Hyvä, että tunnistat ja myönnät tilanteen.
Niin juuri!
Nykyään kansaa valistetaan, siitä mitä kaikkea vastatuulta (ponnistusta) elämässä voi tulla. Opetetaan termit ja käyttäytymismallit asiaan kuin asiaan. Eli seuraa vain tätä roolia ja tulet onnelliseksi.
Mulla oli ihan yhtä lailla "pää hajota" kun muillakin (useamman lapsen äiti olen, akateeminen, luova, innostunut, vaihtelunhaluinen, aktiivinen), mutta keksin sitten muita ratkaisuja kuin lähteä töihin. Katsos kun ongelmasi ei ole se, ettet saa olla muitten naisten kanssa leikkimässä uraa, vaan todellinen ongelmasi on se, että lastenhoitaminen on rankkaa.
Niin! Welcome to reality! Lastenhoitaminen on rankkaa. Ei ylitsepääsemätöntä, ryhdistäydy vaan ja mieti miten oikeesti haluut sen lapses kanssa tehdä. Älä yritä vaihtaa kotiäidin rooliin, se on ihan pärseestä sekin. Vaan alat toteuttaa omaa elämääs, siis sitä mikä sulla nyt on! Pakeneminen on ihan turhaa, selviytyminen ja onnistuminen on paljon parempi kaikille.
Jos sun mielestä et jaksa tai pysty hoitaa lasta kunnolla niin pyydä apua. Mutta älä itse pakene paikalta. Koska tilalle tulee sitten se pullantuoksuinen palkkaäiti ja miten se muka sun lapsellesi olisi paras?
Sun lapses on jokatapauksessa tullut sinuun ainakin puoliks eli suurella todennäköisyydellä sieltä on tulossa samanlainen tyyppi kuin sinä eli mitä nyt ootkaan: vaihtelunhaluinen, luova, seurallinen, määrätietoinen, innostunut, rohkea, aktiivinen, ulospäinsuuntautunut mitä tahansa. Itse tiedät minkälainen oot. Mutta kaikkea sitä mitä ootkin, pystyt olemaan myös sen lapses kanssa. Se on oikeesti asennekysymys. Jos sun elämäs olisi jossain tietyssä paikassa tai seurassa tai tehtävässä kiinni niin aika hatara se perustus olisi. Varo vaan jatkamasta mokomalla tiellä. On ihan superhuono lähtökohta, että lapsi olis joku este.
Muista että tärkeintä on, että sulla asenne kohdallaan, että sä elät omaa elämääsi. Tee itses tyytyväiseksi, niin naperokin on tyytyväinen.