Omat valinnat harmittavat

[vierailija]

Minun vanhempani ovat duunareita molemmat. Hyviä vanhempia, mutta eivät oikein ole osanneet antaa eväitä opiskeluun ja työelämään. Enkä niitä oikein muualtakaan ole saanut. Koulussa olin aina luokkani parhaimmistoa ja niinpä menin yliopistoon opiskelemaan. Siellä minulle syntyi harhaluulo, että elämäsi olisi ja tulisi aina olemaan melkeinpä ruusuilla tanssimista. No aika tavalla sain pettyä.

Opiskelin loppujen lopuksi itseäni kiinnostavaa alaa, jossa ei kauheesti ollut työnäkymiä. Olisin voinut mennä opiskelemaan jotain "kovaakin" (kauppakorkeaan tai tekniseen korkeakouluun), mutta väenvängällä hain valtiotieteelliseen, johon oli jopa vaikeampi päästä kuin noihin työelämän kannalta varmoihin valintoihin.

Jälkikäteen olen huomannut, että 90 prossaa valtiotieteellisessä opiskelleista omaa taustan ylemmissä sosio-ekonomisissa luokissa. Se näkyy niin, että he "tietävät" että pääsevät oikeisiin alan töihin. He tietävät mihin pitää panostaa opiskeluaikana. Jonkun kenties isä, äiti tai muu järjestää ekoihin duuneihin. Ja vaikka kaikilla ei ole sellaista suoraa tietä ylös, niin ainakin ymmärrystä mistä naruista vedellä.

Minulla on valmistumisesta 3 vuotta ja en ole tehnyt yhtään kunnollista oman alan hommaa. Kaiken huippuna on se, että nyt palaan entiselle kotipaikkakunnalleni työhön, joka on selkeästi koulutukseni alle. Työpaikallani on paljon entisiä lukiokavereitani (niitä jotka menestyivät PALJON huonommin, eivät edes haaveilleet yliopistoista) suhteellisen korkeissa asemissa. Kieltämättä on monessa suhteessa kova paikka mennä sinne, mutta eipä tässä vaihtoehtoa ole... Olis kai pitänyt tyytyä osaansa ja mennä vaan suoraan lukion jälkeen paikalliseen AMK:hon...

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

 

[vierailija]

Kaverisi jotka ovat nyt työssä, saaneet oman alansa töitä ja todennäköisesti elävät onnellisina elämäänsä, eivät ole "menestyneitä" vain siksi että eivät käyneet yliopistoa?
Ammattikorkeakouluun meneminenkö on "tyytymistä" ja "alistumista"?
En ihmettele että olet pettynyt, olet ladannut aivan kummallisia odotuksia yliopistotutkinnon suorittamiselle.
Kyllä se menestyminen ja onni taitaa tulla siitä, että löytää oman alansa ja ammatin jossa viihtyy ja voi hyödyntää omia kykyjään.
Vaati se ammatin opiskelu sitten amis-,AMK- tai yliopistotutkinnon.

 

[vierailija]

Mun mielestä on ollut hyvä, että vanhemmat ovat olleet vain kansakoulun käyneitä tavallisia ihmisiä. Opintojen suhteen ei ollut paineita ja sain itse valita, mitä teen, mitä opiskelen, missä opiskelen jne. Vanhemmista ei ollut apua opiskeluasioiden suhteen, joten opin ottamaan itse vastuun siitä, mitä teen. Isäni mielestä opettajan tai pankkivirkailijan työ olisi ollut hieno, mutta itseäni kumpikaan ei kiinnostanut. Hyvä niin.

 

[AMKhumkandkans]

Kyllä se menestyminen ja onni taitaa tulla siitä, että löytää oman alansa ja ammatin jossa viihtyy ja voi hyödyntää omia kykyjään.
Vaati se ammatin opiskelu sitten amis-,AMK- tai yliopistotutkinnon.

Uskaltaisin silti sanoa, että aika paljon sattumasta on kanssa kiinni. Jotkut toki ovat määrätietoisia unelmien eteen ja saattavat sinne päästä. Mutta monilla käy toisin ja pienestä on kiinni mimmoselle uralle "luiskahtaa".

Mun mies oli aikamoinen harhailija opiskeluaikoinaan. Opinnot jäi sitten kesken ja meni varastoon töihin. Pääsi siellä sitten vähän eteenpäin ja sai samalla opiskelumotivaatiota. Suoritti opinnot loppuun ja jatkoi niitä kansainvälisen kaupan ja logistiikan tehtäviä. Työssä suht. korkeassa asemassa ja kiertänyt maailman työn puitteissa useita kertoja. Usein sanonut mulle, että ehkä oli onni aikoinaan että meni sinne varastolle töihin...

 

[vierailija]

Olisit mennyt amikseen. Silloin olisit ollut oman alasi töissä jo 18/19-vuotiaasta lähtien ja ehtinyt tienata sellaisen palkkasumman, jota tuskin saat edes eläkeikään mennessä kiinni valtiotieteilijänä.

 

[vierailija]

Samaa ja erimieltä.

Duunariperheestä oon myös, missä ei tuettu koulunkäynnissä. Eikä minkäänmoisia suhteita suvun kautta ole. Silti oon hyvin pärjännyt työelämässä, vaikka pari vuotta sitten valmistuin näinä talouden "huippu"vuosina, kun isot firmat pistää väkeä sadoittain pois ja kukaan ei palkkaa uusia. Viime syksynä haussa oli paikkoja, sinä syksynä kun valmistuin ei ollut ilmoituksia ees...

Kauppiksessa ihan selvästi huomasi keillä oli suhteita perheen tai suvun kautta. OP:lle ym. muihin firmoihin mentiin iskän tai äidin ansiosta ekana kesänä, kun muut olivat suurinpiirtein onnekkaita, jos pääsivät kaupan kassalle. Jotka hyvin varhain pääsivät hyville tai huipputöihin, ei tarvinnut kuin lukea sukunimi ja yrityksen johtajien sukunimiä...

Itse kuitenkin heti alusta asti tiedostin, ettei mulla oo suhteita ja on opiskelujen alusta luotava itse suhteet ja pohjalta aloitettava ja kartutettava työkokemusta perusduunista omalta alalta, jotta saan koulutusta vastaava valmistumisen jälkeen. Joten hain tosi paljon paikkoja, kunnes eka oman alan kesätyö tärppäsi tokana kesänä. Parin kesän jälkeen hain syksyllä osa-aikatyön omalta alalta ja sain sen. Tein siellä kaikenlaista duunia ja samalla opiskelin. Valmistuttua mulla oli tosi paljon ja hyvää työkokemusta muihin nähden. Vaikka aiemmassa paikassa en voinut yt:jen takia jatkaa, sain suositukset ja sain määräaikaista työtä puolen vuoden hakimisen jälkeen (kuten sanoin paikkoja ei ollut ja kukaan ei ollut palkkaamassa, kun soittelin) ja nyt oon eri paikassa vakituisena. Kaikki työt valmistumisen jälkeen ovat koulutusta vastaavassa ja päällikköhommiin oon myös päässyt.

Tähän en olisi päässyt ilman sinnikästä työorientoitumista sekä asennettani. Oman kokemukseni mukaan työllistyminen on kovaa kilpailua muiden kanssa, CV:n ja hakemuksen pitää olla todella hyviä, haastattelussa pitää olla innostunut ja osata kehua itseään ja antaa "dynaaminen" kuva itsestään, jotta voittaa muut. Pitää olla työkokemusta, suositttelijoita ym. Monesti hakijoita on ollut reippaasti yli 200, joten pienestä on kiinni. Huomasin, että monet opinnoissa paremmin pärjänneet eivät taas työelämässä pärjänneet, koska on keskitytty hyviin numeroihin, muttei taitoihin, joita tarvitaan työelämässä.

Ymmärrän siis harmistuksesi, kun monet suhteilla pääsevät eteenpäin, kuitenkin sun menestys on susta kiinni. Ei kaikilla muillakaan ole suhteita, ne pitää itse luoda. Ja jos ei ole työelämässä tarvittavia taitoja, sitten niitä on kehitettävä ja suuntauduttava niihin hommiin, joissa on hyvä ja tykkää olla.

Mitä väliä on sillä, mitä muut ajattelee sun kotipaikkakunnalla...Jos sä haluat pidemmälle, niin sulla voi olla edelleen niihin mahdollisuus, kun teet töitä sen eteen. Varmastikaan kukaan ei sun eteen sitä tuo.

P.S. Kauppikseen on kyllä vaikeampaa päästä kun valtiotieteelliseen esim. Helsingissä. Ja mitä väliä sillä on työelämän kannalta...Ei työnantajat kysele, kuinka monta prosenttia pääsi lukemaasi pääaineeseen.

 

[vierailija]

Ihan hullua meininkiä tuollaiset korkeakoulutukset. Opiskellaan lähemmäs kolmekymppiseksi ja kilpaillaan verissä päin muutamasta hassusta työpaikasta (ja ollaan joko epäpäteviä tai ylikoulutettuja kaikkiin muihin töihin).

Poikkeuksena toki ne muutamat harvat alat joilla on työvoimapulaa, kuten lääkäri tai lastentarhanopettaja.

 

[vierailija]

Niinpä. Ja hassua ajatus, että korkeakoulutus olisi avain hyvään/isoon palkkaan ja paikkaan ylemmällä oksalla...

 

[Aloittaja11111]

Niinpä. Ja hassua ajatus, että korkeakoulutus olisi avain hyvään/isoon palkkaan ja paikkaan ylemmällä oksalla...

Mutta sitä se juuri on, monen muun asian ohella. Kai sen kaikki tietää, että mitä korkeampi koulutus sitä todennäköisempää on (huomattavasti) korkeampi asema ja korkeampi palkka.

Ja emmä nyt tiedä, palkaksi mulle muodostuu kuitenkin bruttona 3250. Ei se nyt niin huonosti ole "maalla" kun asuminen on suhteellisen halpaa. Toki pitää kaksi autoa omistaa.

Jaa että valtiotieteelliseen on helpompi päästä kuin kauppakorkeaan... Kenties sitten nykyään. Itse olen päässyt molempiin ja ainakin minulle se kauppakorkean monivalintakoe oli helpompi kuin valtiotieteelliseen pääsy... pääsyprosentteja en kyllä muista.

 

[vierailija]

Omat vanhempani painostivat minua opiskelemaan, ja ilman painostusta olisin jättänyt lukionkin kesken.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen painostus onneksi loppui, joten muita tutkintoja minulla ei olekaan. Tyhmä en kuitenkaan ole, joten hyväpalkkaisia töitä riittää. Esim. nyt äitiysloman loppuessa piti ruveta hakemaan töitä, ja jo kymmenen minuutin kuluttua ensimmäisen hakemuksen lähettämisestä tuli kutsu haastatteluun. Ihan samalla tavalla kuin viisi vuotta sitten, kun viimeksi töitä hain. Heti ensimmäinen hakemus poiki työpaikan, ja palkkaakin tuli silloin 4700 € kuukaudessa. Katsotaan, mitä tällä kertaa pyydän.

Eli koulutuksella ei ole juurikaan merkitystä. Koulutus vaaditaan vain kunnan tai valtion hommissa. Palkat ovat kuitenkin paremmat yksityisellä sektorilla, joten älykäs ihminen ei muutenkaan julkiselle hakeudu, ellei sitten ole kutsumustyötä hakemassa.