vierailija
Meillä on vaikea perhetilanne tällä hetkellä. Yhteistä taivalta takana 18 vuotta, josta suurin osa naimisissa. Kolme lasta: esiteini, sekä yksi pienempi koululainen ja yksi päiväkoti-ikäinen.
Matkan varrelle on mahtunut paljon: on ollut rakkautta, iloa, matkoja ja paljon hyviä hetkiä. On ollut myös riitoja, rahahuolia ja etäisyyttä.
Suuri taakka suhteessamme on miehen maahanmuuttajuus - ei siksi, että siinä olisi itsessään jotain vikaa, vaan siksi, että elämä on välillä todella vaikeaa. Töitä on vaikea saada, ja mies työllistää itsensä raskaassa hommassa pienyrittäjänä. Rehellisesti täytyy sanoa, että en ole jaksanut viime vuosina auttaa siinä kovinkaan paljoa, mutta paperiasiat pyöritän. Miehellä ei myöskään ole juurikaan ystäviä, tai edes kavereita.
Itse olen työelämässä - en johtaja-asemassa, mutta olen mielestäni pärjännyt kohtuullisen hyvin. Palkkaani on tarvittu perheen elämän pyörittämiseen, eikä miestä ole haitannut ajaa työsuhdeautollani. Laman kurimuksessa olen jäänyt kaksi kertaa työttömäksi, mutta päässyt molemmilla kerroilla nopeasti takaisin töihin.
Nyt on kuitenkin kaikki taas solmussa. Mies ja 12v poika ottavat yhteen kovast, ja vieläpä niin typerästä asiasta kuin pojan harrastuksesta. Mies vaatii lähes täydellisiä suorituksia harrastamisessa, koska hän "laittaa ruokaa ja kuljettaa". Vain pari päivää sitten tulivat yhdessä kotiin harrastusmenosta ja koko ilta olikin yhtä huutamista. Poika oli harmissaan isän antamasta ikävästä palautteesta, isä taas ei mielestään ollut sanonut niin. En edes ottanut asiaan kantaan, pyysin isää aikuisena miehenä rauhoittumaan, mutta hän vain huusi ja meni jo täysin asiattomuuksiin. Eikä tämä ole ainoa kerta. Hänellä on ikävä tapa suuttuessaan sanoa täysin ala-arvoisia asioita. Minunkin on todella vaikeaa kestää se, miten sen kestää oma lapsi? Olen erittäin huolissani heidän isä-poika-suhteestaan.
Itselläni on erittäin lämpimät ja avoimet välit lapsiin. Mieheni mielestä paapon heitä liikaa ja opetan lapset laittamaan isän sivuun. Minun mielestäni taas on hänen oman käytöksensä syytä, että lapset hakeutuvat yleensä aina minun luokseni.
Viimeinen pisara eilen oli se, kun mies puhui aiemmin tällä viikolla tekemästäni parin viikon työmatkasta ulkomaille. Hänellä on kuulemma oikeus kieltää sellainen. Ja samaan hengenvetoon totesi minun muutenkin olevan huono äiti, kun haluan mielummin käydä töissä kuin hoitaa lapsia. Sanomattakin lienee selvää, että oloni on erittäin loukattu.
Voin rehellisesti myöntää, että olen mielessäni pohtinut eroa usein. Toisaalta en haluaisi hajottaa perhettä. Lisäksi olen kaikesta huolimatta huolissani miehestä. Miten hän pärjäisi yksin? Kuinka katkeroituneeksi hän muuttuisi? Ainakin hän heittäytyisi täysin uhriksi, kertoisi kaikille uhranneensa elämän minun vuokseni (muutti Suomeen, jätti perheen ja ystävät jne) ja sitten minä tein hänelle näin.
Mielestäni hän käyttäytyy täysin kohtuuttomasti, mutta toisaalta yritän olla kärsivällinen, koska epäilen hänen olevan lievästi masentunut ja pettynyt elämäänsä. Toisaalta, jos hän on pettynyt, voiko se parantua? Olen ehdottanut hänelle lomaa yksin kotimaassa (tällä hetkellä ei ole rahaa lähteä koko perhe, matkaan uppoaa tuhansia), olen ehdottanut yritystoiminnan lopettamista, jos se on liian rankkaa (myydään koti ja muutetaan vuokralle), mikään ei kelpaa. En pysty ratkaisemaan hänen ongelmiaan. Hän syyttää monista asioista minua, mutta odottaa kuitenkin rakkautta ja läheisyyttä, eikä ymmärrä, että hän sammuttaa liekkiä jatkuvasti satuttavilla sanoillaan.
Pariterapiaa olemme harkinneet aiemmin, mutta se kaatui jäätäviin jonoihin. Saimme akuutin kriisitilanteen jotenkin silloin itse selvitettyä.
Toisinaan melkein toivon, että mies jäisi vaikka kiinni pettämisestä tai löisi minua - olisi kunnon syy erota. Tiedän itsekin, että se kuulostaa täysin naurettavalle.
Arvostan vertaistukea, jos joku on ollut vastaavassa tilanteessa, tai muita asiallisia kommentteja neuvoja. Kiitos!
Matkan varrelle on mahtunut paljon: on ollut rakkautta, iloa, matkoja ja paljon hyviä hetkiä. On ollut myös riitoja, rahahuolia ja etäisyyttä.
Suuri taakka suhteessamme on miehen maahanmuuttajuus - ei siksi, että siinä olisi itsessään jotain vikaa, vaan siksi, että elämä on välillä todella vaikeaa. Töitä on vaikea saada, ja mies työllistää itsensä raskaassa hommassa pienyrittäjänä. Rehellisesti täytyy sanoa, että en ole jaksanut viime vuosina auttaa siinä kovinkaan paljoa, mutta paperiasiat pyöritän. Miehellä ei myöskään ole juurikaan ystäviä, tai edes kavereita.
Itse olen työelämässä - en johtaja-asemassa, mutta olen mielestäni pärjännyt kohtuullisen hyvin. Palkkaani on tarvittu perheen elämän pyörittämiseen, eikä miestä ole haitannut ajaa työsuhdeautollani. Laman kurimuksessa olen jäänyt kaksi kertaa työttömäksi, mutta päässyt molemmilla kerroilla nopeasti takaisin töihin.
Nyt on kuitenkin kaikki taas solmussa. Mies ja 12v poika ottavat yhteen kovast, ja vieläpä niin typerästä asiasta kuin pojan harrastuksesta. Mies vaatii lähes täydellisiä suorituksia harrastamisessa, koska hän "laittaa ruokaa ja kuljettaa". Vain pari päivää sitten tulivat yhdessä kotiin harrastusmenosta ja koko ilta olikin yhtä huutamista. Poika oli harmissaan isän antamasta ikävästä palautteesta, isä taas ei mielestään ollut sanonut niin. En edes ottanut asiaan kantaan, pyysin isää aikuisena miehenä rauhoittumaan, mutta hän vain huusi ja meni jo täysin asiattomuuksiin. Eikä tämä ole ainoa kerta. Hänellä on ikävä tapa suuttuessaan sanoa täysin ala-arvoisia asioita. Minunkin on todella vaikeaa kestää se, miten sen kestää oma lapsi? Olen erittäin huolissani heidän isä-poika-suhteestaan.
Itselläni on erittäin lämpimät ja avoimet välit lapsiin. Mieheni mielestä paapon heitä liikaa ja opetan lapset laittamaan isän sivuun. Minun mielestäni taas on hänen oman käytöksensä syytä, että lapset hakeutuvat yleensä aina minun luokseni.
Viimeinen pisara eilen oli se, kun mies puhui aiemmin tällä viikolla tekemästäni parin viikon työmatkasta ulkomaille. Hänellä on kuulemma oikeus kieltää sellainen. Ja samaan hengenvetoon totesi minun muutenkin olevan huono äiti, kun haluan mielummin käydä töissä kuin hoitaa lapsia. Sanomattakin lienee selvää, että oloni on erittäin loukattu.
Voin rehellisesti myöntää, että olen mielessäni pohtinut eroa usein. Toisaalta en haluaisi hajottaa perhettä. Lisäksi olen kaikesta huolimatta huolissani miehestä. Miten hän pärjäisi yksin? Kuinka katkeroituneeksi hän muuttuisi? Ainakin hän heittäytyisi täysin uhriksi, kertoisi kaikille uhranneensa elämän minun vuokseni (muutti Suomeen, jätti perheen ja ystävät jne) ja sitten minä tein hänelle näin.
Mielestäni hän käyttäytyy täysin kohtuuttomasti, mutta toisaalta yritän olla kärsivällinen, koska epäilen hänen olevan lievästi masentunut ja pettynyt elämäänsä. Toisaalta, jos hän on pettynyt, voiko se parantua? Olen ehdottanut hänelle lomaa yksin kotimaassa (tällä hetkellä ei ole rahaa lähteä koko perhe, matkaan uppoaa tuhansia), olen ehdottanut yritystoiminnan lopettamista, jos se on liian rankkaa (myydään koti ja muutetaan vuokralle), mikään ei kelpaa. En pysty ratkaisemaan hänen ongelmiaan. Hän syyttää monista asioista minua, mutta odottaa kuitenkin rakkautta ja läheisyyttä, eikä ymmärrä, että hän sammuttaa liekkiä jatkuvasti satuttavilla sanoillaan.
Pariterapiaa olemme harkinneet aiemmin, mutta se kaatui jäätäviin jonoihin. Saimme akuutin kriisitilanteen jotenkin silloin itse selvitettyä.
Toisinaan melkein toivon, että mies jäisi vaikka kiinni pettämisestä tai löisi minua - olisi kunnon syy erota. Tiedän itsekin, että se kuulostaa täysin naurettavalle.
Arvostan vertaistukea, jos joku on ollut vastaavassa tilanteessa, tai muita asiallisia kommentteja neuvoja. Kiitos!