vierailija
Anteeksi mitä mä luin. Luinko oikein? Että asumista pitää tukea ? Mutta ei alaa joka kuitenkin tuottaakin jotain?Koska nuo kaksi asiaa eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia keskenään. Pääkaupunkiseudun asumista, kuten asumista yleensäkin, tuetaan siksi että ihminen pärjää. Samoin tuetaan sairaita, köyhiä ja vanhuksia. Tuetaan sitä että ihmisellä on mahdollisuus normaaliin elämään. Ja vastaus "muuta perähikiälle" on sama kuin sanoisi vanhukselle että syö halvempaa ruokaa.
Mutta maataloustuessa ei ole kyse siitä, että tuetaan tavallista elämää. Siinä tuetaan ammattia. Se on sama kuin rakennusmies haluaisi valtion tukea sille että hän rakentaa. Eikä siinäkään ole pahaa, jos se valtiontaloudellisesti olisi kannattavaa. Silloin rakennusmiehiä kannattaisi toki tukea. Kyse ei olekaan siitä että helsinkiläisellä olisi maajusseja jotain vastaan. Kyse on politiikasta. Miksi tukea asiaa, joka on suhteettoman kallista. Voitaisiinhan täällä pohjolassa kasvattaa vaikka banaaneja kasvihuoneessa (kuten Ruotsissa tekevät ) mutta ei siinä ole loppujen lopuksi mitään järkeä. Jos joku voisi sanoa sen viisasten kiven miksi pimeässä ja kylmässä pohjolassa kannattaa viljellä viljaa, niin olen halukas kuulemaan. Tosin ilman pelotteita mistään ydinsodan uhkasta.
Eiköhän me olla tuettu jo tarpeeksi kattoon syljeskelijöitä ja niitä joille ei oman tulotason asumismuoto kelpaa. Minusta on ainakin suhteetonta tukea jonkin perheen asumista kehä kolmosen sisällä, lukaalissa koska pienempinja edullisempi asumismuoto ei perheen kotiäidille kelpaa. Karrikoiden tilannetta.
Mutta sitten henkilöt, jotka tekee työtään käytännössä tautto läpi vuoden ja tuottaa kuitenkin myyntikelpousia tuotteita joista veroa peritään monessa välissä...niin heitä ei tarvitse tukea.
Tuet pous maatalouksilta. Ja tuet pois asumisesta. Jos ei rahat riitä, on asuttava sivummalla ja sellaisessa kopissa mihin omat varat riittää. Ihmisen asuminen ei ole tuottavaa. Paitsi niille sijoittajille jotka suoraan vetää asumistuet omaan pussiinsa.