Mitä ihmettä Suomessa tapahtuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mitä ihmettä Suomessa tapahtuu, kysytään nyt maailmalla
Pääkirjoitus 25.1.2016 2:00 Päivitetty: 25.1.2016 6:51
1305875414996

Kolumni
Pekka Mykkänen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n toimittaja.
Viime kesäkuussa Brysselissä pidettiin tapahtuma, jossa kuulijoilla oli huuli pyöreänä. Kaksi suomalaisnaista piti yhteisesitystä siitä, miten Suomessa oli edellisvuonna puserrettu suuri eläkeuudistus.

Toinen naisista oli SAK:n työehtoasioiden päällikkö Annika Rönni-Sällinen ja toinen EK:n työelämäasiantuntija Minna Etu-Seppälä. Ulkomaanelävien järkeen ei mahtunut, että palkansaajien ja työnantajien edustajat nousevat samalle korokkeelle ja viesti on yhteinen.

”Meiltä kysyttiin, että oletteko tosissanne, että puhutte yhdessä. Vastasimme, että totta kai, yhdessähän tästä on sovittukin”, Rönni-Sällinen muistelee.


Yhteisesitys sai kuulijat ajattelemaan, että vau, siellä kaukana Pohjolassa on maa, jossa todella tullaan toimeen.

Siitä tuntuu nyt olevan kauan. Rönni-Sällinen kertoo, että viime aikoina hän on saanut kansainvälisissä kokouksissa aivan erilaista ihmettelyä osakseen.

Viime viikolla hän osallistui Reykjavikissa pohjoismaiseen sopimusseminaariin, jossa hän sai vastata jatkuvaan hämmästelyyn Suomen hallituksen kaavailemista työelämän pakkolaeista.

”Kysytään, että mitä ihmettä Suomessa oikein tapahtuu. Kaikki ovat ihan puulla päähän lyötyjä.”

Nyt Suomessa osoitetaan mieltä, irtaudutaan tuposta, supistaan yleislakosta, kiukutellaan, kiristetään ja uhkaillaan.

Suomalaisia palkansaajajärjestöjä Brysselissä edustavalle Pekka Ristelälle Suomen maineen muutos on tuttu ilmiö. Hänen mukaansa pakkolait ovat herättäneet levottomuutta eurooppalaisissa ay-tovereissa.

”Suomella on ollut maine ihailtuna Pohjoismaana, jossa kaikesta pystytään neuvottelemaan. Jos tällaiset pakkolait voivat mennä läpi Suomessa, mietitään, että missä niin tapahtuu seuraavaksi”, Ristelä sanoo.

Hänen mukaansa myös rajut koulutusleikkaukset Suomessa kummastuttavat. Koulutuksen ihmemaassa!

Itse olen saanut viime viikkoina vastailla EU-kirjeenvaihtajien kysymyksiin suomalaisista katupartioista.

”Luin juuri juttua niistä teidän katupartioista”, saksalaistoimittaja kertoi minulle.

Hänellä oli kasvoillaan pöyristynyt ilme, aivan kuin hän olisi odottanut, että kumoaisin mokoman tiedon. Oli kuin puulla päähän lyöty.

Suomessa on perinteisesti kannettu huolta siitä, mitä meistä maailmalla ajatellaan. Saa kantaa jatkossakin.

Aiheet

Kommentit (32)
Kommentoinnin ohjeet Näytä uusin ensin
  • Yhteiskuntakelvoton_

    4:23
    Suomesta tehdään banaanivaltiota täyttä päätä, ihmiset ajetaan sellaiseen jatkuvien kriisien pyörteeseen että yhtään mitään vastaan ei enää kyetä taistelemaan.

    Katupartioilla ei ole mitään tekemistä itse ongelman ytimen kanssa vain on vain yksi sen oireista.

    Lisäksi noin yleisellä tasolla antaisin Mykkäselle ohjeeksi olla antamalla brysselin tilaisuuksissa esitellyille pilvilinnoille yhtään mitään painoarvoa niin ei tartte ihmetellä jatkuvasti sitä kun todellisuus ei vastaa mainostettua.

    Samaa mieltä

    Kyllä (36)
    Ei (7)
    Hyvin argumentoitu

    Kyllä (29)
    Ei (7)

  • Aika ajatella

    5:09
    "Hänen mukaansa myös rajut koulutusleikkaukset Suomessa kummastuttavat."

    Esim. yliopistoille vuosittain 500 miljoonaa vähemmän. Maahanmuuton kustannuksiin 1500 miljoonaa enemmän (ja tulevina vuosina tämä summa luultavasti vain kasvaa).

    Kulutamme enemmän kuin tienaamme. Valuutan devalvoituminen auttaisi, jos se olisi oma.

    Otamme maahan siirtilaistaakkaa prosessoitavaksi, koska lakimme ovat sidottu EU-direkteeveillä (joita Suomi pyrkii aina noudattamaan pilkulleen).


  • hannu 1

    6:24
    Pakkolait, leikkaukset koulutuksesta ja katupartiot.

    Ehkä kyseessä ei olekaan toisistaan riippumattomista tapahtumista.

  • Eino90

    6:42
    Kaikki, mitä ay-johtajat ja elinkeinoelämä ovat sopineet ja vielä itse johtamiensa eläkeyhtiöiden kanssa, tulee kalliiksi kansakunnalle ja kansalaiselle. Työmarkkinajärjestöt eivät saisi olla lainkaan eläkeyhtiöiden johdossa mukana. Suurimpia virheitä - siis hintalapun mukaan ovat juuri työeläke ja nykyisenmallinen työterveyshoito. Molemmat saatava suurremonttiin



  • Jorma Kassinen

    6:45
    Yhdestä katupartiosta ja yhdestä hönöstä askarrellussa kkk puvussa.

    Media suurentelee nämä juttunsa itse koska ne sopivat sen tarinaan.

    Ja asioiden suuruusluokkia ei pystytä ymmärtämään.

    Montako rikosta se yksi katupartio on tehnyt?
    Vai onko yhtään?
    Miksi se sitten on uutisissa?
    Koska se sopii sinne, ei siksi että sillä olisi mitään merkitystä.

    Se mitä Mykkänen ei ymmärrä että FSB pistää jokaisen artikkelin talteen.
    Ja niihin linkitetään kun tarve tulee.

    Että mitäs jos lakkaisitte kirjoittamasta asioista joilla ei ole merkitystä.



  • Lanssimies

    7:03
    Paketti on avattava, mikä johtuu mistäkin.

    Tästä on jo viitteitä.



  • Ganbare

    7:11
    "Luin juuri juttua siitä, että teillä ay-liike elää verovapaassa rälssissä ja jyrää mennen tullen vaaleissa valitun parlamentin tahdon yli. Lisäksi, jos jostain yritätte sopia, pystyy 5000 trukkikuskin marginaalinen ammattijärjestö temppuilullaan estämään kaiken rakentavan keskustelun ", eräs saksalaistuttavani ihmetteli munulle.

    Hänellä oli kasvoillaan pöyristynyt ilme, aivan kun olisi odottanut, että kumoaisin mokoman tiedo. Oli kuin puulla päähän lyöty.



  • hanskristian

    7:11
    AY väki kuten moni muukin taho on tyrmistynyt suomen nykyisestä tilasta. Se hyvinvointi ja vakaus joka konsenuspolitiikalla saavutettiin on nyt työantajaliitto EK:n ja oikeistopuolueiden tuella hetkessä tuhoutumassa. Samoin jukuripäisellä tuhoisasti ja sokeasti toimivalla säästöleikkurilla ollaan tuhoamassa suomen elinhermoa eli koulutusta. Media on uutterasti mukana "talkoissa" leimaten tämän kehityksen kriitikoita ja tietenkin lakkoilijoita välittämättä tutkia edes lakkoihin johtaneita syitä, yleensä työehtosopimusrikkomuksia työantajaleirissä.


  • AlwariTuohitorvi

    7:13
    Voi voi sentään - kyllä me nyt ollaan omituisia. Mitähän meistä taas ajatellaan? Eikö meillä olekaan kaikki tyytyväisiä ja ajattele kuten kekkoslovakiassa oli tapana? Maailman huomio on kohdistunut tähän pohjoiseen, suht autioon plänttiin pallollamme - tarkkana nyt ettei mokata...


  • Steeffan fron vestend

    7:14
    Välittääkö englantilaiset siitä, mitä heistä muualla ajatellaan ? Entäpä ranskalaiset
 

  • 7:18
    Listassa oli tärkeitäkin asioita, mutta katupartioista on nostettu kohua enemmän aiheetta kuin aiheesta. Siis nimenomaan partioista.

    Harvaa asiaa on vastustettu niin vähillä näytöillä ihan vaan varmuuden vuoksi. Huolestuttavaa sikäli, että samaan aikaan tapahtuu muutoksia, joille ei yritetäkään löytää kestävää ratkaisua.


  • Pitkä-Jussi

    7:19
    Jos demokraattisesti vaaleilla valitun eduskunnan säätämiä lakeja kutsutaan pakkolaeiksi, niin eivätkö silloin kaikki lait ole pakkolakeja?

  • Etiikka ensin

    7:21
    Hallituksen kaavailemat pakkolaithan ovat käytännössä sisäistä devalvaatiota, jonka tarpeen määrittelee ulkoisen devalvaation mahdottomuus. Eli se että Suomi on euromaa, on juurisyy siihen että hintakilpailukykyä on pakon edessä parannettava palkkojen leikkauksilla.

    Kaikilla muilla Pohjoismailla on oma valuutta ja mahdollisuus ohjata talouttaan rahapolitiikalla, eli valuuttakurssin muutoksia käyttämällä. Ruotsissa ja Norjassa on vapaasti kelluva valuutta, jonka kurssia maan keskuspankki voi halutessaan ohjata. Islanti nousi talousromahduksesta pitkälti juuri oman valuuta ansiosta. Tanska on situnut kruununsa kiinteällä kurssilla euroon, mutta voi aina halutessaan purkaa tämän kytköksen.


  • Pekka tunnollinen

    7:26
    Saksalaistoimittajako siis kauhistelee kun suomesaa muutaman hengen ryhmiä kulkee kadulle iltaisin 25 asteen pakkasessa katsomassa ettei mamut tee pahaa suomalaistytöille. Saksassa on jo yli 500 saksalaisen hyökkäystä ulkomaalaistaustaisten KOTEIHIN. En ihan osta toimittaja sun juttuasi. Kuljen itse jatkuvasti ulkomailla ja totuus mun kokemanani on että Suomesta ei kysytä yhtään mitään. Siinä se meidän syndrooma onkin. Lehdistö koko ajan laatii artikkeieita mitä maailma meistä ajatettelee lähtien lakanaanpukeutujasta ja presidentti kutsutaan la-telkkarin leimaamaan koko suomen kansa klux klux klaaniksi ja voivottelemaan menetettyä mainetta. ainut maine joka meillä, kiiots poliitikkojen ja lehdistön, on kansakunta jota johtaa pelokas, itsetunnoton ja jatluvaa hyväksyntää vallla olevat poliitikot tukiaisten avulla pyörivän lehdoston avustamana. Vai että katupartio.


  • posetiivari

    7:27
    Ässä-trio toteuttaa thatcherilaista, talousoikeistolaista kumoustaan kilpailukyvyn parantamisen ja velkaantumisen pysäyttämisen varjolla. Minua kummastuttaa se, mitä ihmettä on tapahtunut Kepulle. Miten ja milloin Kepusta tuli talousoikeistolainen, työnantajien ja omistajien puolue, hyvinvointierojen kasvattaja? Kokoomusta ei oikeastaan enää tarvita.


  • esteriina

    7:27
    Suomessa nyt ei koskaan le voitu keskustella, ei osata, mieliipiteitä kun ei saa sanoa tai tulee potkut ym....nyt vasta maailmalla saadaan oikea kuva Suomesta. Kukaan ei osaa perustella väittämiään, keskustelu on yhtä väittämien ilmaan lyöntiä...huh..



  • Akateeminen

    7:29
    "”Luin juuri juttua niistä teidän katupartioista”, saksalaistoimittaja kertoi minulle."

    Oikeasti? Saksalainen ihmetteli katupartioita, joiden idea on saatu nimenomaan Saksasta, joissa niitä on useita per kaupunki. Eikä mitään Odineja vaan uusnatseja. Näitä on myös jokaisessa muussakin Euroopan maassa.

    Mutta kai tässä on taas luimisteltava, kuten YK kokouksen aikaan, kun nuori humalassa ollut nuori työtön poika pukeutui lakanaan.

  • posetiivari

    7:31
    Ässä-trio toteuttaa thatcherilaista, talousoikeistolaista kumoustaan kilpailukyvyn parantamisen ja velkaantumisen pysäyttämisen varjolla. Minua kummastuttaa se, mitä ihmettä on tapahtunut Kepulle. Miten ja milloin Kepusta tuli talousoikeistolainen, työnantajien ja omistajien puolue, hyvinvointierojen kasvattaja? Kokoomusta ei oikeastaan enää tarvita.

  • HenriKol

    7:41
    En pistäisi paljon painoarvoa työmarkkinajärjestön edustajan kertomuksille ulkomaisista huolestumisista. Samoin katupartioiden kanssa, koko juttu on niin mitätön että niistä tietää ehkä kaksi ulkomaista toimittajaa ja hekin sen takia, koska tietyt suomalaiset mediat ovat niistä tehneet aivan valtavan numeron myös englanninkielellä - epäilemättä myös somessa rummuttaneet asiaa kouralliselle ulkomaisia media-alan tuttujaan.

    Mieleeni nousee väistämättä tilanne joitakin vuosia sitten, kun Suomen kehitysapua ei jonain vuonna saatu nostettua ihan sinne 0,7 prosenttiin. Olikohan Elisabeth Rehn, joka avautui lehtien palstoilla miten hän ei enää kehtaa kävellä YK:n New Yorkin rakennuksen käytävillä, kun "ihan kaikki" tulevat moittimaan Suomea. Tosiasiassa ketään ei kiinnostanut.


  • Mustasavu

    7:50
    Suomi on sekaisin koulutusleikkausten, työpaikkakadon, pakkolakipuheen, naisiin kohidstuvan katuhäirinnän, äärijärjestöjen katupartiosekoilujen, viranomaisiin kohdistuvan luottamuspulan, lisääntyvän xenofobian sekä suitsimattoman disinformaatiotulvan ja sen ruokkiman someraivon vuoksi.

    Järkevän ihmisen kannattaisi miettiä rauhallisesti, kuka olojen ja keskustelujen sekavuudesta hyötyy. Huomaa nopeasti, ettei itse jää saamapuolelle. Esimerkiksi disinformaatiotulvasta ja xenofobiasta hyötyvät lähinnä ne, jotka saavat mainostuloja jakamalla disinformaatiota ja lietsomalla xenofobiaa. Epäjärjestys ja jatkuva julkinen riitely antavat erilaisille kyynisille opportunisteille mahdollisuuden tehdä voittoa ja ajaa läpi omia tavoitteitaan julkisuuden häiritsemättä.


  • Ossaus

    7:52
    Suomessa on todella typerä ja isänmalle erittäin vahngollinen puluepukarointi ja irtopisteiden keräily mm. näiden aivan idioottimaisten - ylimmän poliisijohdon ja valtioneuvoston yksiselitteisesti kieltämien '' katupartioiden '' vouhotusten kanssa.

    Näillä tahoilla/voimilla on tarkoituskin antaa kaaoksessa olevan hallitsemattoman maan kuva maailmalle. Se on erittäin törkeää.

  • Agentti000

    7:56
    Ei teidän kannata olla huolissanne Suomen maineesta muutaman hengen katupartioiden tähden. Saksassa kymmenet tuhannet osallistuvat mielenosoituksiin turvapaikanhakijoita vastaan. Olkaa ennemmin huolissanne Suomen maineesta maana joka uhrasi omat kansalaisensa turvapaikanhakijoiden takia.


  • Miksi Aina

    8:01
    Katupartiot mainittu. Olisit Mykkänen vastannut saksalaistoimittajalle todenmukaisesti: "nämä partiot ovat reaktio turvapaikanhaikoiden myötä kasvaneeseen uhkaan tulla ahdistelluksi tai raiskatuksi kadulla".

  • Mustamaalaaja

    8:06
    Suomalaisilla on kumma tapa lisätä moniin täysin aiheellisiin ja tarpeellisiin asioihin tuo etuliite "pakko". Eivät nämä "pakkolait " mikään pakko ole; ne ovat hyödyllisiä ja kenties jopa välttämättömiä. Sillä kai yritetään saada ne kuulostamaan ihmisten korvissa vastenmielisiltä ja haitallisilta, mitä ne tietenkään eivät ole. En nyt tässä ota esille muita ehdottoman tärkeitä "pakko"-alkuisia asioita.

  • hutkija

    8:08
    Jorma Kassinen


    Yhdestä katupartiosta ja yhdestä hönöstä askarrellussa kkk puvussa.

    Media suurentelee nämä juttunsa itse koska ne sopivat sen tarinaan. näytä lisää
    "Että mitäs jos lakkaisitte kirjoittamasta asioista joilla ei ole merkitystä."

    Mistä sitten kirjoitettaisiin? Onhan toki jonkun hassu naamiaisasu mediaseksikkäämpää kuin vaikka hallituksen politiikan puutteet tai opposition vaihtoehtojen puute.

    Asiaan keskittyminen vaatisi osaamista, oman poliittisen agendan unohtamista hetkeksi, ja voisi johtaa kaikille epämiellyttävään oikeaan kritiikkiin.

    Seuraukset ovat julmat. Testasin taannoin mitä ihmiset tietävät valtion menoista - yleisin arvaus oli "jonkin verran laskeneet" leikkausten johdosta. Menojen kasvaminen yli 10 miljardilla viime vuosikymmenen lopulta oli aivan mahdoton ajatus.

    Nykyistä hallitusta on myös kiva syyttää vuosien virheistä, vaikka he eivät ole vielä tehneet ensimmäistäkään täysin omaa budjettiaan (alkava hallitus joutuu tekemään pitkälti edellisen pohjalta). Raakaa epä-älyllisyyttä ja populismia.

    Anekdootit maailmalta kuuluvat samaan sarjaan. Ay-johtajien päivittelyyn pitäisi vastata kertomalla miten ay-liike on täällä avoimesti oppositiossa hallitusta vastaan, kyse ei ole työmarkkinapolitiikasta, vaan valtakunnan tason valtapolitiikasta. Tässäkään ei tarvitse uskoa minua, riittää kun katsoo mitä STTK:n ay-pamppu Palola sanoo:

    "...Valitettavasti ammattiyhdistysliike on menettänyt kyvyn tehdä aloitteita, uudistaa työelämää ja yhteiskuntaa ja uudistua itse. ...Kuvittelemme, että entisillä opeilla pärjää tulevaisuuden maailmassa..."

    http://www.hs.fi/politiikka/a1449639524058
 
  • Lehtikuvaaja

    8:08
    hannu 1
    Pakkolait, leikkaukset koulutuksesta ja katupartiot.

    Ehkä kyseessä ei olekaan toisistaan riippumattomista tapahtumista.

    Jatkan listaasi:

    Autoveron alennus miljardilla, optiohelpotukset ja osakeomistuksen piilottaminen sekä maataloustuen lisäys ja uudet aluevirkamiehet palkkiovirkoihin.
    Lastensairaalaan ei ollut rahaa. Ne piti pummatta.

    Varmasti : kyseessä ei olekaan toisistaan riippumattomista tapahtumista.


  • Jorma Kassinen

    8:11
    Pekka tunnollinen


    Saksalaistoimittajako siis kauhistelee kun suomesaa muutaman hengen ryhmiä kulkee kadulle iltaisin 25 asteen pakkasessa katsomassa ettei mamut tee pahaa suomalaistytöille. näytä lisää
    Se on juuri tätä.

    Oikea vastaus kysyjälle on että ei Suomessa tapahdu yhtikäs mitään. Juuri koskaan.
    Että lähinnä lehtijutut ovat poliittisen korrektiuden ja mielikuvituksen tuotteita.

    Oikeasti Suomessa on samat ongelmat kuin Saksassa, yhtä paljon elintasopakolaisia per capita ja rahat sekä asunnot loppu.

    Mutta kun se vaan on niin kiva esittää että yksi hönö paperitöttörö päässä olisi oikeasti uutinen.
    Asiaa kommentoi jopa pääministeri.

    Luulisin että muualla maailmassa ao. hönöstä ei olisi irronnut edes sitä lehtijuttua.
    Mutta Suomessa irtoaa.
    Miksi?
    Koska ei täällä oikeasti tapahdu ikinä mitään.


  • Aini Tengst

    8:12
    Onneksi Euroopassa ei sentään tiedetä, että itäraja vuotaa kuin Talvivaaran kipsisakka-allas.


  • Näin se vain on

    8:14
    "”Luin juuri juttua niistä teidän katupartioista”, saksalaistoimittaja kertoi minulle.

    Hänellä oli kasvoillaan pöyristynyt ilme, aivan kuin hän olisi odottanut, että kumoaisin mokoman tiedon. Oli kuin puulla päähän lyöty.

    Suomessa on perinteisesti kannettu huolta siitä, mitä meistä maailmalla ajatellaan. Saa kantaa jatkossakin."

    Jokaisessa länsimaassa saa ihmiset vapaasti kulkea kaduilla, jokaisessa oikeusvaltiossa ns. katupartiot ovat täysin laillisia, myös Saksassa.

    On myytti että suomalaisia kiinnostaisi mitä meistä muualla ajatellaan. Toimittajia tämä kiinnostaa, ei kansan suurta hiljaista enemmistö. Eikä ulkomaalaisia edes kiinnosta mitä Suomessa tapahtuu.

  • Taipaleella

    8:22
    Kummasteltiinko ollenkaan Suomen velkaantumisvauhtia tai työttömyyttä? Niistähän nämä leikkaukset ja pakkolait kumpuavat.

    Vai harjoitettiinko tässä nyt vain tätä suosittua joukkopöyristelyä ja itseään moralisoimalla nostamista?


  • Perävaunu

    8:28
    Maailmalla siis huuli pyöreänä pöyristellään Suomen menoa. En usko.

  • Rinzai R

    8:32
    Höpsistä. Pari päivää sitten palasin Suomeen Etelä-Euroopasta. Kukaan, ei siis yksikään, kysynyt tai kommentoinut Suomen tilannetta 'Mitä ihmettä Suomessa tapahtuu' -kulmalla. Kysyivät onko lunta, onko kylmä ja enemmän Euroopan tilannetta seuraavat kysyivät Suomen työttömyydestä.

    Sen sijaan meillä oli paljon yhteistä: pölhöt hallitukset, hömpät toimittajat ja tositv:n turhuus. Etelä-espanjalaisen, Kiinasta kotoisin olevan sekatavarakauppiaan kanssa keskustelimme pääasiassa kissoista (hänelle on kissa seuranaan myymälässä) ja kissavideoista, ja päättelimme, että sekä Suomessa, että Kiinassa on paljon ihmisiä,jotka pitävät kissoista.
 
Mä en osaa päättää, kummat pitää ensin ajaa Suomesta pois, matut vaiko ministerimme ja muut päättäjämme!?
Samaa sataanallista mädätysporukkaa kaikki Kekkosen jälkeisistä presidenteistä vihonviimeiseen puskaraiskaajaan asti, ja kaikki siltä väliltä!
 
Mä en osaa päättää, kummat pitää ensin ajaa Suomesta pois, matut vaiko ministerimme ja muut päättäjämme!?
Samaa sataanallista mädätysporukkaa kaikki Kekkosen jälkeisistä presidenteistä vihonviimeiseen puskaraiskaajaan asti, ja kaikki siltä väliltä!
Päättäjäthän tämän paskan takana ovat ja matut ovat vain seurausta, eli tauti pitäisi tappaa ja samalla päästään oireistakin eroon.
 
Päättäjäthän tämän paskan takana ovat ja matut ovat vain seurausta, eli tauti pitäisi tappaa ja samalla päästään oireistakin eroon.

Kiitos, tämä lääketieteellinen näkökulma asiaan vaikuttaa parhaalta ja loogisimmalta, näin tauti hoidetaan. Näin kai taudit on aina hoidettu, mikäli on tahdottu täydellistä parantumista.
Toivotaanko meteoriittia Brysseliin vaiko mitä?

Mielenkiintoinen kesä ja vuosi 2016 tulossa, jossain Euroopassa ratkeaa se on varma, tämä matu-suvakki-EU-paska on nyt paisutettu riittävän isoksi.
 
Voitaisiin ihan oikeasti miettiä mitä hyötyä meille on olla EU:ssa? Suomi on pieni maa ja yksin se olisi kykeneväinen paljon joustavampiin ratkaisuihin kuin raskaan byrokraattisen EU lainsäädännön alaisena. Eurokaan ei meitä auta vaan päin vastoin rajoittaa meidän kilpailukykyämme. Vapaa liikkuvuus ei pakolaiskriisin aikana myöskään erityisesti houkuttele.

Tällä hetkellä vastaus kaikkeen tuntuu olevan säästö, leikkaus ja talouskuri. En sinänsä vastusta julkisen sektorin kevennyksiä, mutta maltti on valttia. Mitä tapahtuu pitkässä juoksussa kun leikataan esim. koulutuksesta?

Median pitäisi prässätä poliitikkoja, muitakin kuin Soinia. Päätöksiä pitäisi kyseenalaistaa. Vaatia vaihtoehtoja ehdottomuudelle, mutta ei.. media on samassa rintamassa poliitikkojen kanssa eikä suinkaan vastapainona, eli toisin sanoen vallan kolmi-jako on rikki.

Media: Katupartiot ovat pilanneet Suomen..
 
Taas yksi toimittaja joka kärsii mitä ne muut meistä ajattelee traumasta. Ikäänkuin kukaan edes tietää koko maata, saati että kiinnostaa vaikka tietäisi. Sen juopon hilluminen lakanassa oli liioittelun huippu, alkoholisoituneen työttömän mt-potilaan hillumisesta tulee kansainvälinen uutinen.
 
Taas yksi toimittaja joka kärsii mitä ne muut meistä ajattelee traumasta. Ikäänkuin kukaan edes tietää koko maata, saati että kiinnostaa vaikka tietäisi. Sen juopon hilluminen lakanassa oli liioittelun huippu, alkoholisoituneen työttömän mt-potilaan hillumisesta tulee kansainvälinen uutinen.

Niinpä, paitsi että lakanahilluja EI OLLUT alkoholisoitunut työtön mt-potilas, vaan tavallinen 19-vuotias lahtelainen nuorukainen, jolla ei ollut edes rikosrekisteriä.

Mikä saatanan vajakki sinä olet, kun valehtelet mt-potilaasta?

Hesari: " Lahden Hennalassa turvapaikanhakijoita vastustaneen, Ku Klux Klan -malliseen lakanaan pukeutuneen miehen henkilöllisyys on selvinnyt. Poliisin mukaan kyseessä on Päijät-Hämeessä asuva 19-vuotias mies.

Poliisin mukaan miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. Hänen ei myöskään tiedetä kuuluvan mihinkään aktivistiryhmään. "

ONKO SULLA ITSELLÄSI ALKO-JA MT-ONGELMIA? Patologinen sepittelijä ainakin tunnut olevan.

Ja kyllä, ulkomaalaisilla usein on niin huono yleissivistys, että Suomenkaan sijaintia eivät tiedä. Suomalainen kyllä tietää kamelinpaskamaat koulun mantsan opetuksen jäljiltä.
 
Niinpä, paitsi että lakanahilluja EI OLLUT alkoholisoitunut työtön mt-potilas, vaan tavallinen 19-vuotias lahtelainen nuorukainen, jolla ei ollut edes rikosrekisteriä.

Mikä saatanan vajakki sinä olet, kun valehtelet mt-potilaasta?

Hesari: " Lahden Hennalassa turvapaikanhakijoita vastustaneen, Ku Klux Klan -malliseen lakanaan pukeutuneen miehen henkilöllisyys on selvinnyt. Poliisin mukaan kyseessä on Päijät-Hämeessä asuva 19-vuotias mies.

Poliisin mukaan miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. Hänen ei myöskään tiedetä kuuluvan mihinkään aktivistiryhmään. "

ONKO SULLA ITSELLÄSI ALKO-JA MT-ONGELMIA? Patologinen sepittelijä ainakin tunnut olevan.

Ja kyllä, ulkomaalaisilla usein on niin huono yleissivistys, että Suomenkaan sijaintia eivät tiedä. Suomalainen kyllä tietää kamelinpaskamaat koulun mantsan opetuksen jäljiltä.
Pelleryhmä ja lakanahilluja, Suomen uudet vientituotteet maailmalle.
 

Yhteistyössä