Professori: Älykkyyserot selittävät Suomen ja Afrikan eron

  • Viestiketjun aloittaja Suomi eka Afrikka vika
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
vierailija
Tuo on asia jota ei saa sanoa ääneen, vaikka kaikki se tietävät. Miten on mahdollista että luonnonvaroiltaan merkittävästi rikkaampi, ilmastoltaan parempi ja kulttuuriltaan vanhempi kokonainen maanosa pärjää elämässä niin paljon esim. Suomea heikommin? Maalaisjärki jo ilman sen kummempia tutkimuksiakin jo sanoo, että ehkäpä ne ei vain ole yhtä fiksuja.

Mutta ehdottomastikaan tuota ei saa sanoa ääneen. Keisarilla ei ole vaatteita.
 
Se on mun mielestä ihan ok, että kaikki ei ole yhtä älykkäitä. En oikein ymmärrä miten tällaisesta asiasta saadaan kamala kohu aikaiseksi. Ei tyhmyys tee kenestäkään tarpeetonta tai ihmisarvoltaan huonompaa. Ongelmia syntyy ainoastaan, jos asian olemassaolo kielletään.

Juuri tästä syystä on mielestäni esim. typerää ottaa pääsykokeisiin tai mihin tahansa työpaikka vaatimuksiin jonkinlaisia kiintiöitä jonkin vähemmistön puolesta. Eihän siinä ole mitään järkeä. Kyllä niihin opiskelupaikkoihin pitää päästä kykyjensä ansiosta eikä esim. siksi, että on nainen tai siksi, että on musta.

Tuo iltalehden juttu on toki muutaman vuoden vanha mutta mua ihmetyttää edelleen, miksi on väärin sanoa ääneen se, jos jokin asia on kuten se on?

Seuraavaksi joku tulee tänne varmaan kertomaan, että nämä testit pätevät ainoastaan länsimaalaisiin ja on suunnattu heille.
Ei. Nämä testit mittaavat logiikkaa. Kaikki älykkyys pohjautuu matematiikkaan, soveltamiseen ja syy- seuraus suhteeseen. Ei se sen kummempaa ole.

Sitten joku tulee kertomaan, että älykkyyttä on monenlaista. No, empä tiedä. Älykkyyttä on mielestäni yhdenlaista. Sitten on asia erikseen, jos jollakulla on kykyjä. Mun nähdäkseni on typerää väittää hyvän laulajan tai pikamatkan juoksijan olevan älykäs kykyjensä vuoksi.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
vierailija
Suomi tulee taantumaan kehitysmaaksi, kun tänne otetaan porukkaa hallitsemattomasti sieltä. Parinkymmenen vuoden päästä täällä valtavia slummialueita ja kaduilla ei uskalla liikkua normaalisti. Kaikkeen tarvitaan vartijointia. Poliisi on voimaton kaaoksen edessä. Rikkaat ovat poteroituneet omille suljetuille alueilleen.
 
vierailija
Se on mun mielestä ihan ok, että kaikki ei ole yhtä älykkäitä. En oikein ymmärrä miten tällaisesta asiasta saadaan kamala kohu aikaiseksi. Ei tyhmyys tee kenestäkään tarpeetonta tai ihmisarvoltaan huonompaa. Ongelmia syntyy ainoastaan, jos asian olemassaolo kielletään.

Juuri tästä syystä on mielestäni esim. typerää ottaa pääsykokeisiin tai mihin tahansa työpaikka vaatimuksiin jonkinlaisia kiintiöitä jonkin vähemmistön puolesta. Eihän siinä ole mitään järkeä. Kyllä niihin opiskelupaikkoihin pitää päästä kykyjensä ansiosta eikä esim. siksi, että on nainen tai siksi, että on musta.

Tuo iltalehden juttu on toki muutaman vuoden vanha mutta mua ihmetyttää edelleen, miksi on väärin sanoa ääneen se, jos jokin asia on kuten se on?

Seuraavaksi joku tulee tänne varmaan kertomaan, että nämä testit pätevät ainoastaan länsimaalaisiin ja on suunnattu heille.
Ei. Nämä testit mittaavat logiikkaa. Kaikki älykkyys pohjautuu matematiikkaan, soveltamiseen ja syy- seuraus suhteeseen. Ei se sen kummempaa ole.

Sitten joku tulee kertomaan, että älykkyyttä on monenlaista. No, empä tiedä. Älykkyyttä on mielestäni yhdenlaista. Sitten on asia erikseen, jos jollakulla on kykyjä. Mun nähdäkseni on typerää väittää hyvän laulajan tai pikamatkan juoksijan olevan älykäs kykyjensä vuoksi.
Älykkyyttä ON monenlaista, niin suomalaista kuin afrikkalaista...
 
vierailija
Vanhanen on tietenkin oikeassa. Valitettavasti yliopistoväen sekä toimittajien voimakas politisoituminen ja suorastaan tieteen vastainen poliittinen fanatismi estää järkevien ratkaisujen tekemisen maahanmuuttopolitiikan osalta. Kehitysmaalaisten maahantuonti tulee kurjistamaan kaikkien suomalaisten elämää.
 
vierailija
Tuo on asia jota ei saa sanoa ääneen, vaikka kaikki se tietävät. Miten on mahdollista että luonnonvaroiltaan merkittävästi rikkaampi, ilmastoltaan parempi ja kulttuuriltaan vanhempi kokonainen maanosa pärjää elämässä niin paljon esim. Suomea heikommin? Maalaisjärki jo ilman sen kummempia tutkimuksiakin jo sanoo, että ehkäpä ne ei vain ole yhtä fiksuja.

Mutta ehdottomastikaan tuota ei saa sanoa ääneen. Keisarilla ei ole vaatteita.
http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/ue/ue2/02_kristinuskon_synty_ja_leviaminen/2.8_lahetystyo?C:D=hNvC.g44y&m:selres=hNvC.g44y
 
vierailija
Hävettää mutta olen tullut jokseenkin samanlaiseen johtopäätökseen Lähi-Idästä kotoisin olevan ex-mieheni vuoksi. Kun hän muutti Suomeen kuvittelin että kielikoulutus jne. auttaisivat häntä kehittämään ajatteluaan ja hän integroituisi Suomeen hyvin. Mutta kun ajan kanssa seurasin häntä ja huomasin miten häneltä puuttuu täysin joitakin kykyjä ajatella älyllisesti ja emotionaalisesti, tulin siihen johtopäätökseen että hän vain on älyllisesti vähälahjaisempi yksilö eikä siihen voi koulutuksella valitettavasti vaikuttaa. Koko suku on samanlaisia yksilöitä, eivät pärjää edes sikäläisen maan opiskeluissa saati ymmärrä parantaa omaa elämänlaatuaan. Koulutus ei kiinnosta edes sikäläisellä mittarilla, odottavat valmiita almuja meiltä Suomesta jotta voisivat ostaa uusia kännyköitä ja autoja pröystäilläkseen muille kyläläisille. No, siellä päin serkut menevät aina naimisiin...
 
vierailija
Älykkyyttä ei voi mitata samalla tavalla, sillä se miten kukin laji seviytyy kehittyy ympäristöön sopeutuvaan älykkyyteen.
Joten meitä ei vo verrata.
Kaikenlisäksi afrikassa on tehty sen verran erilaisia kokeita ettei voi kansaa yksinkertaisuudestaan syyttää.

Sitten on vielä se asia, ettei se älykkyyden mittailu todista maahanmuuton olevan se paska juttu. Ja sukupolvet kasvaa ja kehittyy ympäristön mukaan.

Suurin syy on siinä, että matut ovat kasvaneet aivopestyyn yhteisöön ja ympäristöön jossa ainoa tarkoitus on käyttää heitä sotakoneistonaan ja koirinaan. Tätähän he eivät kyseisen kasvupohjansa ja sukupolvensa alta kykene näkemään. Kyse on siitä mihin kasvaa.

Joten se siitä.
 
Helveko kun koettaa kiirreessä kirjottaa.

Nyt olen älykkyydeltäni heti alempana :D Vaikka ympäristö pakottaa olemaan keskittymättä.
 
vierailija
ahaa no mä en luota paskaakaan ton professorin puheeseen. Jos suomi olisi älykäs maa niin tää maa ei olisi näin vituillaan kun se nyt on.
Suomi on siksi vituillaan, että sukupolvet eivät ole arvostaneet suomea ja unohtaneet jopa asuvansa kyseisessä kauniissa maassa. kunhan elellään ja unohdetaan että olemme suomi ja miksi.

Nytkin sinä haukut suomea joten miksi ihmeessä luulet nykyistenkään nuorien heräävän siihen mitä arvokasta olemme menettämässä.

Suomi on hieno maa! Ja se on ollut ainakin.. Nyt se on unohtunut ja väitetään jopa ettei sellaista ole ollut olemassa. Mitä vittua.
 
Älykkyyttä ei voi mitata samalla tavalla, sillä se miten kukin laji seviytyy kehittyy ympäristöön sopeutuvaan älykkyyteen.
Joten meitä ei vo verrata.
Kaikenlisäksi afrikassa on tehty sen verran erilaisia kokeita ettei voi kansaa yksinkertaisuudestaan syyttää.

Sitten on vielä se asia, ettei se älykkyyden mittailu todista maahanmuuton olevan se paska juttu. Ja sukupolvet kasvaa ja kehittyy ympäristön mukaan.

Suurin syy on siinä, että matut ovat kasvaneet aivopestyyn yhteisöön ja ympäristöön jossa ainoa tarkoitus on käyttää heitä sotakoneistonaan ja koirinaan. Tätähän he eivät kyseisen kasvupohjansa ja sukupolvensa alta kykene näkemään. Kyse on siitä mihin kasvaa.

Joten se siitä.
Ongelmahan on se, että sukupolvet eivät näy kasvavan ja kehittyvän ympäristön mukaan. Ei toisessa, eikä kolmannessakaan polvessa.
 
Mitenkä niin?
Mä en tiedä tiesitkö sinä, mutta tänne muuttaneiden jälkeläiset ovat vielä huonommin sopeutuneet yhteiskuntaamme kuin heidän vanhempansa. Ilmiö on suuremman populaation vuoksi nähtävissä paremmin esim. Ranskassa tai Ruotsissa.
Asian tiimoilta on tehty useita tutkimuksia juuri siksi, että toisen tai kolmannenkaan polven pakolaiset eivät sopeudu, eivät osaa käyttää hyväkseen ilmaista opetusta tai ylipäätään pääse elämässään eteenpäin. He eivät pärjää koulussa.
Toki joukossa on yksilöitä, jotka tähän kykenevät, mutta suurella osalla on ongelmia.
 
Ympäristö ei kannusta kasvamaan ja kehittymään.
Tai vaikka kannustaisikin, niin millaiseen suuntaan?

Onko kyse siitä että ihmiste ovat tyhmiä vai toistetaanko liian usein vain samaa kaavaa sukupolvelta toiselle? Eli se mihin mekin kasvamme.

Otamme oppia ja mallia miten prjätä ympäristössä ja yhteiskunnassa jossa elämme. On kehitys sitten niin sanotusti kehittävää tai tuhoavaa.

Mutta jos kukaan ei lähde piste pisteeltä sitä pläntiksi muuttamaan hiljalleen skupolvien saatossa "paremmalle" puolelle niin eihän mikään silloin kehityksen kannalta postiiviseen muutukkaan.

Samoin jos kasvaa monta sukupolvea samaan aatteen maailmaan niin tarvitaan iso käännös ihmisestä seuraavaan muuttamaan nämä sen aikaiset selviytymisen kannalta tärkeät ajatukset ja tavat elää. Siihen tarvitaan monta sukupolvea.

Älykkyys siis vain on mutta viisaus on asia erikseen. Meidän pitäisi keskittyä yhteistyön tekemiseen. Mutta olemme kasvattamassa hyvin narsistista ja itsekeskeistä yteiskuntaa. Koska sillä ollaan "selvitty" nykypäivänä.
 
Mulla on ihan oma teoria että helle tyhmentää. Mulla ainakin aivotoiminta pysähtyy +30 asteessa ja mun luonteen pimeät puolet alkaa näkyä. :D

Vaikka toisaalta, lähi-Idässä ja arabimaissakin on kamalat helteet ja silti heillä on ollut ihan korkeakulttuureja...

Mun mielestä ei haittaa jos joku rotu olisi tyhmempi, koska ahkeruudella ja rauhallisuudella voi kompensoida paljon.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
9mmmm
Suomi on siksi vituillaan, että sukupolvet eivät ole arvostaneet suomea ja unohtaneet jopa asuvansa kyseisessä kauniissa maassa. kunhan elellään ja unohdetaan että olemme suomi ja miksi.

Nytkin sinä haukut suomea joten miksi ihmeessä luulet nykyistenkään nuorien heräävän siihen mitä arvokasta olemme menettämässä.

Suomi on hieno maa! Ja se on ollut ainakin.. Nyt se on unohtunut ja väitetään jopa ettei sellaista ole ollut olemassa. Mitä vittua.
elä sotke älykkyyttä ja hienoutta toisiinsa. suomi on hieno maa mutta satanan tollojen johtaman ja loppuja kiinnostaa oma napa ja kuhan omalal perhhellä on leipä siksi tämä maa on vituillaan emmekä voi ylpeillä älykkyydellä kun tilanne on tämä. se on yks hailee kuka on fiksu paperilla jos maa on kaaoksessa käytännössä eikö? mä oon täällä puhunukkin jo miten hommat hoitus niinku älykkäämpään sunntaan mutta niinkuin aina itse en tykkä jankuttaa oone enmpi sellanen kerta ja laaki tyyppi lähden täältä posikin kerta laakista :)
 
Yhteistyössä