Olen koko elämäni tuntenut olevani ulkopuolinen. Nyt aikuisiällä tunnen koko ajan ulkopuolisuuden tunnetta ja tuntuu että kaikilla on joku porukka johon he kuuluvat paitsi meillä.
On meillä muutama perhetuttu joiden kanssa tavataan mutta silti tuntuu että jotain puuttuu.
Mun mielestä tuo on jotenkin semmoinen ihmisellä oleva perustarve, vaikkakin ilman ryhmääkin pärjää jos on yksittäisiä ihmisiä ympärillä.
Ryhmään kuuluminen tuo iloa ja turvallisuuden tunnetta, mutta poispotkiminen ja eristäminen voi tehdä tosi kipeää.
Mulla on ryhmään kuuluminen vaihdellut. Olen ollut semmoinen yhden bestiksen kanssa nyhjääjä ja ryhmässä olo on tuntunut vaikealta.
Enkä oikein aikuisiällä ole tiennyt että mikä on mun asema missäkin ryhmässä, aktiivinen vai syrjempänä? Olen yhdistelmä puheliasta ja erakkoa.
Mutta olen huomannut että ryhmätkin vähän elää. Joku muuttaa pois, välit viilenee, joku uusi tulee kuvioihin jne.Ja joskus vaan on niin kiire että ehtii olla jossain ryhmässä tosi löyhästi ja nimellisesti.
