Koulu kieltää Leijona riipuksen käytön lapsella!!!

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Lissun viestistä ei nyt käy ilmi, että kuka oli kiusannut ja ketä. Jotenkin nyt kuitenkin haiskahtaa, että Leijonakoru-lasta oli kiusattu korun käytöstä ja lasta oli sitten ohjeistettu, miten välttää kiusaaminen eli kerrottu, mitä koru voi merkitä joillekin vajakeille. No, pomo se on Pohjolaisellakin. Tekisin välittömästi valituksen.
 
Oikeasti? Kuulostaa todella uskottavalta
 
vierailija
Miksi muuten olisi keskusteltu korun merkityksestä, ellei taustalla olisi kiusaamista?
Ehkäpä leijonakorun käyttäjä oli leveillyt sillä, että hän on supisuomalainen ja esitellyt vaakunaansa. Jos minä olisin sinun luokkakaverisi, kokisin ehkä puheidesi perusteella, että en ole hyväksytty Suomeen, koska olen muslimi. Ajatelkaa vähän, aikuiset ihmiset!
 
vierailija
Lapsihan voi joutua kiusaamisen kohteeksi aivan pienimmästäkin syystä, mikäli yhteiskunnassa kovat arvot jylläävät. Mutta turhaan ehkä sinulle tätä asiaa selitän. Kantapään kautta sitten huomaat.
Epäilen kyllä vahvasti, että lapsemme joutuisi kiusatuksi. Vanhemmat edustavat sen verran kovia arvoja, että lapsi kyllä tunnistaa roskasakin jo kaukaa. Ja onneksi on hyvä koulu, jossa sosiaaliloisia ei juurikaan ole.
 
vierailija
Ehkäpä leijonakorun käyttäjä oli leveillyt sillä, että hän on supisuomalainen ja esitellyt vaakunaansa. Jos minä olisin sinun luokkakaverisi, kokisin ehkä puheidesi perusteella, että en ole hyväksytty Suomeen, koska olen muslimi. Ajatelkaa vähän, aikuiset ihmiset!
Mitä pahaa on siinä, että kertoo olevansa suomalainen? Eikö juuristaan saakaan olla ylpeä?
 
Mitä sitten jos joku uusnatsiporukka tms. on ominut jonkun leijonan? Ei se estä muita käyttämästä sitä. Leijonakoruja näkee koululaisilla joiden vanhemmat ei todellakaan ole uusnatseja.

Ja Mörköäidiltä tuli kyllä nyt rimanalitus. Oli Suomen vaakunan tunnus vaikka pingviini, ihan sama, mutta kyse on siitä että meitä halutaan estää käyttämästä kansallisia tunnuksiamme.
Sama kuin mamu raiskaisi naisen vaikka Espan puistossa ja Mörköäiti valittaisi "mut miks ihmisen ylipäätään pitää liikkua Esplanadilla?"
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
vierailija
No ei tarvitse. Tällä alueella mamutkin ovat varakkaita ja työssäkäyviä.
No mistähän me sitten kinastelimmekaan... vai kenen kanssa minä kinastelin? Päädyimme siis lopputulemaan, että kantasuomalaiset ovat keskenään erilaisia ja mamut ovat keskenään erilaisia. Rasismia on se, että kuvittelee, että esim. kaikki tummaihoisen ovat kaikki samanlaisia luonteeltaan tai käyttäytymiseltään... tai kaikki kristityt ovat jonkinlaisia. Jokainen, joka tuntee laajasti ihmisiä, tietää, että samasta kulttuuritaustasta tulevat ihmiset ovat kuitenkin aika erilaisia. Mietipä vaikka sisaruksiasi tai vanhempiasi... ovatko he arvoiltaan ja käyttäytymiseltään tismalleen kuin sinä? Ja kuitenkin teillä on melkein samat geenit ja kulttuuritausta.
 
Lissun viestistä ei nyt käy ilmi, että kuka oli kiusannut ja ketä. Jotenkin nyt kuitenkin haiskahtaa, että Leijonakoru-lasta oli kiusattu korun käytöstä ja lasta oli sitten ohjeistettu, miten välttää kiusaaminen eli kerrottu, mitä koru voi merkitä joillekin vajakeille. No, pomo se on Pohjolaisellakin. Tekisin välittömästi valituksen.
Itse asiassa viestistä tulee ilmi, kuka oli kiusannut:

"Sosiaalisessa mediassa kiertää virheellinen tieto, että helsinkiläiskoulun opettaja olisi kieltänyt oppilaalta leijonavaakunakaulakorun käytön.

Perjantaina 22. tammikuuta peruskoulun toisluokkalainen oppilas oli ryhmätöitä tehdessä käyttäytynyt häiritsevästi toista oppilasta kohtaan. Opettaja oli selvittänyt tilannetta oppilaan kanssa toisessa tilassa ja käynyt läpi sitä, mitä merkityksiä leijonavaakunalla voi olla. Opettaja ei ollut kieltänyt korun käyttöä.

Tapauksesta on lähetetty samana päivänä selvitys oppilaan huoltajalle.
"

Näissä kaikissa kappaleissa on puhuttu samasta oppilaasta. Eli se, johon viitataan ekassa kappaleessa oli se kiusannut oppilas. Eli se vaakunapoika oli häiriköinyt tunnilla. Vain yhden oppilaan kotiin on lähetetty asiasta selvitys, ja kuten tiedätte, kiusaamistapauksessa otetaan yhteyttä nimenomaan kiusaajan vanhempiin. Eli häirikkö oli otettu puhutteluun toiseen tilaan, jonka jälkeen hänen vanhemmilleen oli lähetetty selvitys tapahtuneesta.

Ja tämän jälkeen tämän oppilaan äiti vuodatti facebookiin tarinansa, joka nyt - noloa kyllä - paljastui valheelliseksi. Hohhoijaa. Kuten aiemmin kirjoitin, ei kannattaisi oman lapsen asioita vuotaa julkisesti nettiin. Käy sääliksi poikaparkaa, kun äitinsä on omalla nimellään kertonut tapauksesta, jonka opetusvirasto on sanonut olevan valhetta ja samaan aikaan opetusvirasto on tiedottanut pojan olleen itse häirikkö. Liian moni tietää nyt äidin nimen perusteella, kuka poika oli häiriköinyt.

Ja tuo poika on vasta tokaluokkalainen! Jotenkin luulin koko ajan ketjun aikana hänen olleen isompi. Nyt tuntuu vielä hullummalta, että sen ikäisellä edes olisi leijonakoru :eek: Ja lisäksi se, että äitinsä vuotaa nettiin noin pienen lapsen kouluongelmista.
 
vierailija
Patekin on luopunut leijonakoruista jo pari vuotta sitten, kiitos persu-rasistien.
Hienoa Pate. (y)
Älkää nyt te esittäkö tyhmää ja väittäkö että näihin koruihin kukaan ei liitä mitään mielikuvia. :D
Kyllä liittää ja todistatte sen tuolla suvakiksi huuteluilla ja valituksellanna kokoajan.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288555121448.html

Pate ei ole suinkaan ainoa julkkis joka on järkimies.
(y)(y)(y)
 
Mitä pahaa on siinä, että kertoo olevansa suomalainen? Eikö juuristaan saakaan olla ylpeä?
Minusta kyllä kuulostaa aika kummalliselta, jos tokaluokkalainen painottaa jotain suomalaisuutta hirveän kovaäänisesti ja varsinkin, jos hän tajuaa tehdä jotain arvottavia erotteluja itsensä ja toisen oppilaan välillä tämän toisen ihonvärin tai vanhempien synnyinmaan vuoksi.

Kyllä minunkin ekaluokkalaiseni toki tietää olevansa suomalainen ja tietää hän senkin, että eri puolilla maailmaa on vähän erilaista. Mutta hän on kyllä ihan positiivisen kiinnostunut niistä maista, joissa olemme käyneet, on ylpeä siitä, että tunnistaa eri maiden lippuja ja tunnistaa eri maita kartalta, häntä kiinnostaa mitä eri sanat ovat eri kielillä, jne. Mutta hän ei kyllä kiinnitä mitään huomiota siihen, jos joku on vaikka eri värinen. Ja jos joku kertoo olevansa kotoisin vaikka Saksasta tai Intiasta, se on hänelle yhtä neutraali tieto kuin jos joku on Turusta tai Espoosta.

Tuntuu tosi pahalta ajatella, että jotkut syöttävät omille alakoululaisilleen tympeää ideologiaa suomalaisten paremmuudesta muihin nähden. Sen sijaan, että maailma olisi kiinnostava paikka, siitä tuleekin vihamielisten rajalinjojen alue. Onpa ankeaa! Jotenkin minusta tuntuu, että omalla lapsellani on jopa Suomesta positiivisempi kuva, koska se ei perustu vastakkainasetteluun.
 
vierailija
Hulluksi on mennyt Suomenmaa. Leijonakoru sopii minkä ikäiselle tahansa.

Mörköäidin viestistä sain sen käsityksen, että tokaluokkalaista poikaa on kiusattu korun vuoksi ja opettaja on tämän jälkeen selvittänyt lapselle, että korun takia saa kiusata tai että on ainakin oma vika, jos tulee kiusatuksi. En tiedä, onko oikeasti näin, mutta näin päättelin tuosta kirjoituksesta. Toivottavasti se oli väritetty kertomus eikä totta.
 
vierailija
Minusta kyllä kuulostaa aika kummalliselta, jos tokaluokkalainen painottaa jotain suomalaisuutta hirveän kovaäänisesti ja varsinkin, jos hän tajuaa tehdä jotain arvottavia erotteluja itsensä ja toisen oppilaan välillä tämän toisen ihonvärin tai vanhempien synnyinmaan vuoksi.

Kyllä minunkin ekaluokkalaiseni toki tietää olevansa suomalainen ja tietää hän senkin, että eri puolilla maailmaa on vähän erilaista. Mutta hän on kyllä ihan positiivisen kiinnostunut niistä maista, joissa olemme käyneet, on ylpeä siitä, että tunnistaa eri maiden lippuja ja tunnistaa eri maita kartalta, häntä kiinnostaa mitä eri sanat ovat eri kielillä, jne. Mutta hän ei kyllä kiinnitä mitään huomiota siihen, jos joku on vaikka eri värinen. Ja jos joku kertoo olevansa kotoisin vaikka Saksasta tai Intiasta, se on hänelle yhtä neutraali tieto kuin jos joku on Turusta tai Espoosta.

Tuntuu tosi pahalta ajatella, että jotkut syöttävät omille alakoululaisilleen tympeää ideologiaa suomalaisten paremmuudesta muihin nähden. Sen sijaan, että maailma olisi kiinnostava paikka, siitä tuleekin vihamielisten rajalinjojen alue. Onpa ankeaa! Jotenkin minusta tuntuu, että omalla lapsellani on jopa Suomesta positiivisempi kuva, koska se ei perustu vastakkainasetteluun.
Minä ainakin olen ylpeä suomalaisuudestani ja koen sen ihan luontevaksi. Ja jokainen saa olla ylpeä kotimaastaan ja rakastaa sitä.
 
vierailija
No mistähän me sitten kinastelimmekaan... vai kenen kanssa minä kinastelin? Päädyimme siis lopputulemaan, että kantasuomalaiset ovat keskenään erilaisia ja mamut ovat keskenään erilaisia. Rasismia on se, että kuvittelee, että esim. kaikki tummaihoisen ovat kaikki samanlaisia luonteeltaan tai käyttäytymiseltään... tai kaikki kristityt ovat jonkinlaisia. Jokainen, joka tuntee laajasti ihmisiä, tietää, että samasta kulttuuritaustasta tulevat ihmiset ovat kuitenkin aika erilaisia. Mietipä vaikka sisaruksiasi tai vanhempiasi... ovatko he arvoiltaan ja käyttäytymiseltään tismalleen kuin sinä? Ja kuitenkin teillä on melkein samat geenit ja kulttuuritausta.
Minä en ole kirjoittanut rasismista yhtään mitään, mutta sinä pienessä mielessäsi muodostit rajoittuneen käsityksen minusta ja perheestäni. Minä puolustan ihmisen oikeutta käyttää korua ja valita seuransa.

Eli keskustelun rasisti olit sinä.
 
vierailija
Itse asiassa viestistä tulee ilmi, kuka oli kiusannut:

"Sosiaalisessa mediassa kiertää virheellinen tieto, että helsinkiläiskoulun opettaja olisi kieltänyt oppilaalta leijonavaakunakaulakorun käytön.

Perjantaina 22. tammikuuta peruskoulun toisluokkalainen oppilas oli ryhmätöitä tehdessä käyttäytynyt häiritsevästi toista oppilasta kohtaan. Opettaja oli selvittänyt tilannetta oppilaan kanssa toisessa tilassa ja käynyt läpi sitä, mitä merkityksiä leijonavaakunalla voi olla. Opettaja ei ollut kieltänyt korun käyttöä.

Tapauksesta on lähetetty samana päivänä selvitys oppilaan huoltajalle.
"

Näissä kaikissa kappaleissa on puhuttu samasta oppilaasta. Eli se, johon viitataan ekassa kappaleessa oli se kiusannut oppilas. Eli se vaakunapoika oli häiriköinyt tunnilla. Vain yhden oppilaan kotiin on lähetetty asiasta selvitys, ja kuten tiedätte, kiusaamistapauksessa otetaan yhteyttä nimenomaan kiusaajan vanhempiin. Eli häirikkö oli otettu puhutteluun toiseen tilaan, jonka jälkeen hänen vanhemmilleen oli lähetetty selvitys tapahtuneesta.

Ja tämän jälkeen tämän oppilaan äiti vuodatti facebookiin tarinansa, joka nyt - noloa kyllä - paljastui valheelliseksi. Hohhoijaa. Kuten aiemmin kirjoitin, ei kannattaisi oman lapsen asioita vuotaa julkisesti nettiin. Käy sääliksi poikaparkaa, kun äitinsä on omalla nimellään kertonut tapauksesta, jonka opetusvirasto on sanonut olevan valhetta ja samaan aikaan opetusvirasto on tiedottanut pojan olleen itse häirikkö. Liian moni tietää nyt äidin nimen perusteella, kuka poika oli häiriköinyt.

Ja tuo poika on vasta tokaluokkalainen! Jotenkin luulin koko ajan ketjun aikana hänen olleen isompi. Nyt tuntuu vielä hullummalta, että sen ikäisellä edes olisi leijonakoru :eek: Ja lisäksi se, että äitinsä vuotaa nettiin noin pienen lapsen kouluongelmista.
Ei tästä käy selville, kuka oli häiritsevä opiskelija.
 
vierailija
Minusta kyllä kuulostaa aika kummalliselta, jos tokaluokkalainen painottaa jotain suomalaisuutta hirveän kovaäänisesti ja varsinkin, jos hän tajuaa tehdä jotain arvottavia erotteluja itsensä ja toisen oppilaan välillä tämän toisen ihonvärin tai vanhempien synnyinmaan vuoksi.

Kyllä minunkin ekaluokkalaiseni toki tietää olevansa suomalainen ja tietää hän senkin, että eri puolilla maailmaa on vähän erilaista. Mutta hän on kyllä ihan positiivisen kiinnostunut niistä maista, joissa olemme käyneet, on ylpeä siitä, että tunnistaa eri maiden lippuja ja tunnistaa eri maita kartalta, häntä kiinnostaa mitä eri sanat ovat eri kielillä, jne. Mutta hän ei kyllä kiinnitä mitään huomiota siihen, jos joku on vaikka eri värinen. Ja jos joku kertoo olevansa kotoisin vaikka Saksasta tai Intiasta, se on hänelle yhtä neutraali tieto kuin jos joku on Turusta tai Espoosta.

Tuntuu tosi pahalta ajatella, että jotkut syöttävät omille alakoululaisilleen tympeää ideologiaa suomalaisten paremmuudesta muihin nähden. Sen sijaan, että maailma olisi kiinnostava paikka, siitä tuleekin vihamielisten rajalinjojen alue. Onpa ankeaa! Jotenkin minusta tuntuu, että omalla lapsellani on jopa Suomesta positiivisempi kuva, koska se ei perustu vastakkainasetteluun.
Ei tuossa jutussa ollut mistään suomalaisten paremmuudesta kyse, vaan riipuksesta. Jos joku vetää siitä johtopäätöksiä, niin ongelma on silloin omassa päässään. Omista juuristaan saa olla ylpeä.
 
Yhteistyössä