The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
On nykymaailma vähän erilainen kuin ennen. Ennen oli todennäköisempää että riitti kun selvisi oman pään keksimistä tolloiluista. Nyt saa vähän enemmän pohtia muidenkin päiden keksimiä aivotuksia.
...miten mä en ihan oikein osaa olla samaa mieltä...kyllä silloinkin piti sen oman päänsä lisäksi olla varuillaan ja varpaisillaan toistenkin aivoituksista ja teoista. Pahoja ihmisiä on aina liikenteessä, on ollut ja tulee olemaan. Minkäs teet.

Yhtälailla silloinkin on oma äiti saanut vain toivoa, että osaan käyttää päätäni ja tehdä oikeat ratkaisut.
 
Tässä kohtaa lienee oli ajatus katsoa asiaa vähän laajemmalla perspektiivillä. Ei vain sinun tolloilujen valossa :barefoot:.
En puhukaan pikkupoikien itsetekemistä tolloiluista, mutta tietenkin asia käännettiin heti näin. Puhun ympäristön asettamista vaaroista kuten turvaton piha, isot autotiet ja aamuiset huumeneulat pysäkillä ja lähipuistossa. Mun kasvuympäristö on ollut pienelle lapselle turvallinen eli täysin erilainen.
 
...miten mä en ihan oikein osaa olla samaa mieltä...kyllä silloinkin piti sen oman päänsä lisäksi olla varuillaan ja varpaisillaan toistenkin aivoituksista ja teoista. Pahoja ihmisiä on aina liikenteessä, on ollut ja tulee olemaan. Minkäs teet.

Yhtälailla silloinkin on oma äiti saanut vain toivoa, että osaan käyttää päätäni ja tehdä oikeat ratkaisut.
Tuolla oli sana todennäköisempää välissä juuri siksi, että aina on ollut pahoja ihmisiä. Mutta kyllä maailma on raaistunut aikojen saatossa :unsure:.
 
En puhukaan pikkupoikien itsetekemistä tolloiluista, mutta tietenkin asia käännettiin heti näin. Puhun ympäristön asettamista vaaroista kuten turvaton piha, isot autotiet ja aamuiset huumeneulat pysäkillä ja lähipuistossa. Mun kasvuympäristö on ollut pienelle lapselle turvallinen eli täysin erilainen.
AK se käänsi pikkupoikiin puheen :D. Ja ihan samoja ajatuksia noista ympäristön asettamista vaaroista (y).
 
Tuolla oli sana todennäköisempää välissä juuri siksi, että aina on ollut pahoja ihmisiä. Mutta kyllä maailma on raaistunut aikojen saatossa :unsure:.
..aaa..viilataanko ;)...mutta mun mielestä se on suhteellista, ainahan meno on raaistunut..ja kyllä ainakin mun lettinauha- aikanakin sattui ja oli vaikka ja mitä kamalia tapahtumia ja asioita mitä piti varoa eikä semmosta taatusti ollut silloin kun oma äitini oli kersa, vaan silloin oli jotain muuta...

Mutta nää on tämmösiä tulkinta- asioita ja miten ne itselleen kokee :).

Yhtäkaikki - meistä jokainen pistää kiittimet ristiin omien pienten ihmisten puolesta, että ovat selviytyneet jälleen yhdestä päivästä kohtuullisen ehjinnahoin ja hengissä...monta kokemusta rikkaampina :)
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä