Mitä sinulle tarkoittaa vähävaraisuus? Keskustelua kehiin!

Eri keskustelupalstoilla alkaa olemaan keskustelua tulevista kesälomista. Vähävaraisuus nyt ei tietenkään kosketa vain kesää, vaan koko vuotta.

Toisille se vähävaraisuus tarkoittaa sitä, ettei ole varaa matkustaa etelään joka vuosi, vaan joudutaan tyytymään mökkilomiin, pariin huvipuistoreissuun ja risteilyyn. Todellisuudessa ei monella keskituloisellakaan ole enää varaa koko perheen etelän matkoihin varsinkaan lomakausien aikana. Todellisuus on myös se, että oikeasti on paljon perheitä, joilla ei ole mitään asiaa huvipuistoihin koko kesänä, koska liput ovat niin kalliita.
Toisille vähävaraisuus tarkoittaa myös sitä, ettei ole varaa järjestää lapselle Hoplop synttäreitä, kun Suomi on pullollaan perheitä, joilla ei ole varaa minkäänlaisiin synttäreihin.

Vaikka käyn töissä, niin palkkani on pieni. Monipuolista ja terveellistä ruokaa meillä on aina tarjolla. Asutaan nätisti laitetussa (vuokra)rivarissa ja meillä on (vanhahko)auto. Meillä on aina asianmukaiset ja siistit vaatteet päällä ja lapsi saa harrastaa, osallistua koulun reissuille yms. Säästöön jää vähän ja säästöt verottaa aina yllättävät menot (lääkekulut, imurin osto, harrastusten vuosimaksut jne). Loput sitten syö joulu ja synttärit. Joskus jää vähän käteen ja niillä käydään leffassa, hoplopissa, museoissa ja ostetaan jotain kivaa kotiin.

En tiedä onko kesällä varaa tehdä yhtään mitään. Tyttö pääsee isän kanssa Särkänniemmeen joka kesä ja isovanhempien luokse. Isovanhemmat yleensä vievät johonkin museoon, leffaan, vesipuistoon. On käynyt kerran parin päivän lomalla Tukholmassa mummon ja paapan kanssa. Tyttö 10v.

 

Et sä voi ola 10v??? Et sä voi noin hyvin kirjottaa

 

Vähävaraisuus tarkoittaa sitä, että tuntee syyllisyyttä, kun lapset eivät pääse etelänlomille tai huvipuistoihin. Jos on varakkaampi, niin voi viettää kesäloman rauhassa kotona ja nauttia Suomen kesästä. Huvipuistoissakaan ei tarvitse käydä joka vuosi.

 

Vähävaraisuus tarkoittaa sitä, että tuntee syyllisyyttä, kun lapset eivät pääse etelänlomille tai huvipuistoihin. Jos on varakkaampi, niin voi viettää kesäloman rauhassa kotona ja nauttia Suomen kesästä. Huvipuistoissakaan ei tarvitse käydä joka vuosi.

Vähän sama tuli mieleen. Itse en kesällä halua matkustaa mihinkään, mieluiten olisin mökillä koko kesän.

 

Me ollaan pienituloinen suurperhe. Mutta en silti koe meitä vähävaraisiksi, koska osamme suhteuttaa menomme varojen sallimissa puitteissa.
Kesällä vierailemme meidän molempien vanhempien mökeillä (ihan kutsuttuina, ja vaikka emme osallistu ruokakustannuksiin niin teemme askareita emmekä siis vain löhöä laiturilla) ja talvella enemmänkin mummut ja papat käy meillä.
Vaatteet ostan kirpparilta tai edullisesti alesta, onneksi meillä ei kukaan teineistäkään vaadi jack&jonesin tms kalliimpia vaatteita, käsiin kelpaa mummun kutomat lapaset, jne. Meikkejä ja pikkutavaraa saavat kavereilta synttärilahjaksi (synttäreillä tarjoillaan pikkulihapullia, vihannestikkuja, poppareita, karkkia, erilaisia leivonnaisia) ja jouluna nykyään isommat saa kummeilta rahaa, pienemmät yleensä vaatteita.
Omia kummipoikia on vain kaksi, niille kootaan yllätyspaketteja, ovat vielä sen verran pieniä että alesta ostetut lelut käy hyvin, ei siis tarvii olla sitä viimeistinä lego technic-pakkausta, vielä...
Jokaisella lapsella on kaksi maksullista harrastusta (ei sentään jääkiekkoa), asialliset polkypyörät, rullaluistimet (kirpparilta), ja kaapeissa leluja ja siistejä vaatteita. Ei laadullisesti eikä määrällisesti muhkeaa, mutta käytännöllistä ja tarpeellista.
Kotimme on vanha maatalo, ei kaunis eikä mitään tyylisuuntaa, mutta tässä on toimiva keittiö, kylpytilat, kodinhoitohuone pyykkikoneineen, telkkari pelikonsolineen, ja jokaiselle löytyy rauhallinen soppi. Kaikilla ei ole omaa läppäriä (lukiolaisilla on), kännykät on vanhoja mutta toimivia (voi soittaa ja tekstailla, ja vähintään vga-kamera).
Kesällä käymme jossain huvittelupuistossa, ja jos joku saa esim kutsun mennä kaverin mukaan niin toiseenkin käyntiin kyllä rahat löytyy (kumma kyllä kukaan ei narise että toi pääsi miks en mä, koska se yllätyskäynti saattaa sattua joskus omallekin kohdalle!). Jokainen lapsista on päässyt kaksi kertaa käymään ulkomailla isovanhempien tai kummien mukana, ja kahdesti ollaan oltu koko porukka ruotsinlaivalla.

Jos pitäisi valita vietänkö lomani kotona ja höystän sitä lomaherkuilla ja lähiseudun uimarantakäynneillä, niin tuhat kertaa mieluummin niin, kuin että käytän parin viikon loman pakatakseni 9 henkilön tavarat ja roudaan heidät eksymään jonnekin kirjavaan lomaparatiisiin...etenkin kun ne tavarat pitää kotona vielä purkaa ja pestäkin.

 

Vähä valaistus on sitä, ettei sinulla ole tarvittavaa rahaa ruokaan, vaatteisiin ym. Tarvittaviin kuten lääkkeisiin.

 

Me saadaan rahaa n. 2100 euroa/kk miinus verot (eli monta sataa euroa lähtee pois) ja meillä on yksi lapsi; tarkemmin vauva sekä yksi koira. Ei ole varaa ylläpitää autoa, paitsi bensoihin rahat riittäisi, eikä ole mahdollisuutta omistusasuntoon tai ulkomaan matkoihin. Nyt haimme tuettua lomaa sosiaalisin, terveydellisin ja taloudellisin perustein (saa nähdä miten käy).
Meillä siis työttömyyttä ja toisella kuntoutustuki sairauden vuoksi.

On varaa hyvään ruokaan, sisustusjuttuihin, lääkkeisiin, vauvan vaatteisiin ja tarvikkeisiin, koiran hoitoon ja ruokintaan tarpeeksi. Lisäksi lapsen säästötilille menee joka kuukausi rahaa.
Vaunut on uudet mutta edulliset, iso osa meidän kaikkien vaatteista (suurin osa) on uusia ja siistejä. Koira syö usein laadukasta (lue: hintavaa) ruokaa. Jotkut asiat ostetaan osamaksulla.

Mutta tosiaan, ei meillä ole omakotitaloa, omaa autoa tai mitään ruuhkavuosiakaan...
Olemme vähävaraisia joo mutta silti on kaikki tarvittava. Kuitenkaan äkillisiin isoihin menoihin ei ole mitenkään varaa, kuten pesukoneisiin jne.
Lapsen vakuutuskin on aika hintava vuodessa mutta koen sen tärkeäksi.

Tätä se on meille, toisille jotain muuta.

 

No ihmiset ovat erilaisia. Toiset tykkäävät olla lomalla kotona, vaikka olisi rahaa matkustaa maailman ympäri.

Mä en halua olla lomalla kotona. Arki pyörii kotona, joten kotona oleilu ei ole mulle mitään lomaa. Pitkin vuotta haluan irtiottoja. Syksyllä 1-2 reissua, keväällä.1-2reissua ja kesällä sitten monta.
Eikä reissut siis suinkaan ole aina mitään Lontoon matkoja, vaan vaikkapa viikonloppu Helsingissä, yhden yön reissu Tampereelle jne.
Ulkomailla käydään kyllä aika paljon. Vuodessa 2-5krt. Matkustus on mulle intohimo.

Mutta asiaan. Jos ihminen ei voi syödä mitä haluaa, pukeutua miten haluaa, viettää ns normaalia joulua, asua edes jollain tasolla itseään miellyttävässä kodissa ja käyttää rahaa omaan virkistäytymiseen edes muutaman kerran vuodessa, niin sitten on oikeasti todella vähävarainen.

En tarkoita nyt mitään kaviaari ja Louis Vuittoneita. Vaan sitä, ettei tarvitse syödä vain sitä mihin rahat riittää, vaan voi tehdä makaronilaatikkoa tai kalakeittoa jos mieli tekee.
Voi ostaa tarpeeseen aina vaatteita ja valita omaa silmää miellyttävät vaatteet vaikka sitten kirpparilta ja Lindexiltä. Virkistäytyminen esim leffa, huvipuisto, kampaaja jne

 

Mulle vähävaraisuus on arkea. Raha ei riitä edes välttämättömiin, vaan ihan kaikesta pitää säästää. Sairastuminen ja työttömyys on syynä asiain tilaan. Ja kun aina saa lukea, että kyllä sossu auttaa, niin ei auta. Seurakunnalta joskus saanut apua. Sossusta ei ikinä.

 

Vähävarainen: asuu kämpässä, jossa on tilaa alle 15 neliömetriä per asuja, kaikki perheenjäsenet ovat laihoja, koska kukaan ei syö enempää kuin välttämättömän, yhtään tavaraa ei osteta uutena, ei harrasteta merkkivaatteita tai -tavaroita (ellei ilmaiseksi saada), kaikki harrastukset ovat ilmaisia, ruoka syödään aina kotona, vain pari kertaa vuodessa syödään mäkkärissä tai muussa vastaavassa.

 

Vähävarainen: asuu kämpässä, jossa on tilaa alle 15 neliömetriä per asuja, kaikki perheenjäsenet ovat laihoja, koska kukaan ei syö enempää kuin välttämättömän, yhtään tavaraa ei osteta uutena, ei harrasteta merkkivaatteita tai -tavaroita (ellei ilmaiseksi saada), kaikki harrastukset ovat ilmaisia, ruoka syödään aina kotona, vain pari kertaa vuodessa syödään mäkkärissä tai muussa vastaavassa.

Paitsi ylipaino ja lihavuus on yleisempää köyhien keskuudessa. Köyhät ovat yllättävän usein lihavia tai ainakin ylipainoisia.
Ikävää mutta totta, että kaikenlainen paskaruoka on halvempaa. Sipsejä saa usein euron pussi, hamppareita tarjouksessa eurolla kolme jne. Ja kun lapsille ei ole välttämättä muuta tarjota, niin sitä paikataan mässyllä. En väitä, että jokaisessa köyhässä perheessä on näin, mutta yleistähän se on.

 

Paitsi ylipaino ja lihavuus on yleisempää köyhien keskuudessa. Köyhät ovat yllättävän usein lihavia tai ainakin ylipainoisia.
Ikävää mutta totta, että kaikenlainen paskaruoka on halvempaa. Sipsejä saa usein euron pussi, hamppareita tarjouksessa eurolla kolme jne. Ja kun lapsille ei ole välttämättä muuta tarjota, niin sitä paikataan mässyllä. En väitä, että jokaisessa köyhässä perheessä on näin, mutta yleistähän se on.

Höpöhöpö. Juurihan telkussakin yksi kertoi, kuinka kilot ovat tippuneet nyt kun Kela ei ole saanut toimeentulotukea maksettua. Jos läskiä löytyy, on euroja käytetty liikaa siihen, joka suun kautta alas menee.

Sipsejä toki saa euron pussi, mutta samalla eurolla saa kilon perunoita ja paketin kaurahiutaleita, ja niillä elää jo yli viikon. Eli sipsit ovat kalliita, eikä niitä kannata syödä.

 

Höpöhöpö. Juurihan telkussakin yksi kertoi, kuinka kilot ovat tippuneet nyt kun Kela ei ole saanut toimeentulotukea maksettua. Jos läskiä löytyy, on euroja käytetty liikaa siihen, joka suun kautta alas menee.

Sipsejä toki saa euron pussi, mutta samalla eurolla saa kilon perunoita ja paketin kaurahiutaleita, ja niillä elää jo yli viikon. Eli sipsit ovat kalliita, eikä niitä kannata syödä.

Tä on muuten ihan totta. Juurekset on halpoja. Pavut, soija ym. on edullista. Jauhot, hiutaleet ym. ovat halpoja.
Niistä saa terveellistä ja hyvää ruokaa suhteellisen edukkaasti.

 

Vähävaraisuus on elämänhallinnan puutetta ja/tai vääriä valintoja. Myös pitkäaikainen sairastuminen voi aiheuttaa vähävaraisuutta, eikä tietenkään ole oma vika.

 

Me ollaan nyt vähän paremmin toimeentulevia kuin ennen, mutta vakavarakkuushan on määritelty ihan tarkalleen niin, että säästössä pitää olla riihikuivaa perheen kuuden kuukauden pakollisiin menoihin. Sitä ei vielä ole. Nyt on jotenkin helpompi olo kuitenkin, kun jää laskujen jälkeen rahaa tilille, noin yhden kuukauden menot on meillä tileillä nyt käyttämättä. Vähävaraisuus on sitä, kun joutuu tinkimään ruoasta, se ahdistaa minua, siis syömään halpaa ruokaa. Sekin ahdisti, kun ei voinut syödä, niinkuin halusi, ei siis ollut varaa olla kasvissyöjä yhdessä elämän vaiheessa, kun ei pelkkä porkkana kiinnostanut. Nyt en enää tietysti söisi lihaa, kun olen niin kauan ollut kasvissyöjä. Mutta matkustellaan, syödään hyvin, ostetaan joskus vaatteita ja voidaan hyvin. Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen.

 

Vähävaraisuus ja köyhyys tarkoittavat Suomessa lähes aina suhteellista köyhyyttä, ei absoluuttista köyhyyttä. Se tarkoittaa, että joku saa vähemmän kuin joku toinen. Elintaso on noussut vuosien ja vuosikymmenten saatossa ja vain aniharvat ovat todellisuudessa aidosti köyhiä. Mitä oikea köyhyys on, näkee jos vertaa Suomen köyhiä vaikkapa Venäjän tai Intian köyhiin. Mutta käytettäkööt nyt selvyyden nimessä vain yksinkertaisesti nimitystä ”köyhä” ja ”köyhyys”.

Köyhyys on kasa vääriä valintoja, maustettuna laiskuudella ja taputeltuna tyhmyydellä. Kun sen sitten paistaa pihviksi uhriutumisen uunissa, niin köyhyys on valmis. Jokaisella köyhälle on oma tarinansa, mutta jotta asiaa voisi tarkastella, luodaanpa prototyyppi Minna:

Minnan elämä lähtee väärille urille yläasteella. Hän alkaa käyttää alkoholia ja viettää aikansa mieluummin ostarilla, kuin kotona kokeisiin lukemassa. Opiskelu ei kiinnosta Minnaa. Kavereiden lähtiessä peruskoulun jälkeen lukioon ja ammattikouluun, pitää Minna ”välivuotta”. Ongelmat syvenevät vuodessa ja kouluinto laskee. Pakon edessä hän lähtee vuoden jälkeen opiskelemaan ravintolakokiksi. Opinnot eivät kiinnosta, hän on usein poissa ja sitten hän tulee raskaaksi. Minna keskeyttää opintonsa, muuttaa poikaystävänsä Stinden kanssa kunnan vuokra-asuntoon. Stinde on työtön ja käyttää satunnaisesti huumeita. Kun lapsi on syntynyt, on elo Stinden kanssa mahdotonta ja Minna eroaa. Häntä masentaa, koska on yksinhuoltaja ilman töitä ja koulutusta. Samaan aikaan mm. Vasemmistoliitto syöttää propagandaa, että tilanne ei ole Minnan vika. On itse asiassa rikkaiden porvarien vika, että Minnan ilmaiseksi saamat rahalliset tuet ovat mitä ovat, eivätkä esim. kolminkertaiset.

Minna hakee uudestaan kouluun, nyt automaalariksi. Minna on kuullut, että niillä on hyvät liksat ja mukava työ. Opiskelu yksinhuoltajana on rankkaa, eikä opiskelu kiinnosta. Pitäisi jaksaa nähdä vaivaa. Samalla Minna tapaa Kartsan, jonka jälkeen huomaakin pian olevansa taas raskaana. Minna lopettaa opinnot. Hän on kolme vuotta kotona, koska masentaa. Ystävä tarjoaa Minnalle töitä siivousalalta, mutta Minnaa ei kiinnosta. Liian raskasta työtä huonolla palkalla. Toinen ystävä houkuttelee puhelinmyyntiin. Ei Minna sinnekään halua. Ei hän enää kolmikymppisenä halua tehdä kaksikymppisten teinien kesätöitä.

Kohta Minna huomaa, että Kartsa on paska jätkä. Se on samanlainen hihhuli, pilvenpolttaja ja vieraissa juoksija, kuin mitä oli Stindekin. Minna eroaa välittömästi. Lohdukseen Minna ottaa kaksi koiraa ja laittaa hakemuksen uuteen vuokra-asuntoon. Läheltä keskustaa ja kolmio, koska lapset ja ei autoa. Minna hakee maksimituet. On toimeentulotukea, asumistukea, harkinnanvaraista ja sossun hätäapua. Tuilla hän päättää myös ”aivan aavistuksen” hemmotella itseään, koska kaikilla muillakin on kaikkea kivaa. Minna käy baarissa aina kun hänen äitinsä hoitaa lapsia lauantaisin, ostaa vähän uusia meikkejä ja uusia, mutta ”halpavaatteita” henkkamaukalta. Rahat ei riitä ja Minna ottaa kulutusluottoja. Kohta hän havahtuu, että tukien tullessa iso osa menee lainojen, eli vanhojen vaatteiden ja siiderituoppien maksuun, jotka ovat käytetty jo aikapäiviä sitten. Minnasta pikavippifirmat huijaavat häntä, koska se henkkamaukan vaatekin on jo rikki, minkä hän heidän lainarahoillaan osti. Silti pitää vielä maksaa.

Minnaa masentaa aina vain enemmän – koko elämä. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kouluttautumaton, kahden lapsen yh, kalliissa vuokra-asunnossa, veloissaan ja rahaton. Hänellä on kaksi isoa suursyömäri koiraa, osamaksulla hankittu telkkari ja kaverilta velaksi ostettu pleikkari lapsille. Vasemmistoliitto onneksi mainostaa, että äänestämällä heitä, saadaan ”pahat porvarit pois vallasta”. Sitä Minna toivookin, sillä heidän syytähän kaikki on. Hän lähteekin heti nettiin, osamaksulla ostetulla tietokoneellaan. Hän kirjoittaa vihaisia tarinoita siitä, miten täällä paskamaassa ei koskaan autetan heikompia. Minna kuitenkin nostaa tukia tuhansia, mutta ne ovat ”ansaittua” rahaa.

Mitä mieltä? Montako omaa virhettä, tyhmyyttä, väärää ideologiaa ja laiskuutta löydätte?

 

Vähävaraisuus ja köyhyys tarkoittavat Suomessa lähes aina suhteellista köyhyyttä, ei absoluuttista köyhyyttä. Se tarkoittaa, että joku saa vähemmän kuin joku toinen. Elintaso on noussut vuosien ja vuosikymmenten saatossa ja vain aniharvat ovat todellisuudessa aidosti köyhiä. Mitä oikea köyhyys on, näkee jos vertaa Suomen köyhiä vaikkapa Venäjän tai Intian köyhiin. Mutta käytettäkööt nyt selvyyden nimessä vain yksinkertaisesti nimitystä ”köyhä” ja ”köyhyys”.

Köyhyys on kasa vääriä valintoja, maustettuna laiskuudella ja taputeltuna tyhmyydellä. Kun sen sitten paistaa pihviksi uhriutumisen uunissa, niin köyhyys on valmis. Jokaisella köyhälle on oma tarinansa, mutta jotta asiaa voisi tarkastella, luodaanpa prototyyppi Minna:

Minnan elämä lähtee väärille urille yläasteella. Hän alkaa käyttää alkoholia ja viettää aikansa mieluummin ostarilla, kuin kotona kokeisiin lukemassa. Opiskelu ei kiinnosta Minnaa. Kavereiden lähtiessä peruskoulun jälkeen lukioon ja ammattikouluun, pitää Minna ”välivuotta”. Ongelmat syvenevät vuodessa ja kouluinto laskee. Pakon edessä hän lähtee vuoden jälkeen opiskelemaan ravintolakokiksi. Opinnot eivät kiinnosta, hän on usein poissa ja sitten hän tulee raskaaksi. Minna keskeyttää opintonsa, muuttaa poikaystävänsä Stinden kanssa kunnan vuokra-asuntoon. Stinde on työtön ja käyttää satunnaisesti huumeita. Kun lapsi on syntynyt, on elo Stinden kanssa mahdotonta ja Minna eroaa. Häntä masentaa, koska on yksinhuoltaja ilman töitä ja koulutusta. Samaan aikaan mm. Vasemmistoliitto syöttää propagandaa, että tilanne ei ole Minnan vika. On itse asiassa rikkaiden porvarien vika, että Minnan ilmaiseksi saamat rahalliset tuet ovat mitä ovat, eivätkä esim. kolminkertaiset.

Minna hakee uudestaan kouluun, nyt automaalariksi. Minna on kuullut, että niillä on hyvät liksat ja mukava työ. Opiskelu yksinhuoltajana on rankkaa, eikä opiskelu kiinnosta. Pitäisi jaksaa nähdä vaivaa. Samalla Minna tapaa Kartsan, jonka jälkeen huomaakin pian olevansa taas raskaana. Minna lopettaa opinnot. Hän on kolme vuotta kotona, koska masentaa. Ystävä tarjoaa Minnalle töitä siivousalalta, mutta Minnaa ei kiinnosta. Liian raskasta työtä huonolla palkalla. Toinen ystävä houkuttelee puhelinmyyntiin. Ei Minna sinnekään halua. Ei hän enää kolmikymppisenä halua tehdä kaksikymppisten teinien kesätöitä.

Kohta Minna huomaa, että Kartsa on paska jätkä. Se on samanlainen hihhuli, pilvenpolttaja ja vieraissa juoksija, kuin mitä oli Stindekin. Minna eroaa välittömästi. Lohdukseen Minna ottaa kaksi koiraa ja laittaa hakemuksen uuteen vuokra-asuntoon. Läheltä keskustaa ja kolmio, koska lapset ja ei autoa. Minna hakee maksimituet. On toimeentulotukea, asumistukea, harkinnanvaraista ja sossun hätäapua. Tuilla hän päättää myös ”aivan aavistuksen” hemmotella itseään, koska kaikilla muillakin on kaikkea kivaa. Minna käy baarissa aina kun hänen äitinsä hoitaa lapsia lauantaisin, ostaa vähän uusia meikkejä ja uusia, mutta ”halpavaatteita” henkkamaukalta. Rahat ei riitä ja Minna ottaa kulutusluottoja. Kohta hän havahtuu, että tukien tullessa iso osa menee lainojen, eli vanhojen vaatteiden ja siiderituoppien maksuun, jotka ovat käytetty jo aikapäiviä sitten. Minnasta pikavippifirmat huijaavat häntä, koska se henkkamaukan vaatekin on jo rikki, minkä hän heidän lainarahoillaan osti. Silti pitää vielä maksaa.

Minnaa masentaa aina vain enemmän – koko elämä. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kouluttautumaton, kahden lapsen yh, kalliissa vuokra-asunnossa, veloissaan ja rahaton. Hänellä on kaksi isoa suursyömäri koiraa, osamaksulla hankittu telkkari ja kaverilta velaksi ostettu pleikkari lapsille. Vasemmistoliitto onneksi mainostaa, että äänestämällä heitä, saadaan ”pahat porvarit pois vallasta”. Sitä Minna toivookin, sillä heidän syytähän kaikki on. Hän lähteekin heti nettiin, osamaksulla ostetulla tietokoneellaan. Hän kirjoittaa vihaisia tarinoita siitä, miten täällä paskamaassa ei koskaan autetan heikompia. Minna kuitenkin nostaa tukia tuhansia, mutta ne ovat ”ansaittua” rahaa.

Mitä mieltä? Montako omaa virhettä, tyhmyyttä, väärää ideologiaa ja laiskuutta löydätte?

Hahaha.

Vähän äärilaitaa...

On myös Jossu. Jossu on valmistunut ammattikoulusta ja saanut ammatin. Nuorella iällä Jossu ja Masa ostavat kalliin auton velaksi. On siistii että on kunnon kärry ja onhan se nyt noloa ajaa jotain Fordia. Masa polttaa ja dokaa paljon. Palkasta suurin osa menee sen päheen audin maksamiseen. Mutta mitä sitten? Pitää olla tatskoja. Ne on niiiin coolei.
Jossu ja Masa saavat lapsen, mutta eroavat. Jossu löytää uuden miehen ja pian heillä on Ranen kanssa ostettuna talo. Toki Jossu maksaa edelleen exän autolainaa ja tatuointivelkojaan. Vanha talo, mutta camoon pitää sitä nyt omakotitalo olla kaikilla? Ranella on entuudestaan kaksi lasta ja pian saavat Jossun kanssa uuden yhteisen lapsen.
Jossu ei ehdi mammalomiltaan paljon töissä käydä. Lopulta päätyy kaupan kassalle.
Kotona on kuitenkin velkainen talo, pari velka-autoa ja sitten tuleekin ero. Vanhoja velkoja maksellaan tottakai sinne ja tänne.

Pian Jossu asuu kaupungin vuokra-asunnossa ja elättää nurkissa pyörivää työtöntä Jukkaa.

 

Tuo helkutin auto on kyllä monen tie turmioon. Tämä on yleistymään päin. Auto on oikeasti ollut monen velkaantumisessa se kaiken pahan alku. On ihan tavallisia pienipalkkaisia lapsiperheitä, jotka sitten hankkivat aivan liian kalliin auton ja autolainaa lyhennetään jopa enemmän kuin vuokraa tai asuntolainaa. Rahat eivät riitä millään, mutta hienosta autosta ei luovuta.
Tai sitten näitä perus Tiinoja Ja Harreja. Tiina opiskelee kosmetologiksi ja Harri on juuri saanut ensimmäisen työpaikan. Hankitaan rahoituksella kallis auto, jota ei ole varaa maksaa. Jossain välissä auto on pakko myydä ja omiaan ei saakaan takaisin. Sitten lyhennetään lainaa autosta, jota ei edes ole enää. Uskokaa tai älkää, jossain vaiheessa hankitaan toinen kallis auto ja sitä maksetaan sitten pikavipeillä.. kierre on valmis.

 

Menee vähän ohi aiheen, mutta miksi kaikilla pitää nykyään olla sama elintaso tulotasosta riippumatta? Jos samaa elintasoa ei omilla tuloilla saavuteta, mitä naapurin insinööriperheellä, niin sitten otetaan lainaa.

Uusi omakotitalo, pari autoa, merkkivaatteita, hieno sisustus, kalliita harrastuksia ja paljon matkustelua -> vaatii oikeasti hyvät tulot. Silti tuntuu olevan yleistä lähes jokaisella perheellä..

 

Vähävaraisuus ja köyhyys tarkoittavat Suomessa lähes aina suhteellista köyhyyttä, ei absoluuttista köyhyyttä. Se tarkoittaa, että joku saa vähemmän kuin joku toinen. Elintaso on noussut vuosien ja vuosikymmenten saatossa ja vain aniharvat ovat todellisuudessa aidosti köyhiä. Mitä oikea köyhyys on, näkee jos vertaa Suomen köyhiä vaikkapa Venäjän tai Intian köyhiin. Mutta käytettäkööt nyt selvyyden nimessä vain yksinkertaisesti nimitystä ”köyhä” ja ”köyhyys”.

Köyhyys on kasa vääriä valintoja, maustettuna laiskuudella ja taputeltuna tyhmyydellä. Kun sen sitten paistaa pihviksi uhriutumisen uunissa, niin köyhyys on valmis. Jokaisella köyhälle on oma tarinansa, mutta jotta asiaa voisi tarkastella, luodaanpa prototyyppi Minna:

Minnan elämä lähtee väärille urille yläasteella. Hän alkaa käyttää alkoholia ja viettää aikansa mieluummin ostarilla, kuin kotona kokeisiin lukemassa. Opiskelu ei kiinnosta Minnaa. Kavereiden lähtiessä peruskoulun jälkeen lukioon ja ammattikouluun, pitää Minna ”välivuotta”. Ongelmat syvenevät vuodessa ja kouluinto laskee. Pakon edessä hän lähtee vuoden jälkeen opiskelemaan ravintolakokiksi. Opinnot eivät kiinnosta, hän on usein poissa ja sitten hän tulee raskaaksi. Minna keskeyttää opintonsa, muuttaa poikaystävänsä Stinden kanssa kunnan vuokra-asuntoon. Stinde on työtön ja käyttää satunnaisesti huumeita. Kun lapsi on syntynyt, on elo Stinden kanssa mahdotonta ja Minna eroaa. Häntä masentaa, koska on yksinhuoltaja ilman töitä ja koulutusta. Samaan aikaan mm. Vasemmistoliitto syöttää propagandaa, että tilanne ei ole Minnan vika. On itse asiassa rikkaiden porvarien vika, että Minnan ilmaiseksi saamat rahalliset tuet ovat mitä ovat, eivätkä esim. kolminkertaiset.

Minna hakee uudestaan kouluun, nyt automaalariksi. Minna on kuullut, että niillä on hyvät liksat ja mukava työ. Opiskelu yksinhuoltajana on rankkaa, eikä opiskelu kiinnosta. Pitäisi jaksaa nähdä vaivaa. Samalla Minna tapaa Kartsan, jonka jälkeen huomaakin pian olevansa taas raskaana. Minna lopettaa opinnot. Hän on kolme vuotta kotona, koska masentaa. Ystävä tarjoaa Minnalle töitä siivousalalta, mutta Minnaa ei kiinnosta. Liian raskasta työtä huonolla palkalla. Toinen ystävä houkuttelee puhelinmyyntiin. Ei Minna sinnekään halua. Ei hän enää kolmikymppisenä halua tehdä kaksikymppisten teinien kesätöitä.

Kohta Minna huomaa, että Kartsa on paska jätkä. Se on samanlainen hihhuli, pilvenpolttaja ja vieraissa juoksija, kuin mitä oli Stindekin. Minna eroaa välittömästi. Lohdukseen Minna ottaa kaksi koiraa ja laittaa hakemuksen uuteen vuokra-asuntoon. Läheltä keskustaa ja kolmio, koska lapset ja ei autoa. Minna hakee maksimituet. On toimeentulotukea, asumistukea, harkinnanvaraista ja sossun hätäapua. Tuilla hän päättää myös ”aivan aavistuksen” hemmotella itseään, koska kaikilla muillakin on kaikkea kivaa. Minna käy baarissa aina kun hänen äitinsä hoitaa lapsia lauantaisin, ostaa vähän uusia meikkejä ja uusia, mutta ”halpavaatteita” henkkamaukalta. Rahat ei riitä ja Minna ottaa kulutusluottoja. Kohta hän havahtuu, että tukien tullessa iso osa menee lainojen, eli vanhojen vaatteiden ja siiderituoppien maksuun, jotka ovat käytetty jo aikapäiviä sitten. Minnasta pikavippifirmat huijaavat häntä, koska se henkkamaukan vaatekin on jo rikki, minkä hän heidän lainarahoillaan osti. Silti pitää vielä maksaa.

Minnaa masentaa aina vain enemmän – koko elämä. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kouluttautumaton, kahden lapsen yh, kalliissa vuokra-asunnossa, veloissaan ja rahaton. Hänellä on kaksi isoa suursyömäri koiraa, osamaksulla hankittu telkkari ja kaverilta velaksi ostettu pleikkari lapsille. Vasemmistoliitto onneksi mainostaa, että äänestämällä heitä, saadaan ”pahat porvarit pois vallasta”. Sitä Minna toivookin, sillä heidän syytähän kaikki on. Hän lähteekin heti nettiin, osamaksulla ostetulla tietokoneellaan. Hän kirjoittaa vihaisia tarinoita siitä, miten täällä paskamaassa ei koskaan autetan heikompia. Minna kuitenkin nostaa tukia tuhansia, mutta ne ovat ”ansaittua” rahaa.

Mitä mieltä? Montako omaa virhettä, tyhmyyttä, väärää ideologiaa ja laiskuutta löydätte?

No joo, aika hyvä kuvaus, pakko myöntää, mutta samaan hengenvetoon myös todettava, että muunkinlaisia tarinoita on. Ihmiset sairastuvat, joskus myös yhtäkkiä kuolevat, jolloin toinen puoliso jää yhtäkkiä yksin vastuuseen maksuista. Samoin yksi iso vähävaraisten ryhmä on eläkeläiset. Pienipalkkaisessa työssä olleiden eläke on nykypäivänä riittämätön edes vähimmäismenoihin, jos on yhtään mitään ylimääräistä menoa, kuten nyt vanhuksilla tapaa olla esim lääkkeisiin yms.

 

Työttömänä kotiäitinä tuloni ovat 100% kelasta ja kaksi viikkoa kuusta tili tyhjillä. En silti koe köyhyyttä kun kauppareissut silloin kustantaa puoliso. Esim antaa käteistä koko perheen ostoksiin.

Vähävaraisuuden oire itselläni on murehtiminen saanko ne kiinteät maksuni maksettua. Tähän asti olen pärjännyt. Aina se silti jännittää. Lapsilisä menee nettiin, puheliittymään ja x laskuun. Esim vaippoihin. Säästöön ei jää rahaa. Koko tulot 730€/kk.

 

Työttömänä kotiäitinä tuloni ovat 100% kelasta ja kaksi viikkoa kuusta tili tyhjillä. En silti koe köyhyyttä kun kauppareissut silloin kustantaa puoliso. Esim antaa käteistä koko perheen ostoksiin.

Vähävaraisuuden oire itselläni on murehtiminen saanko ne kiinteät maksuni maksettua. Tähän asti olen pärjännyt. Aina se silti jännittää. Lapsilisä menee nettiin, puheliittymään ja x laskuun. Esim vaippoihin. Säästöön ei jää rahaa. Koko tulot 730€/kk.

Jos hoidat yhteisiä lapsia kotona, on silloin panoksesi lastenhoitoon yhtä suuri kuin menetetyt tulosi ja eläkekertymäsi. Voit siis hyvällä omallatunnolla sanoa, että miehen panos perheen hyväksi tulee olla yhtä suuri, toisin sanoen hänen tuleekin maksaa sinun menojasi, koska sinä hoidat hänen lapsiaan.

 

Vähävaraisuus tarkoittaa, että et saa yhteiskunnan tukea menoihisi. Jolloin sinun saldosi on +- nolla. Eli pystyt nipin napin maksamaan vuokran,ruuan,vaatteet ja mihinkään muuhun ei jää mitään. Niitä muita ei kukaan muu maksa. Sitä on todellinen vähävaraisuus.

 

Vähävaraisuus tarkoittaa, että et saa yhteiskunnan tukea menoihisi. Jolloin sinun saldosi on +- nolla. Eli pystyt nipin napin maksamaan vuokran,ruuan,vaatteet ja mihinkään muuhun ei jää mitään. Niitä muita ei kukaan muu maksa. Sitä on todellinen vähävaraisuus.

No tuollaista se oli silloin kun olin opiskeleva yh. Saimme lapsen kanssa yhteiskunnalta tukia, mutta ei niitäkään määräänsä enempää saa. Ei niillä rahoilla makseta kuin peruseläminen ja kyllä silloin todellakin on vähävarainen. Ei ole vähävarainen pelkästään tuon sun määrittelyn mukaan, ethän sä sitä päätä kuka on vähävarainen.

Aivan kuin tukien varassa oleva ei eläisi todellista vähävaraisuutta vaikka laskee senttejä, että saa ostettua ruokaa.

 

Aina valitetaan kun ei pääse sinne ja tänne. Pienillä jutuilla saa säästettyä vuoden aikana ne huvipuisto hommellitkin. Kesällä on iso määrä ilmaistapahtumia ympäri Suomen, varsinkin lapsiperheille suunnattuja ja kun näissä käy ja samalla myös nauttii kiireettömästä suvesta on kesä aika mahtava. Polkupyörä alle ja seikkailemaan, eväät mukaan vain. Katsoo minne tie vie. Näin meillä mennään kesällä. Toki meillä on tämän lisäksi kaksi ulkomaan matkaa sekä huvipuisto. Säästämme kuitenkin koko vuoden näihin tohuihin. Meidän elämäntapa ihan jo, että hyödynnetään vaihtotaloutta, kirppiksiä ja ilmaisosastoja. Ruoka tehdään alusta asti itse, joten saamme hyvän annoksen isolle perheelle, toisin kuin eineksistä tai puolivalmisteista. Näin ruokakassin hinta on alentunut niin paljon, että voimme ostaa myös luksustuotteita, kuten tuoretta kalaa ja lihaa.
Vaaditaan vain vähän tahtoa ja halua.