+25 veenä miehen löytäneet

Ilmoittautukaa te ketkä ootte löytäny miehen vasta lähempänä kolmekymppisenä tai yli! Olitko ollut kauan yksin ennen sitä? Miten mies lopulta löytyi? Oliko ihastumista ja alkuhuumaa?

Mä olen 26, en ole koskaan edes asunut kenenkään kanssa vaikka seurustelusuhteita on takana. Tajusin tänään huonojen treffien jälkeen, että mitä jos ketään ei oikeesti löydykään enkä ihastu kehenkään enää. Nuorempana kaikki oli paljon yksinkertasempaa ja ihastuminenkin helpompaa.

 

Ilmoittautukaa te ketkä ootte löytäny miehen vasta lähempänä kolmekymppisenä tai yli! Olitko ollut kauan yksin ennen sitä? Miten mies lopulta löytyi? Oliko ihastumista ja alkuhuumaa?

Mä olen 26, en ole koskaan edes asunut kenenkään kanssa vaikka seurustelusuhteita on takana. Tajusin tänään huonojen treffien jälkeen, että mitä jos ketään ei oikeesti löydykään enkä ihastu kehenkään enää. Nuorempana kaikki oli paljon yksinkertasempaa ja ihastuminenkin helpompaa.

Tulet jäämään yksin mikäli odotat täydellistä unelmien prinssiä. Miesten kanssa on asiat kuin työtä hakisi, joskus täytyy ottaa mitä saa. Ajan myötä voit jopa alkaa pitämään.

 

Tulet jäämään yksin mikäli odotat täydellistä unelmien prinssiä. Miesten kanssa on asiat kuin työtä hakisi, joskus täytyy ottaa mitä saa. Ajan myötä voit jopa alkaa pitämään.

En todellakaan etsi mitään täydellistä. Mut on aiemmissa suhteissa jätetty, en ole itse ollut lähtemässä. Mulle riittäis mies, joka on kiinnostunut samoista asioista (harrastukset), tultais juttuun ja toinen sytyttäis fyysisestikin. Oon siinä vaiheessa vaikka mieluummin loppuelämäni yksin kun tyydyn johonkin. Sehän ois hirveen väärin sitä miestäkin kohtaan. En mä voi elää elämääni ihmisen kanssa kenen läsnäolo vituttaa mua päivästä toiseen. Säälin niitä ketkä tollasia ratkasuja tekee...

 

Oon just muuttanu nelikymppisenä ekaa kertaa yhteen asumaan ja onhan tää vähän outoa. Olin suurimman osan elämästäni sinkku, ja lopulta pariuduin kaveripiiriin.
Ehkä semmoinen hillitön ihastumisen huuma puuttuu, kun seurustelee jo tuntemansa ihmisen kanssa, mutta toisaalta tietää, että toinen on hyvä tyyppi. Ja on meillä romantiikkaa, ei sillä; ero on merkittävä verrattuna aikaan, jolloin oltiin "vain kavereita".

 

Olin 24v kun tapasin nykyisen mieheni. Silloin oli suhdetta takana 9v joista 6v naimisissa. Nykyisen kanssa 10 vuotta. Lapsia siunaantunut kolme, edellisestä että nykyisestä. Tämä kun alkoi niin se oli jalat alta heti, ajelin jopa miehen asunnon ohi joskus yöllä ja sanoin kaverillenikin että, tässä se tulee olemaan. Viikko tai kaksi niin käytännössä jo asuin siellä. Nyt kuitenkin alkaa tuntumaan, siis 10 vuoden jälkeen, että tää on nyt nähty

 

Sitä ennen ei ollut parisuhteita. Ihastuin ja rakastuin.
Menimme naimisiin. Nyt on muutama parisuhde takana.


Vanhempana voi joutua tyytymään siihen mitä saa.

 

Eikö tuo ole pikemminkin yleisempää, että 25:stä eteenpäin löydetään vasta se Oikea.

 

Eikö tuo ole pikemminkin yleisempää, että 25:stä eteenpäin löydetään vasta se Oikea.

Moni on löytänyt alle 25. Ei se ikää katso.

 

"Löysin" mieheni kun olin 35v. Nuorena ollaan usein levottomia, (ei kaikki, mutta useat), joten 35v ikäisenä saa hyvällä todennäköisyydellä heti tasapainoisen suhteen kun kumpikin on hötkyilynsä hötkyillyt. Emme kumpikaan ole mitään jämä materiaalia, vaan siistejä, istestämme huolta pitäviä, ja kouluttautuneita. Nyt meillä on 2 tervettä lasta, ja elämme ihanaa perhe-elämää.

Viestilläni haluan kertoa, että "kaiken" voi saada myöhemmälläkin iällä.

 

No minä en ole löytänyt vielä 40-vuotiaanakaan pysyvää suhdetta...Ehkä löydän, ehkä en.

 

Mä en ymmärrä tota harrastusjuttua.
Oikeesti, se on täysin yks ja sama mitä se toinen harrastaa ja natsaako harrastukset yhteen vai ei.
Minusta on ihanaa kun saa tehdä sitä omaa juttuaan ja toinen tekee omaansa.
Tietenkin jos on ite esim. joku fitness urheilija ja mies olis joku röllömaha, niin ymmärrän että haluaa saman tasoisen urheilijan. Mutta urheilussa jos toinen tykkää hiihtämisestä ja toinen taas sauvakävelystä, niin ei molempien tarvi tykätä just samoista. Sitä varten on taas kaverit.

 

En todellakaan etsi mitään täydellistä. Mut on aiemmissa suhteissa jätetty, en ole itse ollut lähtemässä. Mulle riittäis mies, joka on kiinnostunut samoista asioista (harrastukset), tultais juttuun ja toinen sytyttäis fyysisestikin. Oon siinä vaiheessa vaikka mieluummin loppuelämäni yksin kun tyydyn johonkin. Sehän ois hirveen väärin sitä miestäkin kohtaan. En mä voi elää elämääni ihmisen kanssa kenen läsnäolo vituttaa mua päivästä toiseen. Säälin niitä ketkä tollasia ratkasuja tekee...

Ei minusta kannata odottaa, että miestä kiinnostaisivat samat harrastukset tai muut kiinnostuksenkohteet.

Se on kyllä tärkeää, että juttuun tullaan hyvin ja fyysistä vetovoimaa löytyy.

 

Sitä ennen ei ollut parisuhteita. Ihastuin ja rakastuin. Menimme naimisiin. Nyt on muutama parisuhde takana. Vanhempana voi joutua tyytymään siihen mitä saa.

Oletko itse tyytynyt siihen mitä olet saanut?
APlle : voi löytää ja vielä sen parhaan mahdollisen. Itselleni kävi näin ja ikä huitelee lähempänä 40 kuin 30v

 

Isäukko meni tosa pari vuotta sitten uusiin naimisiin. Ikää 70.

Sanoisin, et kaksvitonen ehtii vielä vaikka mitä.

 

25-30v on iältään vielä nuori löytämään kumppanin. Moni saattaa halutakin olla siihen asti sinkkuna. Toisaalta moni saattaa olla eronnutkin 30v iän jälkeen (tai aiemminkin), olla lapsia ja olla ns. toisella (kenties kolmannellakin) "kierroksella". Silloin voi olla hankalampaa löytää uutta kumppania ja suhdetta kuin lapsettomana eronneena.

 

25-30v on iältään vielä nuori löytämään kumppanin. Moni saattaa halutakin olla siihen asti sinkkuna. Toisaalta moni saattaa olla eronnutkin 30v iän jälkeen (tai aiemminkin), olla lapsia ja olla ns. toisella (kenties kolmannellakin) "kierroksella". Silloin voi olla hankalampaa löytää uutta kumppania ja suhdetta kuin lapsettomana eronneena.

Ihmisillä lastenhankinta-aika on noin 15-45 v. Jos 30-vuotiaana löytää vasta kumppanin, niin tämä tarkoittaa, että lastenhankinta-ajasta on jo puolet kulunut. Plus että heti ekojen treffien jälkeen lasta tuskin pistetään alulle, ja isomman lapsikatraan tekemisessä kuluu joka tapauksessa vuosia.

 

Ei kaikki halua lapsia.

 

30-40v välillä on vielä aikaa tehdä lapsi/lapsia, ei niitä ole mikään pakko tehdä alle kolmekymppisenä. Jos ollenkaan.

 

Ei kaikki halua lapsia.

Aika harva on tahallaan lapseton.

 

Aika harva on tahallaan lapseton.

 

Aika harva on tahallaan lapseton.

Siltikin sellaisia löytyy. On mukamas harvinaista tai ei.

 

Ihmisillä lastenhankinta-aika on noin 15-45 v. Jos 30-vuotiaana löytää vasta kumppanin, niin tämä tarkoittaa, että lastenhankinta-ajasta on jo puolet kulunut. Plus että heti ekojen treffien jälkeen lasta tuskin pistetään alulle, ja isomman lapsikatraan tekemisessä kuluu joka tapauksessa vuosia.

No harva niitä lapsia rustaa koko hedelmällisen ikänsä...
Useimmat tekevät sen kaksi, max kolme lasta, ei siihen kahtakymmentä vuotta tarvitse.

 

Oletko itse tyytynyt siihen mitä olet saanut?
APlle : voi löytää ja vielä sen parhaan mahdollisen. Itselleni kävi näin ja ikä huitelee lähempänä 40 kuin 30v

Miten niiin? En puhunut itsestäni.

 

Muutama yritti nuorena punttiin takertua, mutta sain ne onneksi karistettua.
Kolmekymppisenä tuli biologionen halu saada lapsi, niin otin yhden nuoren miehen luokseni hetkeksi asumaan. Vastenmielinen kokemushan se oli, mutta ainakin tulin raskaaksi, mikä olikin tarkoitus.
Jos sulla ei ole nyt nuorena kiimasia miehiä kärkkymässä pilluasi, niin ehkä liika epätoivosi on ne jotenkin pelästyttänyt loitommalle?
En itsekään lähestyisi naista jolla on naimisiinmenohalu ja tarve suorittaa perinteet pois alta, ettei vaan kukaan pidä outona. Tollaset miehet sekä naiset ovat kaikki yhtä puuduttavia, mutta niitä on varmasti maailma täynnä, joten eikähän vakka kantensa löydä tässäkin tapauksessa.

 

Kaikki on mahdollista, mutta 25v alkaa olla tietynlainen rajapyykki. Tuon jälkeen miehen tai naisen löytäminen vaikeutuu. Se vain on fakta. Useimmat alkaa tuossa iässä jo olla vakiintuneita ja perheen perustamista suunnitellaan lähivuosina. Sen jälkeen alkaa "toinen kierros", kun erotaan, karataan ja haetaan seikkailua avioliiton ulkopuolelta. Mutta kuten varmasti ymmärrät, niin se on vähän jo erilaista.

Kannattaa toimia nuorena. Se on vain helpompaa kaikilt osin silloin.