menneisyyden psyykkiset ongelmat ja raskaus ja synnytys

[vierailija]

Jos äidillä on menneisyydessä vaikeita psyykkisiä sairauksia, niin miten niihin suhtaudutaan neuvolassa ja synnytyslaitoksella?
Pakotetaanko ottamaan esim perhetyöntekijä tai joutuuko äiti pakolla käymään synnytyksen jälkeen vaikkapa psyk.polilla jos ei koe tarvetta tai jos kokeekin, niin käy entiselle (yksityisellä) psykoterapeutillaan?

Luin nimittäin keskustelun, jossa eräälle, jolla oli ollut nuoruudessa ongelmia, niin tuputettiin lähetettä synnytyksen jälkeen psyk.polille? Miksi ei saa terveenä elää normaalia vauva-arkea vaan pitää kutsua kaikenmaailman viranomaiset kotiin ja juosta jossain psykiatrisilla sairaanhoitajilla, jos on saanut asiansa jo selviettyä oikeassa terapiassa?

 

[vierailija]

No perhetyöntekijä kai yleensä tulee lastensuojelun kautta ja vanhat,hoidetut mt-ongelmat ei kyllä ole mikään peruste lastensuojelun asiakkuudelle.
Itse kävisin tuossa tilanteessa sitten siellä psyk.polilla kertomassa omasta voinnistani ja että en koe tarvetta käynneille.
Selvittäisin tilanteen niinkuin se on.

 

[vierailija]

Mutta miksi ihmeessä pitäisi raahautua psyk.polille jos hoito tapahtuu/on tapahtunut yksityispuolella?

 

[vierailija]

Mutta miksi ihmeessä pitäisi raahautua psyk.polille jos hoito tapahtuu/on tapahtunut yksityispuolella?

No eihän siinä mitään järkeä ole.
Voi olla, että henkilökunta on epäillyt puhuuko äiti totta ja käykö oikeasti terapiassa tai muuten vaan huoli herännyt.
Monesti tapahtuu ylireagointeja noissa asioissa, hyväähän he vaan tarkoittavat.
Eihän se iso vaiva ole käydä selvittämässä tilannetta psyk.polille, niin pääseepähän siitäkin.

 

[vierailija]

No eihän siinä mitään järkeä ole.
Voi olla, että henkilökunta on epäillyt puhuuko äiti totta ja käykö oikeasti terapiassa tai muuten vaan huoli herännyt.
Monesti tapahtuu ylireagointeja noissa asioissa, hyväähän he vaan tarkoittavat.
Eihän se iso vaiva ole käydä selvittämässä tilannetta psyk.polille, niin pääseepähän siitäkin.

No mikä idea siinä on sitten edes yrittää hoitaa äidin tilannetta, jos jo lähtökohtaisesti ajatellaan ettei äiti puhu totta? Ja kyllä se psyk.polille turhan päiten vaan on iso asia. Jos sinne ihan menneisyyden takia yritetään pakottaa, niin minä en ainakaan mene synnytyksen jälkeen jos oikeaa tarvetta ei ole. Suomessa ei edes ole hoitopakkoa.

 

[vierailijaouh]

Jos mä oisin varma omasta psyykkisestä jaksamisestani/ tietäisin pärjääväni/osaisin itse arvioida tilanteen niin avautuisin neuvolassa vanhoista jutuista, esim. masennuksesta mahdollisimman vähän. Mutta en valehtelisikaan. Niin, miksi pitäisi alistua elinikäiseen seurantaan jos on hoitanut asiansa kuntoon?
Toisaalta, osaatko itse arvioida tilaasi/jaksamistasi ym? Onko sinulla riittävä reflektointikyky itsesi suhteen? Mikä on ollut diagnoosi, paljon riippuu siitäkin, ihan eri sairaus onko ollut psykoosia vai masennusta vai mitä.
Ehkä tärkeimpiä mittareita on, ovatko läheiset yhtään huolissaan vauvanhoitokyvyistäsi? Ja tietty on syytä tiedostaa ja tietää, että babyblues iskee lähes kaikkiin ja osalle paha masennus, pienenpienelle osalle jopa psykoosi.

 

[vierailija]

Jos mä oisin varma omasta psyykkisestä jaksamisestani/ tietäisin pärjääväni/osaisin itse arvioida tilanteen niin avautuisin neuvolassa vanhoista jutuista, esim. masennuksesta mahdollisimman vähän. Mutta en valehtelisikaan. Niin, miksi pitäisi alistua elinikäiseen seurantaan jos on hoitanut asiansa kuntoon?
Toisaalta, osaatko itse arvioida tilaasi/jaksamistasi ym? Onko sinulla riittävä reflektointikyky itsesi suhteen? Mikä on ollut diagnoosi, paljon riippuu siitäkin, ihan eri sairaus onko ollut psykoosia vai masennusta vai mitä.
Ehkä tärkeimpiä mittareita on, ovatko läheiset yhtään huolissaan vauvanhoitokyvyistäsi? Ja tietty on syytä tiedostaa ja tietää, että babyblues iskee lähes kaikkiin ja osalle paha masennus, pienenpienelle osalle jopa psykoosi.

Itse kyllä kannatan avoimuutta.
Ihan jo senkin takia, että se masennus ym.muut diagnoosit näkyy siellä tiedoissa sille terkkarillekin.
Kenelläkään ei ole niin hyvä reflektointikyky että voisi nähdä tulevaisuuteen ja tietää miten psyyke reagoi sittenkun vauva syntyy.
Parasta on kun avoimesti kertoo mitä on ollut, miten on hoidettu ja mikä on ollut vointi viime vuosina.

 

[vierailija]

No mikä idea siinä on sitten edes yrittää hoitaa äidin tilannetta, jos jo lähtökohtaisesti ajatellaan ettei äiti puhu totta? Ja kyllä se psyk.polille turhan päiten vaan on iso asia. Jos sinne ihan menneisyyden takia yritetään pakottaa, niin minä en ainakaan mene synnytyksen jälkeen jos oikeaa tarvetta ei ole. Suomessa ei edes ole hoitopakkoa.

No sitten et mene.
Pahimmassa tapauksessa joku yli-innokas huolestuja tekee sitten ls-ilmon siitä että on epäilys ettei äiti hoida mielenterveyttään tai on hoitovastainen.
Parhaiten selviää kun pyrkii toimimaan yhteistyössä ja ymmärryksessä.
Valitettavasti sitä on loppuelämän enemmän tai vähemmän "seurannassa" näissä asioissa, jos joskus on jotain mt-diagnoosia ollut.
Eihän se oikein ole, mutta näin se vaan menee.
Tarkoitus on tietysti hyvä, pyrkiä ennakoimaan ja tarjoamaan apua ajoissa.

 

[vierailija]

Psyk.polille hakeutumiseen pitäisi olla jokin syy. Mielenterveyttä ei tarvitse todistaa. Turha käynti on julkisten varojen haaskausta. Sosiaalityöntekijän huoli ei ole riittävä syy mennä psyk. polille, ei myöskään vanha, jo hoidettu ongelma. Sairaanhoitaja ei ole myöskään pätevä arvioimaan kenenkään mielenterveyttä.

Tuossa on sekin vaara, että jos itse hakeudut sinne psyk.polille M1 eli mielenterveyslähetteellä, sitä voidaan alkaa käyttää sinua vastaan. Ts. että olet niin masentunut tms. mielisairas, että olet itse hakeutunut hoitoon. Ja jokaisestahan hullu saadaan, kun oikein tikulla kaivellaan, ja jokainen ilme ja elekin tulkitaan oudoksi ja kirjataan papereihin. Voit joutua tilanteeseen, jossa sinua uhataan jopa lapsen huostaanotolla. Satun tietämään, että näitä tapahtuu. Syyksi riittää, ettei kemiat pelaa sosiaalityöntekijän kanssa, ja joka sitten haluaa näyttää valtansa.

Selitä rauhallisesti, ettet koe tällaista tarpeelliseksi. Toista tarvittaessa. Sinulla ei ole velvollisuutta todistaa mielenterveyttäsi. Yhteys johtoon tai lakiapuun voi myös paikallaan. viimeistään siinä vaiheessa, jos huostaanotolla aletaan painostaa.

 

[vierailija]

Jos jonkun muun vanhan nettikeskustelun perusteella alkaa nain pahoin asiaa stressaamaan ja olettamaan asioita, niin saattaapi olla, etta se psyk.polun lahete voisi olla ap:lle ihan paikallaan.

Se, etta jollekin on joskus jossain tarjottu kayntia psyk.polilla synnytyksen jalkeen, ei tarkoita sita, etta kaikki mt-oirehtineet/hoidetut joutuisivat syyniin raskaus tai vauva aikana. Eika kaynti kehoitus/ avun tarjoaminen myoskaan tarkoita sita, etta apua taytyy vastaanottaa, vaan siita voi kohteliaasti kieltaytya, tarvittaessa kertomalla asian olevan jo hoidossa yksityisen terapeutin kanssa.

 

[vierailija]

Mulla oli taustalla keskivaikea masenus, joka oli hoidettu (jos nyt voi kokonaan hoitaa, masennus tuppaa uusimaan suurella osalla, eikä se ole maailman loppu kun tietää mistä kyse).

Multa kysyttiin haluanko että asia huomioidaan. Ja mä ehdottomasti HALUSIN. Koska vaikka masennuskaudestani oli jo 7 vuotta, en todellakaan halunnut altistaa lastani sille että yhtäkkiä taas masennun. Ja niin kävikin, baby blues iski mulla ja kovaa. Oli siis hyvä että minulla oli jo yhteydet apua antavaan tahoon. Pääsin mielenterveystoimiston järjestämään vertaistukiryhmään sekä terapiaan. Se auttoi rämpimään läpi ensimmäisen vauvavuoden johon kuului paljon mm. valvomista, mikä mulla on yksi laukaiseva tekijä masennukselle. Ja toki oma äidiksi tulo avasi niitä traumoja joita minulla omassa lapsuudessa on ollut. Muutekin nuo ryhmäkokoontumiset& terapiat oli minulle sitä omaa aikaa, joissa sai keskittyä hetken omaan hyvinvointiin, eikä vain olla "hyvinvoinnin tuottaja" lapselle.

Kertaakaan ei kukaan puhunut lastensuojeluilmoituksesta saati mistää pakkokäynneistä. Tietoja annettiin miten voi hakea perhetyöntekijän apua kotiin, jos sille tarve. Meillä ei ollut koska mies kuitenkin "täysjärkinen" ja huolehtivainen.

Mä en ymmärrä miksi tuosta avusta on tehty älytön peikko. Jotenkin aina jos sitä niin äärettömästi pelkää - mun korvaan se kuulostaa siltä että sitä apua todellakin tarttis. Mutta sitä piilotellaan jopa itseltä. Kuitenkin pitäs ajatella sen lapsen parasta ja ymmärtää omat rajoitteet. Joillainhan ne voi olla ihan fyysisiä rajoitteita/vammoja. Toisilla voi olla mielenterveveydellisiä. Tukeahan tuossa yritetään.

 

[vierailija]

Mulla oli taustalla keskivaikea masenus, joka oli hoidettu (jos nyt voi kokonaan hoitaa, masennus tuppaa uusimaan suurella osalla, eikä se ole maailman loppu kun tietää mistä kyse).

Multa kysyttiin haluanko että asia huomioidaan. Ja mä ehdottomasti HALUSIN. Koska vaikka masennuskaudestani oli jo 7 vuotta, en todellakaan halunnut altistaa lastani sille että yhtäkkiä taas masennun. Ja niin kävikin, baby blues iski mulla ja kovaa. Oli siis hyvä että minulla oli jo yhteydet apua antavaan tahoon. Pääsin mielenterveystoimiston järjestämään vertaistukiryhmään sekä terapiaan. Se auttoi rämpimään läpi ensimmäisen vauvavuoden johon kuului paljon mm. valvomista, mikä mulla on yksi laukaiseva tekijä masennukselle. Ja toki oma äidiksi tulo avasi niitä traumoja joita minulla omassa lapsuudessa on ollut. Muutekin nuo ryhmäkokoontumiset& terapiat oli minulle sitä omaa aikaa, joissa sai keskittyä hetken omaan hyvinvointiin, eikä vain olla "hyvinvoinnin tuottaja" lapselle.

Kertaakaan ei kukaan puhunut lastensuojeluilmoituksesta saati mistää pakkokäynneistä. Tietoja annettiin miten voi hakea perhetyöntekijän apua kotiin, jos sille tarve. Meillä ei ollut koska mies kuitenkin "täysjärkinen" ja huolehtivainen.

Mä en ymmärrä miksi tuosta avusta on tehty älytön peikko. Jotenkin aina jos sitä niin äärettömästi pelkää - mun korvaan se kuulostaa siltä että sitä apua todellakin tarttis. Mutta sitä piilotellaan jopa itseltä. Kuitenkin pitäs ajatella sen lapsen parasta ja ymmärtää omat rajoitteet. Joillainhan ne voi olla ihan fyysisiä rajoitteita/vammoja. Toisilla voi olla mielenterveveydellisiä. Tukeahan tuossa yritetään.

Eihän kyse ole siitä, ettei apua halua vastaanottaa kun sitä tarttee. Itsellä menneisyydessä vaikeita psyykeasioita ja tunnistan kyllä, koska tarvitsen apua ja koska ei. Hienoa, että sinä olet saanut apua Itse en voisi kuvitellakaan meneväni ryhmämuotoiseen toimintaan, tykkään touhuilla enemmän lähipiirin kanssa kuin vieraiden kanssa ryhmässä. Juuri se, että joutuisi kaikenmaailman vertaistukiryhmiin yms olisi painajaista, haluaisin olla tulevaisuudessa vauvan kanssa kaksin, tai kolmisin miehen kanssa tai sitten oman ystävän seurassa vauvan kanssa. En mennä mihinkään äiti-lapsi-ryhmään.

Edelleen, jos minä tarvitsen apua, haen sitä, eikä siinä ole mitää sen kummempaa. En kuitenkaan halua, että minut etukäteen profiloidaan mahdolliseksi ongelmaäidiksi ja aletaan synnärillä muiden äitien kuullen puimaan psyykeongelmia.

 

[vierailija22]

Itse suosittelen olemaan neuvolan kanssa ihan avoin. Ei ne kyllä mihinkään pakota tai helpolla tee mitään ilmoituksia.

Minulle ehdotettiin esikoisen vauva aikana psy polilla käyntiä. Sanoin kuitenkin että en pidä sitä tarpeellisten. Myös toisen raskauden aikana Neuvola ehdotti psy polilla käyntiä silloinkin Kieltäydyin ja lupasin palata asiaan jos siltä tuntuu. Esikoisen aikaan Neuvola myös ehdotti perhetyötä. Ja perhetyöntekijä kävikin miellä useasti auttamassa. Toisen lapsen kanssa perhetyötä ehdotettiin jo raskaus aikana mutta en kokenut sitä tarpeellisena joten tällä kertaa se mahdollisuus jäi käyttämättä. Mitään painosta en kuitenkaan kokenut neuvolan suunnalta vaikka toki he moneen kertaan ovat maininneet näistä mahdollisuuksista ja kyselevät usein jaksamistani.

 

[vierailija]

Eihän kyse ole siitä, ettei apua halua vastaanottaa kun sitä tarttee. Itsellä menneisyydessä vaikeita psyykeasioita ja tunnistan kyllä, koska tarvitsen apua ja koska ei. Hienoa, että sinä olet saanut apua Itse en voisi kuvitellakaan meneväni ryhmämuotoiseen toimintaan, tykkään touhuilla enemmän lähipiirin kanssa kuin vieraiden kanssa ryhmässä. Juuri se, että joutuisi kaikenmaailman vertaistukiryhmiin yms olisi painajaista, haluaisin olla tulevaisuudessa vauvan kanssa kaksin, tai kolmisin miehen kanssa tai sitten oman ystävän seurassa vauvan kanssa. En mennä mihinkään äiti-lapsi-ryhmään.

Edelleen, jos minä tarvitsen apua, haen sitä, eikä siinä ole mitää sen kummempaa. En kuitenkaan halua, että minut etukäteen profiloidaan mahdolliseksi ongelmaäidiksi ja aletaan synnärillä muiden äitien kuullen puimaan psyykeongelmia.

Oliko tämä nyt ensimmäinen lapsesi? Lähinnä siksi kysyn onko sinulla kokemusta ettei synnytys "aktivoisi" psyykeen ongelmia? Naisen estrogenitaso voi synnytyksessä tippua jopa tuhannesosaan siitä mikä se oli raskauden aikana. Ja kuten tiedä varmasti psyykeen sairauksia kokeneena että estrogeeni vaikutta ihmisen aivokemiaan. Tämä taas voi heittää ihan "normaali" taustaisen äidin psykoosiin tai lievempänä juuri baby bluesiin...

Tämän vuoksi, neuvoloissa/ lääkärit juurikin on kiinnostuneita tietämään näitä taustoja, koska silloin voidaan ennakoida. Eikä se tarkoita mitään "leimaamista" ongelma vanhemmaksi vaan sekä äidin että lapsen hyvinvoinnin tukemista.

Kuten varmaan myös tiedät, Suomessa apua saa, mutta hitaasti (jopa itsetuhoisissa) tapauksissa. Sen takiakin kannattaa kertoa neuvolassa, sanotaanko että sitten on huomattavasti nopeampi saada apua, jos sille ilmenee tarvetta.

Mä olen sen jolle vastasit tuossa. Mä olin varma että tunnistaisin oireeni, mutta ne kyllä tuli niin nopeaan ja hurjana mulle, etten olis voinnut ennakkoon mitenkään arvata. Ei se musta silti pahaa äitiä tehnyt, kenenkään silmissä. Eikä mun asioita todellakaan synnärillä kaikkien kuullen vatvottu. Ainoa kerta kun aiheesta synnärillä puhuttiin oli kun lääkäri kotiutti minua, ja sekin keskustelu oli kahden keskinen ja lähinnä sillä tasolla että miltä minusta tuntuu. Silloin mulla olikin vielä kaikki ok, ongelmat alkoi vasta noin 1kk jälkeen lapsen syntymästä ja vallan rajuna. Hetken itsekseni katselin tilannetta mutta kun homma meni toivottomaks otin yhteyttä neuvolaan ja jo seuraavana päivänä oli aika mielenterveystoimistolla.

Älä häpeä sairauttasi. Tiedän että on vielä ihmisiä jotka leimaa, milloin mistäkin. Mutta ei sulta lasta viedä jos puhut rehellisesti. Tai pakoteta mihinkään mikä sulle ei sovi. Tarkoitus on auttaa.

 

[vierailija]

Oliko tämä nyt ensimmäinen lapsesi? Lähinnä siksi kysyn onko sinulla kokemusta ettei synnytys "aktivoisi" psyykeen ongelmia? Naisen estrogenitaso voi synnytyksessä tippua jopa tuhannesosaan siitä mikä se oli raskauden aikana. Ja kuten tiedä varmasti psyykeen sairauksia kokeneena että estrogeeni vaikutta ihmisen aivokemiaan. Tämä taas voi heittää ihan "normaali" taustaisen äidin psykoosiin tai lievempänä juuri baby bluesiin...

Tämän vuoksi, neuvoloissa/ lääkärit juurikin on kiinnostuneita tietämään näitä taustoja, koska silloin voidaan ennakoida. Eikä se tarkoita mitään "leimaamista" ongelma vanhemmaksi vaan sekä äidin että lapsen hyvinvoinnin tukemista.

Kuten varmaan myös tiedät, Suomessa apua saa, mutta hitaasti (jopa itsetuhoisissa) tapauksissa. Sen takiakin kannattaa kertoa neuvolassa, sanotaanko että sitten on huomattavasti nopeampi saada apua, jos sille ilmenee tarvetta.

Mä olen sen jolle vastasit tuossa. Mä olin varma että tunnistaisin oireeni, mutta ne kyllä tuli niin nopeaan ja hurjana mulle, etten olis voinnut ennakkoon mitenkään arvata. Ei se musta silti pahaa äitiä tehnyt, kenenkään silmissä. Eikä mun asioita todellakaan synnärillä kaikkien kuullen vatvottu. Ainoa kerta kun aiheesta synnärillä puhuttiin oli kun lääkäri kotiutti minua, ja sekin keskustelu oli kahden keskinen ja lähinnä sillä tasolla että miltä minusta tuntuu. Silloin mulla olikin vielä kaikki ok, ongelmat alkoi vasta noin 1kk jälkeen lapsen syntymästä ja vallan rajuna. Hetken itsekseni katselin tilannetta mutta kun homma meni toivottomaks otin yhteyttä neuvolaan ja jo seuraavana päivänä oli aika mielenterveystoimistolla.

Älä häpeä sairauttasi. Tiedän että on vielä ihmisiä jotka leimaa, milloin mistäkin. Mutta ei sulta lasta viedä jos puhut rehellisesti. Tai pakoteta mihinkään mikä sulle ei sovi. Tarkoitus on auttaa.

Ymmärrän kyllä mitä haet takaa, mutta en ymmärrä sitä, miten neuvola voisi minua auttaa mahdollisissa ongelmissa. Jos saan vauvan ja minulla on psyyken kanssa ongelmia, niin otan yhteyttä omaan yksityiseen psykiatriini ja psykoterapeuttiin. En siis tarvitse aikaa psyk.polille tai mielenterveystoimistolle, minulla on jo ammattilaiset psyykeasioita varten. Miksi menisin vieraalle ihmisille puhumaan psyykeasioista, kun on ne tutut ihmiset, joiden kanssa sairautta on ennenkin hoidettu?

Lisäksi miksi ottaisin perhetyötä jos en sitä tarvitse? Montako aikuista tarvitaan hääräämään yhden vauvan ympärillä? Kuitenkin jos perheessä on jo mies ja vaimo ja hehän voivat ostaa siivous- ja lastenhoitopalveluita.

Vertaistukea en halua, en ole ryhmätoiminnan ystävä. Minulla on oma ystäväpiiri ja viihdyn "omieni" parissa.

En häpeäkään sairautta, mutta jos tervehtyisin niin miksi minun pitäisi kokea itseni sairaaksi? Jos sairaudesta on kerran parantunut, niin tarvitseeko sairaan leimaa kantaa koko loppuelämänsä?