Kyllä sitä ryypätään siellä ja tehdään vähän muutakin. Olen työskennellyt eräässä seurakunnassa (suuri) ja heidän korkein virkamiehensä(hallintojohtaja) hyväksyy "koulutuksia", jotka tosiasiassa eivät ole mitään koulutuksia vaan ne mulkataan sellaisiksi verotuksellisista syistä. Aamupalan jälkeen sovittu yksi tunti, jossa yksi työntekijä kertoo kivoja ja sinne osallistuu ne jotka illan riennoista selviää. Ja tokihan seurakunnan, korjaan veronmaksajien, laskuun menee niiden ryyppäjäiset. Ja p.s. nämä koulutukset suuntautuvat ulkomaille useiksi päiviksi. Itsekin olen ollut sellaisella mukana. Eikä ne ryyppäjäiset mitään vaan kyllä ne seurakunnan työntekijätkin pettää kotona olevia puolisoitaan täällä. Siellä on hyvin paljon kaikkea ja tiedän aika tarkkaan mitä mulkataan ja miten. Miltäs kuullostaisi päästä ilmaiseksi suosikkiartistien konsertteihin tai leffojen ennakkonäytöksiin? No kai niitä on muillakin työpaikoilla, mutta ainakin siellä jonka tiedän näitä on hyvin paljon. Tekisi oikeastaan mieli paljastaa noille iltalehdille vähän muutakin tutkittavaa ja oikein nimien kanssa. Esim. missähän työpaikassa on niin suurta työpaikkakiusaamista, että työntekijä on yrittänyt itsemurhaa -onnistumatta siinä, mutta vakavat vauriot on jääneet.