Seuraavan kerran kun listaa päivittää niin jutska on plussannut 12/16 löysin vaan tuon kun lueskellu keskenmenon jälkeen plussanneiden ketjua.
Ihana Lumi Mä ite tykkään olla ulkona luonnossa rauhassa hengittelemässä, olen kotoisin pikkupaikkakunnalta missä on paljon metsiä ja järviä, siellä sielu lepää ja myös laulan aina ja kaikkialla, en tiiä miten kukaan kestää mua Yleensä kun oon surullinen niin mieluiten meen pikkubaariin juomaan pari olutta ja laulan karaokea sydämeni kyllyydestä. Anteeksi kaikki jotka on joutunu kuulemaan Mutta usein tuntuu että näitä asioita ei vaan pysty käsittelemään. Ahdistus tuntuu sellasena isona möykkynä jolle ei vaan pysty tekemään mitään. Mä en oikeen osaa itkeä vaikka varmana helpottais.Kävin lenkillä, juoksin 8km niin kovaa kuin jaksoin. Tuuletti päätä sopivasti, kuuntelin musiikkia enkä välittänyt mistään, en hengästymisestä, en väsymyksestä, en ahdistuksesta, en lapsettomuudesta, en siitä, mikä kaikki on hyvin. Jossain vaiheessa huomasin, että kyyneleet valuu pitkin poskia, puhdisti. En oikein osaa purkaa näitä tunteita kuin juoksemalla, jos jossain itku lopulta tulee niin lenkillä, ja se on aika hyvä tunne, kun saa jotakin itsestään ulos.
Mitä keinoja teillä on käsitellä tätä? Puhutteko, kirjoitatteko, liikutteko, laulatteko, itkettekö, hiljennyttekö?