Pellejen pelottelu kostautui Kalliossa – johti yhteenottoon vastaantulijan kanssa
Julkaistu: 25.10. 11:50
Helsinki
Sivullisten pelottelu pelleasuissa on lokakuun aikana muuttunut suoranaiseksi vitsaukseksi. Viikonloppuna pelleiksi pukeutuneita henkilöitä liikkui Kallion kaupunginosassa Helsingissä, missä pelottelu päättyi ikävästi.
Yhdysvalloista alkunsa saanut ilmiö teki laajamittaisen rantautumisen Suomeen viime viikolla, kun pellepukuihin pukeutuneet henkilöt säikyttelivät ihmisiä eri puolilla Suomea. Yksi vakavimmista pelotteluista tapahtui tiistai-iltana Tuusulassa, missä
moottorisahaa pidellyt pelle säikäytti lapset alikulkutunnelissa.
Jutun yhteydessä olevalla videolla käsitellään pelotteluilmiön leviämistä Yhdysvalloista Suomeen ja poliisin suhtautumista asiaan.
Viikonloppuna satunnaisten ohikulkijoiden pelottelu sai jatkoa Kallion kaupunginosassa Helsingissä, missä kaksi pelleä hyppäsi aikuisen miehen eteen säikyttelytarkoituksessa. Pelästyttäminen jäi kuitenkin pelkäksi yritykseksi ja pellet saivat tuntea tekonsa seuraukset nahoissaan.
Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario
Heikki Sandberg kertoo Kallion pelotteluyrityksen tapahtuneen lauantaina kello 20.10 Katri Valan puistossa.
– Kaksi pellenaamareihin sonnustautunutta kaveria hyppäsi rakennuksen kulmalta aikuisen, noin 30-vuotiaan miehen eteen.
Mies oli tapahtumahetkellä ulkoiluttamassa koiraa ja pelästyi tilannetta siinä määrin, että puolustautui ilveilijöitä vastaan.
– Koira näykkäisi toista kaveria ja mies tuuppasi toista, Sandberg kertoo.
Pellenaamarein varustautuneet pelottelijat pakenivat paikalta. Säikyttelyn kohteeksi joutunut mies ilmoitti tapauksesta poliisille. Paikalla käynyt poliisipartio ei löytänyt tekijöitä, joiden Sandberg kertoo olleen ilmoittajan arvion mukaan noin 20-vuotiaita.
Rajuilla vastatoimenpiteillä pellet karkumatkalle saattanut mies teki tapauksesta rikosilmoituksen.
Sandberg kertoo poliisin lopettaneen tapauksen tutkinnan, sillä tekijöitä ei tavoitettu.
– Epäillyistä ei ole tietoa eikä tutkintaa kannata jatkaa.
Poliisi ei tiedä loukkasivatko pellet itseään tilanteessa.
– Kun pellenaamari-ihmisiä ei ole tavattu, emme pysty sanomaan onko koiramiehen toiminnasta aiheutunut heille vammoja.
Sandberg muistuttaa poliisin varoittaneen jo viime viikolla siitä, että joku saattaa lyödä naamioitunutta pelottelijaa tai tehdä jotain muuta vakavampaa hätävarjelun nimissä.
– Nyt kävi juuri niin, rikosylikomisario toteaa.
Mikko Vesa
Pojat pellenaamareissa kokivat yllätyksen Kajaanissa – tytöt juoksivat kintereillä metsään
Julkaistu: 25.10. 11:11
Poliisi kertoo Kajaanin Nakertajassa maanantai-iltana sattuneesta tilanteesta.
Poliisi oli saanut maanantai-iltana ilmoituksen pojista, jotka olivat käyttäneet pellenaamareita ja yhdellä pojista oli mukana pesäpallomaila.
Poliisi kertoo, että tilanne oli poikien kohdalla kääntynyt päälaelleen, kun tyttöporukka oli juossut metsään juosseiden pellepoikien kintereillä.
Poliisi kertoo tavoittaneensa pojat ja puhuttaneensa heitä.
IS