Suomalaiset osaajat valuvat Ruotsiin ja Viroon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
HS: Suomalaisia palkataan vauhdilla Ruotsiin ja Viroon – TE-toimistot jarruttelevat jo

Suomalaisia osaajia palkataan niin kiivaasti Ruotsiin ja Viroon, että Suomen TE-toimistot ovat jo jarruttelemassa töiden välittämistä, kertoo Helsingin Sanomat.
Työ- ja elinkeinonministeriö on ohjeistanut TE-toimistoja, että esimerkiksi ulkomaisia hoitaja-, lääkäri- ja kokkihakuja ei välitetä nyt lainkaan, lehti kirjoittaa.

Kaikki ulkomaille lähtijät eivät työllisty TE-toimistojen kautta.

Ruotsi ja Viro palkkaavat kernaasti ainakin suomalaisia teknologia-alan osaajia. Eures-neuvoja Jerker Claesson Ruotsin Malmöstä sanoo HS:lle, että tämä on vasta alkua.

– Suomessa on valtava potentiaali, arviolta 12 000 ammattilaista, jotka voisivat olla käytettävissä. Ruotsissa taas on pula it-alan työntekijöistä.

Suomalaisia muuttaa kiihtyvään tahtiin myös Viroon. Ahkerasti työvoimaa Suomesta etsivät niin ikään Norja, Islanti, Saksa ja Skotlanti."

Suomi saa mitä ansaitsee. Näköalattomalla politiikalla luotu Suomesta vetovoimaton maa asua moniosaajille, vetovoimainen luku- ja kirjoitustaidottomille.
 
Viroon muuttaminen tarkoittaa yleisesti palkkatason tippumista neljäsosaan nykyisestä. Ennen sait Suomessa 12 euroa tunnilta, nyt Virossa 3 euroa tunnilta.

Sille on hyvä syy, miksi moni virolainen muuttaa Suomeen, mutta erittäin harva suomalainen muuttaa Viroon töihin.
 
Suomella on ollut monia mahdollisuuksia torjua tätä ongelmaa. Mutta päinvastoin, Suomi ja suomalaiset firmat pistävät päänsä pensaaseen!

Moniosaajia kiinnostaa taloudellinen hyvinvointi, turvallinen ja virikkeellinen elinympäristö lapsille sekä perheille

Suomella olisi tarjota vähäsaasteinen ilmasto ja luonto, mutta niitä ei osata markkinoida koska Suomesta puuttuu markkinointielämän moniosaajia. Huonoja sääoloja voi kompensoida alhaisella verotuksella, tarjoamalla turvallinen elinympäristö lapsille ja hyvä paikka elää sekä asua perheille. Tämänkin Suomi on tuhoamassa ottamalla tänne paperittomia lastenraiskaajia ja alikoulutettua väkeä sosiaalituille korottamaan meidän verojamme (=lisääntyvä köyhyys lisää rikollisuutta).

Suomen kansainvälisissä bisneskouluissa ja -instituutioissa koulutetaan paljon osaavaa väkeä mm. Euroopasta, Amerikasta ja Aasiasta. Nämä ihmiset eivät saa Suomesta opiskeluaikanaan edes siivoojan työtä elättääkseen itsensä opiskellessa, saati saa työpaikkaa suomalaisista kansainvälisistä firmoista koska SUOMENKIELENTAITO. Mutta samat lahjakkaat bisnesosaajat jotka Suomi ilmaiseksi kouluttaa ja antaa heille kasan bisnestaitoja valuvat Saksaan, Aasiaan, Venäjälle ja Ruotsiin kilpailemaan suomalaisia vastaan - kielitaito englanti riittää näille firmoille koska tajuavat millä kilpailukykyä nostetaan! Suomen firmoja vaivaa siis myös onneton ja osaamaton rekrytointipolitiikka!

Suomi ja suomalaiset ovat itse ansainneet tämän. Ensin torjutaan se aines joka voisi tuoda ulkomailta osaamista tänne Suomeen, sitten ollaan höveliä EU:ssa ja annetaan rajojen vuotaa. Korotetaan veroja ja tehdään Suomesta epämieluisa paikka työtätekevälle, ahkeralle ja osaavalle ihmiselle.

Hallitus voisi katsoa nyt peiliin - kyllä, myös ne edelliset.
 
Mun ystävän poika on koodari. Joku full stack tai joku sellainen se oli. Se saa kuulemma palkkaa 7000e kuussa. Siis seitsemän TONNIA! Ihan älytön summa mun mielestä siitä että kirjoittaa jotain koodia ohjelmiin. Työtä väheksymättä se on aikas paljon. Ja kuuleman mukaan puhelin soi viikottain kun joku firma haluaisi sen niille hommiin. Viroon ja Britteihin sitä on myös houkuteltu. Kysynnän ja tarjonnan laki, tajuan kyllä.

Ei mene nallekarkit täällä tasan. Iso osa on työttömänä ja saa korkeintaan pieni palkkaisia pätkätöitä. Sitten toisilla palkka hipoo taivasta ja ottajia olisi enemmän kuin laki sallii.
 
Viroon muuttaminen tarkoittaa yleisesti palkkatason tippumista neljäsosaan nykyisestä. Ennen sait Suomessa 12 euroa tunnilta, nyt Virossa 3 euroa tunnilta.

Sille on hyvä syy, miksi moni virolainen muuttaa Suomeen, mutta erittäin harva suomalainen muuttaa Viroon töihin.

Ei Viroon kukaan suomalainen töihin lähde, vaan yrittäjäksi. Halvat palkat, tasaverotus, firman ei tarvitse maksaa veroja investoinneistaan, lähellä Suomea, jne.
 
Kaverin veli on koodarina Tukholmassa. Palkka nousee usein, voi saada esim 5-10% palkankorotuksen.

Meillä jopa opinnoissa yrittäjyyskurssilla kurssin vetäjä opasti, että jos haluatte perustaa yrityksen, tehkää se Virossa.
 
Euroopan unionin haittapuolia on työvoiman vapaa liikkuvuus. Myös tavaroiden vapaa liikkuvuus on huono asia, Suomeen tulee laivalasteittain halpaa alkoholia, tupakkaa ja nuuskaa. Pääomien vapaa liikkuvuus on siirtänyt miljoonia halvemman verotuksen maihin kuten Ruotsiin. Kun Suomi on eronnut EU:sta voi rajat laittaa kiinni ja kaikki on taas hyvin.
 

Yhteistyössä