testiin osallistuneiden somalialaisten älykkyyden suhteen verrattessa ryhmään x suomalaisia.
Totta! Miten selittyy tämä:
Taloussanomissa lukee ihan selvästi, tässä ja pätkä siitä:
"-Uusi työni Handelsbankenissa on erittäin mielenkiintoinen kombinaatio lääketiedettä ja bisnestä. Tämä on näköalapaikka tulevaisuuden lääketieteeseen ja lääkehoitoon. Yritysanalyytikkona näkee sellaisia lääkkeitä, jotka ovat nyt kehitteillä ja tulevat käyttöön neljän viiden vuoden kuluttua tai ehkä myöhemminkin. Näköalapaikkana tämä on ehkä parempikin, kuin olla tutkijana jossain yliopistossa, jossa katsotaan hyvin kapeaa sektoria. Tässä tehtävässä sektoria katsotaan laajemmin."
Älykkyyttä on montaa eri lajia ja jopa niille jotka ovat Mensan jäseniä on osin arvoitus ymmärtää miksi osa saa aikaan niin paljon enemän kuin muut.
Katsopa uusin dokumentti - ei se ole uusia asia, vaan meille näytetään viimeisenä?Ei, mutta henkiinjäämisen kyllä. Mogadishun sija on maailman viiden vaarallisemman kaupungin joukossa. Se ettei tuloksia julkaistu (juttu on vanha) on tieteelliseltä kannalta toimimatonta. Eihän se kerro kuin näiden testiin osallistuneiden somalialaisten älykkyyden suhteen verrattessa ryhmään x suomalaisia.
Sitä somalien älykkyyden osalajia vielä odotellaan. Ainakaan sillä ei ole vaurautta ja hyvinvointia tehty.... ehkäpä jotain muuta...
Älykkyyttä on montaa eri lajia ja jopa niille jotka ovat Mensan jäseniä on osin arvoitus ymmärtää miksi osa saa aikaan niin paljon enemän kuin muut.
Älykkyys ja ihmisenä hyvyys eivät ole sama asia. Epäilen että huomattavaa osaa älykkäitä ei pahemmin kiinnosta miten normitallaajilla menee. Olemme ikäänkuin planktonia, välttämätöntä mutta emme niin merkityksellistä.
Sitä mikä on minkä tahansa populaation keskimääräinen arvomaailma ''Mensalaisista'' pitää kysyä tältä parin prosentin populaatiolta itseltään. Yksilön mielipiteellä tai asenteella ei ole niin suurta merkitystä, sensijaan ryhmän valtamielipiteellä on.. koska näiden joukosta löytyy kuitenkin keskimääräistä enemmän vaikuttajia.
Älykkyyttä on vain yhdenlaista. Tuo on ainoastaan niiden typerämpien puolustus, ettäkö älykkyytä olisi monenlaista.
Sitä kutsutaan Gardnerin moniälykkyysteoriaksi, joka sopii paremmin esimerkiksi yhteen lahjakkuuden eri muotojen kanssa kuin vanhemmat ja jäykemmät älykkyysmallit.
Tämä selittää tuolla ylempänä olevan esimerkin lääkäristä ''yrityspuolella''. Olisiko kapasiteettia ollut enemmän kuin mitä aiemmat työtehtävät antoivat käyttää.. siinä voi tulla kyllästyminen.
Älykkyys on älykkyyttä.
Lahjat ovat lahjoja ja kyvyt kykyjä, ei niitä pidä sotkea älykkyyteen.
Ei taitava telinevoimistelija ole välttämättä millään tasolla älykäs vaikka se osaakin jumpata hienosti.
Gardner on nyt vaan halunnut pönkittää omaa egoaan ja tehdä niiden vähän tyhmempien olon "merkityksellisemmäksi".
Ilman visioita älykkyys ei ole mitään. Tältä pohjalta kumpikaan älykkyys- malli ei ole täydellinen. Gardnerin malli on lähempänä selitystä siihen miksi yksin älykkyys ei takaa tuloksia.
Isommassa kaavassa riittää kun katsoo maamme jamaa, jos ne älykkäät olisivat oikeasti niin älykkäitä kuin väittävät ei meillä olisi leipäjonoja, suurtyöttömyyttä monista muista ongelmista puhumattakaan.
Ilman älykkyyttä ei ole visiota.
Gardenin malli on vain yritys nostaa ei niin älykkäiden itsetuntoa, eikä se liity mitenkään siihen, miksi älykkyys ei takaa tuloksia.
Meidän maamme jama on melko hyvä, jos verrataan sitä maailman jamaan. Ja minusta on typerää heittää koko maan ongelmat älykkäiden harteille ikäänkuin se olisi täysin heidän vastuullaan.
Yhtälailla voidaan todeta, etteivät ne vähemmän älykkäätkään ole ratkaisseet kaikkia maailman ongelmia, vai mitä? Sillä, että osaa soittaa viulua ei ratkota yhtään mitään.
Lisäksi on hyvä muistaa, että ne eivät ole älyköt, jotka johtavat tätä maata ja päättävät sen asioista, ei sillä, ettäkö älyköiden vallankahvassa oleminen toisi minkäänlaista autuutta ja onnea.
Älykkyys on hyvin yksiselitteinen asia. Se mittaa älykkyyttä. Se ei ole mikään kaikkivoipainen supervoima, joka korjaa kaiken kuin taikaiskusta.
http://www.paivamies.fi/uutiset/2758/On se siltikin vaan käsittämätöntä, että joitakin tosiasioita on niin kamalan vaikea myöntää. Tai oikeammin, miten ne onnistuu kieltämään itseltään?
Ei, sekoitat luovuuden ja älykkyyden keskenään. Ilman luovuutta ei ole visioita. Älykkyys ja luovuus eivät ole sama asia. Toista voi olla ilman toista, mutta vasta kun ne kohtaavat samassa ihmisessä, molemmat briljantteina, kuten Leonardo Da Vincissä puhutaan nerosta. Luovuutta taasen on sitäkin montaa eri tasoa.. mutta jos teos saa meidät kyyneliin oli se sitten musiikkia tai maalaus vielä vuosisatojen jälkeen - siinä on neroutta.
Luovuutta taasen, sitä ei ole kukaan koskaan luotettavasti kyennyt mittaamaan ja sivumennen sanoen niin on hyvä. Sanonta kuuluu jotta kyky luoda tuo ihmisen lähimmäksi Luojaa, ei että älykkyys tuo meidät lähimmäksi Luojaa.
http://www.paivamies.fi/uutiset/2758/
Miten tuo täytyisi ymmärtää?
Tämä on sitten jo aivan eri asia ja menee lujasti ohi aiheen.