Päivähoitoon lisää laatua henkilökunnan koulutuksesta tinkimällä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Nykyään päiväkotien henkilöstön koulutusvaatimukset ovat osittain hyvin korkeat, esimerkiksi osa hoitohenkilökunnasta on opiskellut jopa 5 vuotta yliopistossa. Tämä näkyy myös palkassa, koska varsinkaan korkeakoulutettua ihmistä ei saa töihin kovin pienellä palkalla.

Samaan aikaan sekä vanhemmat että lapset kuitenkin arvostavat päivähoidossa eniten sitä, että henkilökunnalla on aikaa lapsille, eli he ehtivät olla lasten kanssa ja kuunnella näitä. Eikä suinkaan sitä, mitä ns. viralliset tahot eniten painottavat eli mahdollisimman kehittyneiden opetustuokioiden pitämistä lapsille ja suunnitelmien ja vastaavien paperitöiden tekemistä (ts. sitä mitä siellä yliopistossa opetetaan).

Nähdäkseni päivähoidosta olisi mahdollista käytännön tasolla saada huomattavasti parempilaatuista siten, että tingittäisiin henkilökunnan koulutusvaatimuksista, jolloin myös palkkoja voitaisiin laskea, ja siten olisi mahdollista palkata enemmän henkilökuntaa ryhmiin. Esimerkiksi 4 aikuista per 20 lasta. Tavallinen lastenhoito kun ei kovin paljoa ihmiseltä vaadi, lähinnä kyvyn tulla toimeen lasten kanssa, pitkän pinnan/rauhallisuuden ja taidon hallita isoa lapsiryhmää. Myöskään viimeksimainittua ei opita yliopiston tenttikirjoista vaan käytännön työssä.

Hyvä ratkaisu tulevaisuudessa voisi olla, että päiväkodeissa vain johtajalla olisi lastentarhanopettajan pätevyys, ryhmissä yhdellä lastenhoitajan pätevyys (joka voisi olla oma lyhennetty nimenomaan päiväkoteihin keskittyvä tutkintonsa eikä nykyinen keinotekoisen pitkä lähihoitaja-sillisalaatti) ja lopuilla kolmella työntekijällä perhepäivähoitajan pätevyys. Lastenhoitajalle maksettaisiin nykytyyliin 2000 euroa kuussa ja perhepäivähoitajan pätevyydellä oleville esim. 1600 euroa kuussa. Tällä saataisiin merkittävät säästöt yhden henkilön palkkakuluihin ja samalla hoidon laadun olennainen parantuminen, kun henkilökunnan lisääntyessä lapset olisi aikaa ottaa huomioon yksilöinä.
 
sori en lukenut loppuun asti mut siiis toi päiväkotihomma jotkut tulee luonnostaan lasten kaa toimeen. siis mitä oon oppinut huomaaman niin kaikki se toiminta mitä lasten kanssa olemiseen tulee tulee luonnostaan. siis elä koske tohon ja tohon ja opettaa samal ja antaa leikkiäkkin. niin en tiiä tarviio siien pitkää koulutusta. se miten luontaset kyvyt löytää on toinen homma. tietty ryhmä oppimista ja muita peruskäytäntöjä on hyvä kehittää vanhempien ja muiden ohjaajien kassa avoimeksi niin hyväsä kuin pahassakin ja päästä niistä nolouden tunteista eroon vaikka tulisi kritiikkkiäkin. aloitetaan hyvistä uutisista lapsen kehityksessä ja sitten myös ne huonot puoletkin :)?
 
Nykyään päiväkotien henkilöstön koulutusvaatimukset ovat osittain hyvin korkeat, esimerkiksi osa hoitohenkilökunnasta on opiskellut jopa 5 vuotta yliopistossa. Tämä näkyy myös palkassa, koska varsinkaan korkeakoulutettua ihmistä ei saa töihin kovin pienellä palkalla.

Voi kuule, ei se kovin paljoa palkassa näy. Kunnallisella puolella lähihoitajalla ja lto:lla palkoissa ei ole kuin parin sadan euron ero.
 
Kun vähänkin perehtyy siihen, mitä lasten kokoaminen valtavan suuriin ryhmiin on aiheuttanut, ei edes pohdi sellaisia seikkoja kuin aloittaja pohtii.

Lasten kasvattaminen ja hoitaminen suurissa ryhmissä on sen verran vaativaa, ettei sitä oikeasti pysty pelkällä hoivavietillä varustettu ihminen tekemään. On paljon läsnäoloon panostavia hoitajia ja hoivaajia, mutta kokonaisuuksien hallitseminen on vielä eri asia ja vaatii koulutusta! Ilman todellista tietotaitoa lapset eivät selviä ehjinä eivätkä henkisesti terveinä siitä pyörityksestä, mihin he suurissa ryhmissä joutuvat.

Kaiken lisäksi yliopistokoulutuksen saaneet lastentarhanopettajat työskentelevät niin alhaisella palkalla, että vain oikeasti sitoutuneet ja ns. kutsumuksen omaavat enää jäävät alalle. Palkkoja ei enää alemmas voida laskea, koska lastenhoitajillakin on lähes sama palkka. Voihan se tietenkin olla, että kun koulutetut pakenevat alalta. lapsianne hoitaa halvalla kokoon haalittu henkilökunta. Leikkurit iskevät hyvin helposti sinne, mihin niitä toivotaan, joten jatkakaa ruikutustanne, olkaapa hyvä, niin toiveenne toteutuu.
 
Hyvä ratkaisu tulevaisuudessa voisi olla, että päiväkodeissa vain johtajalla olisi lastentarhanopettajan pätevyys, ryhmissä yhdellä lastenhoitajan pätevyys (joka voisi olla oma lyhennetty nimenomaan päiväkoteihin keskittyvä tutkintonsa eikä nykyinen keinotekoisen pitkä lähihoitaja-sillisalaatti) ja lopuilla kolmella työntekijällä perhepäivähoitajan pätevyys. Lastenhoitajalle maksettaisiin nykytyyliin 2000 euroa kuussa ja perhepäivähoitajan pätevyydellä oleville esim. 1600 euroa kuussa. Tällä saataisiin merkittävät säästöt yhden henkilön palkkakuluihin ja samalla hoidon laadun olennainen parantuminen, kun henkilökunnan lisääntyessä lapset olisi aikaa ottaa huomioon yksilöinä.

Luuletko, että kukaan tekisi suurissa lapsiryhmissä kokopäivätyötä 1600 eurolla /kk? :D Ja jos heitä pitäisi löytää joka ryhmään KOLME :D
 
Ei avustajan palkka olet nytkään paljoa tuon isompi, ja niistäkin työpaikoista on kova kilpailu. Jos työpaikka on avoimessa haussa, niin hakemuksia tulee satoja per paikka.

Vaihtoehtohan on olla työttömänä, ja se on harvalle mikään ykkösvalinta.
 
Suomessa arvostetaan yleisestikin ihan liikaa koulutusta. Jos jopa lääkärinä pystyy menestyksellisesti työskentelemään 10 vuoden ajan ilman lääketieteen opintoja pelkästään selaamalla Pharmaca Fennica -kirjaa (ns. valelääkäri), niin luulisi tarhantätinäkin pärjäävän pikkuisen vähäisemmällä kuin yliopistokoulutuksella. Varsinkin kun kyseisten töiden vaativuus on aika eri tasoa.
 
Lastentarhanopettajan pätevyyden saa alemmalla korkeakoulututkinnolla eli käytännössä kolmen vuoden opiskelulla (yliopistosta tai AMK:sta). Jos joku haluaa opiskella viisi vuotta ja mennä sitten paiväkotiin pienellä palkalla ja huonolla arvostuksella niin sen ku menee.. Elämä on valintoja.
Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneen lto:n ja lastenhoitajan (lähihoitaja tai kristillsen opiston lastenohjaaja) palkassa ei kovin suurta eroa ole, mutta opintojen painopiste on eri, samoin työote. Molempia tarvitaan laadukkaassa pienten lasten laitoskasvatuksessa.
 
Yhteistyössä